"Ehkä hän halusi liikaa. Ehkä kaikki halusivat liikaa tätä nykyä."

”Ehkä hän halusi liikaa. Ehkä kaikki halusivat liikaa tätä nykyä.” Mark Haddonin sanat teoksessa ”Harmin paikka” osuivat ja upposivat. Kirja on sellaisenaan helppoa ja kevyttä viihdettä, mutta suhdekiemuroitaan pohdiskelevan Jeanin sanat käynnistivät mielessäni ajatusketjun.

Tuttavani Jakob oli ollut sijoituslapsena siinä saksalaisessa perheessä, jossa asuin vuoden. Olimme saman ikäisiä, Jakob kävi talossa yhä päivittäin, ystävystyimme ja juttelimme paljon. Puhuessamme kerran tulevaisuuden haaveistamme Jakob totesi: ”En minä haaveile paljosta. Haluaisin, että minulla olisi joskus oma talo, vaimo, lapsia ja vakituinen työ.” Katsoimme toisiimme ja meitä alkoi naurattaa, sillä tajusimme molemmat, että hänen ajatuksensa pitivät sisällään paljon suuria toiveita. -  Tuliko näistä haaveista totta? Jakob ei ole koskaan käynyt vakinaisesti töissä syistä, joita pystyn vain arvailemaan. Häneen viitaten eräs tuttavani puhuikin harmistuneena siitä, kuinka Saksan valtio elättää pummin koko tämän elinajan. En todellakaan tiedä. Jakob ei ole mennyt naimisiin, eikä hänellä ole lapsia omakotitalosta puhumattakaan. Talvet hän viettää asuntovaunussa Portugalissa, kesäisin hän auttelee entisen sijoitusperheensä äitiä.

Luin joskus Milan Kunderan teoksen ”Olemisen sietämätön keveys”. Kirja ei sytyttänyt minua silloin, ehkä sen filosofisen otteen vuoksi. Mieleeni jäi pyörimään lähinnä teoksen nimi ”Olemisen sietämätön keveys”, koska sen sisältämä ajatus oli mielestäni niin epälooginen. ”Keveys” liittyy mielessäni johonkin hyvään ja helppoon, ja sana ”sietämätön” on tässä yhteydessä outo. Vasta luettuani muutaman kirjablogin sain jonkinlaisen selityksen Kunderan käyttämille sanoille; Ihmisellä on vain yksi elämä, ja sen merkitys tässä maailmankaikkeudessa on häviävän pieni. Kun tajuaa oman elämänsä keveyden (painoarvottomuuden), ihminen voi kokea itsensä, elämänsä sietämättömäksi, turhaksi. Näin ajatellen meidän haluillamme, teoillamme, ei ole juurikaan merkitystä. Kannattaako edes haluta paljon, suorastaan liikaa?

Sanakirja antaa sanalle ”haluta” espanjankielessä monta vastinetta: querer, desear, tender, muutaman mainitakseni. Querer- verbi sisältää myös merkityksen ”rakastaa”, joka tarkoittaa jo paljon muuta kuin alkuperäinen suomenkielinen sana (”Minä haluan sinut” vai ”Minä rakastan sinua”?). Desear- sana ilmaisee myös kaipaamista, toivomista ja himoitsemista, merkityksiä, jotka ovat sekä heikompia (kaivata, toivoa) tai vahvempia kuin suomalainen ”haluta”. Tender - ilmaisun kohdalla olemme jo kysymysmerkin äärellä, sillä verbi voi tarkoittaa haluamisen lisäksi sellaisia asioita kuin ”sijata”, ”asettaa”, ”olla taipumus” ja ”ojentautua”. Me suomalaiset vain yksinkertaisesti haluamme.

Haluaminen kuuluu asiaan, se on elämää, se on ihan jees. Kukapa ei haluaisi sitä ja tätä ja vielä tuotakin? Mutta jos ei haluakaan? Onko se samaa kuin tyytyä vähempään, jopa vähään? Onko se samaa kuin antaa periksi? Onko se vähän samaa kuin olla luuseri? Voisiko itselleen antaa sen verran periksi, ettei ihan koko ajan haluaisi jotakin. Voisi vain olla ihan rennosti. Riläks vaan, tyypit.