Kaikki hyvin

Lauantai 28.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Kaikki hyvin

Luin tämän aamun Kalevasta (28.1.23) Yrjö Raution esseen ”Venäjä on pysäytettävä nyt, kohta se on myöhäistä”. Rautio viittaa lukemiinsa Venäjän historiasta kertoviin teoksiin ”Venäjän vallankumous ja sisällissota” (Antony Beevor) sekä ”Punainen nälkä/Stalinin sota Ukrainassa” (Anne Applebaum) ja toteaa, että ne ovat kauheita kertomuksia ihmisen julmuudesta. Venäjän sisällissodassa kuoli 12 miljoonaa ihmistä, Josef Stalinin Neuvostoliitto puolestaan tappoi nälkään neljä miljoonaa ukrainalaista vuosina 1931-1932. Tavoitteena oli tuhota Ukraina kansakuntana, ja autioituneisiin kyliin tuotiin uusia asukkaita Venäjältä. Mielenkiintoisen esseensä Rautio kiteyttää siihen tosiasiaan, että Putin on pysäytettävä nyt, ja koska venäläiset eivät sitä itse tee, niin ulkopuolisten on autettava Ukraina voittoon tässä epäinhimillisessä, kieroutuneessa sodassa.

Vuosi sitten minä luulin, että Ukrainan sota olisi ohi parissa kuukaudessa. Niin ei käynyt, päin vastoin: Vaikka sodankäynti rajoittuu tällä hetkellä Ukrainan valtion alueelle, siihen osallistuvien maiden määrä on kasvanut. Niin kauan kuin venäläiset ovat turvassa omassa maassaan he voivat teeskennellä, ettei mitään sotaa olekaan, tai jos on, niin se on länsimaiden aiheuttama provokaatio. Vasta sitten, kun ensimmäiset pommit putoavat Pietariin ja Moskovaan, sodan loppu alkaa häämöttää.

Eikö tässä maailmassa ole enää mitään, mikä olisi hyvin, josta voisimme iloita? On toki, mutta tällä hetkellä kaikki peittyy sodan varjoon, me joudumme katselemaan elämää negatiivisten silmälasien läpi, koska meille tarjotaan vain negatiivista tietoa. Mistä asioista voisimme sitten iloita? Saksalainen Heidi Rabbach luettelee sivustollaan yli sata syytä siihen, miksi ihminen voi olla tänään tyytyväinen. Hyvin monet kolumnistit ja tutkijat kertovat, kuinka ihmiskunnan hyvinvointi on edistynyt, meidän täytyy vain osata hakea näitä tietoja kielteisen uutisvyöryn alta. Poimin tähän muutamia esimerkkejä.

- Viimeisten 15:n vuoden aikana maailman työssä käyvien lasten lukumäärä on puolittunut.

- Köyhyydessä elävien ihmisten määrä on viimeisten 35:n vuoden aikana vähentynyt 36%.

- Vuoden 1990 jälkeen tapahtunut kehitys takaa sen, että 2,6 miljardilla ihmisellä on mahdollisuus saada juomakelpoista vettä.

- Nälkää näkevien ihmisten määrä maailmassa on laskenut huomattavasti.

- Jo 2/3 kehitysmaissa asuvista tytöistä pääsee kouluun.

- Vatikaania lukuun ottamatta naisilla on äänioikeus.

- Lait suojaavat perheväkivallalta.

- Antibiootit pelastavat vuosittain miljoonien ihmisten hengen.

- Naisten oikeuksissa tapahtuu jatkuvaa paranemista.

- Syöpähoidot kehittyvät koko ajan.

- Sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja on löydetty, ja niiden kanta on saatu elvytettyä.

- Maailman toiseksi suurin sademetsä Guatemalassa laajenee.

The Week- lehdessä on palsta, jossa kerrotaan säännöllisesti positiivisia uutisia. 26.1.23 lehti uutisoi kuvien kanssa seuraavista asioista:

- Somalinaiset saavat nykyisin toimia uutistoimittajina maassaan.

- 6- vuotias Oscar Burrow kiipesi Britannian korkeimmalle vuorelle ja lahjoitti saamansa varat lastensairaalalle.

- Laura Carney kertoi, että hänen isällään oli ”Mitä haluan tehdä ennen kuolemaani”- lista, mutta että tämä kuoli auto-onnettomuudessa ehtimättä tehdä niistä kovinkaan monta. Hänen tyttärensä päätti suorittaa isän toivelistan loppuun, ja siihen meni aikaa kuusi vuotta. Viimeinen tehtävä oli äänittää viisi musiikkikappaletta oikeassa studiossa. Muita tehtäviä oli esimerkiksi keskustella presidentin kanssa ja kasvattaa vesimeloni. Saatuaan tehtävänsä suoritettua Laura totesi, että hän onkin ihan isänsä kaltainen, vaikka oli aiemmin ajatellut tulleensa enemmän äitinsä sukuun.

- Teinityttö kutoi hauskoja sukkia ja lähetti niitä hoivakoteihin 50:een osavaltioon USA:ssa.

- 9- vuotias tyttö teki huippulöydön: Hän löysi esihistoriallisen hailajin (suurihammashai) hampaan. Eläin on ollut pituudeltaan noin 15 metriä, ja hammas on peräisin aikakaudelta 15 miljoonaa vuotta sitten.

Onko kaikki hyvin? Ei, ei suinkaan, mutta monet asiat ovat hyvin tai kehittymässä parempaan päin. Ja kyllä, kyllä tästä maailmasta löytyy paljon hyvää. Voimme ja saamme iloita ja nauraa, tuntea olomme hyväksi ja vapaaksi, olla kiitollisia kaikesta siitä, mikä meillä on juuri nyt hyvin ja olla toiveikkaita sen suhteen, että pahuudelle ja epärehellisyydelle tulee aikoinaan loppu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, uutiset, positiivisuus, negatiivisuus

Miksi Amir itki?

Lauantai 21.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Miksi Amir itki?

Heikki oli tutustunut Amiriin tehdessään vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa. Amir oli saapunut Suomeen Lähi-idästä suuren pakolaisaallon mukana vuonna 2015 hakeakseen turvapaikkaa maasta, jossa häntä ei pahoinpideltäisi ja laitettaisi vankilaan tekaistujen syiden perusteella. Kaikkea tätä mies oli kokenut ja paljon enemmänkin, mutta niistä hän vaikeni. Miesten tuttavuus syveni vuosien varrella molemminpuoliseksi ystävyydeksi.

Amir oli ollut Suomessa jo seitsemän vuotta, ennen kuin Heikki sai ystävältään kauan odotetun puhelun:

- Kuule, nyt kerron sinulle yhden asian. Vain sinulle, mutta oikeastaan saahan tämän kertoa kaikille.

- No, mikä on? Kerro vain.

- Minä olen saanut oleskeluluvan! Kun luin viestin tänään töissä, aloin itkeä, eikä siitä ollut tulla loppua. Minä itkin ja itkin, ainakin viisitoista minuuttia. Olen ollut Suomessa seitsemän vuotta ja nyt, nyt sain oleskeluluvan.

- Onneksi olkoon! Ihan mahtavaa! Kyllä kaikki tuttavat ovat onnellisia sinun puolestasi.

Puhelu oli lyhyt, sillä Amirilla oli kiire soittaa myös kotiin. Äiti oli jatkuvasti huolissaan pojastaan, sillä tämän isä oli tapettu, eikä poliisi ollut juurikaan nähnyt vaivaa syyllisten löytämiseksi. Amirin isä ei ollut valtion suosikki, ja se heijastui koko perheen elämään.

Kun Amir saapui Lähi-idästä Suomeen suuren muuttoaallon mukana vuonna 2015, elämässä alkuun pääseminen ei ollut tietenkään helppoa. Takana olivat raskaat ja karut kokemukset epävakaassa maassa, perheen ja suvun jättäminen, vaarallinen pakomatka ja edessä outo, kylmä Suomi, jossa puhuttiin kummallista kieltä, ja jonka asukkaat olivat varautuneita - mutta tässä maassa ei kuitenkaan käyty sotaa. Hän saattoi illallakin kävellä kadulla kaikessa rauhassa, ja varautuneisuudestaan huolimatta suomalaiset osoittautuvat lopulta ystävällisiksi ja vieraanvaraisiksi – no, ainakin suurimmaksi osaksi.

Vuosien kuluessa Amir oppi puhumaan suomea sujuvasti, hän kouluttautui uudelleen ja kävi töissä säännöllisesti. Heikin ja muidenkin ystävien tuki oli tärkeää ja valoi uskoa tulevaisuuteen. Vuodet kuluivat, arki pyöri rauhallisesti ja turvallisesti, mutta koko ajan taustalla oli suuri kysymys: Milloin saan myönteisen vastauksen oleskelulupaani? Myöhemmin tuossa kysymyksessä alkoi olla jo epätoivoinen sävy, ja Amirin mieleen tuli, että hänen elämänsä valui hukkaan tässä maassa, jonka viranomaiset ilmoittivat hänelle kerta toisensa jälkeen, ettei oleskelulupaa heru. Tulevaisuutta ei ollut, oli vain tämä päivä: aamulla aikaisin töihin, iltapäivällä juoksemaan metsään, sitten kotiin ruokaa laittamaan ja taas aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä aamulla töihin. Kannattiko tämä kaikki?

Nyt tiedät, miksi Amir itki: Hän itki ilosta. Hänellä oli jälleen tulevaisuus! Hän voisi pohtia niiden suunnitelmien toteuttamista, jotka olivat siellä mielen päällä jo olleet, mutta jotka oli ollut pakko sysätä syrjään. Nyt hän voisi realistisesti ajatella perheen perustamista joskus, nyt hän voisi...vaikka mitä! Hän voisi olla niin kuin muutkin ihmiset Suomessa toiveineen, haaveineen, tulevaisuudensuunnitelmineen.

En tiedä, miksi myöntävä vastaus Amirin anomukseen tuli vasta nyt, monen, monen vuoden maassa olon jälkeen. Sen uskallan sanoa, että Suomea ajatellen ratkaisu oli oikea: Maamme sai kunnollisen ja ahkeran työntekijän ja asukkaan, molemmat osapuolet voittivat.

Vuoden 2015 muuttoaalto toi pakolaisia Lähi-idästä, Afrikasta ja Etelä-Aasiasta, vuosi sitten alkanut Ukrainan sota on aloittanut uuden pakolaisvirran kohti Eurooppaa, ja siitä Suomikin on saanut osansa. Maahamme tulleet ukrainalaiset saivat automaattisesti vuoden oleskeluluvan, ja nyt tätä lupaa on (syystäkin) jatkettu vuoteen 2024. Suomalaiset tuntevat syvää myötätuntoa sodan jaloista paenneita ukrainalaisia kohtaan. Maamme tekee parhaansa, jotta pakolaisten arki sujuisi hyvin, ja me kaikki haluamme osaltamme olla auttamassa ja ymmärtämässä heitä, jotka ovat joutuneet jättämään taakseen koko entisen elämänsä.

Joskus pohdin sitä, miksi vuoden 2015 pakolaisvirran mukana tulleiden ihmisten kohdalla suhtautuminen on ollut usein paljon negatiivisempaa. Ehkä suurin syy on se, että tulijat ovat usein olleet nuoria miehiä, kun taas Ukrainan sotaa paenneet useimmiten naisia ja lapsia. Epäluulomme Lähi-idästä tulleita kohtaan ovat paljon suuremmat, ja tavallaan kyllä ymmärrän senkin, sillä useimmilla meistä on hyvin vähän tietoa arabikulttuureista. Oletamme, että tiedämme ja tunnemme ukrainalaispakolaisten motiivit, ja myös lehdistö on kohdellut heitä hyvin, ja tämä on ihan oikein. Mutta entä meidän ennakkoluulomme näitä toisia pakolaisia kohtaan? Pitäisikö meidän suorittaa jonkinlaista itsetutkiskelua?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pakolaisuus, oleskelulupa, ennakkoluulot

Turkki ulos NATO:sta!

Maanantai 16.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Turkki ulos NATO: sta!

Turkin tahallinen venkoilu Suomen ja Ruotsin Nato- jäsenyyshakemusten kanssa on saanut sekä rivikansalaiset että poliitikot kiehumispisteeseen. Mikä on tuo maa ja sen presidentti, joka tahallaan, keksityillä syillä, estää näitä kahta sivistynyttä eurooppalaista maata saamasta puolustusliiton jäsenyyden?

Valitettavasti on niin, että yksityisellä jäsenmaalla on paljon valtaa Nato:ssa, sillä päätöksenteon on aina tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi kyllä halutessaan jäädä ulkopuolelle päätöksenteosta, mutta siinä tapauksessa se ei kuitenkaan estä päätöksen syntymistä. Nato- mailla on oikeus myös olla osallistumatta niihin toimintoihin, jotka on päätetty, toisaalta jäsenmaa ei saa toimia vastoin Nato:n päätöksiä. Selkeä juttu, mutta kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vaatimus täydellisestä yksimielisyydestä antaa kikkailijoille liian paljon valtaa.

Turkki pyrkii jäseneksi myös Euroopan Unioniin. Se hyväksyttiin hakijamaaksi vuonna 1999, mutta maan poliittisen tilanteen vuoksi jäsenneuvottelut ovat käytännöllisesti katsoen jäissä. EU:n viime lokakuisen raportin mukaan Turkki on ottanut takapakkia lähes kaikilla aloilla, ennen kaikkea oikeusvaltioperiaatteen alueella. ”Demokraattisten instituutioiden toiminnassa on vakavia puutteita”, totesi EU:n laajentumiskomissaari Olivér Várhelyi. Turkin käymä sota Syyriassa ja Irakissa sekä maan presidentin läheinen ystävyys Putinin kanssa ovat ymmärrettävästi ongelmallisia EU:n näkökulmasta katsottuna. Yhdysvallat on puolestaan määrännyt Turkille pakotteita ja keskeyttänyt Yhdysvaltain F-3-hävittäjäkoneiden toimitukset maalle, koska Erdogan tilasi vuonna 2017 venäläiset ilmapuolustusjärjestelmät.

Turkin presidentti, 68- vuotias Recep Tayyip Erdogan, on hallinnut maata yli kaksikymmentä vuotta eli pisimpään sen jälkeen, kun moderni Turkki perustettiin. Erdogan toimi ensiksi pääministerinä ja myöhemmin presidenttinä edustaen konservatiivista islamilaista Oikeus- ja kehityspuoluetta. Nyt ovat jälleen vaalit edessä, sillä kesäkuussa turkkilaiset saavat valita maalleen uuden presidentin. Saavat ja saavat, sillä jos miettii EU:n tutkimustuloksia kyseisen maan demokratiasta, niin eiköhän vaalien tulos voida julistaa jo nyt ja kertoa, että nykyinen presidentti jatkaa vielä yhden viisivuotiskauden tai ainakin siihen saakka kuin terveys kestää.

Vaalitulos ei kuitenkaan ole ihan tähtiin kirjoitettu. Juuri aiemmin mainittu maan huono ihmisoikeustilanne sekä inflaatio, joka on lähes 86 prosenttia, saa ihmiset miettimään, olisiko Erdoganin tilalle saatava presidentti, jolla olisi modernimpi käsitys maan ja maitten välisten suhteiden hoidosta.

Viime sunnuntaina Erdogan ilmoitti, että Suomen ja Ruotsin täytyisi luovuttaa 130 ”terroristia” Turkkiin, jotta se hyväksyisi näiden hakijamaiden Nato-jäsenyyden. Tämä vaatimus ilmoitettiin sen jälkeen, kun Tukholman kaupungintalon eteen ripustettiin jaloista roikkumaan Erdogania esittävä nukke. Tämän vaatimuksen lisäksi Erdogan eväsi Suomen ja Ruotsin edustajien matkan Turkkiin.

Suomeksi sanottuna asia menee näin: Suomi ja Ruotsi luovuttavat 130 ”terroristia” (lähinnä kurdeja), jotka sitten Turkki mitä ilmeisimmin tuomitsee kuolemaan ”maanpetoksen” vuoksi. Kun 130:n ihmisen henki on uhrattu, niin Suomi ja Ruotsi saavat Nato-jäsenyytensä. Kysyn vain: Miten tämä voi olla mahdollista demokraattisessa Suomessa ja Ruotsissa? Ei mitenkään. Mutta se on mahdollista yksinvaltiaan hallitsemassa Turkissa, jossa peruskansalainen on rahaton ja vailla minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.

Suomalaisena minä häpeän, jos joudumme käymään ihmishengillä kauppaa saavuttaaksemme jonkin edun, mutta toisaalta ymmärrän tietysti, kuinka tärkeä Nato-jäsenyys on maallemme. Missä ovat ihmisoikeudet?

Lähteenä mm. Frankfurter Rundschau

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkki, Nato, Eu, ihmisoikeudet

Positiivisuushumpuuki

Tiistai 10.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Positiivisuushumpuuki

Luin Suomen Kuvalehdestä artikkelin, joka sai minut nyökyttelemään ja mutisemaan itsekseni:”Juuri näin.” Teksti, jossa paneudutaan uskonnonfilosofian professorin Sami Pihlströmin ajatusmaailmaan, oli otsikoitu oikein sopivasti ”Ota vakavasti”. Olen itsekin kritisoinut ylenmääräistä positiivisuusintoilua esimerkiksi blogissani 26.4.2022, jonka olen otsikoinut ”Katso peiliin ja hymyile”. Pihlström kuuluttaa suoraan ja suomeksi sen ajatusmallin, jonka minä olen yrittänyt kääriä hieman pehmeämpään pakettiin.

Suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright (1916-2003) nimitti ”voimattomuuden optimismiksi” asennetta, jossa ihminen pakottautuu uskomaan siihen, että kaikki selviää aikanaan, asiat kehittyvät parempaan suuntaan ikään kuin itsestään. Tämä on myös Pihlströmin mielestä yksi syy Euroopan ja Venäjän tämän hetkiselle sotatilanteelle. ”Ukrainalaisia kuolee nyt osittain siksi, että länsi suhtautui Venäjään itsepetoksellisen optimistisesti”, hän toteaa ja on siinä täysin oikeassa.

Niin, mutta kun tieteelliset tutkimuksetkin tukevat positiivisuuden hyötyjä. Eikö meidän tulisi siis suhtautua ympäristöömme, elämäämme, toisiin ihmisiin ja itseemme myönteisesti ja kannustavasti? Tutkimusten mukaan nimittäin optimistisesti ja ylipäätään positiivisesti ajattelevat ihmiset ovat paitsi menestyneitä, eläväisiä ja pirteitä, myös psyykkisesti terveempiä. Hmh. Pihlström ei kiellä näitä tutkimustuloksia, mutta pitää niihin perustuvaa tulkintaa ahtaana. ”Se edustaa nykyistä hyvinvointi-intoilua, jossa kaikki asiat kiertyvät oman minuuden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden ympärille”, hän toteaa. Hyvin sanottu, kiitän ja kumarran. Pitäisikö meidän kaikkien olla mahdollisimman onnellisia ja tyytyväisiä koko ajan, vaikka se ei oikeasti voi mitenkään olla mahdollista? Minun mielestäni onni on tunnetila, joka saattaa joskus sattua kohdalle, mutta usein arki on peruskauraa ilman sen suurempia kipinöitä, ja se riittäköön.

Pihlström sanookin hyvin:” Negatiiviseen keskittyminen ei tarkoita synkistelyä. Se, mikä häiritsee seitsemän askelta onneen -tyyppisessä elämäntaitoajattelussa, on älyllinen epärehellisyys. Maton alle lakaistaan ikäviä ja vakavia asioita: kärsimys, syyllisyys, pahuus, kuolevaisuus.”

Eikö tätä voisi kutsua realismiksi? Tunnustan iän lisääntyessä itse tulevani aina vain realistisemmaksi, joskus mielessäni vilahtaa sana ”inhorealisti”. Nyt Pihlström antaa minulle luvan olla sellainen, ihanaa! Toki haluan säilyttää mielessäni vielä jäänteitä positiivisesta ajattelusta, mutta en anna sen häiritä niitä faktoja, joita kohtaan elämässäni koko ajan. ”Parempi katsoa kuin katua ” ja ”pessimisti ei pety” sananlaskut istuvat realistiseen mentaliteettiin mukavasti. ”Ei hullulla huolta ole” vihjaa mielestäni samaan suuntaan – eli pöljähän on se, joka ei ole pikkuisen varpaillaan.

Kun korona riehui pahimmillaan, ja kun ihmisten kontakteja toisiinsa rajoitettiin monenlaisilla pakkotoimilla, Pihlström osallistui keskusteluihin moneen otteeseen. ”On vaikea nähdä, että esimerkiksi päätös, jolla purettaisiin koronarajoituksia nuorten hyvinvointia ajatellen, voisi olla moraalisesti hyväksyttävää tilanteessa, jossa uusien virusmuunnosten nopea leviäminen uhkaa kiihdyttää epidemiaa ja aiheuttaa sekä riskiryhmäläisten lisäkuolemia että terveiden työikäisten vakavia sairastumisia.” Minusta tämä on hieno kannanotto. Harmi vain, kun se ei aikoinaan päässyt johtavien lehtien verkkosivuille pääotsikoksi. Tietysti koronarajoitukset vaikuttivat lasten ja nuorten hyvinvointiin (ja kaikkien muidenkin), mutta Pihlströmin mielestä oli eettisesti kestämätöntä, että nuorten parempi olo ”ostettiin” toisten ihmisten sairastumisella ja kuolemalla. Juuri näin! Miksi kukaan poliitikko ei ole uskaltanut julistaa tätä ääneen?

”Joskus tuntuu kuin maailma olisi hyvinvointikeskus hyvän olomme pseudoyhteisölliseksi (näennäis-) edistämiseksi. Tämä tunnehuttuinen ajattelutapa on korvattava vastuun, velvollisuuden ja syyllisyyden ankaran rationaalisella äänellä.” Selkeästi sanottu (paitsi tuo pseudo-juttu piti katsoa googlesta).

Pihlströmin teksti on kovaa ja kärkevää ja niin totta, eikä se kuitenkaan sulje ulos ihmisen myönteistä suhtautumista ympäristöönsä. Olen varannut kirjastosta hänen kirjansa ”Ota elämä vakavasti”, ja odottelen mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sami Pihlström, positiivisuus, realismi

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Torstai 5.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Terveisiä Pärnusta, Viron kuuluisasta kylpyläkaupungista! Jälleen on hieronta- ja muu hoitokiintiö tullut täyteen ainakin vähäksi aikaa eli toukokuun alkuun saakka (tervetuloa mukaan ryhmämatkallemme!). Perinteeni mukaan sisällytän Pärnun-matkaani myös kampaajalla käynnin, onpahan sitten pois huolesta, ja toden sanoakseni maksaa ihan minimaalisen vähän Suomen hintoihin verrattuna.

Luottokampaajani teki työnsä hyvin ja viisastutti minua jälleen Viron historian ja nykytilanteen suhteen. Olisin ehkä voinut lueskella rauhassa tuon kahden tunnin ajan, minkä hiusten laitto kesti, mutta kampaajallani oli ilmiselvästi purkautumisen tarve. Koska viro ja suomi ovat sukulaiskieliä ja muistuttavat toisiaan ihan ällistyttävän paljon, kommunikointi oli helppoa, joskin minun piti aina silloin tällöin tarkentaa joitakin yksityiskohtia. Seuraavan tekstin tiedot ovat kampaajaltani, mutta kuinka paljon hän itse osaa tarkastella omaa ja maanmiestensä tilannetta asiallisesti sekoittamatta faktoihin epämääräistä valetietoa tai huhuja, sitä en osaa sanoa. Mutta annetaanpa naisen puhua.

”Viron asukkaista on venäläisiä 1/3, ukrainalaisia 1/3 ja virolaisia 1/3. Sekä venäläiset että ukrainalaiset viihtyvät lähinnä suurissa kaupungeissa, Tallinnassakin oli venäläistä alkuperää olevia asukkaita kymmenen vuotta sitten lähes puolet koko kaupungin asukasmäärästä. Sekä venäläiset että ukrainalaiset puhuvat vain venäjää, ja koulussakin on opetusta annettu heille tällä kielellä. He eivät halua puhua viroa. Nyt Virossa on kuitenkin päätetty, että vuoteen 2030 mennessä koululaitos muutetaan kokonaan vironkieliseksi. Onnistuukohan se?

Minä olen käynyt kouluni siihen aikaan, jolloin venäjän opiskeleminen oli pakollista. Osaan kieltä ihan sujuvasti, mutta en koskaan suostu sitä puhumaan. Harmi, kun en ole koskaan oppinut muita kieliä. Pidän matkustamisesta, mutta kielitaidon puute on hiukan ongelmallista.

Me virolaiset emme ole uskonnollisia, vain 1/4 meistä tunnustaa jotakin uskontoa. Suurin osa kristityistä on ortodokseja tai luterilaisia, ja hekin jakautuvat lukuisiin eri liikkeisiin. Venäläiset ja ukrainalaiset puolestaan ovat olevinaan hyvin kristittyjä, lähinnä he ovat ortodokseja. He sytyttelevät kirkoissa kynttilöitä, se on sellaista tapauskontoa.”

Sodasta puhuessamme ihmettelin, että eikö Putinilta jo vähitellen sotilaat lopu, kun taistelut ovat niin tuhoisia. Kampaajaa nauratti. Venäläisiä on 150 miljoonaa, tykinruuasta ei tule olemaan pula. Se veti minutkin hiljaiseksi. Naisella oli kyllä luvut hallussaan.

Ilmoitin häipyväni Tornion kautta Ruotsin Haaparannalle heti, kun Putinin joukot alkavat lähestyä Suomen rajaa. Sanoin, että virolaisten kannattaa puolestaan tulla jo hyvissä ajoin rajan yli Suomeen. Tämä yhteisen muuttoliikkeen suunnittelu huvitti meitä.

Mutta oikeasti, miettikääpä tätä: Pienen maan asukkaista 2/3 puhuu äidinkielenään venäjää, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat kasvaneet venäläisessä kulttuurissa. Viron asukasluvusta siis vain 1/3 on virolaisia, ja täytyy sanoa, että se kuului ja näkyi esimerkiksi kaupoissa. Ymmärrän hyvin, jos viroa puhuva maan kansalainen on huolissaan omasta ja perheensä tulevaisuudesta.

Pari hieman oudompaa juttua jäi mieleeni kampaajani puhetulvasta. Hän naureskeli nimittäin suuresti sille tosiasialle, että Putinin kloonit eli sivunäyttelijät ovat jatkuvasti esillä julkisessa mediassa. No, en ihmettelisi ollenkaan, jos näin on. Putin pelkää tunnetusti sairastuvansa esimerkiksi koronaan, ja toisaalta hän haluaa peitellä niitä sairauksia, joita hänellä on. Myöskin jokainen julkinen esiintyminen on riski joutua hyökkäyksen kohteeksi, vaikka ympärillä olisi aina sama tuttu joukko tosin aina eri henkilöitä esittämässä.

Tiesittekö muuten, että korona oli kokonaan kiinalaisten oma keksintö? Taudin avulla Kiina on rikastunut valtavasti, koska se on pystynyt myymään testejä ja koronamaskeja ja muuta taudin hoitoon liittyvää materiaalia. Mutta siinä Kiina floppasi, kun yritti alkaa tienata lisää tänä syksynä ilmenneen uuden korona-aallon voimalla. Nythän ihmiset eivät enää usko samaa satua. Tämän tiesi virolainen kampaaja. Hän on ammattitaitoinen ihminen, neuvon Ilusalongin sinulle, jos ja kun lähdet ryhmämatkallemme ensi toukokuussa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viro, Venäjä, Ukraina

Ennustuksia vuodelle 2023

Sunnuntai 1.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Ennustuksia vuodelle 2023

Hyvää uutta vuotta! Tammikuun alussa on jälleen syytä kaivautua ennustajien arkistoihin ja tarkastella tulevaa vuotta. Olen aiemmin tutkiskellut Nostradamuksen (1503-1566) ja Baba Wangan (1911-1996) profetioita. Nostradamus oli lääkäri, astrologi ja ennustaja, ja kun luen edellisen vuoden blogikirjoitustani voin todeta, että seuraavat hänen ennustuksistaan toteutuivat vuonna 2022: Kansainväliset konfliktit ja ihmisten muutto maasta toiseen lisääntyivät, Englannin kuningatar kuoli.

Sokean Baba Wangan profetioista kävivät toteen seuraavat: Ihmiskunta tottuu uuteen virukseen, maailmassa tapahtuu monenlaisia luonnonmullistuksia ja tulvia.

Luonnollisesti molemmat ennustajat ovat profetoineet paljon muutakin, mutta ainakin nämä asiat sattuivat kohdalleen.

Mitä sitten mahtaa tapahtua tänä vuonna? Katsotaanpa ensiksi Nostradamuksen tekstejä. Mies kirjoittaa: 1. Kolmas maailmansota syttyy vuonna 2023. 2. Sodan seurauksena syntyy uusi maailmanjärjestys. 3. Maailmassa puhkeaa vakava teollisuuskriisi. 4. Maailmassa esiintyy terrori-iskuja.

Baba Wangan profetiat tälle vuodelle eivät nekään ole kovin helppoa luettavaa: 1. Tapahtuu ydinkatastrofi. 2. Maailmaa kohtaa tuhoisa aurinkomyrsky, joka aiheuttaa esimerkiksi tietoliikenteessä suuria ongelmia. 3. ”Suuri maa” käyttää biologisia aseita.

Opiskelin myös, mitä juutalaiset rabbit ovat ennustaneet. Löysin rabbi Schneur Zalman von Liadin profetioita kolmensadan vuoden takaa. Rabbi ilmoitti, että Messias saapuu silloin, kun maailmassa vallitsee suuri nälänhätä (tosin hän ilmoitti maailmanlopun tapahtuvan jo vuonna 2015). Nyt nälänhädästä varoittavat myös kansainväliset tutkimukset. Worl Food Programme (WFP) raportoi, että vuoden 2023 alussa 690 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta. Vuoden loppuun mennessä luku on kasvanut 130:een miljoonaan, mikä tarkoittaa sitä, ettei maapallo pysty enää ruokkimaan kaikkia asukkaitaan. Tämän kaiken lisäksi vuosi 2023 on heprealaisessa kalenterissa sapattivuosi, ja juutalaisen ennustuksen mukaan Messias saapuu juuri tänä vuonna.

Pengoin internetin ihmemaailman syvyyksiä monella eri kielellä: suomeksi, englanniksi, saksaksi ja espanjaksi (onneksi myös käännösohjelmat on keksitty). Valitettavasti täytyy myöntää, etten löytänyt minkäänlaisia kannustavia, rohkaisevia tai iloisia ennusteita tälle vuodelle. No, minkä sille voi, ja nehän ovat siis vain ennustuksia, eivät faktaa. Eräs kirjoittaja kertoi, kuinka ihminen on ohjelmoitu odottamaan maailmanloppua. - Tähän on helppo uskoa, koska muistan omat maailmanlopun pelkoni jo ihan pienenä lapsena. - Siispä näitä pelottavia ja uhkaavia ennustuksia tulee jatkuvasti, ja kun jokin määräaika on ohi, niin uusi laitetaan heti vireille. Aika masentavaa, eikö? Mutta tätähän me odotamme. Aika outoa olisi, jos lehden otsikossa kehuttaisiin: ”Ihana uusi vuosi on tulossa, nauti täysillä!” - Niinpä, älkää yrittäkö peitellä totuutta.

Mutta ihan aikuisten oikeasti, antaa olla, yritetään relata. Nyt on varmasti sopivaa siteerata anoppiani, joka oli aikoinaan sairaalassa vakavan tautiepäilyn vuoksi. Kun kauhistelin asiaa anopille, hän tuumasi rauhallisesti:”On, jos on.” Eli mitä tuota tyhjää murehtimaan ja päivittelemään asioita etukäteen. Katsotaan sitten, jos katastrofi osuu kohdalle. Ei ”kun”, vaan ”jos”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: profetia, ennustus, Nostradamus, Baba Wanga

Patriarkka Kirillin jouluevankeliumi

Maanantai 19.12.2022 - Pirkko Jurvelin

Patriarkka Kirillin jouluevankeliumi

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja. Hän on myös miljardööri ja KGB:n entinen ja nykyinen agentti kuten myös hänen edeltäjänsä Aleksei II. Toimiessaan kirkon johtajana Kirill on koko ajan puolustanut Venäjän sotatoimia Ukrainassa, ja kutsunut Ukrainan sotavoimia ”paholaisen joukoiksi”. Hän on julistanut myös, että Ukrainan sodassa taistelleet ja kaatuneet venäläiset saavat kaikki syntinsä anteeksi. - Tällaista kohtaa ei ainakaan minun raamattuni tunne.

Onnitellessaan Putinia tämän 70-vuotis syntymäpäivänä kirkonmies sanoi: ” Jumala asetti teidät valtaan, jotta voisitte suorittaa erityisen tärkeän ja vastuullisen tehtävän, joka koskee maan ja huostaanne uskottujen ihmisten kohtaloa.”

Koska patriarkka näin laveasti ja suvaitsevaisesti tulkitsee raamatun tekstejä, hän varmasti hyvillä mielin lukee seurakunnalleen seuraavan, nykyaikaan soveltuvaksi muotoillun jouluevankeliumin:

”Siihen aikaan antoi presidentti Putin käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava liikekannallepano. Tämä liikekannallepano oli ensimmäinen, ja tapahtui Zelenskyin ollessa Ukrainan presidentti. Läheskään kaikki eivät totelleet tätä määräystä, vaan pakenivat ulkomaille, kunnes rajat suljettiin.

Niin myös Jurg lähti Moskovasta, Venäjän pääkaupungista maanpakoon Helsinkiin, sillä siellä asui hänen sukuaan yhdessä Marinan, kihlattunsa kanssa, joka odotti lasta. Heidän Suomessa ollessaan Marinan synnyttämisen aika tuli ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Kätilö kapaloi lapsen ja antoi hänet äidille, joka oli asiakkaana HUS:n Naistenklinikalla.

Sinä yönä oli Dneperjoen seudulla sotilaita ulkona vartioimassa rintamalinjaa. Yhtäkkiä taivaalla näkyi kirkas valo, joka ympäröi heidät. Pelko valtasi sotilaat, mutta sitten he kuulivat viestin radiostaan: ”Älkää pelätkö, minulla on teille ilosanoma: USA on luvannut Ukrainalle valtavasti uusia, tehokkaita aseita.” Samassa sotilaiden ympärillä oli suuri joukko NATO:n hyvin aseistettuja sotilaita, ja kaikki ylistivät kansojen välistä yhteistyötä.

Myös Jurg ja Marina kuulivat tämän ilosanoman ja kiittivät länsimaita ja Suomea kaikesta siitä hyvästä, joka oli tullut heidän kohdalleen.”

Kirill, ole hyvä, teksti on vapaasti käytettävissäsi, eikä tarvitse edes valehdella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Patriarkka Kirill, Putin jouluevankeliumi

Paras joululahjani

Lauantai 10.12.2022 - Pirkko Jurvelin

Paras joululahjani

Isäni harrasti valokuvausta, ja hänellä oli jopa yksi Tornion ensimmäisistä kaitafilmikameroista. Hänen hyvä ystävänsä Reino Kainulainen vanhempineen omisti Torniossa Kainulaisen valokuvaamon, ja tämä ystävyys poiki tietysti paljon osaamista ja innostusta valokuvaukseen. Reino kävi myös meillä ottamassa kivoja perhekuvia.

Tästä isäni valokuvausinnostuksesta johtuen minulla on nyt hyllyt täynnä mitä ihanimpia lapsuuden ja nuoruuden muistoja kuvien muodossa. Eräässä joulukuvassa seison pikkutyttönä olohuoneessamme pitäen kiinni upouudesta, pienestä polkupyörästä. Ilmeeni on totinen – kuten aika usein kuvissa -, mutta olihan tuo joululahja jotain aivan erityistä!

Muistan toisen joulun, jolloin sain lahjaksi uudet kaunoluistimet. Oli ollut kuitenkin torniolaisittain harvinaisen lämmin talvi, eikä luistinrataa oltu voitu jäädyttää. Pihalla oli jonkin verran lunta, laitoin upouudet luistimet jalkaani ja lähdin ulos. Eihän siinä lumisohjossa voinut luistella, mutta lahja oli minulle tosi mieluinen, ja tulihan sitä lunta ja jäätä sinäkin talvena aivan tarpeeksi asti.

Joskus pikkutyttönä tein itse lahjoja. Eräänä jouluna olin leikannut ja liimannut isälleni muovikotelon valokuvia varten. Isä sanoi, että se oli hänen parhain joululahjansa, ja vaikka sisimmässäni oivalsin, ettei asia ehkä ihan niin ollut, niin isän kannustus ja hyväksyntä ilahdutti minua suuresti.

Vaikka jouluaatto ei olekaan vielä koittanut, olen jo nyt saanut ehdottomasti parhaimman lahjani. Kuvitelkaa lahjaa, joka on aivan käsittämätön, johon mielikuvituskaan ei riitä, joka on oikeastaan lähes uskomaton. Minä olen saanut siskon! Siis minulla on sisko, tai jos oikein tarkkana täytyy olla, niin siskopuoli. Voitteko uskoa? Ihmeellistä!

Onhan minulla ollut sisko ja veli, mutta he molemmat ovat valitettavasti kuolleet lähes kymmenen vuotta sitten. Heidän menehtymisensä jälkeen omasta lapsuudenperheestäni ei ole minua lukuun ottamatta ollut enää muita jäljellä, ja sen vuoksi olen tuntenut jonkinlaista yksinäisyyttä.

Mutta nyt minulla on siis sisko! Mitä ihmettä? Sain lähiaikoina yhteydenoton kotisivujeni kautta. Naishenkilö pyysi ottamaan yhteyttä, hän oli kiinnostunut joistakin kirjoituksistani ja henkilöhistoriastani. En oikeastaan ihmetellyt viestiä, sillä tätä kautta olin saanut joskus haastattelupyynnön ja jotkut lapsuudenaikaiset tuttavat olivat ottaneet kontaktia. Mietin, mitä asiaa juuri tällä henkilöllä mahtoi olla, sillä en tuntenut häntä.

Lähetettyäni vastausviestin sain pitkän sähköpostin, jonka tärkein sisältö oli se, että minun isäni oli myös hänen biologinen isänsä. Siskoni äiti ja isäni olivat aikoinaan sopineet pitävänsä asian salassa aviopuolisoilta ja muulta suvulta. Elettiin aikaa, jolloin avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat hyvin tuomittavia, ja olen ymmärtänyt näin, että salaisuuden pitäminen oli heille molemmille tärkeää, sillä molemmat olivat tahoillaan naimisissa.

Tekstiä lukiessani itkin, itkin, itkin, minut yllätti kova päänsärkykohtaus, joten menin pitkälleni, ja sitten hieman toettuani puuhailin arkisia juttuja, kunnes aloin kirjoittaa vastausta siskoni viestiin. Minulla ei ollut mitään syytä epäillä sitä, etteikö meillä olisi ollut yhteinen isä. Hänen kauttaan sain tietää monia uusia asioita.

Tässä vaiheessa en halua avata enempää siskoni henkilöllisyyttä, jospa sitten joskus myöhemmin. Saattaa olla, että ehkä jo tammikuussa hymyilen facebookin sivuilla yhdessä pikkusiskoni kanssa.

Toivotan kaikille ihania joululahjoja!

P.s. Minun lahjaani ette voi mitenkään päihittää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joululahja, sisko, yllätys

Kuka sinua valvoo?

Sunnuntai 4.12.2022 - Pirkko Jurvelin

Kuka sinua valvoo?

Olen juuri lukemassa Helena Merrimanin teosta ”Pako Berliinin ali”. Teos perustuu BBC:n palkittuun bodcastiin ja on tosikertomus. Merriman on palkittu BBC:n juontaja ja tuottaja, joka haastatteli kirjaansa varten kymmeniä tunnelin rakentamiseen osallistuneita ja Itä-Saksasta paenneita ihmisiä.

Berliinin poikki kulkenut muuri on minulle toki entuudestaan tuttu. Nuorena opiskelijana kävin kahtia jaetussa Berliinissä, ihmettelin sen itäpuolella olevia tyhjiä kauppoja ja pelokkaan oloisia ihmisiä ja muurin länsipuolella olevia suuria ristejä, jotka muistuttivat niistä pakoon yrittäneistä henkilöistä, jotka ammuttiin juuri, kun he olivat pääsemässä muurin yli tai ali.

Myöhempinä vuosina olen käveleskellyt ympäri jälleen yhdistettyä Berliiniä ja käynyt myös muurimuseossa. Siellä näkee, että kun ihmisen on ollut pakko päästä pois vankeudesta, niin mielikuvituksella ei ole ollut mitään rajoja. Hyvin usein nämä pakomatkat myös onnistuivat kuten ”Pako Berliinin ali” kertoo.

Pakenemisen estämiseksi ihmisiä täytyi vakoilla, ja sen työn Stasi vei huippuunsa. Kyseinen lyhenne tarkoittaa Saksan demokraattisen (!) tasavallan valtiollista turvallisuuselintä, joka toimi vuosina 1950-1989. Stasilla oli parhaimmillaan neljätoista aluetoimistoa, ja sen piirissä tekivät vakoiluun liittyvää toimintaa sadat tuhannet mukaan värvätyt, osa heistä vapaaehtoisesti, osa pakottamalla ja uhkailemalla mukaan saatuja. Stasin ilmiantajia oli kaikkialla: sairaaloissa, kouluissa, yliopistoissa, hyväntekevyysjärjestöissä, liikeyrityksissä, ympäristöryhmissä, hotelleissa, baareissa, ompelukerhoissa ja kirkoissa. He olivat ihmisiä, jotka vakoilivat kollegoitaan, ystäviään, aviopuolisoitaan, vanhempiaan, jopa omia lapsiaan. Kun Stasin arkistoihin päästiin käsiksi muurin murtumisen jälkeen, niin tallennettujen dokumenttien perusteella voitiin laskea, että Itä-Saksassa oli yksi ilmiantaja 63:a henkeä kohden. Vastaavaan tehokkuuteen on harva maa yltänyt. Ja Itä-Saksan asukkaat olivat tästä tietoisia: Koskaan et voinut olla varma, kenen hyväksi ystäväsi tai perheenjäsenesi työskentelee. Tämä on kommunismia, totalitarismia kammottavimmillaan.

Tohtori Maija-Leena Rova on kirjoittanut teoksen ”Eroon hengellisestä väkivallasta – Demokratiavajetta ja ihmisoikeusloukkauksiako uskonyhteisöissä?”. En ole lukenut kyseistä kirjaa,

mutta uskon tekijän paneutuneen aiheeseensa huolellisesti ja ammattimaisesti. Rova sanoo eräässä haastattelussa, että demokratiat ovat antaneet uskonyhteisöille uskonnonvapauden, joka saattaa aiheuttaa sen, että uskonyhteisöt voivat omassa piirissään loukata yksilön omantunnonvapautta ja toimia totalitaarisesti. Mikä avuksi tähän tilanteeseen? Rova kertoo mielipiteensä:” Julkisen vallan pitäisi valvoa määräajoin Suomessa toimivia uskonyhteisöjä… Julkisen vallan pitäisikin viimeistään nyt ehkäistä hengellistä väkivaltaa ja alkaa valvoa kaikkia Suomessa toimivia uskonyhteisöjä...Luterilaisen kirkon olisi puolestaan valvottava herätysliikkeitään…”

Tämä tuntuu pahalta: valvonta. Vaikka Rovalla on varmasti perusteet mielipiteisiinsä, niin kuitenkin – varsinkin, kun olen juuri lukemassa totalitarismin aiheuttamista kauheuksista Itä-Berliinissä -, määrätietoinen valvominen, kyttääminen ja ilmianto tuntuvat asioilta, jotka eivät sovi demokraattiseen Suomeen. Jos tälle tielle halutaan lähteä, niin miksi valvoa vain uskonyhteisöjä? Meillä on monenlaista harrastustoimintaa, hyväntekeväisyystyötä (ulkomaillekin ulottuvaa), talouteen ja koulutukseen liittyvää työtä, julkaisutoimintaa… Eikö myös näitä kaikkia pitäisi valvoa? Väärinkäytöksiä löytyy ihan varmasti. Mitä ei pitäisi valvoa?

Ja toisaalta: Jos uskontojen ja yleensä henkisen ja hengellisen elämän piirissä on tarvetta vakoiluun, jotta epäterveet ilmiöt voitaisiin poistaa, niin miten kummassa suomalaiset tiedotusvälineet saavat suoltaa monenlaista raakaa, siveetöntä, jopa sairasta materiaalia, joka on myös lasten ja nuorten saatavilla?

Jos ruvetaan rajaamaan ja tarkkailemaan jotakin yhteiskunnan aspektia, niin silloin pitää kysyä: miksi juuri tämä? Sitten kannattaa kysyä: mitä seuraavaksi? Lopuksi elämme jonkinlaisen Stasin vallassa, eikä kukaan meistä enää uskalla sanoa mielipidettään vapaasti tässä sallivassa, demokraattisessa yhteiskunnassa. Tähän en ala!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Berliinin muuri, Stasi, Maija-Leena Rova

Itsemurha - ainoa vaihtoehto?

Sunnuntai 27.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Itsemurha – ainoa vaihtoehto?

Viime viikolla tuttavapiiriäni järkytti uutinen 16-vuotiaan pojan itsemurhasta. Hän oli ampunut itsensä linja-autopysäkillä. Jonkin ajan kuluttua selvisi myös syy tuohon surulliseen ja kauheaan päätökseen: Tyttöystävä oli jättänyt tämän nuoren miehen.

Suru, pettymys, häpeä, järkytys - ulkopuolinen voi vain kuvitella niitä tunteita, joita nuori mies joutui käymään läpi kuultuaan tytön päätöksen. Aikuisten mieleen nousi heti kysymys: Eikö poika voinut puhua kenenkään kanssa asioistaan? Joku olisi varmasti osannut lohduttaa sanomalla, että tyttöjä tulee ja menee, sinä olet nuori, sure nyt, mutta tiedä, että tulevaisuudella on varattuna sinulle paljon mukavia yllätyksiä – tai jotain muuta tilanteeseen sopivaa nuorta lohduttavaa ja tukevaa. Eihän itsemurha tuossa tilanteessa voi olla ainoa vaihtoehto, eihän?

Luin pitkän lehtiartikkelin, jossa poikansa itsemurhan kautta menettänyt äiti kertoi lapsensa elämästä ja sen päättymisestä. Kiltistä, kiipeilyä harrastavasta pojasta kasvoi uhmakas teini, joka kokeili huumeita, pinnasi koulusta ja erottautui pukeutumisellaan muista. Jossakin vaiheessa nuorelle tuli itsetuhoisia ajatuksia ja hän viilteli itseään, mutta yhteys psykiatriin helpotti hänen elämäänsä. Opiskelu ei nuorta miestä kiinnostanut, mutta armeijan jälkeen hän hakeutui mieleiseen koulutukseen ja pääsi heti töihin. Myös kiipeilyharrastus tuli jälleen mukaan elämään, jopa niin voimakkaasti, että se saattoi ulkopuolisesta tuntua pakkomielteeltä. Nuoren miehen viimeinen tervehdys rivitalon lumisille portaille kirjoitettuna oli: ”Heippa.”

Artikkelin loppupuolella äiti sanoo: ”Jos poika olisi tiennyt, minkä surun jättää jälkeensä, hän ei olisi tehnyt itsemurhaa.”

Noin minäkin ajattelin joskus. Mielestäni itsemurhan tekijät olivat itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät ollenkaan välittäneet muiden ihmisten tunteista. Siskoni uhkasi joskus tekevänsä itsemurhan, mutta minä pidin sitä jonkinlaisena uhitteluna, yrityksenä herättää huomio, vaikka oikeastaanhan se oli avunhuuto. Ei hän kuitenkaan kehotuksistani huolimatta koskaan mennyt puhumaan asioistaan ammattilaisille, siihen kynnys oli liian iso, ja masennustaan hän sitten paikkaili muilla keinoilla.

Olen jo aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka opin jollakin tasolla ymmärtämään itsemurhaa hautovia tai sen tehneitä. Olin Aachenissa eräässä seminaarissa, jossa yksi esiintyjistä oli Viktor Staudt. Mies, joka oli hypännyt junan alle ja menettänyt molemmat jalkansa, istui lavalla pyörätuolissa kertomassa omaa tarinaansa (kirja: ”Die Geschichte meines Selbstmords – und wie ich das Leben wiederfand”). Staudtin puhuessa aloin vähitellen ymmärtää. Mies kertoi, kuinka hänellä jo lapsesta saakka oli ollut ongelmia psyykeensä kanssa. Hän oli kuitenkin käynyt koulut, opiskellut ja kulki töissä – mutta elämä oli ollut jatkuvaa pinnistelyä pahan olon, masennuksen ja ahdistuksen kourissa. Hän oli luvannut itselleen, että saa hypätä junan alle (hän kulki työmatkat junalla), jos ei jaksa enää, ja sitten hän yhtenä aamuna hyppäsi. Eloon jääminen molemmat alaraajat amputoituna oli raskasta, mutta vähitellen monien hoitojen avulla elämä alkoi voittaa. Siinä mies nyt oli edessämme ja kertoi, kuinka joskus itsemurha oli ainoa vaihtoehto.

Vuosi sitten kiinnostuin siitä, mitä Staudtille nykyisin kuului, ja menin nettiin hakemaan tietoa. Järkytykseni oli suuri, kun sain tietää, että mies oli kuollut tehtyään itsemurhan. Kaikesta yrittämisestä huolimatta se oli ollut hänelle ainoa ratkaisu. Tästä kirjoitin myös blogin.

Toivoisin, ettei kenenkään koskaan tarvitsisi ajatella, ettei elämästä voi selvitä, että se on liian raskasta, että siitä on pakko luopua. Toivon, että meillä olisi rohkeutta kysyä tutulta ja tuntemattomalta ”Mitä sinulle kuuluu?” , vaikka sellainen saattaa suomalaiselle olla vaikeaa. Joskus yksikin ymmärtävä kohtaaminen voi auttaa eteenpäin. Joskus se voi auttaa huomaamaan, että itsemurha ei ole ainoa ratkaisu.

4 kommenttia . Avainsanat: itsemurha, masennus

"Uskonto vaikuttaa politiikassa, mutta sitä ei sanota ääneen", Kalevan kolumnin otsikko

Sunnuntai 20.11.2022 - Pirkko Jurvelin

”Uskonto vaikuttaa politiikassa, mutta sitä ei sanota ääneen”

Kalevan kolumnin otsikko 20.11. 2022

Sunnuntain 20.11.2022 Kalevassa päätoimittaja Sanna Keskinen pohtii uskonnon vaikutusta politiikassa. Aihe on ajankohtainen meneillään olevien kirkollisvaalien vuoksi ja ilmeisesti muutenkin. Keskinen viittaa syksyn aikana eduskunnassa puhuttaneisiin abortti- ja translakikeskusteluihin, joissa hänen mukaansa poliitikot välttelivät puhumasta uskonnollisesta vakaumuksestaan ja käyttävät puheissaan mieluummin sellaisia ilmaisuja kuin ”omantunnon kysymys” ja ”arvopohja”.

Keskinen kirjoittaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen havaittavissa vahva luterilainen sävy. Esimerkkeinä hän mainitsee työn ja perheen arvostamisen sekä vastuun kantamisen yhteisestä hyvästä. Tästä hän vetää sen johtopäätöksen, etteivät esimerkiksi edes lainsäätäjät itse tiedosta, milloin heidän näkemystensä taustalla vaikuttaa uskonto ja milloin ei. - Voi, Sanna, onko aivan hirveää, jos 1500-luvulta Saksasta Suomeen rantautunut reformaatio yhä vieläkin näkyisi esimerkiksi työn ja perheen arvostamisena sekä vastuun kantamisena? Ja eikö ihminen voi kannattaa näitä arvoja ilman, että hänellä on hengellinen vakaumus?

”Äänestäjän kuluttajansuojan (!) kannalta voi kuitenkin olla ongelmallista se, jos päättäjät eivät tuo avoimesti näkyviin omia poliittisia motiivejaan ja asioita, jotka heijastuvat päättäjien kantoihin olennaisesti.”(S.K.) Äänestäjän kuluttajansuoja on kyllä aika hauska ilmaisu, mutta eihän kukaan poliitikko/ehdokas voi luvata olevansa sama tyyppi, samoja arvoja kannattava, muuttumaton ihminen vielä muutaman vuoden kuluttua. Onhan näitä nähty.

Sanna Keskitalo, nyt tekisi mieleni käyttää muotisanaa ”uskontoallergia” ja siksipä käytänkin sitä. Jo vuosisatoja tunnettu fakta on, että ihminen on kokonaisuus, jonka ovat monet seikat muokanneet. Lapsuus on eittämättä yksi niitä perusasioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmiselämään. Jos lasta on kohdeltu huonosti, häntä ei ole kuunneltu, hän on kärsinyt väkivaltaa – ulkoista tai sisäistä -, tai jos häntä on kohdeltu kuin kallisarvoista aarretta, rakastettu, kuunneltu, hyväksytty, niin kaikki tämä – hyvä ja huono – vaikuttavat ihmisen persoonallisuuteen. Hän voi olla vahva ja varma, tai ehkä hän joutuu hakemaan omaa elämäntapaansa monen mutkan kautta.

Koulutus ja kokemukset muokkaavat ihmistä. Joku voi menestyä upeasti ilman sen kummoisempia opiskeluja, toinen taas hakee tietoa ja kokemuksia sekä kotimaasta että ulkomailta. On ymmärrettävästi selvää, että koko elämänsä suunnilleen samoilla perukoilla asunut henkilö ajattelee asioista eri tavalla kuin se, joka on kiertänyt useissa maissa ehkä opiskellen, ehkä erilaisissa työtehtävissä kokemusta hakien. Toki nykyaikainen tiedonvälitys takaa sen, ettei kenenkään tarvitse pysytellä henkisesti kotona, vaan tietoa ja virtuaalikokemuksia voi hankkia nappia painamalla.

”Osa äänestäjistä kokenee vain hyväksi sen, jos esimerkiksi kansanedustajilla on uskonnollinen vakaumus ja hän noudattaa sen arvopohjaa ja kokemuksia työssään. Osa voi kuitenkin arvostaa enemmän sitä, että päätöksiä tehdään puhtaan rationaalisesti ja esimerkiksi tutkimustietoon perustuen.” (S.K.)

Ihminen ei tee koskaan päätöksiä ”puhtaan rationaalisesti”, koska hän on lapsuutensa, koulutuksensa, työelämänsä, elämänkokemustensa ja monen muun asian summa, eikä ihmiseltä voi muuta vaatiakaan. Siksi meillä on kaikenlaisissa vaaleissa aina niin paljon ja niin erilaisia ehdokkaita. He ajattelevat asioista eri tavalla monesta syystä johtuen, he toimivat eri tavalla, he haluavat tehdä erilaisia päätöksiä. Jos ihmiset olisivat rationaalisia, hallitusten ei tarvitsisi kiistellä eikä hajota, ei edes meidän yksityishenkilöiden tarvitsisi kuohahdella, pahastua ja suuttua, koska kanssaihmiset eivät ”ymmärrä” meitä.

Ihmisten erilaisuus on rikkaus. Voimme oppia toisiltamme, ja voimme myös – jos hyvin sattuu – opettaa toisiamme, vaikka meidän arvopohjamme (uskonnottomuus, kristinusko, buddhalaisuus, islam…) poikkeaisi toisistamme. Meidän ei tarvitse vaatia, mutta me voimme ymmärtää ja olla kiinnostuneita.

Kolumnin otsikko oli: ”Uskonto vaikuttaa politiikassa”. Sen voisi muuttaa otsikoksi:”Ihminen vaikuttaa politiikassa”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uskontoallergia, Kaleva, ennakkoluulot

Menestyksen ja onnellisen elämän kaava

Tiistai 15.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Menestyksen ja onnellisen elämän kaava

Olen alkumetreillä lukemassa Brian Tracyn teosta ”Menestys ja onnellinen elämä”. Tracy on kirjoittanut noin 50 kirjaa ja luennoinut ja kouluttanut ihmisiä ympäri maailmaa, myös Suomessa. ”Menestys ja onnellinen elämä” on ilmestynyt jo kymmenen vuotta sitten, mutta uskon, että Tracyn ajatukset asenteesta, vastuunottamisesta omassa elämässä ja tavoitteiden merkityksestä ovat aina yhtä ajankohtaisia. Mutta varoitan siis: olen vasta aloittelemassa kirjaa. Tosin en olisi kirjoittamassa tätä blogia, ellen olisi jo saanut inspiraatiota kyseisen kirjoittajan tekstistä.

Mikä on menestyksen ja onnellisen elämän kaava? Tracyn mukaan se on SO + HO x A = YIS. Selkokielellä tämä tarkoittaa: SO = synnynnäiset ominaisuudet (taipumukset, temperamentti jne) HO = hankitut ominaisuudet (hankkimasi tiedot, taidot, kokemukset), A = asenne, YIS = yksilölliset ja inhimilliset suoritukset.

Ymmärrämme hyvin, mitä tarkoitetaan synnynnäisillä ja hankituilla ominaisuuksilla. Ainoa jokeri kaavassa on kirjain A. Tracy sanoo, että tämän asian oivaltaminen muutti hänen elämänsä. Mies kertoo valaisevasti omasta aikuisiästään, siitä, kuinka hän kuljeskeli lukion jälkeen kymmenen vuotta ympäriinsä tehden sitä ja tätä, hankkien monenlaisia kokemuksia, mutta huomatessaan olevansa jälleen lähtöpisteessä eli työtön ja rahaton, hän alkoi pohtia oman tilanteensa syitä. Lopputulema oli se, että vaikka hän ei elämässään muuta pystyisikään muuttamaan, niin asenteensa ainakin. Tämän oivallettuaan mies kääri hihansa ja alkoi elää omaa tulevaisuuttaan.

Millainen minäkäsitys sinulla on? Oletko oppinut jo lapsesta pitäen, ettet ole liikunnallinen, musikaalinen, kirjallisesti lahjakas tai vaikkapa matemaattisesti etevä? Oletko sisäistänyt sen, että olet liian painava, että olet kömpelö tai että sinulla on huono lauluääni, tai että sinun suvustasi ei tule maistereita tai ruumiillisen työn tekijöitä, tai että olet joka tapauksessa liian vanha aloittamaan jotakin uutta? Minäkäsityksesi on subjektiivinen ja samalla se saattaa olla hyvin rajoittava. Voit korvata itseäsi rajoittavat ajatukset ja uskomukset vapauttavilla ajatuksilla. Voit alkaa ajatella itseäsi sellaisena ihmisenä, joka haluat olla. Jos teet tämän, se alkaa näkyä myös todellisuudessa.

Tässä kohden minun sopii muistella omaa viimekesäisestä maalauskurssiani Valamossa (kuviksen arvosana yleensä 8). Enhän minä osaa maalata tai piirtää tai… Voi, kun oli ihana kokemus! Olin aivan onnessani pidellessäni kädessäni pensseliä ja pyöritellessäni alustalle lentäviä kananmunia tai jotain muuta kummallista. Se vapauden tunne, kun ei ole pakko osata ja voi kuitenkin tehdä! - Hei, pitäisikö minun sittenkin alkaa kutoa sitä villapuseroa (no, no, et sinä ole käsityöihminen)!

Myönteiset muutokset omassa minäkäsityksessäsi ovat juuri sen vuoksi mahdollisia, että ne ovat subjektiivisia. Miten niin et osaa? Yes, you can!

Epäonnistumisen ja hylätyksi tulemisen pelko kumpuavat syvältä lapsuudesta ja vaikuttavat omiin valintoihin. Ne estävät meitä ottamasta riskejä (mutta, jos minä en…), ja se rajoittaa uusiin asioihin ryhtymistä ja niiden kokeilua. Onneksi meillä on mahdollisuus ohjelmoida itsemme uudelleen, sillä kukaan ulkopuolinen henkilö ei pakota meitä pysymään jatkuvasti omien mukavuusrajojemme sisällä.

Jos olet jumittunut omaan turvalliseen, satavarmaan kuplaasi, ja elämäsi junnaa paikoillaan, niin ei auta muu kuin alkaa kouluttaa itseään.

Tracy kertoo liikemiehestä, jonka elämässä asiat olivat pielessä, eikä muuta ollut odotettavissakaan. Koska tunne oli kuitenkin subjektiivinen (ei siis objektiivinen), hän päätti alkaa kouluttaa itseään. Joka aamu tämä mies sanoi itselleen:”Uskon, että tänään minulle tapahtuu jotain hyvää.” Ja näin kävi. Eli positiiviset odotukset muuttuivat todellisuudeksi, kun mies salli itsensä uskovan, että näin voi tapahtua.

Tracy kirjoittaa:”Lupaan sinulle tämän: jos kokeilet tätä vaikkapa kolme päivää, sinulle on tapahtunut kolmannen päivän loppuun mennessä niin paljon suurenmoisia asioita, ettet pysty edes laskemaan niitä kaikkia.” - Kokeillaan!

Kirjablogi jatkuu, kunhan ehdin lukea sivulta 100 eteenpäin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brian Tracy, subjektiivinen minäkuva, Yes, you can

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Torstai 10.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Minulla oli mahdollisuus olla kuuntelemassa everstiluutnantti Antti Castrènin luentoa Ukrainan historiasta, nykytilanteesta ja sodan vaikutuksista Eurooppaan ja koko maailmaan. Castrèn on toiminut lukuisissa kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa (mm. kolme vuotta Ukrainassa), ja työskentelee tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun ev.-lut. seurakunnan hankkeessa, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että Ukrainan sodasta paenneet pääsisivät rakentamaan elämäänsä turvallisesti täällä Oulun seudulla.

Luento kuvineen oli todella mielenkiintoinen ja avartava, tulipahan minullekin selväksi, kuinka läheisesti Venäjän ja Ukrainan historiat ovat kietoutunut toisiinsa, ja millainen maa Ukraina oikein on, kun tarkastellaan sen teollisuutta, maataloutta ja uskontoa. Kolmen vuoden komennuksen aikana Castrèn oppi tuntemaan maan ja sen kulttuurin hyvin, ja hän kehui hyvin lämpimästi, kuinka upea maa Ukraina on.

Esityksen loputtua yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Minä epäröin hiukan, viitsisinkö kysyä asiaa, jota olin pyöritellyt mielessäni pitkään, sillä se ei ihan suoraan liittynyt aiheeseen. Kerroin kuitenkin, kuinka olin eri lehdistä verkosta lukenut kolmella eri kielellä artikkeleita siitä, kuinka Ukrainan sota on kasvattanut maailmassa juutalaisvihaa. Olin yrittänyt ottaa selville, miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, mutta en ollut onnistunut. Olisiko luennoitsijalla mahdollisesti jonkinlainen näkemys tähän asiaan?

Castrènin kunniaksi on sanottava, ettei hän hämmentynyt ollenkaan, vaan totesi, että on ikävää, jos ja kun näin on tapahtunut. Tähän ilmiöön johtaneet syyt saattoivat olla poliittisia. On totta, ettei Israel ole tähän päivään mennessä tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan toisin kuin useimmat muut maat. Tiedossa on myös, että Israel on lähettänyt Venäjälle aseita, joskin myös antanut Ukrainalle humanitääristä apua. Vaikka suuri osa Venäjän juutalaisista on paennut mahdollisia tulevia vainoja ulkomaille (lähinnä Israeliin), saattavat pakolaisten poliittiset sympatiat kuitenkin olla Ukrainan vastaisia.

Lukiessani jälleen eri tietolähteitä totesin, ettei ainoastaan Ukrainan sota vaan myös korona on lisännyt juutalaisvastaisuutta maailmalla. Korona? Tästä päästäänkin jo niihin järjen yli meneviin salaliittoteorioihin, joita maailmassa tuntuu sikiävän aina, kun jotain odottamatonta ja pelottavaa tapahtuu. Syyllinen on löydettävä, ja jos sitä ei löydetä, se keksitään. Jokainen historian oppitunneilla valveilla ollut tietää, että juutalaiset ovat olleet kautta koko maailman historian syntipukki numero yksi. Minulle ei ole selvinnyt, miksi näin on.

Luennon loppukevennykseksi eräs paikalla ollut henkilö kertoi Ukrainan sodan vaikutuksesta tuttavapiirissään. Hänellä on ystäviä Aurinkorannikolla, ja eräs asunnonvälittäjä oli sanonut, että joka kerta, kun Putin aukaisee suunsa, hänen oma puhelimensa soi. - Miten on, kuulostaako asunto Aurinkorannikolla paremmalta vaihtoehdolta kuin osake Putinin naapurissa?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, juutalaiset, Israel

Onko Halloween pakanauskonnon pakkosyöttöä?

Torstai 3.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Onko Halloween pakanauskon pakkosyöttöä?

Luin Helsingin sanomista uutisen päiväkodissa pohjoispohjanmaalla tapahtuneesta uskonnottoman perheen lapseen kohdistuvasta syrjinnästä. Sama uutinen ilmestyi myöhemmin myös Kalevassa. Päiväkodissa oli järjestetty Pääsiäispolku - tapahtuma yhdessä seurakunnan kanssa. Perhe ei halunnut lapsen osallistuvan tähän toimintaan, sen sijaan lapsi jäi toisen ryhmän kanssa päiväkotiin tapahtuman ajaksi. Vanhempien täytyi kertoa lapselle, miksi tällainen järjestely tehtiin. No, vanhempien tahdostahan lapsi jäi tapahtumasta pois, joten luonnollista on, että he myös perustelisivat lapselle, miksi näin tapahtui.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan päiväkodin toiminta oli kuitenkin syrjivää, koska lapselle ei järjestetty asianmukaista korvaavaa toimintaa, myöskään päätöksen mukaan vanhempia ei olisi tullut vastuuttaa käytännön järjestelyistä. Varhaiskasvatus joutuu maksamaan perheelle 1500:n euron korvauksen. Mikäli ymmärsin lehtiuutisen oikein, niin syyllisyys tuli kahdesta seikasta: 1. Lapselle ei järjestetty Pääsiäispolku - tapahtuman ajaksi muuta korvaavaa toimintaa. 2. Selitysvelvollisuus olisi kuulunut päiväkodille, ei vanhemmille.

Lauantaina 5. 11. vietämme kalenterin mukaan pyhäinpäivää eli vainajien muistopäivää. Esimerkiksi Saksassa tällaisia pyhäpäiviä ei ole keskitetty viikonlopuille kuten meillä tehokkaassa Suomessa, vaan niitä vietetään keskellä arkiviikkoa, jolloin kaupat ovat kiinni ja ihmisillä on vapaapäivä.

Opiskelin tuossa hiukan historiaa ja totesin, että pyhäinpäivä on otettu käyttöön jo monta vuosisataa sitten alun perin syrjäyttämään Halloween-juhlan viettoa. Halloween-juhlalla puolestaan on pakanalliset juuret. Sen alkuperä on kelttien Samhain -juhlassa, jota on vietetty jo vuosisatojen ajan Britanniassa ja Irlannissa. Tapahtuma liittyy vuoden kiertoon, ja tuohon maailman aikaan marraskuun alku oli myös uuden vuoden alku. Uskottiin, että Samhain -juhlan aikana kuolleitten sielut palasivat maan päälle tervehtimään läheisiään, ja samalla ajateltiin, että kuluneen vuoden aikana menehtyneet aloittivat matkansa tuonpuoleiseen tuona päivänä. Ihmiset polttivat kokkotulia pitääkseen vainajien henget loitolla ja toisaalta naamioivat itsensä erilaisilla maskeilla ja puvuilla eksyttääkseen kuolleitten sieluja pois luotaan.

Nykymaailman trendi näyttää olevan se, että Halloween-juhla kaikkine sivutuotoksineen on syrjäyttämässä pyhäinpäivän vieton. Kukapa haluaisi muistella vainajia, kun voi itse pukeutua vainajaksi, paholaiseksi, kummitukseksi ja syödä samalla erilaisia herkkuja ja pitää hauskaa? Myös päiväkodit, iltapäiväkerhot ja koulut puhumattakaan monista muista tahoista ovat ottaneet ohjelmaansa Halloween-juhlan viettämisen.

Eikö tämä ole outoa ja arveluttavaa? Juhla on pakanallista alkuperää, ja vainajien hengiksi ja erilaisiksi hirviöiksi pukeutuneet juhlijat haahuilevat ympäriinsä herkutellen ja kanssaihmisiä säikytellen. Järjestetäänkö juhlista kieltäytyjille esimerkiksi päiväkodeissa vastaavaa toimintaa? Eikö kukaan haasta kyseisten juhlien järjestäjiä oikeuteen? Jos kristillisyyden esiin tuominen lapsen koulutuksen piirissä on kiellettyä, niin miten ihmeessä pakanalliset menot ovat sallittuja? Vastatkaa!

Peukunnosto sille oululaiselle päiväkodille, joka järjesti noitien ja mörköjen sijaan valon juhlat! Me kaipaamme valoa tänä pimeänä vuodenaikana ihan fyysisestikin, ja pelottelun sijaan rohkaiseminen ja tervepohjainen hauskanpito kuulostaa hyvältä jutulta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Halloween, pakanuus, koulujen juhlat

Putin pelastaa Ukrainan satanismilta

Lauantai 29.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Putin pelastaa Ukrainan satanismin vallasta

Epäonnistuneen hyökkäyssodan jatkuessa Venäjä on joutunut kieroilemaan, kääntyilemään, pokkuroimaan, hikoilemaan ja selittelemään yhä enemmän sitä, miksi kyseiseen sotaan alun perin oli pakko ryhtyä. Ihan aluksi Venäjän tarkoitus Putinin mukaan oli Ukrainassa suoritettava denatsifikaatio (eli vapauttaa maa natsien vallasta), mutta koska mikään taho ei oikein jaksanut lämmetä tälle ajatukselle, niin valtionpäämies keksi uuden syyn hyökkäyssotaan: Ukraina piti desatanisoida eli suomennettuna vapauttaa Saatanan vallasta.

”Satanismi on uskonnollinen, ideologinen ja filosofinen oppi, joka perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta… Satanistit korostavat kristinuskon synteinä pitämiä asioita kuten itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta. Satanismiin sisältyy myös magiaa ja okkultismia sekä erilaisia rituaaleja. Länsimaisen okkultismin perintöä edustavana kristinuskon vastaisena aatteena satanismi järjestäytyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, kun Anton LaVey perusti saatanan kirkon ja kirjoitti opin perusteoksen Saatanallisen Raamatun… ”(Wikipedia)

Hmh, ja minä olin jo ajatellut, että Putin itse on ruumiillistunut S…. Mitä enemmän olen lukenut myös tämän diktaattorin kannattajien ulostuloja, sitä enemmän olen ollut ymmälläni. Uskovatko ihmiset todella siihen, mitä heidän hallitsijansa puhuu, ja toisekseen uskovatko he toisten venäläisten puheita. Puhuuko venäläinen nykyhallituksen politiikan puolesta, koska vilpittömästi uskoo Putinin olevan oikealla asialla, vai höpiseekö hän lämpimikseen oman nahkansa pelastamiseksi?

Lokakuun alussa Moskovan Punaisella torilla oli suuri kansanjuhla sen kunniaksi, että hallitus oli laittomasti liittänyt Venäjään neljä Ukrainasta valloitettua aluetta. Tilaisuudessa oli monenlaisia esiintyjiä, eräs heistä ortodoksipappi, näyttelijä ja juontaja Ivan Ohlobyst. Puheenvuorossaan kyseinen kirkonmies kiihotti kansaa ”pyhään sotaan” Ukrainassa. Ohlobyst julisti: ”Vapise, vanha maailma! Todellisen kauneuden, oikean uskon, oikean viisauden riistäjät! Jota johtavat mielipuoliset, perverssit satanistit. Vaviskaa, me olemme tulossa!”

Ohlobyst toitotti suureen ääneen tietysti niitä asioita, joita maan päämies halusi kuulla, eli venäläiset ovat tulossa hävittämään Ukrainan mielipuolet ja perverssit (mies on kiivas homouden vastustaja) sekä tuomaan tilalle todellisen kauneuden, uskon ja viisauden.

Mikäli minä tiedän, niin Putin itse on käynyt korkeintaan KGB:n rippikoulun, ja epäilen suuresti, ettei siinä koulussa painotettu hengen asioita. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen vaikea uskoa, että hän olisi todella huolissaan Ukrainan kansan henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Jos näin olisi, niin eikö maahan tulisi lähettää pommikoneiden ja rakettien sijasta lähetyssaarnaajia, eikö ihmisten tappamisen sijaan heitä pitäisi yrittää käännyttää pois satanismista oikeaan kristilliseen uskoon?

Sodan kuluessa Putin on varoittanut juutalaisia lähtemästä maasta, mutta tästä huolimatta kymmenet tuhannet juutalaiset ovat jättäneet Venäjän ja muuttaneet lähinnä Israeliin. Putinin sanojen mukaan ”Venäjän juutalaiset säilyttävät uskollisuutensa vanhoja hengellisiä perinteitä kohtaan ja antavat samalla maalle huomattavan panoksen kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja etnisten ryhmien välisen sovun sekä keskinäisen kunnioituksen ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden periaatteiden vahvistamiseen.” Henkilökohtaisesti uskon, että diktaattori haluaa kynsin hampain pitää kiinni juutalaisista, jotka tunnetusti ovat varakkaita, toimivat suurien yritysten keulahahmoina sekä ovat mukana monenlaisissa kulttuuripiireissä.

Toisaalta Venäjän turvallisuusneuvoston apulaissihteeri Aleksei Pavlov sisällytti uuspakanallisten hävitettävien kulttien listaansa Chabad-Lubavitshin juutalaisen lahkon, joka on syntynyt jo 1700-luvulla, ja johon suurin osa venäläisistä ja ukrainalaisista juutalaisista kuuluu. Ukrainassa meneillään olevalla sodalla on monenlaiset kasvot. Kyse ei ole ainoastaan maan omistamisesta ja hallitsemisesta, vaan mukana on myös uskonnollisia elementtejä (timesofisrael.com). Näin meidän ainakin halutaan ajattelevan.

Loppukevennyksenä voin kertoa juuri tehdystä onnellisuustutkimuksesta (harmi, kun hukkasin jo lähteen). Nykytiedon mukaan venäläiset eivät tunne itseään niin onnellisiksi kuin aikaisemmin. Suurin kysymys ja ongelma on: Milloin Ikea tulee takaisin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: desatanisaatio, juutalaiset, Venäjä, Ukraina

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Lauantai 22.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Meitä nuoria, vastavalmistuneita opettajia oli vähän joka lähtöön. Porukkamme oli kuitenkin jossain määrin erityinen, sillä lehtorit ja kasvatustieteilijät Oulun OKL:ssa mainitsivat silloin tällöin, että juuri tässä vuosikerrassa oli sitä jotain. Kierteli myös sellaisia huhuja, että valintaprosessi olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava. No, siihen en kyllä osaa sanoa mitään.

Onhan meillä ollut pari, kolme yhteistä tapaamista, ja joistakin opiskelutovereista on tullut elinikäisiä ystäviä.

Muistan Ilkan hyvin, koska hän oli kunnollinen, rehellinen, mukava tyyppi. Kun eläkeikä koitti, hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan opiskeli papiksi, jota työtä hän tekee edelleen. Kun Ukrainasta alkoi tulla pakolaisia Suomeen, Ilkka tahtoi olla mukana avustustyössä. Loppukesällä hän saikin hienon idean: Pakolaiset kuljetetaan metsään, he saavat poimia puolukoita niin paljon kuin jaksavat, ja marjoista saadut tulot poimijat pitäisivät tietysti itse.

Ilkka organisoi homman: poimijoiden kuljetukset metsään ja takaisin sekä tämän lisäksi ostajat puolukoille. Ihmiset maksoivat sangollisesta marjoja 50 euroa. Idea oli hieno, kaikki toimi hyvin, koska joka yksityiskohta oli suunniteltu ja hoidettu huolella etukäteen. Lopuksi Ilkka järjesti ukrainalaisille juhlat kotonaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, oli saatu apua, oli saatu auttaa, tutustua uusiin ihmisiin, suomalaiset olivat hiljaa mielessään kiitollisia siitä, että olivat Suomen kansalaisia.

Tietysti tällainen toiminta herätti mielenkiintoa, taisi paikallinen lehtikin mainita siitä, ja somesta löytyi monenlaisia kuvia ja tekstejä. Ukrainalaisten toiminnallinen auttaminen keräsi paljon tykkäyksiä, ja varmasti Ilkan ohella moni muukin rupesi miettimään, löytyisikö vastaavia tapoja auttaa sodan jaloista paenneita ihmisiä.

Ja kuten usein somessa käy, joku rupesi miettimään, paljonko idean isä siitä viisikymppisestä piti itsellään. Oliko hyväkin bisnes? Kai nyt edes polttoainekulut? Keskustelu taukosi kuitenkin, kun eräs puolukoiden ostaja ilmoitti, että hän ainakin antoi viisikymppisensä suoraan poimijan käteen.

Ilkka ei lähtenyt asiaa retostelemaan julkisesti. Hän laittoi keskustelun aloittajalle yksityisen viestin, jossa kysyi, voisiko mies tulla auttamaan marjastajien kyydityksessä. Hommaa olisi vaikka kuinka paljon. Vastausta ei tullut koskaan.

Minä olen hemmoteltu Suomen kansalainen. Tällä hetkellä lomailen Fuengirolassa, Espanjassa, jossa asiat hoidetaan ja hoituvat omalla tyylillään. Ensimmäisenä lomapäivänäni hotellista kuului tuon tuostakin kamala palohälyttimen ujellus. Kävin kysymässä asiasta, ja kyseessä oli kuulemma testaus. Hyvä juttu. Kun kello oli kymmenen illalla, alkoi jälleen kuulua korvia särkevä hälytysääni, eikä se loppunut. Katsoin, oliko tukka hyvin, vetäisin yöpuvun päälle puseron, laitoin jalkaani rantatossut ja rupesin laskeutumaan portaita myöten kahdeksannesta kerroksesta rivakkaa vauhtia alas. Meitä oli paljon, mutta mitään paniikkia ei ollut.

Me yöpukuun pukeutuneet turistit seisoimme hotellia tuijotellen, vitsejä vääntäen ja ihmetellen ulkona lähes puoli tuntia. Missään vaiheessa kukaan ei tullut kertomaan mitään, ja vähitellen aloimme valua sisään. Siellä joku mainitsi, ettei täällä mitään tulipaloa ole. No, tulipa harjoiteltua.

Tänä aamuna asunnostani menivät yhtäkkiä sähköt pois päältä. Join kahvin loppuun, laitoin sisäsiistit vaatteet ylleni, mietin, kuinka kauan pakasteessa oleva kala säilyisi sulamatta ja lähdin respaan. Selitin asiani, tyttö tuli mukaani, katseli ympärilleen ja meni lopulta sähkökaapin luo. Hän väänsi kaikki mittarinkannat ensin alas ja sitten takaisin ylös, ja valkeus tuli! Ai, niin, tuotahan minäkin jouduin tekemään aikoinani usein Espanjassa asuessani ja myös lomaillessani.

Sattuuhan näitä. Mutta mietipä, jos se olisi arkipäivää, että hirveät hälytykset valvottaisivat sinua yöllä ja päivällä ja laittaisivat elämäsi sekaisin, tekisivät sinut valppaaksi ja pelokkaaksi, hermostuneeksi. Mieti, mitä se merkitsisi, jos sähkökatkot kuuluisivat arkeesi. Talvisaikaan asuntosi olisi kylmä, ruoan laittaminen, vaatteiden peseminen, koko arki olisi yritettävä rakentaa siten, että pian voi tulla sähkökatko, joka kestäisi ties kuinka kauan.

Ukrainalaiset elävät tämän todellisuuden keskellä. Jos joku yrittää auttaa heitä, niin meidän tulee miettiä, miten minä voin tehdä osani. Kyseenalaistamisen sijaan voimme kysyä: Miten voin auttaa?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ukrainalaiset, auttaminen, kateus

Tee työsi niin huonosti kuin voit!

Torstai 13.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Tee työsi niin huonosti kuin voit!

Luin juuri kasvatustieteen professori ja filosofi Juha T. Hakalan teoksen ”Kohtuuden kirja, Näkökulmia ääriyhteiskuntaan”. Olen aikaisemminkin lukenut Hakalan teoksia ja pidän niistä kovasti, koska kirjoittaja ei yritä olla professori isolla P:llä, vaan kertoo asioista kansantajuisesti, humoristisesti, ehkä joskus hieman liioitellen mutta täydellä asiantuntemuksella. Hän lainaa välillä kuuluisia ajattelijoita, ja tällöin joudun yhä uudestaan toteamaan itsekseni, kuinka tietyt ihmiselämän ajatukset ja pohdinnat kuuluvat joka ikiseen aikakauteen, jokaiselle sukupolvelle.

”Varo riippuvuutta lääkkeistä. Harrasta kaikkea kohtuullisesti. Tämä koskee erityisesti internetiä ja sohvaa. Fyysinen maailma on lopulta kaiken inspiraation lähde. Toisin sanoen jos kaikki muu epäonnistuu, lähde pyöräretkelle.” (Aaron Koblin, s. 1982, yhdysvaltalainen digitaalisen median taiteilija)

”Perimmiltään perfektionismi ei ole syvää rakkautta huolellisuuteen. Pikemminkin kyse on pelosta. Pelosta epäonnistua. Pelosta tuottaa pettymys muille. Pelosta menestyä.” (Michael Law, biologian professori)

”Älä koskaan mene liiallisuuksiin. Anna kohtuuden olla oppaasi.” (Marcus Tullius Cicero, filosofi, 106 e.Kr.- 43 e.Kr.)

Olen syntynyt sotien jälkeen, minua kasvattivat vanhempieni lisäksi myös ukki. ”Koti, uskonto ja isänmaa” olivat tuon ajan yhteiskunnan kantavat ajatukset, ja sopeuduin niihin mainiosti. Velvollisuuden tekeminen, ahkeruus, parhaansa yrittäminen – kaikki tämä sopi minulle hyvin, mutta en kuitenkaan koskaan ollut ylisuorittaja, hikipinko, täydellisyyden tavoittelija. Siskoni oli, ja hänen kohtalonaan oli sairastua anoreksiaan ylioppilaskirjoitusten stressin alla, eikä hän koskaan parantunut sairaudestaan.

Tuo ”koti, uskonto ja isänmaa” on seurannut minua myös perheenäidin ja opettajan rooleissa. Toivottavasti kuitenkin hieman lempeämmin ja hyväksyvämmin kuin mitä esimerkiksi kouluympäristö minun aikoinani tarjosi. Ja tänään -, no tänään arvojen runsaus hyökkää ihmislapsen kimppuun heti, kun hän ensimmäisen kerran avaa silmänsä synnytyslaitoksella.

Miksi ihmiset treenaavat itsensä lähes kuoliaaksi, miksi he suorittavat jotakin ideologiaa maanisesti (voiko vegaani käyttää villasukkia?), miksi opiskelija hyväksyy vain parhaimman suorituksen, miksi koko ajan pitää tehdä jotakin - ainakin vilkuilla puhelinta luentojen ja autolla ajon aikana, miksi huushollia pitää siivota niin, että veri tursuaa sormenpäistä, miksi joidenkin seikkailunhalu vie heidät Himalajalle kuolemaan? Hakala esittää kysymyksiä toisensa perään, eikä selkeää vastausta oikein löydy.

”He sanovat, että kukaan ei ole täydellinen. Sitten he sanovat: harjoitus tekee mestarin. Toivon, että he osaisivat päättää.” Wilt Chamberlain (yhdysvaltalainen koripalloilija, 1936-1999)

Takaisin otsikkoon. Hakala kertoo myös omasta työstään yliopistolla ja siitä, kuinka tunnollisen ihmisen työmäärä alkoi kasvaa kasvamistaan, ja kuinka hän lopulta turhautui ja kyllästyi kaikenlaiseen sälään. ”Ensinnäkin, päätän tehdä muutamat työt (ne, jotka on pakko), ja niiden kohdalla valitsen laatutason, jolla toimin. Hylkään sumeilematta loput… Tämä kaikki voidaan tiivistää lauseeseen: Tee kaikki työsi niin huonosti kuin voit!”

Aina voi yrittää ottaa löysästi, ja onhan tuo eläkeläiselle helppoa. Vai onko? Onko päivän liikunta-annos suoritettu (mieluummin vähän yli), terveellinen ateria valmistettu, siivoushomma hoidettu, tietokonejutut huolehdittu, omistettu pari huolestunutta ajatusta lähestyvään jouluun, murehdittu etukäteen joulumessuista jne, jne, jne? Joko nyt voi relata, heittäytyä sohvalle, olla ihan ölövinä (oululaisittain)? No, enpä tiedä, eikö sitä nyt aina jotakin hommaa löydy, sellaista puolipakollista.

Satuin muutama päivä sitten katsomaan dokumentin (MTV) englantilaisperheistä, jotka eivät laita lapsiaan ollenkaan kouluun. Teknisesti tämä on helpompaa kuin Suomessa, ja trendi on nouseva. Katselin silmät pyöreinä hieman paheksuvasti itsekseni urahdellen menoa perheissä, joiden lapset menivät nukkumaan silloin kun väsytti, söivät, mitä halusivat ja milloin halusivat, temmelsivät, kirkuivat – ja ilmeisesti nauttivat elämästään kuten heidän vanhempansakin. Eniten jäi kuitenkin mietityttämään 13-vuotias poika, jolla oli suuria vaikeuksia lukemisen ja kirjoittamisen alueella. Isoisä palkkasi hänelle yksityisopettajan, mutta kun perhe päätti lähteä kiertämään maailmaa asuntoautollaan, niin opetus jäi. Minua säälitti tuo poika ja kysyin mielessäni, eivätkö vanhemmat ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää omaa vastuutaan lastensa elämästä.

Liikaa vai liian vähän? Mikä on ihmiselle hyväksi? Kallistun Ciceron kannalle ja suosittelen kohtuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha T. Hakala, kohtuus, äärimmäisyys

Älä pelkää!

Perjantai 7.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Älä pelkää

Viime päivinä olen kohdannut lukuisia kertoja yllättävissäkin yhteyksissä Raamatusta tutun ilmaisun ”Älä pelkää”. Aloin jo pohdiskella, mistä oikein on kyse, kun tajusin: Tämä aika, poliittinen tilanne, on otollinen tuolle sanonnalle. Luin, että kyseinen kehotus tai oikeastaan toteamus esiintyy Raamatun teksteissä 365 kertaa. Jossakin arveltiin ettei tuo luku voi olla sattuma, vaan että ihmisiä halutaan lohduttaa näillä sanoilla vuoden jokaisena päivänä.

Mieleeni tuli kyllä myös, että Raamatun tekstit pohjautuvat juutalaiseen kulttuuriin, jonka piirissä oli ja on käytössä juutalainen (heprealainen) lunisolaarinen kalenteri. Se perustuu sekä auringon että kuun kiertoon, jokainen kuukausi on pituudeltaan 29-30 päivää, ja täten vuodessa on 353-355 päivää. Jotta kalenterin kuukaudet pysyisivät aina suurin piirtein samana vuodenaikana, kalenteriin lisätään joskus kolmastoista kuukausi. Juutalaisen kalenterin vuosiluvut alkavat vuodesta 3761 e.Kr., sillä kyseistä vuotta pidetään maailman luomisen ajankohtana.

Mutta eipä tässä nyt kannata saivarrella. Joka tapauksessa Raamatussa kehotetaan hyvin usein ihmisiä olemaan pelkäämättä ja turvautumaan Jumalaan ja Hänen tahtoonsa ja suojelukseensa. Ihminen on kuitenkin niin inhimillinen olento, että hän mieluiten haluaisi konkreettista tietoa siitä, mihin tai keneen voi varmuudella luottaa. Sellaista tietoa ei ole kuitenkaan saatavilla mistään, mutta joka tapauksessa nuo Raamatun sanat tuovat hyvin monelle turvaa.

Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti syyskuussa Venäjän lopettavan kaasun ja öljyn viennin lopullisesti länsimaihin, mikäli hintakatto otettaisiin käyttöön, hän sanoi:”Emme tarjoa kaasua, öljyä, hiiltä, lämmitysöljyä – emme tarjoa mitään.” Uhkaustaan hän voimisti vielä sanomalla, että länsimaat ”jäätyisivät kuin suden häntä” venäläisessä kansantarussa.

Syyskuun loppupuolella uhkaukset kovenivat. ”Haluan muistuttaa teitä, että meidän maallamme on useita tuhoamiskeinoja ja joissain osissa modernimpaa kuin Nato-mailla”, hän uhosi ja jatkoi:” Ja heidän, jotka yrittävät kiristää meitä ydinaseilla, pitäisi tietää, että vallitsevat tuulet voivat kääntyä heidän suuntaansa.”

Putin täyttää tänään (perjantaina) 70 vuotta. Tavallisissa oloissa olisi odotettavissa komeita juhlallisuuksia, paraateja, puheita, ylilentoja, hymyttömiä kädenheilautuksia, mutta ainakin tällä hetkellä vallitsee täysi hiljaisuus. Ei ole olemassa sankaria, jota kannattaisi juhlia, ja epäilen, että moni toivoo tämän syntymäpäivän olevan Venäjän diktaattorin viimeinen. Ajatus on ilkeä mutta inhimillinen.

Nyt tämän tekstin lukija odottaa jo kärsimättömästi, miten ihmeessä saan nivottua yhteen Raamatun tekstin ja Putinin huonosti päättyneen uhoamisen.

Mielestäni Venäjän yksinvaltiaan olisi kannattanut lukea paremmin Raamattunsa (kai siellä ortodoksisen kirkon piirissä jonkinlainen Raamattu löytyy). Raamattu on maailmanhistorian levinnein, luetuin ja tutkituin kirja, joka on käännetty 474: lle eri kielelle. Sen tekstit ovat historiallisesti mielenkiintoisia, Jeesuksen seuraajille ainutlaatuisen merkityksellisiä, ja rohkaisevia hyvin monelle vakaumuksesta riippumatta: ”Älä pelkää!”

Ehkä Venäjän yksinvaltiaan kannattaisi muuttaa lähestymistapaansa sekä omaa kansaansa että muita maita kohtaan. Mitä venäläiset ajattelisivat hallitsijasta, joka lupaisi käsi sydämellä työskennellä oman maansa ja kansansa parhaaksi, niin että ihmisten elinolosuhteet ja tulevaisuudennäkymät kohenisivat, niin että pelon ja epätoivon sijaan astuisi toivo ja uskallus? Luulen, että Venäjän kanssa haluaisi kilvan tukea hallitsijaa, joka selvästi, vilpittömästi ja täysin sydämin ajaisi oman kansansa hyvinvointia, joka sanoisi, ettei kenenkään tarvitse pelätä, sillä hän, ministerit, hallitus ja kaikki valtaa pitävät huolehtisivat siitä, että Äiti-Venäjän lapsilla asiat olisivat mahdollisimman hyvin. Luulenpa, että tuollainen politiikka saisi Venäjän kansalaiset toivottamaan hallitsijalleen Herran siunausta ja pitkää ikää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raamattu, Putin, älä pelkää

Kolmas maailmansota on alkanut

Lauantai 1.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Kolmas maailmansota on syttynyt

Olen joskus aiemminkin kertonut, kuinka ukkini katseli minua kerran ja sanoi surullisesti: ”Tuskinpa sinunkaan sukupolvesi voi välttyä sodalta.” Viisas ja sotansa kokenut mies, joka tiesi, mistä puhui. Silloin minua pelotti,mutta nyt – kun kolmas maailmansota on jo käynnissä – minua ei enää pelota.

Asiantuntijat sanovat, että nyt käynnissä oleva kolmas maailmansota syttyi jo silloin, kun Venäjä vuonna 2014 valtasi Krimin ja liitti sen omiin maihinsa. Vaikka muu maailma ei tästä pitänyt, niin mikään taho ei uskaltanut nousta konkreettisesti vastustamaan Venäjän toimia. ”Kansanäänestyksen” mukaan 97% Krimin asukkaista puolsi maan eroamista Ukrainasta ja liittämistä Venäjään. No, mehän tiedämme, kuinka lupsakkaasti venäläiset osaavat järjestää tällaiset äänestykset. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että maailma lahjoitti Krimin Venäjälle kaikessa hiljaisuudessa, jotta saisi itse olla rauhassa.

Venäjällä ymmärrettiin asia juuri niin kuin se oli: Maailma oli valmis nöyrtymään Putinin edessä, ja näin tulisi ilmeisesti olemaan jatkossakin. Me olimme valmiita hyväksymään sodan, jos se käytiin jossakin muualla, kunhan saisimme jatkaa omaa, rauhallista, turvallista elämäämme.

Ja Putin hymyili niin, että melkein toinen suupieli kohosi (se ei kohoa, koska botox, kauneusoperaatiot ja poskitäytteet estävät). Hän katsoi karttaa, paperiversiota, veteli viivoja, siirsi rajoja, suunnitteli ja mietti, milloin olisi sopiva aika iskeä uudestaan. Helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 varhain aamulla aika oli vihdoin koittanut: Venäjä aikoi jatkaa pinta-alansa kasvattamista sodan avulla. Sodasta ei puhuttu tietenkään mitään, ”sotilasoperaatio” ja Ukrainan ”demilitarisointi” olivat termejä, joita oli lupa käyttää.

Nyt olemme eläneet psyykkisesti sodan keskellä jo yli puoli vuotta, ja mikäli asiantuntijoihin on uskomista, tilanne päättyy aikaisintaan ensi keväänä. Vielä on vaikea ennustaa, olemmeko silloin jo fyysisestikin taisteluissa mukana, sehän on mahdollista. Putin on epäonnistunut, mutta koska Putin ei voi epäonnistua, sota jatkuu miehen viimeiseen hengenvetoon saakka.

Nostradamus on vuonna 1555 ilmestyneessä teoksessaan ennustanut kuluvalle vuodelle esimerkiksi seuraavanlaisia tapahtumia: Dramaattinen teollisuutta koskeva kriisi aiheuttaa maailmassa inflaatioita, nälkää ja levottomuuksia, Euroopan Unionin yhtenäisyys rikkoutuu – erityisesti Ranskassa tapahtuu hajoamista, ja Pohjois-Korean hallitsija kuolee. Bulgarialainen Baba Vanga (k. 1996) puolestaan on ilmoittanut aikoinaan, että Venäjästä tulee tänä vuonna maailman herra, ja että Eurooppa on ”joutomaata”. Nähtäväksi jää, onko näillä ennustuksilla todellisuudessa mitään merkitystä.

Tämä vuosi on tuonut minulle mukanaan henkilökohtaisia suru-uutisia, sillä muutama entinen työtoveri ja ystävä on siirtynyt elämän rajan tuolle puolen. Viikonloppuna puolestaan tapahtuu jotain mukavaa, sillä lähden vieraaksi sukulaistytön häihin, lahja ja uusi punainen mekko ovat valmiina, ja tiedän, että vaikka en aiokaan jäädä ”yöpalalle”, niin nämä iloiset juhlat tulevat kestämään pitkään. Ensi keväänä on sitten ristiäisten vuoro, voi kuinka ihanaa! Elämä kulkee menojaan, sitä emme voi estää, emmekä haluakaan. Pelkäämään ei kannata jäädä, sillä ei kukaan ihminen, eikä mikään poliittinen järjestelmä ole ikuinen.

1 kommentti . Avainsanat: Putin, Nostradamus, Baba Vanga

Itsevaltiaan jätökset

Sunnuntai 25.9.2022 - Pirkko Jurvelin

Itsevaltiaan jätökset

Historia opettaa meille, että itsevaltiaan ammatti on hyvin riskialtista. Koska kansalaiset eivät pääse vaikuttamaan hallitsijansa valintaan, tyytymättömyys saattaa kasvaa, ja diktaattorista halutaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Jo ihan lähihistoria kertoo hyviä esimerkkejä siitä, ettei yksinvaltiaan elämä ole välttämättä turvallista huolimatta niistä valtavista turvatoimista, joilla henkilöä pyritään suojelemaan.

Kun demokraattisesti tehtäväänsä valittu Sauli Niinistö voi rauhassa ulkoiluttaa koiraansa Helsingissä, niin naapurimaan diktaattori ei liikahda mihinkään ilman massiivisia turvatoimenpiteitä. Ja sanoisin, että hän on ymmärtänyt tilanteensa ihan oikein: Kannattaa varoa!

Pieneksi muistinvirkistyksesi kertaan tässä muutaman lähihistorian diktaattorin kuolinsyyt. Vuonna 1945 Saksan yksinvaltias Hitler teki itsemurhan ottamalla syanidia ja sen jälkeen vielä ampumalla itseään päähän. Samana vuonna Italian Mussolini hirtettiin. Romanian presidentti Ceausescu teloitettiin vaimoineen ampumalla vuonna 1989, Kambodzan Pol Pot teki itsemurhan kotiarestissa vuonna 1998, Irakin Saddam Hussein teloitettiin vuonna 2006, ja Libyan Muammar al-Gaddafi tapettiin ampumalla vuonna 2011. Nämä esimerkit ovat lähihistoriasta, ja jos menisimme ajassa kauemmas taakse päin, niin väkivaltaisen kuoleman kohdanneita yksinvaltiaita löytyisi valtavasti.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin terveydentilasta – tai oikeammin sairaudentilasta – on esitetty toiveikkaita ajatuksia tuon tuostakin. Diktaattorilla on ”luotettavien” lähteiden mukaan ainakin syöpä ja mahdollisesti myös Parkinsonin tauti. Kaikki muistavat lehdistössä kiertäneet kuvat, joissa hallitsija tarrautuu kouristuksenomaisesti pöytään haastattelun aikana ja toisaalta valtavan pitkät neuvottelupöydät, jotka mahdollistavat etäisyyden pitämisen toisiin keskustelijoihin. - Tässä yhteydessä kannattaa mainita se seikka, että Suomen presidentin vuosittaisen terveystarkastuksen tulokset ovat julkisia.

Mitä enemmän salailua, sitä enemmän huhuja. Joko olette kuulleet, että Putinilla on jokaisella vessareissullaan mukana henkivartija? Eikä siinä kaikki, sillä ranskalainen Paris Match tiesi kertoa vähän aikaa sitten, että diktaattorilla on useampi turvatarkastaja, joiden tehtävä on hieman erikoinen. Heidän tulee nimittäin huolehtia ulkomaanmatkojen aikana siitä, että Putinin uloste ja virtsa otetaan talteen ja viedään Venäjälle. Eihän tämä vielä mitään, mutta jo vuosia sitten saksalainen Stern kertoi, että Venäjän presidentillä on matkoilla mukanaan ikioma matkavessa.

Mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa on? Ei ehkä järkeä, mutta syy siihen, ettei Putinin jätösten haluta joutuvan ei-venäläisiin käsiin on luonnollisesti se, että ne sisältävät paljon tietoa ihmisestä. Ulosteista ja virtsasta voi löytyä jäämiä henkilön käyttämistä lääkkeistä sekä suoraa faktaa sairauksista. Putin on lukenut läksynsä hyvin ja oppinut paljon KGB:n agenttina toimiessaan.

Mutta ajatelkaa nyt: Jokaiselta ulkomaanreissulta on tuliaisena matkalaukullinen kakkaa ja pissaa edellyttäen tietenkin, että suoli toimii.

Lähde: kreiszeitung.de

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: diktaattori, jätökset, salailu, sairaudet

Vanhemmat kirjoitukset »