"Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon."

Perjantai 27.6.2025 - Pirkko Jurvelin

”Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon.”

Karl Popper (1902-1994) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka käsitykset ja pohdinnat ovat aikoinaan – ja yhäkin – herättäneet suurta huomiota ja vastakaikua Euroopan filosofipiireissä. Popperin pääteos oli ”Avoin yhteiskunta ja sen viholliset”. Yritin tutustua syvemmin Popperin ajatuksiin, mutta tällaiselle käytännönläheiselle ajattelijalle hänen filosofointinsa on osittain aika teoreettista, tosin vain osittain. Kuitenkin eräs tämän miehen tiivistämä ajatus iski tajuntaani kuin moukari, sillä hän oli osannut sanoittaa osuvasti juuri näinä päivinä mielessäni pyörineet ajatukset:

”Rajoittamaton suvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuden voittoon.” Juuri näin!

Miksi tämä suvaitsevaisuus -asia on ollut mielessäni viime päivinä? Siihen on kaksi syytä: Pride -kuukausi ja Suviseurat.

Helsingin Pride -kuukausi huipentuu perinteiseen Helsinki Pride -kulkueeseen ja suureen puistojuhlaan Kaivopuistossa lauantaina 28.6. Pride -teemaan liittyviä tapahtumia järjestetään myös monissa muissa kaupungeissa eri aikoihin kesällä. Närää näissä piireissä on herättänyt se, että osa kunnista on jättäytynyt ulos liputuksesta, myöskään Suomen valtiolla ei ole velvoitetta liputtaa aatteen puolesta, Puolustusvoimat eivät perinteisesti ole mukana tässä menossa, luterilaisen kirkon työntekijät saavat valita kantansa, ortodoksinen kirkko ei liputa, puolueista Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset jättäytyvät pois juhlahumusta, ja eräiden uutisten mukaan yksittäiset urheiluyhdistykset - esimerkiksi Kouvolan Pallonlyöjät - ovat kieltäytyneet liputtamasta Pride -lippujen rinnalla.

Nämä kieltäytyjät ovat aiheuttaneet aikamoisen syytösryöpyn some- maailmassa. Missä ovat seksuaaliset oikeudet, ihmisoikeudet, tasa-arvo…? Viesti on selvä: Sinulla ei saa olla omaa mielipidettä, vaan sinun täytyy hyväksyä Pride -liikkeen mielipiteet. Se siitä vapaudesta ja tasa-arvosta.- Tässä vaiheessa kehotan lukijaa kurkkaamaan vielä blogin otsikkoa.

Ja sitten ne Suviseurat, jotka ovat hallinneet verkkolehtien otsikoita ja keskusteluja koko tämän viikon ajan. Suuri uutinen on ollut se, että kaksi ennen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä mukana ollutta jäsentä aikoo saapua alueelle ja ”tarratoimikunnan” nimissä liimailla seurojen hengellisen sanoman vastaisia tarroja ympäri aluetta ja tietääkseni myös jakaa niitä. Ilmeisesti asiaa ei voida eikä haluta kieltää. Jos kyseessä olisi jokin poliittinen kannanotto, siihen olisi ilmeisesti helpompi puuttua. Some -keskustelut ovat olleet sekä puolesta että vastaan. Näitä naisia on kehuttu rohkeiksi, toisaalta on kysytty, että ”onko pakko”ja ”mitä hyödyttää”? No, paljon ja kaikenlaisia ajatuksia nämä suuret seurat herättävät, mutta jälleen olen joutunut havahtumaan siihen, kuinka suvaitsemattomia ovat usein ne ihmiset, jotka mielestään jakavat vapaan yhteiskunnan ja yksilönoikeuksien ajatusmaailman. - Suosittelen jälleen vilkaisemaan otsikkoa.

Asioista on hyvä keskustella luottamuksella ja ystävällisesti. Monesti tällaiset keskustelut avaavat uusia näkökulmia ja ajatusmaailmoja puolin ja toisin. Totuus on kuitenkin se, että minä saan ajatella ihan, mitä haluan, se ei kuulu kenellekään, enkä minä välitä, vaikka mielensäpahoittajat kirjoittelevat yleisönosastoilla. Suomalaisittain tiivistettynä: Mitä se kellekään kuuluu!

Ajatuksia elämästä

Keskiviikko 18.6.2025 - Pirkko Jurvelin

Ajatuksia elämästä

Kaiken maailmanlopun uutisoinnin keskellä halusin löytää elämää kannattelevia ajatuksia. Etsin kirjahyllystäni teoksen ”Elämän viisauden kirja” ja tutkin myös ajatelmia sivustolta tiedonportailla.fi. Totesin, että ihminen on viisas niin halutessaan.

”Päivä oli onnellinen. Sumu hälveni varhain, tein töitä puutarhassa. Kolibrit seisahtivat kuusaman kukkien ylle. Maan päällä ei ollut tavaraa, jonka olisin halunnut omistaa. En tuntenut ketään, jota minun olisi kannattanut kadehtia. Unohdin kaiken tapahtuneen pahan. En hävennyt ajatusta: olen sama kuin ennenkin. Ruumiissani ei tuntunut mitään tuskaa. Kun suoristin selkäni, näin sinisen meren ja purjeet.” (Czeslav Milosz)

”Sängyssä loikoilu olisi kertakaikkisen täydellinen ja ihana kokemus kun vain olisi niin pitkä värikynä, että ylettyisi piirtelemään kattoon.” (G.K.Chesterton)

”Jos etsit todella onnellista ihmistä, löydät hänet rakentamassa venettä, säveltämässä sinfoniaa, opettamassa lastaan, kasvattamassa daalioita puutarhassaan tai etsimässä dinosauruksen munia Gobin erämaassa. Hän ei pyri tietoisesti onneen onnen itsensä vuoksi. Hän on todennut olevansa onnellinen eläessään 24 täyttä tuntia vuorokaudessa.” (W.Beran Wolfe)

”Onni! Voi, se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti.” (Ernest Hemingway)

”Eikö onni voisi olla vain sitä, ettei ole onneton?” (Pearl S. Buck)

”Ihmiskunta muistuttaa jotenkin matkustajia täyteen ahdetussa autossa, joka ilman valoja kiitää alamäkeä hirvittävällä nopeudella kuljettajanaan nelivuotias lapsi. Kaikissa tienvarren suuntaviitoissa lukee ”Edistys”.” (Lordi Daunsany)

”Miksi pelätä joutavia, varsinkin sellaista, jolle ei kuitenkaan mahda mitään. Miksi olla aina katkera ja tyytymätön, miksi arvostella. Eli kuten Rinteelän Aleksilla on tapana julistaa:”Helvettiäkö te outatte, mitä outatte. Teijän pittää ellää joka päivä, pittää hiplotella.” (Veikko Huovinen)

”Kun olin 5-vuotias, äitini aina kertoi minulle, että onnellisuus on elämän avain. Kun menin kouluun, siellä kysyttiin, mikä minusta tulee isona. Vastasin, että onnellinen. He sanoivat, etten ymmärtänyt tehtävänantoa. Minä sanoin, että he eivät ymmärrä elämää.” (John Lennon)

”Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat.” (Seneca)

”Me, jotka elimme keskitysleirissä, voimme muistaa ihmisiä, jotka kulkivat parakeissa lohduttaen muita, antaen pois viimeisen leipäpalansa. Heitä oli ehkä lukumääräisesti vähän, mutta he antavat riittävän todisteen siitä, että ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta – vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä.” (Viktor Frankl)

”Älä murehdi turhia, syö kolme tukevaa ateriaa päivässä, rukoile rukouksesi, ole kohtelias velkojillesi, pidä vatsasi kunnossa, harjoita ruumiinliikuntaa, kulje hitaasti, äläkä epäröi.” (Abraham Lincoln)

”Minun elämäni yhtenä johtotähtenäni on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, voi olla onnellinen.” (Arvo Ylppö) - Toivotan jokaiselle omannäköistä juhannusta!

Kuka maksaa Greta Thunbergin matkat?

Keskiviikko 11.6.2025 - Pirkko Jurvelin

Kuka maksaa Greta Thunbergin matkat?

22- vuotias ruotsalainen Greta Thunberg on ilmastoaktivisti, joka nousi julkisuuteen elokuussa 2018 osoittamalla Tukholmassa mieltä ilmastonmuutoksen vuoksi. Mielenosoituksen tähden hän oli pois koulusta ja käynnisti näin samalla maailmanlaajuisen koululakkojen kansalaisliikkeen. Tosin hän joutui toteamaan jo vuonna 2019, ettei kyseinen maailmanlaajuinen koululakkojen liike ollut saavuttanut mitään, sillä päästöt jatkoivat edelleen kasvuaan.

Gretalla on todettu Aspergerin oireyhtymä (autismin oireyhtymä, joka on myös Elon Muskilla), ja hän on aikoinaan kärsinyt masennuksesta ja syömättömyydestä. Aspergerin oireyhtymään kuuluu myös sellainen erityispiirre, että henkilö on epätavallisen kiinnostunut jostakin tarkkaan rajatusta kohteesta. Jo 9- vuotiaana Greta kiinnostui ilmastonmuutoksesta, ja silloin hän lopetti lihansyönnin ja tarpeettomien tavaroiden hankkimisen. Vuonna 2015 hän lopetti myös lentämisen – joskin tiistaina julkaistussa (10.6.-25) lehtikuvassa hän istuu lentokoneessa matkalla Israelista takaisin Eurooppaan.

Gretan ansioluettelo on nuorelle naiselle pitkä: vuonna 2018 puhe YK:n ilmastokokouksessa, vuonna 2019 osallistuminen Maailman talousfoorumiin Davosissa sekä monet muut osallistumiset eri konferensseihin, tapahtumiin ja mielenosoituksiin ja useat kansainväliset palkinnot. Vuonna 2019 ilmestyivät hänen puheensa kirjan muodossa.

Viime päivien uutiset ovat kertoneet Gretan huomion kohdistuvan nykyisin Gazan sotaan ja lähinnä palestiinalaisten tukemiseen, ja häntä onkin kritisoitu siitä, ettei hän ole tuominnut Hamasin terrori-iskua Israeliin. Tuoreimmat uutiset ovat kertoneet, kuinka Greta on ollut purjehtimassa kymmenen muun henkilön kanssa kohti Israelia tarkoituksena ”viedä avustuksia Gazan alueelle”. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että laivassa oli mukana myös esimerkiksi Hizbollahia avoimesti tukeva Thiago Avila, Hamasia tukeva Al Jazeera Arabic- kanavan toimittaja sekä Berliinissä asuva aktivisti Yasemin Acar. Aikamoisessa seurassa Greta oli lähtenyt matkaan! Mukana on siis ollut myös avustustarvikkeita, mutta niiden merkitys on vähäinen, koska niitä ei ole kovin paljon mahtunut tuon seurueen kanssa pienelle purjeveneelle.

Kuka maksaa Gretan matkat? Hän on opiskelija, joka ei käy töissä. Vanhemmat ovat varakkaita, mutta tuskin pystyvät kustantamaan jatkuvaa reissaamista maailman ympäri paikasta toiseen. Hän on vuosien varrella saanut useita palkintoja ja tunnustuksia, joihin on myös liittynyt rahaa (jopa miljoonan arvosta). Lehdistölle on kuitenkin ilmoitettu, että Greta on luovuttanut suurimman osan palkinnoistaan ympäristötyöhön käytettäväksi. Hän on myös kirjoittanut kirjoja, joista on luonnollisesti tullut tuloja.

Pystyykö Greta kuitenkaan elämään aktiivista ilmastonsuojelijan elämää näillä tienesteillä? Ei hätää! Tuoreen saksalaissivuston mukaan Gretan omaisuus on tällä hetkellä 2 miljoonaa euroa! Talous näyttää siis tällä mielenosoittajalla ja aktivistilla olevan hyvin turvattu. Joissakin piireissä on kuitenkin noussut esiin huoli siitä, millaiset henkilöt ovat nykyisin päässeet Gretan tukijoukkoihin, ja miten he pystyvät vaikuttamaan nuoren naisen aktivismiin. Pysyykö Greta pelkästään ilmastopopulistina, vai saako joku tehtyä hänestä äärijärjestöjä tukevan poliittisen aktivistin?

Vaikuttaako uskonto elinikään?

Torstai 5.6.2025 - Pirkko Jurvelin

Vaikuttaako uskonto elinikään?

Olen kirjoittamassa tietoteosta, jonka yksi olennainen osa on luostarielämän ja yleensäkin uskonnon vaikutus ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Todella mielenkiintoinen aihe, jonka aloitin hetken mielijohteesta, mutta joka on vienyt minut mukanaan aikamoiselle tutkimusmatkalle. Olen myös saanut todeta, etten suinkaan ole ainut henkilö, jota tämä aihepiiri kiinnostaa. En todellakaan, sillä internetin ihmemaailmaa ja kirjastoja tonkimalla olen tullut huomaamaan että tämä teema – uskonto ja terveys – on herättänyt paljon kiinnostusta ja innostusta ja saanut ihmiset tutkimaan ja selvittämään sitä, mikä merkitys ihmisen henkisellä puolella on hänen fysiikkaansa. Tietenkään en paljasta tässä kuin pienen murusen siitä tietomäärästä, jota kirja tulee sisältämään, ja sitä paitsi kesän tutkimusmatkat Saksan luostareihin ja Suomen Valamoon tuovat varmasti mukanaan vielä valtavan faktavyöryn.

Monet tutkimukset osoittavat kiistatta, että luostarissa elävien henkilöiden elinajanodote on viisi vuotta pitempi kuin muilla (=luostarin ulkopuolella asuvat). Mutta vaikuttaako uskonto, jos se kuuluu elämään ihan tavallisessa asuinympäristössä?

Tutkija Harold Koenig työskentelee Pohjois-Carolinassa Dake Universityn Henkisen, teologisen ja terveydellisen keskuksen johtajana ja psykiatrina. Hänen johdollaan on tehty tutkimuksia, joissa tarkastelun kohteina ovat olleet ihmisen yleinen hyvinvointi, verenpaine, sydän- ja verisuonisairaudet, ahdistuneisuushäiriöt, depressio ja huumeiden ja alkoholin käyttö. Tutkimustulokset osoittivat selvästi, että itsensä uskonnollisiksi luokitelleet henkilöt olivat sekä psyykkisesti että fyysisesti terveempiä kuin henkilöt, joilla ei oman kertomansa mukaan ollut hengellistä vakaumusta.

Bostonin Harvard School of Public Healthyssa tehty pitkäaikaistutkimus on päätynyt samaan tulokseen: Säännöllisesti kirkossa käyvillä on pidempi elinajanodote sekä terveempi elämä kuin muilla. Kyseiseen tutkimukseen osallistui 74.000 naista, jotka olivat keskimäärin 60-vuotiaita ja kävivät kirkossa tai hengellisissä tilaisuuksissa ainakin kerran viikossa. He elivät keskimäärin puoli vuotta pidempään kuin ikätoverinsa.

Miksi uskonnollisuudella on elämää pidentävä vaikutus? Harold Koenig selittää asiaa seuraavasti: Uskovaisten tuntema luottamus Jumalaan sekä heidän kokemansa yhteisöllisyys lohduttaa ihmisiä ja antaa turvallisuuden tunteen. Avioerojen määrä heidän keskuudessaan on pienempi, eikä ikääntymisen mukanaan tuoma yksinäisyys ole niin suuri, koska taustalla on tuttu uskonyhteisö. Myös liiallisen alkoholin, huumeiden ja tupakoinnin aiheuttamat haitat terveydelle ovat pienempiä hengellisissä yhteisöissä.

Keskustelin näistä tutkimustuloksista erään tuttavan kanssa kahvipöydän ääressä, ja hän hymyili ja sanoi, että tätähän pitäisi mainostaa. Eiköhän aika monelle meistä kelpaisi lupaus ylimääräisestä elinajasta?

Miksi Venäjä ei voi lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan?

Lauantai 24.5.2025 - Pirkko Jurvelin

Miksi Venäjä ei voi lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan?

Viimeisten viikkojen aikana jopa Trump on joutunut ymmärtämään sen tosiasian, ettei Venäjällä ole minkäänlaista aikomusta lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Trump, joka uhosi lopettavansa sodan yhdessä päivässä, on joutunut noloon asemaan jouduttuaan huomaamaan, ettei hänen valtansa ulotu Venäjän johtajaan, vaikka hän oli toisin ajatellut.

Venäjä ei voi lopettaa aloittamaansa hyökkäyssotaa monestakaan syystä. Teknisesti se olisi toki mahdollista mutta poliittisesti ei. Jos Venäjä vetäytyisi nyt Ukrainasta, se näyttäisi selvältä tappiolta. Tämä johtaisi siihen, että Putinin arvovalta romahtaisi, ja samalla koko hänen asemansa Venäjän itsevaltiaana johtajana olisi uhattu. Venäjällähän valtapolitiikka perustuu voimaan ja kontrolliin, ei vaaleihin. Ukrainan sodan lopettaminen olisi siis Putinille henkilökohtainen tappio, jonka seuraukset voisivat olla hänelle erittäin kohtalokkaat.

Venäjän valtamedia on rakentanut narratiivin, jossa sota on ”erikoisoperaatio natsien tuhoamiseksi”. Maan täytyy siis valtamedian mukaan puolustautua lännen hyökkäystä vastaan venäläisen maailman yhdistämiseksi. Mikäli Venäjä nyt lopettaisi hyökkäyssodan, se murtaisi sen kertomuksen, joka on kehitetty sodan uskottavuutta ja kannattavuutta tukemaan. Myös hallituksen uskottavuus joutuisi kyseenalaiseksi.

Sota mahdollistaa myös sananvapauden rajoittamisen, opposition tukahduttamisen ja väestön kaikenlaisen kontrollin. Se myös oikeuttaa taloudelliset uhraukset ja tiukentuneet, ihmisoikeuksien vastaiset lait.

Venäjä ei ole kuitenkaan onnistunut saavuttamaan keskeisiä tavoitteitaan eli Ukrainan hallinnon kaatamista, maan länsi-integraation pysäyttämistä ja Donbasin ja Krimin täydellistä hallintaa. Sodan lopettaminen tarkoittaisi myös luopumista näistä tavoitteista, eikä Putin voi tehdä sitä, koska silloin koko hyökkäyssota näyttäisi aivan turhalta. Sodan loppuminen merkitsisi Venäjän johdolle poliittista nöyryytystä, valtapohjan horjumista ja propagandan romahtamista.

Joskus sota kuitenkin loppuu, ja silloin Venäjällä tulee olemaan mittavia ongelmia rintamalta palaavien sotilaiden kanssa. Faktahan on se, ettei kukaan koe sotaa haavoittumatta. Jos sotilas sattuisikin selviämään taisteluista ilman ulkoisia vammoja, sisäiset vammat estävät paluun normaaliin elämään. Kaikkiaan Ukrainan sotaan on lähetetty yli 700 000 miestä eri aalloissa, tällä hetkellä siellä on nyt noin 500 000 sotilasta, joista etulinjassa taistelevia n. 300 000. Kokonaismenetykset tähän mennessä on arviolta 300 000 taistelijaa (kuolleet ja vakavasti haavoittuneet). Venäjän sotilaat koostuvat ammattilaisarmeijan sotilaista, reserviläisistä, sopimussotilaista, Wagner-joukoista ja muista yksityisistä sotilasfirmoista, Storm Z-rangaistusyksiköistä (rikolliset) sekä vapaaehtoisista.

Venäjä on lähettänyt rintamalle armahdettuja vankeja noin 70 000 miestä. Rintamalle lähteneet on siis armahdettu rikoksistaan (jos he pysyvät rintamalla 6 kk), he saavat paikallisen mittapuun mukaan huomattavan suuren kuukausipalkan (n. 1000-3000 e) sekä bonuksia ja korvauksia haavoittumisesta tai kaatumisesta (maksetaan omaisille).

Mitä näille rikollisille tapahtuu, kun he palaavat Venäjälle sodan loputtua? Osa heistä palaa yhteiskuntaan rikosrekisteri puhdistettuna mutta ilman tukea ja valvontaa, joka merkitsee valtavaa riskiä rikollisuuden kasvulle. Jo nyt on raportoitu niistä murhista, raiskauksista ja aseellisista ryöstöistä, joita nämä armahdetut rikollissotilaat ovat tehneet kotimaahan palattuaan.

Venäjällä ja maan johdolla on edessään massiivisia ongelmia, kunhan sota kerran loppuun. Näiden uhkakuvien vuoksi ja oman henkensä puolesta peläten maan johto jatkaa Ukrainan sotaa, joka kuitenkin joskus tulee tiensä päähän. - Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuka on Venäjän seuraava hallitsija.

Sattuma vai kohtalo?

Keskiviikko 7.5.2025 - Pirkko Jurvelin

Sattuma vai kohtalo?

”Sattumien summa”, ”sattuma korjaa satoa”,”sattuman kauppaa” - nämä sanonnat kuvastavat jotakin, mitä ei ole ennalta suunniteltu, mikä ei ole ollut tarkoituksellista. Kaikkeahan sattuu :). Joskus pakkaa kuitenkin tuntumaan siltä, että sana ”sattuma” vähättelee asioiden kulkua, ja silloin joutuu miettimään, mistä oikein on kysymys.

Jotta ymmärtäisitte, mitä tarkoitan, kerron koko elämäni kulkuun vaikuttaneesta ”sattumasta”. Hain vaihto-oppilasohjelmaan lukion jälkeen. Minun piti rastita esitteestä kaikki ne maat ja maanosat, joissa olin halukas viettämään vuoden vieraan perheen kanssa. Indonesia, Japani, Australia… Aivan upeaa! Rastia vaille jäivät vain Saksa ja USA. Pääsin mukaan vaihto-ohjelmaan, ja vietin ikimuistoisen vuoden – Saksassa. Alun pettymys maan varmistuttua unohtui, kun sain kokea mielenkiintoisia uusia asioita, tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin ja tapoihin ja vaihtarivuoteni aikana myös uusiin maihin. Se oli eräs elämäni parhaimpia vuosia!

Elämysvuoden jälkeen aloitin opiskelun, menin naimisiin ja mukaan työelämään. Koulussamme alettiin jossakin vaiheessa tarjota saksaa ylimääräisenä valinnaisena kielenä. Katselin aikani sivusta, kun epäpätevät (ei opintoja) opettajat vaihtuivat ja tilanteeseen tympääntyneenä hakeuduin yliopistolle opiskelemaan saksaa, jotta saisin pätevyyden myös opettaa sitä. Siinä vaiheessa puhuin kyllä kieltä sujuvasti. Vuosi siinä meni, ja sitten koulussamme oli pätevä saksanopettaja.

En kuitenkaan malttanut jättää opintoja (oli niin kivaa!), vaan jatkoin harrastuksenomaisesti yliopistolla kulkua, kunnes olin gradua vailla oleva maisteri. No, tein gradun, vaikka en ollut ikinä suunnitellut sellaista. Työtäni ohjasi mukava saksalainen professori, joka antoi minun valita graduni aiheeksi Martin Lutherin (hyvin poikkeuksellinen aihe), ja sain työni tehtyä ja maisterin paperit käteeni.

Yksi asia jäi harmittamaan. Olin todella panostanut gradun tekemiseen, ja aina kun olin käynyt Saksassa, vietin aikaani myös kirjastoissa materiaalia hankkien. Nyt tuo kovan työn tulos oli jossain yliopiston kellarivarastossa (toki myös omassa hyllyssäni) hyödyttämättä ketään.

Otin yhteyttä Kirjapaja – kustantamoon ja ehdotin kirjan aiheeksi Lutherin ajatuksia miehestä, naisesta ja avioliitosta. Kiinni veti! Tämän jälkeen Kirjapaja tilasi myös toisen samantyyppisen kirjan minulta. Tästä alkoi urani kirjojen kirjoittamisen parissa (en kehtaa käyttää sanaa ”kirjailija”), ja sitä uraa on jatkunut yli 20 vuotta, eikä loppua näy – onneksi!

Mainitsin joskus aikaisemmassa blogissani, että olen lähdössä kesällä Saksaan. Tarkoitukseni on mennä kiertämään luostareita, haastattelemaan nunnia/munkkeja, ottamaan valokuvia ja keräämään monenlaista materiaalia uusimpaan teokseeni. Tunnen Saksan ja saksalaisen luonteen jo aika hyvin, kieli ei tuota minkäänlaisia ongelmia, ja matkaseurani on pätevää ja mukavaa sisällyttäen autonajajan, teknisen avun, uimakaverit, shoppailuavustajat ja ruokakriitikot (pelkään pahoin, että suosituin ruokapaikka tuolla matkalla tulee olemaan McDonald`s).

Mutta JOS… Jos minä olisin päässyt vaihto-oppilaaksi Intiaan, Japaniin, Australiaan, Ruotsiin… Millaiseksi minun elämäni olisi sitten muodostunut? Kuten tekstistäni käy ilmi, tämä yksi ”sattumanvarainen” asia on johtanut toiseen, yksi valinta (vastoin omaa tahtoani) on vaikuttanut suuresti koko elämäni kulkuun. Oliko vaihtovuosi juuri Saksassa pelkkää sattumaa? Jos näin pitää uskoa, niin kyllä minua onnisti!

Viisi Stalinia lääkärissä

Perjantai 2.5.2025

Viisi Stalinia lääkärissä

(Artikkeli julkaistu Helsingin Sanomissa 1.1.1939 lääketieteen professorin Franz Schumanin kokemuksien perusteella))

En tiedä, onko Stalin sairas, vai onko hän terve, onko hänellä minkäänlaista naarmuakaan. Luultavasti en tuntisi hänen äänensä sävyä.

Ja kuitenkin minä jonkin aikaa sitten tutkin tarkasti Moskovan diktaattorin terveydentilaa. Enkä ainoastaan tutkinut, vaan määräsin hänelle vielä hoitotavankin. Siitä olen varma.

Minut oli kutsuttu Kremliin Neuvostoliiton Bukarestissa olevan lähetystön välityksellä. Tiesin jokseenkin usein tapahtuvan, että erikoislääkäreitä kutsuttiin Moskovaan, kuten muuallekin, kun jonkun hallituksen korkean jäsenen terveydentilassa tapahtui häiriöitä. Tiedehän on kansainvälinen ja korkealla rajojen yläpuolella, joten minulla ei ole mitään syytä kieltäytyä hoitamasta miestä, jonka poliittiset mielipiteet eivät ole samat kuin minun. Minulle on aivan yhdentekevää, hoidanko kansleria, diktaattoria vaiko presidenttiä.

Tiede ihmiskunnan palveluksessa on asia sinänsä. Politiikka on toinen asia…

Neuvostoliiton hallitus toimitti minulle lentoteitse vapaan matkalipun Moskovaan. Lentokentällä minut otettiin vastaan niin kohteliaasti kuin suinkin voi toivoa. Minua seurasi aina kielitaitoinen opas, joka olematta ollenkaan tungettelevainen selvitteli minulle muutamin sanoin sosiaalisia edistysaskeleita maassaan, jossa vierailin ensi kertaa.

Erään retken jälkeen, jonka oppaani osasi tehdä mahdollisimman mielenkiintoiseksi ja miellyttäväksi, minut vietiin huoneistoon, joka minusta näytti sijaitsevan Kremlin takana.

Siihen asti ei mielestäni mikään ollut tuntunut epätavalliselta tässä Moskovassa, josta niin paljon puhutaan, mutta joka ainakin näennäisesti elää ja jonka asukkaat eivät tunnu yhtään eroavan Parisin ja Berlinin asujaimistosta – ellei ehkä ulkonäkönsä ja vaatetuksensa puolesta.

Lukuun ottamatta opasta ja yhtä venäläistä virkaveljeä, jotka olivat minua vastassa asemalla, en ollut vielä nähnyt yhtään hallituksen jäsentä. Ne sairaat, joita jouduin tutkimaan, olivat enimmäkseen korkeita virkamiehiä, jotka olivat käyttäneet hyväkseen Stalinin minulle lähettämää kutsua saapua Moskovaan, ja antoivat minun tutkia muutamia samanlaisia tapauksia.

Mutta lopulta minut eräänä sumuisena aamuna vei suunnattoman suureen saliin kaksi täysin harmaisiin puettua ovenvartijaa, joiden liivien rintakäännettä koristi vain punainen tähti. Salin kulmaukseen oli tuotu valmiiksi kaikki ne aineet ja työvälineet, joita saatoin tarvita, vieläpä täydelliset radiograafiset laitteetkin.

Olin odottanut muutamia minuutteja, kun eräs mies – epäilemättä Josef Stalin – astui huoneeseen. Hän oli puettu tummanharmaaseen, hyvin yksinkertaiseen sotilaspukuun. Upseerikauluksen käänteessä oli punainen tähti. Hän kumarsi kevyesti ja ojensi minulle kätensä hymyillen ja lausumatta sanaakaan. Minä kumarsin samoin ja kättelin.

Silloin avautui toinen ovi, se, josta itse olin tullut sisälle. Toinen mies astui vuorostaan saliin. Hän oli tarkalleen saman näköinen kuin ensimmäinen. Hän tervehti minua samalla tavalla, ja minä vastasin hänen tervehdykseensä.

Olisin kysynyt näiltä kahdelta, kumpi heistä oli todellinen Stalin, mutta olin yksin ilman tulkkia. Oppaani oli nimittäin jäänyt ulkopuolelle.

Herra Stalinilla on epäilemättä kaksoisveli ajattelin juuri, kun kolmas henkilö astui vuorostaan huoneeseen. Sama käytös, sama ihonväri, sama vaatetus… vieläpä tervehdyskin. Hetkisen arvelin jo olevani näköharhan vallassa. Katselin vuoron perään kutakin näistä kolmesta, jotka olivat seurassani, kun ovenvartija opasti sisään vielä kaksi aivan samanlaista miestä.

Tiesin, että Moskovassa noudatettiin äärimmäistä varovaisuutta ja harrastettiin salaperäisiä menetelmiä. Mutta sittenkin… Käsitin nyt heti, mistä oli kysymys: Neuvostoliiton korkein johtomies ei tahtonut lääkärin tekevän hänestä henkilökohtaista diagnoosia, jottei kukaan saisi tietää mitään hänen terveydentilastaan. Aivan tarpeeton varokeino! Vuoron perään tutkin kaikki nämä viisi henkilöä. Heidän vetäessään takaisin vaatteita ylleen, kuulin kalinaa, josta havaitsin, että jokaisen käden ulottuvilla oli aina toimintavalmis ase.

Hyvin rakastettavasti, jopa toisinaan hymyillen, potilaani tekivät ne liikkeet, joita heille määräsin. Jokainen heistä ojensi minulle lääkärinkertomuksen, jossa tarkoin mainittiin häiriöiden ja kipujen aika ja toistuminen ja yleensä kaikki, mikä suinkin saattoi minua kiinnostaa kunkin tapauksessa. Kolme tuntia tutkittuani valmistin viisi lääkärinmääräystä sekä erikoisohjeet herra Stalinin omalle lääkärille… Kun hotelliini palatessani katselin eteisaulassa olevaa suurta Stalinin kuvaa, niin en voinut sanoa, kuka potilaistani oli ollut todellinen Stalin.

Tässä osa HS:n jutusta 86:n vuoden takaa. Mitä tästä opimme? Sen, ettei ihminen muutu.

"Uskonto on pelkästään vallankäyttöä"

Maanantai 21.4.2025 - Pirkko Jurvelin

”Uskonto on pelkästään vallankäyttöä”

(sitaatti tuntemattomalta henkilöltä)

Olin lenkkeilemässä joen vartta pitkin ja ohitin kaksi vanhempaa naishenkilöä, jotka olivat pysähtyneet juttelemaan keskenään. Kuljin heidän ohitseen aika reippaasti, mutta kuulin selvästi, kuinka toinen heistä sanoi:”Uskonto on vain ja pelkästään vallankäyttöä.”Tätä lausetta pyörittelinkin sitten mielessäni seuraavat puoli tuntia. Onko mahdollista, että uskonto olisi pelkästään vallankäyttöä?

Seuraava tyttöporukan (keski-ikä huitelee jossakin yli 70:n tienoilla) kirjapiiri on toukokuussa meillä. Koska olen tilaisuuden emäntä, sain valita kirjan ja päädyin teokseen” Pako kultista”. Minulle kirjaa suositteli jokin aika sitten tuttava, joka kertoi istuneensa kirja kourassa yli kuusi tuntia, koska ei malttanut lopettaa. Noin koukuttava teos piti tietenkin lukea ja saman tien päädyin ehdottamaan sitä seuraavan kirjapiirimme lukukohteeksi.

”Pako kultista” kertoo ruotsalaisen Mariette Lindsteinin 25:n vuoden pituisesta elämänjaksosta, jonka hän vietti skientologialiikkeen yhteydessä. Lindstein muutti lopulta Yhdysvaltoihin ja eteni liikkeessä hierarkian huipulle asti Kalifornian päämajaan. Vähitellen hän joutui huomaamaan, että tällä suuntauksella oli myös pimeä puolensa. Siihen kuului työllä näännyttämistä, valvottamista, aivopesua ja eristämistä omasta perheestä ja ulkomaailmasta, mutta siitä ei ollut helppo päästä eroon. Ystävän avulla Lindstein laati lopulta suunnitelman ja pääsi pakenemaan.

Suomessa skientologiliikettä ei ole hyväksytty virallisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, mutta monissa muissa maissa näin on.

Skientologia on tietenkin ääri-ilmiö, enkä usko, että nainen, jolta otsikon sitaatin kuulin, tarkoitti juuri tätä. Viime viikkojen uutiset islamilaisesta Afganistanista kertovat, että uskonnon varjolla naiset on suljettu koulutuksen ulkopuolelle kuudennen luokan jälkeen, heidän osallistumisensa työelämään on hyvin rajattua, he eivät saa liikkua ulkona ilman miespuolista saattajaa, eivätkä he saa käyttää julkisia liikennevälineitä ilman miespuolista seuralaista, tässä vain muutamia esimerkkejä naisten rajoitetusta elämästä.

Miten on hindulaisuus, buddhalaisuus, islamilaisuus, kristinusko ja monet näiden pääuskontojen alalajit: Onko uskonto pelkästään vallankäyttöä?

Mietin kävelylenkkini aikana lähinnä omaa evankelisluterilaista kirkkoa. Siihen kuuluminen on täysin vapaaehtoista, ja vaikka ei kirkkoon kuuluisikaan, niin se tarjoaa monia palveluita ja on valmis vastaamaan kysymyksiin ja antamaan apua. Miten lie sen vallankäytön kanssa? Yksittäisten työntekijöiden joukossa vallankäyttöä varmasti esiintyykin, mutta kyllä mielestäni Suomen ev.lut. kirkko on niin nöyrä (ja jopa miellyttämisenhaluinen), että myös siihen kuulumattomat uskontopelkoiset saavat vapaasti määrätä ja keksiä monenlaisia kieltoja estämään Jeesus- ja Jumala- sanojen turhaa lausumista.

Mutta sitten. Kansankirkkomme sisällä vaikuttaa viisi herätysliikettä omine opillisine painotuksineen. Tämän lisäksi Suomessa toimivia kirkkoon kuulumattomia uskonnollisia ryhmiä ovat esimerkiksi adventistit, helluntailaiset, katoliset, ortodoksit ja vapaakirkolliset, suurimpia ryhmiä mainitakseni.

Ihminen on vallanhaluinen, ja mitä pienempi on se ryhmä,missä hän vaikuttaa, sitä helpompi on käyttää omaa valtaansa. Ihmisen on myös vaikea myöntää olevansa väärässä, ja kun on päässyt käyttämään valtaansa, ymmärrys omasta asemasta ja kyvykkyydestä saattaa alkaa hämärtyä. Tässä kohden voimme kääntää katseemme myös pois uskontojen kentästä ja suunnata se vaikkapa politiikkaan, jossa vallankäyttö on jokapäiväinen asia.

Väärällä vallankäytöllä voi olla vakavia seurauksia, kun se kohdistuu yksittäiseen ihmiseen. Elinikäiset traumat, ahdistuneisuus, psyykkinen murtuminen, oman identiteetin kyseenalaistaminen, katkeroituminen. Kun ihminen kokee pahuutta uskonnollisessa yhteisössä, ei kokemuksen aiheuttaja ole uskonto vaan toinen ihminen. Näitä asioita pohtiessani tuli mieleeni adventtilaulun sanat: ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita.”

”Mutta hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä...” (Galatalaiskirje 5:22).

Vaalit sen todistavat: Ikä on vain numero

Keskiviikko 16.4.2025 - Pirkko Jurvelin

Vaalit sen todistavat: Ikä on vain numero

Kuntavaalit ja aluevaalit ovat siis onnellisesti takanapäin, ja jokainen on päässyt ihmettelemään oman ehdokkaansa menestystä/menestymättömyyttä. - Tässä vaiheessa minun täytyy tietenkin ilmoittaa, että molemmat ehdokkaani tulivat valituiksi. - Mutta asiaan. Lueskelin vaalituloksia, ja jossakin vaiheessa törmäsin mielenkiintoiseen seikkaan: Juuri pidetyissä kuntavaaleissa vanhin ehdokas oli 91-vuotias, ja useissa kunnissa valittiin tietolähteitteni mukaan valtuustoihin yli 80- vuotiaita ehdokkaita. Esimerkiksi Helsingissä kaupunginvaltuustossa sai paikan 89- vuotias henkilö, ja jossakin pienemmässä kunnassa valittiin jopa 92- vuotias valtuutettu.

Tähänastisten tulosten mukaan myös Etelä-Karjalassa valittiin aluevaltuustoon 87-vuotias ehdokas. - Haloo, missä on se kuuluisa ikärasismi?

Eihän tämä vielä mitään. Tiedossamme on, että USA:n presidentti Donald Trump on 78- vuotias, Venäjän Vladimir Putin täyttää tämän vuoden aikana 73 vuotta, Kiinan presidentti Xi Jinping täyttää kesäkuussa 72 vuotta, ja esimerkiksi Turkin presidentti Erdogan on 71- vuotias. Maiden johtajien joukossa nuorisoa edustavat Japanin keisari Akihito, joka on vain 64- vuotias ja meidän oma 57-vuotias Alexander Stubbimme, joka on ihan poikanen maailman hallitsijoiden joukossa.

Onhan se ihan totta, että ihminen oppii, kehittyy, kasvaa, kypsyy, viisastuu ja vaikka mitä iän mukana. Kokemus ja tieto tuo omiin asenteisiin syvyyttä ja erilaisia näkökulmia, kyllä me kaikki tämän ymmärrämme. Joskus kyllä tulee mieleen myös se, että esimerkiksi Trump ja Putin ovat jo ”ylikypsiä”, niin omiin aatteisiinsa ja maailmaansa kangistuneita, ettei heillä oikeasti ole enää pätevyyttä hoitaa omaa pestiään. Mutta se raha ja vallanhimo.

Rehellisesti sanottuna olen tosi iloinen siitä, että myös vanhemmat (jopa 90- vuotiaat) ehdokkaat ovat tulleet valituiksi. Koska tiedämme, että Suomen vaalit eivät ole korruptoituneet, niin näillä ehdokkailla täytyy olla sellaisia kykyjä, että ihmiset ovat halunneet juuri heidät edustamaan omaa asiaansa. Todella hienoa!

Saivatko nuoret ollenkaan ääntään kuuluville? Vaalien nuorin ehdokas oli Emma Kannisto (vihr.), joka täytti 18 vuotta viisi päivää ennen vaaleja. Yhteensä 18- vuotiaita ehdokkaita oli 211, ja 31: ssä kunnassa valittiin yksi 18- vuotias valtuutettu. Kuntavaaleissa valittujen keski-ikä on hiukan päälle 50 vuotta, aluevaaleista ei ole vielä olemassa vastaavia tuloksia.

Kun miettii, mitä annettavaa/osaamista 18- vuotiailla on, kun käsitellään kunnan hallinnon ja talouden johtamista, erilaisten päätösten valmistelua ja täytäntöönpanoa, sopimusten tekemisistä eri osapuolten kanssa (hankinnat, kiinteistöt jne) ja kaikkea sitä työn kirjoa, joka lävähtää tekijänsä eteen, niin hiljaiseksi vetää. Minä en ainakaan osaisi. Mutta: Nuori oppii, on nopea, näppärä, tuntee nykytekniikan ja on äkkiä kärryillä eri tilanteissa. Onnea matkaan!

Olin syksyllä päiväkodissa kertomassa julkaisemistani lastenkirjoista ja lukemassa runoja. Ryhmiä oli useita, ikähaarukka 1-6- vuotta. Siirryin ryhmästä toiseen, kunnes olin lopulta 6- vuotiaiden ryhmässä. Esitykseni oli hyvin vapaamuotoista, ja eräs pikkupoika kysäisi kesken kaiken:” Kuinka vanha sinä olet?” Huomasin, että ryhmän vetäjä oli kauhistuneen näköinen. Minä vastasin tyynesti:”35 vuotta.” Siihen pikkupoika tuumasi, että hänpä on kuusi. Minä onnittelin ja sanoin, että pian hän pääsee kouluun! Se siitä sitten. Ikä on vain numero, eikö?

Elämänrohkeus

Lauantai 5.4.2025 - Pirkko Jurvelin

Elämänrohkeus

Juttelin puhelimessa ystäväni kanssa. Hänellä on todettu vaikea sairaus, ja vaikka osa syövästä on saatu hoidettua hyvin, niin nyt hän odotti puhelua, jossa lääkäri kertoisi koetuloksista ja uusista kokeista ja mahdollisista jatkohoidoista.

- Jännittääkö sinua? minä kysyin.

- Ei, minä nautin jokaisesta päivästä niin kauan kuin tilanne on tämä, enkä mieti, mitä se tulee joskus olemaan.

Loppupuhelun ajan keskustelimmekin sitten matkasuunnitelmista ja tulossa olevista mukavista perhejuhlista. En kuitenkaan ole saanut mielestäni pois ystäväni sanoja siitä, kuinka hän nauttii elämästä juuri nyt tällaisenaan. Kaiken lisäksi hän on ihminen, jolla on ollut elämässään niin paljon raskaita kokemuksia, etten edelleenkään ymmärrä, miten hän on selvinnyt kaikesta yhä edelleen teräväpäisenä, positiivisena ja huumorintajuisena.

Myös eräs toinen pitkäaikainen ystäväni on saanut syöpädiagnoosin. Olemme tukeneet toisiamme erilaisissa elämäntilanteissa, mutta nyt leskeksi jäätyään hän on joutunut kokemaan tämän raskaan sairauden yksin. Onneksi on olemassa lapsia ja ystäviä – ja puhelin! Raskaiden hoitojensa ajan ystäväni on linnoittautunut kotiinsa, sillä hän ei halua saada ylimääräisiä tartuntoja, ja sitä paitsi hoidot ovat niin väsyttäviä, ettei hän juurikaan jaksa kohdata ihmisiä kuin vähän aikaa kerrallaan.

- Minä en edes halua kuulla, mihin kaikkialle tauti on levinnyt. Parempi kun ei tiedä! Papereissa lukee, että hoitovaste on hyvä, eli kyllä ne kamalat hoidot kannattavat.

Nämä ystäväni ovat malliesimerkkejä elämänrohkeudesta ja positiivisesta elämänasenteesta. Mutta mistä sellaisen asenteen saa? Minusta on alkanut tuntua, että elämänrohkeus on suurelta osin sisäsyntyinen asia eli toisin sanoen luonnekysymys. Toki sitä voi varmasti myös opetella, tsempata itseään, jutella vaikka ammattilaisen tai jonkun muun kanssa, joka ymmärtää asian päälle.

Mutta jos pelottaa? Pelon aiheuttaja voi olla poliittinen uutinen, kummallinen olo vatsassa tai outo vihlaisu selässä, asioita, joihin joku ei ehkä kiinnitä mitään huomiota, mutta jotka saattavat toisen ihmisen paniikin valtaan.

Luin Apulannan Toni Wirtasen 50- vuotishaastattelun Helsingin Sanomista. Minulla ei ole hajuakaan kyseisen muusikon urasta tai genrestä, mutta tekstin otsikko oli hyvin muotoiltu: ”Musiikki ei merkitse minulle mitään”. Kirjoittaja tiivisti artikkelin lauseeseen:”Toni Wirtanen on kriisien keskellä tempoileva hittivelho, jolle musiikki ei merkitse mitään”. Opin, että kyseinen henkilö on rockmiljonääri, joka sanoittaa hulppean menestyselämänsä lauseeseen:”Mä olen sellainen ihminen, että katselen aika paljon kumpujen yöhön ja aikojen syvään kuiluun. - Pitäisi hyväksyä se, että elämäntyö on periaatteessa paketissa, ja tämä on nyt viivytystaistelua ennen lopullista kaatumista aaltoihin.” Wirtanen sanoittaa hyvin sielunsa sisimmät ajatukset. Ymmärrän häntä, mutta haluaisin kuitenkin taputtaa miehen kaljua päälakea ja sanoa, että kuule, sinulla on urasta puolet jäljellä ja että kannattaisiko myös puhua näistä sisimmistä asioista ja tuntemuksista ammattilaisen kanssa. Minun sanani ”ammattilainen” sisältää terapeuttien lisäksi myös kirkon työntekijät.

Taannoin päiväni pelasti 90-vuotiaan Elisabet Rehnin syntymäpäivähaastattelu (jälleen Hesarissa). Jo otsikko oli upea: ”Minä teille kriisit näytän”. Rehn on ollut mukana 8- vuotiaana lottatyttönä jatkosodassa, hän on ollut lentokoneessa, joka syöksyi maahan Rovaniemellä, hän on kokenut henkilökohtaisen konkurssin, aviomiehen rakastumisen toiseen naiseen, hän on ollut tappouhkausten kohteena, hän oli selvittelemässä Serbrenican kansanmurhaa, hän on sairastanut kaksi syöpää… Tarkastellessaan maailmanpoliittista tilannetta nyt Rehn sanoo: ”Ei se mitään. Jäitä hattuun, suomalaiset. Näistäkin selvitään.”

En ole tavannut koskaan isäni äitiä, Martta-mummoa. Kun tutkin hänen valokuviaan ihan nuoruudesta lähtien sinne noin 60- vuotiaaksi, jolloin hän kuoli, niin näen kuvissa aina vakavan, hymyttömän naisen. Hän näyttää kuitenkin ystävälliseltä, mutta perusilme on totinen. Olen lukenut Martan kirjoittamia runoja, ja ne ovat täynnä ahdistusta ja surua. Ymmärrän ne vanhemmalla iällä otetut kuvat, jolloin kahden lähes aikuisen tytön menettäminen on ollut varmasti ylitsepääsemätön suru. Haluaisin kuitenkin keskustella sen nuoren, totisen Martan kanssa. Voisimme jutella siitä, miten hän kokee ympäröivän maailman, onko hän tyytyväinen elämäänsä. Ja siltä vanhemmalta Martalta voisin kysyä, onko mahdollista jatkaa elämäänsä pohjattoman suuren menetyksen jälkeen.

Olen viisastunut valtavasti, koska olen hankkinut karttakirjan

Perjantai 28.3.2025 - Pirkko Jurvelin

Olen viisastunut valtavasti, koska olen hankkinut karttakirjan

Suunnittelimme tyttäreni kanssa pienryhmän matkaa Saksaan heinäkuussa. Olen onnistunut sopimaan haastattelun erään nunnan kanssa Arenbergin luostarissa, ja koska tarvitsen yksityiskuljettajan ja perään katsojan, niin meitä on nyt kiva porukka ikähaitarilla 6 v. – 74 v. lähdössä sivistävälle ja rennonhauskalle matkalle. Miksikö minun täytyy haastatella saksalaista nunnaa? No, se selviää aikanaan.

Suunnittelukokouksessa päivittelimme sitä, kuinka huonoja karttoja netistä löytyy.

- Eikö sinulle ole se karttakirja jossakin? kyseli tytär.

- Kyllä, oli. Huomasin kerran Montenegroa ja Kroatiaa hakiessani, että kartassa siinä kohden oli iso maa, jonka nimi oli Jugoslavia. Päättelin, että tuo karttakirja on aikansa elänyt ja heitin sen roskiin.

Jäin miettimään kuitenkin asiaa ja menin seuraavana päivänä kirjakauppaan. En uskonut hetkeäkään, että tässä maailmassa olisi vielä myytävänä karttakirjoja, mutta onnekseni olin väärässä, ja nyt minulla on edessäni Otavan kustantama ”Joka kodin karttakirja”. Ja sanonpa, että se tulisi totisesti olla jokaisessa kodissa.

Isokokoisessa karttakirjassa käsitellään Suomea 19:n sivun verran. Minulle oli uutta se, että saatoin katsoa eri kaupunkien välimatkoja suuresta taulukosta. Oho, kuinka kätevää! Pohjoismaiden jälkeen seuraavana olivat Baltian maat, ja sitten seurasi kuvia ja karttoja Euroopan maista 15:n sivun verran. Erillisessä taulukossa kuvailtiin maiden luontoa, ilmastoa ja väkilukua. Aasia, Lähi – Itä, Yhdysvallat monelta kantilta, Australia ja Oseania… Huh, huh, huh! Lopuksi seurasi vielä kuvia maapallosta kokonaisuutena, valtioiden luettelot väkilukuineen ja pääkaupunkeineen, ja viimeisellä aukeamalla olevasta kartasta löytyivät Suomen kunnat, maakunnat ja hyvinvointialueet sekä maakuntien vaakunat. Mitä vielä pitäisi olla? Ei mitään! Tämä teos on täydellinen! Kiitän Otavaa ja tämän karttakirjan tekijöitä! - Nyt joku voi sanoa, että samat jutut löytyvät netistä. Saattaa olla, mutta enhän minä ole edes osannut olla vailla kaikkea sitä tietoa, mitä tämä kirja runsaudessaan tarjoaa minulle.

Mitä uutta olen oppinut karttakirjaa selatessani? No, nolottaa tunnustaa, etten ihan oikeasti tiennyt, kuinka valtava Venäjän pinta-ala on: 17 098 246 neliökilometriä! Seuraavana pinta-alan mukaan suuruusjärjestyksessä tulee Kanada huomattavasti pienemmällä luvulla, ja kolmatta sijaa pitää Kiina. Pinta-ala ei kuitenkaan merkitse kaikkea, sillä Venäjän väkiluku on 144,7 miljoonaa, kun taas Yhdysvaltojen väkiluku huomattavasti pienemmästä pinta-alasta huolimatta on 338,3 miljoonaa asukasta. Mitä tästä voi päätellä? Vaikka mitä (ainakin minä päättelen). Ja vielä lisäksi eräs fakta: Kolmatta sijaa maan pinta-alan suuruudessa pitävällä Kiinalla on asukkaita 1 425,9 miljoonaa. Ja taas ajatushautomomme huomaa sen tosiseikan, että jollakin maalla on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia laittaa sotilaita taistelukentille kuin jollakin toisella maalla. Ilmankos… Ja jotta asia tulisi ihan selväksi, niin kirjassani kerrotaan, että väestötiheys neliökilometriä kohti on Venäjällä 9 asukasta, Yhdysvalloissa 37 asukasta ja Kiinassa 149 asukasta!

Nyt tiedän myös, että maailman korkein vuori on Mount Everest (8 849 m, kai se on jo kansakoulussa kerrottu), pisin joki Jangtse - joki (6 300 km), suurin järvi Kaspianmeri (371 000 neliökilometriä) ja suurin saari Borneo (748 200 neliökilometriä). Kieltämättä kirjaa selatessa tulee mukava tietoähky, jota lisäävät vielä kauniit valokuvat.

Kun alatte suunnitella ensi kesän lomamatkaa Suomessa, niin kannatta vilkaista sivulle 18. Siellä näkyvät valtatiet, rautatiet, säännölliset matkustajalaivareitit, lentoliikenne sekä rajanylityspaikat.

Palataan! Jään selailemaan Saksan karttaa.

P.s. Tiesittekö, että Surinamen pääkaupunki on Paramaribo?

Rakasta, rakasta, rakasta - mutta ketä?

Tiistai 18.3.2025 - Pirkko Jurvelin

Rakasta, rakasta, rakasta – mutta ketä?

Olinpa jälleen kerran ohjatussa jumpassa. Hikiliikunnan loppupuolella makasimme lattialla rentoutumassa patjojen päällä, ja ohjaaja aloitti monotonisen rauhoitu, rentoudu- jaarittelun (kyllä, tämä oli jumpan jooga- osio). Meidän tuli ajatella maailmankaikkeutta, lähettää ystäville rakastavia ajatuksia (suosittelen mieluummin henkilökohtaisempaa viestintää), mutta ennen kaikkea meidän tuli rakastaa itseämme. Tämän monologin pääsisältö siis oli, että meidän tulee rakastaa itseämme, tehdä asioita oman onnellisuutemme hyväksi, me olimme oman elämämme keskipiste. Asia selvä. Ehkä tämä oli sitten jonkinlaista buddhalaista ideologiaa, en ole ihan varma. Kun jumppa oli loppunut, vetäjä mainosti vielä niitä lukuisia kursseja ja retriittejä, joita hän tulisi vetämään kevään ja kesän kuluessa. No, kaipa tämä kuntosaliketju tietää, mitä yksittäiset ohjaajat mainostavat.

Minua kyllä jäi kovasti mietityttämään (ja vähän kyllä kiehuttikin) se sanoma, jota aamupäivän tunnilla levitettiin. Puhuiko vetäjä lämpimikseen, vai oliko hän todellakin buddhismin kannattaja, asialle vihkiytynyt henkilö? Eipä silti, nykyäänhän on miltei kaikki sallittua ja hyväksyttävää, ja luulen, että minua lukuun ottamatta aika harva kiinnitti huomiota vetäjän puheisiin. Ihan sama, kunhan sai köllötellä omalla patjalla viltin alla. Ja mikäs siinä, rakastetaan itseämme niin kuin ohjaaja neuvoo.

”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” on se sanoma, jonka olen oppinut jo ihan pienenä lapsena. Joskus kävin kaverin kanssa pyhäkoulussa, koulussa oli vielä vanhanaikaiset, raamatun opetukseen perustuvat uskontotunnit, ja lukiossa opetettiin kristinuskon lisäksi eri maailmanuskontoja. Kuitenkin tuo lähimmäisen huomioon ottaminen, sen ymmärtäminen, että minä itse en ole kuitenkaan se maailman tärkein henkilö, ja että minun tulisi auttaa ja huomioida muita sekä lähellä että kaukana olevia, on jäänyt tärkeänä asiana mieleeni.

Lähimmäisen huomioon ottaminen näkyy meillä Suomessa esimerkiksi vapaaehtoistyön määrässä. Vuonna 2024 tehdyn tutkimuksen mukaan hieman alle puolet suomalaisista osallistui vapaaehtoistyöhön viime vuoden aikana! Aivan valtava määrä ihmisiä jotka laittoivat omaa aikaansa ja energiaansa ilmaistyöhön toisten hyväksi! Vapaaehtoistyön taloudellinen arvo on myös merkittävä: Vuonna 2023 sen arvoksi arvioitiin lähes 3,2 miljardia euroa, mikä vastaa noin 1,3 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Jos tämä vapaaehtoisten tekemä työ olisi pitänyt ostaa, niin hirvittävän paljon merkittävää auttamis- ja muutakin työtä olisi jäänyt tekemättä, sillä tuskin valtio olisi maksanut palkkaa näistä töistä. - Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että tämän lisäksi 60 prosenttia yli 15- vuotiaista oli auttanut toista kotitaloutta ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan viimeisen neljän viikon aikana, yleisimmin ostoissa ja asioinneissa.

Totuus on kuitenkin se, että vapaaehtoistyön määrä on pienentynyt maassamme. Ovatko ihmiset alkaneet rakastaa itseään yhä enemmän ja enemmän, vai mistä tuo muutos johtuu? En usko, että taloudellisella tilanteella on siinä suurtakaan merkitystä, sillä useimmiten vapaaehtoistyö ei vaadi taloudellista panostusta tekijältään.

Denis Diderot oli 1700-luvulla elänyt ranskalainen filosofi, taidearvostelija ja kirjailija. Hän kävi jesuiittakoulua, mutta omaksui myöhemmin ateistisen maailmankatsomuksen. Diderotin ajatukseen ihmisen onnellisuudesta on helppo yhtyä:

”Onnellisin ihminen on hän, joka tekee mahdollisimman monta ihmistä onnelliseksi.”

Naistenpäivänä - Kiitos rakkaat ystävät!

Lauantai 8.3.2025 - Pirkko Jurvelin

Naistenpäivänä – Kiitos rakkaat ystävät!

Ajattelin näin naistenpäivän kunniaksi kirjoittaa blogin kaikista niistä upeista ja merkittävistä naisista, jotka ovat vaikuttaneet elämäni kulkuun. Aloitin alusta eli rupesin miettimään lapsuuttani ja niitä merkityksellisiä naispuolisia henkilöitä, jotka jo silloin vaikuttivat elämääni suuresti. Mietin ja mietin… Hetkinen, merkityksellisiä naisia… Minun täytyi tunnustaa totuus: Lapsuuteni tärkeimmät aikuiset näin kaukaa katsottuna olivat isäni ja ukkini. Isä rakasti ja kehui, ukki jakoi perinteistä arvomaailmaansa (hyvin tarttui) ja oli kiinnostunut minusta ja tekemisistäni. Kävimme ukin kanssa keväällä tervaamassa venettä, sain ohjata samaa kapinetta, kun ajoimme mökille saareen, eikä ukki oikein pitänyt siitä, että minulla oli kirkossa punainen takki (kun ei muutakaan ollut).

Kansakoulussa kaikkein mieleen jäävin opettajani oli miespuolinen. Hänen uskontotuntinsa! Kun Aimo kertoi raamatun tapahtumista (ei mitään ylimääräistä rekvisiittaa), me emme olisi halunneet antaa hänen lopettaa. Vielä yksi tarina! Ei, vasta seuraavalla uskontotunnilla.

Yläkoulun ja lukion opettajista on jäänyt muistiini yksi naispuolinen henkilö: kammottava käsityönopettaja. Hänestä ei nyt enempää. Eipä silti, eivät ne miesopettajatkaan erityisen mahtavaa vaikutusta tehneet. Ehkä minulla oli kiire kasvaa ja katsella poikia ja harrastaa kaikkea mahdollista, mitä pieni kaupunki tarjosi.

Olisi ollut mukavaa, jos edes opiskeluajoiltani muistaisin jonkun poikkeuksellisen merkityksellisen naispuolisen lehtorin, mutta valitettavasti näin ei ole. Olikohan minussa jotain vikaa, kun aikuiset eivät erityisemmin kiinnostaneet ja näyttäytyneet upeilta ja ihailtavilta? En tiedä, tai ehkä vain kohdalleni ei ole sattunut niin karismaattista tyyppiä, joka olisi hätkähdyttänyt tällaista jalat tiukasti maassa olevaa tyyppiä.

Nyt tässä miettiessäni huomaan – ei niin yllätyksekseni, että minun lempikirjailijani ovat juutalaisia miehiä: Amos Oz, Philip Roth, David Grossman ja Paul Auster, eli tämäkin vielä.

Mutta ne merkitykselliset, ihanat, tärkeät naiset ovat olleet ja ovat yhä minun elämäni arjessa, eivät johtotähtinä yläpuolellani, vaan tasavertaisina ystävinä lähellä ja kaukana. Näille rakkaille ystäville olen voinut soittaa, kun elämä on alkanut ahdistaa, heidän kanssaan olen viettänyt rattoisia, nauruntäyteisiä hetkiä torin rannassa kahvikupin ääressä tai kotisohvalla istuen, joskus ulkomailla rantahietikolla levähtäen, merta tuijottaen ja ääneen mietiskellen. He ymmärtävät minua, ja minä ymmärrän heitä. Emme yritä neuvoa toisiamme, vaan yritämme tukea toisiamme. Sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja voisin lisätä tuohon, että jaettu suru on enää vain osa surua.

”Nyt oli merkitystä vain sillä, että olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää.”

(Kirjasta Muumipapan uroteot)

Rakkaat ystävät, kiitos teille näin naistenpäivänä ja aina!

Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiin

Lauantai 1.3.2025 - Pirkko Jurvelin

Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiin

Lupasin edellisessä blogissani jatkaa vielä Dale Carnegien kirjan teemalla ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Minulla oli kirja mukanani reissulukemisena, ja kyllä se teki jälleen vaikutuksen. Carnegie kertoo jatkuvasti esimerkkejä elävästä elämästä, eikä hänen tekstissään löydy tutkimustuloksia, kaavioita tai prosenttilukuja. Ja silti tätä vuonna 1936 kirjoitettua teosta on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Kannattaa lukea! Vaikka otsikossa mainitaan ”menestys” ja ”vaikutusvalta”, niin kyllä kyseisen kirjan opit toimivat ihan tässä tavallisessa arkielämässä.

Sokrates oli ihmiskunnan suurimpia filosofeja ja opettajia. Hänen käyttämäänsä keskustelumenetelmää kutsutaan ”Sokrateen metodiksi”, ja se perustui myönteisen vastauksen saamiseen. Hän esitti kysymyksiä, joihin toisen oli pakko vastata myönteisesti. Hän keräsi hyväksyviä vastauksia toinen toisensa jälkeen, kunnes vastapuoli huomasi yllätyksekseen tulleensa samaan johtopäätökseen, jota Sokrates ajoi, ja jota hän itse oli aluksi vastustanut. Tämä metodi vaatii hieman totuttelua, mutta kuulostaa järkevältä. Jos vastapuoli (esimerkiksi kinasteleva lapsi tai suuttunut aikuinen) joutuu kerran toisensa jälkeen vastaamaan ”kyllä”, vaikuttaa se luonnollisesti keskustelun ilmapiiriin ja tulokseen. Harjoitellaan.

Dale Carnegie korostaa jatkuvasti sitä, että meidän tulee suhtautua myötätuntoisesti ja kiinnostuneesti kanssakeskustelijamme ajatuksiin ja toivomuksiin. Tämä on hyvä lähtökohta keskustelulle! Sitä vain mietin, että miten tällainen lähestymistapa onnistuu nykyihmiseltä, joka on oppinut (ja opetettu) minä- keskeiseksi.

Kirjoittaja painottaa myöskin kiittämistä ja kehumista, sillä jo pienikin kiitos aiheuttaa tyytyväisyyttä ja saa yrittämään entistä enemmän. Tässä tulee mieleeni eräs koulussamme pidetty opettajainkokous, jonka alussa rehtori kehui meitä opettajia. Pian hän jatkoi puhettaan:”Mutta nyt meidän tulee miettiä, mitä voisimme tehdä vielä paremmin.” Ainakin minun tunnelmani lässähti. Tuli sellainen olo, että rehtori oli kehunut, koska se kuului asiaan, mutta että todellinen keskustelunaihe oli kuitenkin se, että meidän tulisi parantaa työtämme. Kiittäminen ja kehityskeskustelu kannattaa pitää erikseen.

Miten koiraa koulutetaan? Joka kerta, kun koira oppii tempun tai käyttäytyy omistajan haluamalla tavalla (istuu, noutaa, menee makaamaan, pysyy paikoillaan jne), niin omistaja kehuu ja palkitsee koiransa esimerkiksi makupalalla. Ei ihminen ole sen kummempi luontokappale. Kehuminen ja palkitseminen saa aikaan toivottua käytöstä ja uuden oppimista.

Carnegie kertoo opettajasta, joka sai ohjattavakseen uuden luokan. Hän oli kuullut, että luokalla oli Tommy-niminen poika, joka oli huonokäytöksinen ja kaikin tavoin hankala tapaus. Uusi opettaja päätti yrittää ratkaista asian heti ensimmäisenä työpäivänään. Hän kätteli jokaista oppilasta ja sanoi samalla tälle jotakin mukavaa ja myönteistä. Tommylle hän sanoi:”Tommy, sinä kuulemma olet luontainen johtajatyyppi. Minä luotan sinun apuusi ja uskon, että saamme tästä luokasta koulun parhaan tänä vuonna.” Sen päivän aikana opettaja kiitti ja kannusti Tommya, jolle kiitokset olivat harvinaista herkkua, ja siitä päivästä lähtien poika alkoi kehittyä huimasti sekä käytöksen että osaamisen alueella. Tämä 9- vuotias Tommy ymmärsi jo heti ensimmäisenä päivänä, että uuden opettajan kanssa hän haluaa tulla toimeen.

Olisiko Carnegiella jotain annettavaa myös nykypoliitikoille? Maailman johtajien käytöstä seuratessa joutuu toteamaan, että uhkailu, lahjonta ja kiristäminen ovat heidän valttikorttejaan. Jatkuvasta riitelystä voi päätellä, että nuo valttikortit eivät ole kovin pätevät. Miten olisi kuuntelu, toisen asemaan asettuminen, ymmärtäminen, yhteistyöhön pyrkiminen…? Kannattaisi kokeilla.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvalta

Keskiviikko 12.2.2025 - Pirkko Jurvelin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Viime viikolla kirjoitin ajatuksia Dale Carnegien teoksesta ”Miten pääsen eroon turhista huolista” ja kirjahyllyäni tutkiessani nappasin seuraavaksi käteeni saman herran menestysteoksen ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Olen lukenut teoksen ensimmäistä kertaa jo ties kuinka kauan aikaa sitten ja päätin, että oli aika kerrata viisaita ajatuksia. Suunnittelin, että tässä postauksessa otan esiin niitä asioita, jotka koskevat kirjan ensimmäistä osaa, eli miten saan ystäviä – Carnegien sanoin ”ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”.

Älä arvostele, tuomitse tai valita.

”Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi.” Benjamin Franklin ( yhdysvaltalainen toimittaja, kirjailija, tiedemies…, 1706-1790)oli kuulemma nuorena tahditon ja itsekeskeinen, mutta muuttui vähitellen niin diplomaattiseksi ja taitavaksi ihmisten käsittelijäksi, että hänestä tehtiin Amerikan suurlähettiläs Ranskaan. Mikä oli hänen salaisuutensa? Franklin oli aikalaisten mukaan itse sanonut joskus näin: ”Minä en puhu pahaa kenestäkään...puhun jokaisesta kaikkea hyvää mitä tiedän.” - Kuka hölmö hyvänsä pystyy arvostelemaan, tuomitsemaan ja valittamaan – ja useimmat hölmöt niin tekevätkin. Mutta ymmärtämys ja anteeksiantamisen taito vaativat luonteenlujuutta ja itsehillintää.

Tunnen hyvin henkilön, jolla on aina ”sananen sanottavana” eri tilanteissa. Hän ohjaa, neuvoo, arvostelee ja ilmoittaa mielipiteensä, vaikka niitä ei aina kaivattaisikaan. Mitä hän ei tee? Hän ei kiitä eikä kehu, ei anna positiivista palautetta. Joskus kannattaisi miettiä sitä, että jos ei ole mitään hyvää sanottavana, niin ei sano sitten yhtään mitään.

Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta.

Taivaan kannen alla on Carnagien mukaan vain yksi keino saada toinen ihminen tekemään jotakin. Mikä ihmeen keino se voisi olla? Se on toimia niin, että saa tämän henkilön haluamaan tietyn asian tekemistä. Ja ihminenhän haluaa tehdä asioita, jos ja kun sen tekeminen saa hänessä aikaan arvostuksen ja merkityksellisyyden tunteen. Tämä halu saa kuuluisat kirjailijat ja taiteilijat luomaan mestariteoksia, ja tämä samainen halu houkuttelee ihmisiä rikollisille teille. Jokainen meistä kaipaa arvostuksen tunnetta: isä, äiti, lapsi, poliitikko, opettaja, myyjä, linja-autonkuljettaja, sairaanhoitaja…

Tarina kertoo, kuinka maalaisemäntä kantoi raskaan työpäivän päätteeksi miesväen eteen illallispöytään ison kasan heiniä. Kun miehet kiihdyksissään päivittelivät, oliko emäntä tullut hulluksi, tämä vastasi:” Kuinka minä olisin voinut tietää, että te huomaisitte? Olen laittanut teille kaksikymmentä vuotta ruokaa, enkä koko sinä aikana ole kuullut siitä mitään sanottavaa.”

Herätä toisessa kiinnostus.

Carnegie kertoo kirjassaan usein luennoillaan mainitsemansa esimerkin. Michael E. Whidden, silloinen Shellin piirimyyjä, halusi nousta alueensa ykkösmyyjäksi, mutta hänen toiveensa esteenä oli yksi huoltoasema. Sitä piti vanhahko mies, joka ei välittänyt aseman siisteydestä, ja tämän johdosta asiakkaat karttoivat paikkaa. Mike puhutteli miestä useamman kerran, mutta tämä ei muuttanut tapojaan. Lopulta hän päätti viedä miehen tutustumaan piirinsä uusimpaan huoltoasemaan. Vierailu teki mieheen niin suuren vaikutuksen, että tämä kunnosti oman huoltoasemansa ja piti sen siistinä, ja tämän vuoksi asiakasmäärät lähtivät nousuun. Tämä muutos nosti Miken piirinsä parhaaksi myyntimieheksi.

Carnegie kertoo useita mieleenpainuvia tarinoita aina lapsen kasvatuksesta politiikkaan ja yritysmaailmaan, ja kaikkien kertomusten ydin on sama: Älä puhu ja neuvo. Herätä ihmisessä omaehtoinen halu muutokseen.

Tässä hieman alkua Carnegien maailmankuulun teoksen ajatusmaailmasta. Ehkä tärkein huomio on se, että minun on turha saarnata asioita. Minun tulee miettiä keinoa, miten saan kanssakulkijan sisäistämään sen asian, jota niin innokkaasti olen viemässä eteenpäin. - Ja toisaalta: Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! - Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi?

Lisää seuraa, kunhan ensin käyn reissaamassa ja tuulettamassa aivojani. Palataan!

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvalta

Keskiviikko 12.2.2025 - Pirkko Jurvelin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Viime viikolla kirjoitin ajatuksia Dale Carnegien teoksesta ”Miten pääsen eroon turhista huolista” ja kirjahyllyäni tutkiessani nappasin seuraavaksi käteeni saman herran menestysteoksen ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Olen lukenut teoksen ensimmäistä kertaa jo ties kuinka kauan aikaa sitten ja päätin, että oli aika kerrata viisaita ajatuksia. Suunnittelin, että tässä postauksessa otan esiin niitä asioita, jotka koskevat kirjan ensimmäistä osaa, eli miten saan ystäviä – Carnegien sanoin ”ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”.

Älä arvostele, tuomitse tai valita.

”Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi.” Benjamin Franklin ( yhdysvaltalainen toimittaja, kirjailija, tiedemies…, 1706-1790)oli kuulemma nuorena tahditon ja itsekeskeinen, mutta muuttui vähitellen niin diplomaattiseksi ja taitavaksi ihmisten käsittelijäksi, että hänestä tehtiin Amerikan suurlähettiläs Ranskaan. Mikä oli hänen salaisuutensa? Franklin oli aikalaisten mukaan itse sanonut joskus näin: ”Minä en puhu pahaa kenestäkään...puhun jokaisesta kaikkea hyvää mitä tiedän.” - Kuka hölmö hyvänsä pystyy arvostelemaan, tuomitsemaan ja valittamaan – ja useimmat hölmöt niin tekevätkin. Mutta ymmärtämys ja anteeksiantamisen taito vaativat luonteenlujuutta ja itsehillintää.

Tunnen hyvin henkilön, jolla on aina ”sananen sanottavana” eri tilanteissa. Hän ohjaa, neuvoo, arvostelee ja ilmoittaa mielipiteensä, vaikka niitä ei aina kaivattaisikaan. Mitä hän ei tee? Hän ei kiitä eikä kehu, ei anna positiivista palautetta. Joskus kannattaisi miettiä sitä, että jos ei ole mitään hyvää sanottavana, niin ei sano sitten yhtään mitään.

Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta.

Taivaan kannen alla on Carnagien mukaan vain yksi keino saada toinen ihminen tekemään jotakin. Mikä ihmeen keino se voisi olla? Se on toimia niin, että saa tämän henkilön haluamaan tietyn asian tekemistä. Ja ihminenhän haluaa tehdä asioita, jos ja kun sen tekeminen saa hänessä aikaan arvostuksen ja merkityksellisyyden tunteen. Tämä halu saa kuuluisat kirjailijat ja taiteilijat luomaan mestariteoksia, ja tämä samainen halu houkuttelee ihmisiä rikollisille teille. Jokainen meistä kaipaa arvostuksen tunnetta: isä, äiti, lapsi, poliitikko, opettaja, myyjä, linja-autonkuljettaja, sairaanhoitaja…

Tarina kertoo, kuinka maalaisemäntä kantoi raskaan työpäivän päätteeksi miesväen eteen illallispöytään ison kasan heiniä. Kun miehet kiihdyksissään päivittelivät, oliko emäntä tullut hulluksi, tämä vastasi:” Kuinka minä olisin voinut tietää, että te huomaisitte? Olen laittanut teille kaksikymmentä vuotta ruokaa, enkä koko sinä aikana ole kuullut siitä mitään sanottavaa.”

Herätä toisessa kiinnostus.

Carnegie kertoo kirjassaan usein luennoillaan mainitsemansa esimerkin. Michael E. Whidden, silloinen Shellin piirimyyjä, halusi nousta alueensa ykkösmyyjäksi, mutta hänen toiveensa esteenä oli yksi huoltoasema. Sitä piti vanhahko mies, joka ei välittänyt aseman siisteydestä, ja tämän johdosta asiakkaat karttoivat paikkaa. Mike puhutteli miestä useamman kerran, mutta tämä ei muuttanut tapojaan. Lopulta hän päätti viedä miehen tutustumaan piirinsä uusimpaan huoltoasemaan. Vierailu teki mieheen niin suuren vaikutuksen, että tämä kunnosti oman huoltoasemansa ja piti sen siistinä, ja tämän vuoksi asiakasmäärät lähtivät nousuun. Tämä muutos nosti Miken piirinsä parhaaksi myyntimieheksi.

Carnegie kertoo useita mieleenpainuvia tarinoita aina lapsen kasvatuksesta politiikkaan ja yritysmaailmaan, ja kaikkien kertomusten ydin on sama: Älä puhu ja neuvo. Herätä ihmisessä omaehtoinen halu muutokseen.

Tässä hieman alkua Carnegien maailmankuulun teoksen ajatusmaailmasta. Ehkä tärkein huomio on se, että minun on turha saarnata asioita. Minun tulee miettiä keinoa, miten saan kanssakulkijan sisäistämään sen asian, jota niin innokkaasti olen viemässä eteenpäin. - Ja toisaalta: Tunnetko jonkun, jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! - Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi?

Lisää seuraa, kunhan ensin käyn reissaamassa ja tuulettamassa aivojani. Palataan!

v

Kyllästyin maailmanlopun meininkiin ja luin jälleen "Miten pääsen eroon turhista huolista"

Torstai 6.2.2025 - Pirkko Jurvelin

Kyllästyin maailmanlopun meininkiin ja luin jälleen ”Miten pääsen turhista huolista”

Olen viime aikoina ollut niiiiiiin täynnä tätä lehtien ja netin julistamaa maailmanlopun meininkiä, että oikein oksettaa. No, siis, olen kyllä oksentanutkin muutaman päivän ajan reippaasti lomareissulla muistoksi saadun taudin ansiosta, mutta se on ollut ohimenevä juttu. Ohimenevää ei näytä olevan tiedotusvälineiden jatkuva uutisointi siitä, että olemme pian sotaa käyvä maa, että Ukraina on sodassa, Israel odottaa Arabimaiden kostoa, ilmastokriisi muuttaa maapallon aavikoksi, suomalaislapset ja nuoret eivät jaksa käydä koulua, vaan aikuistuvat työttömiksi, että ruoka ja vesi loppuvat, että… jne, jne. Jos minä – hyvissä asemassa oleva eläkeläinen - olen uupunut tähän negatiivisuussälään ja rumbaan, niin arvatenkin myös moni sellainen nuorempi henkilö, jolla tulisi olla pitkä, mahdollisesti onnellinen tulevaisuus edessään, on hämmentynyt ja peloissaan.

Tartuin siis jälleen kerran Dale Carnegien (1888-1955) teokseen ”Miten pääsen eroon turhista huolista”, joka on ensimmäisen kerran ilmestynyt suomeksi vuonna 1954. Teos on käännetty 38:lle kielelle, ja sitä on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Olen kirjoittanut teoksesta postauksen 25.11.2018, mutta kuten mainitsin, minun oli jälleen kerran tartuttava tähän antikvariaatista ostettuun nuhruiseen merkkiteokseen ja myös nostettava sen sanoma esille uudestaan.

Kirja on niin runsas mahtavine esimerkkikertomuksineen, että se käy miltei romaanista. Toki sen ajatusmaailma sopeutuu hyvin omaan aikaansa – uskonnollinen, kunnollinen ja tunnollinen -, eikä se huononna teoksen sanomaa ollenkaan.

”Kolmekymmentäviisi vuotta sitten minä olin yksi New Yorkin kaikkein onnettomimmista nuorista miehistä. Ansaitsin elatukseni myymällä kuorma-autoja. En tiennyt, mikä panee kuorma-auton käyntiin. Eikä siinä kaikki: en halunnutkaan sitä tietää. Halveksin tointani. Inhosin halpaa kalustettua huonetta, jossa asuin ja joka oli täynnä torakoita. Muistan vieläkin, että minulla oli seinällä riippumassa kimppu solmioita ja että eräänä aamuna, ottaessani yhden niistä, torakoita pakeni joka taholle…” Dale Carnegie oli masentunut, itsetuhoisia ajatuksia pohtiva nuori mies, joka lopulta päätyi menestyskirjojen kirjoittajaksi (hänen toinen maailmankuulu teoksensa on ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”). Suosittelen molempia kirjoja, sillä vanhahtavasta kielestä ja tyylistä huolimatta ne ovat mielenkiintoisia, mieleenpainuvia ja täyttä asiaa. - Seuraavassa pieni otos Carnegien teoksesta.

TÄTÄ PÄIVÄÄ VARTEN

1. Tänään olen iloinen, juuri tänään. Abraham Lincolnin sanoin:”Useimmat ihmiset ovat suunnilleen niin onnellisia kuin he päättävät olla.”Onnellisuus johtuu sisäisistä syistä, ei ulkonaisista.

2. Tänään yritän sopeutua siihen, mitä minulla on, vaikka minulla ei ole kaikkea haluamaani. Otan läheiseni, työni ja hyvän onneni sellaisena kuin ne ovat, ja sopeudun niihin.

3. Tänään hoidan ruumistani. Harjoitan ja ravitsen sitä, en lyö sitä laimin.

4. Tänään yritän vahvistaa mieltäni. Tahdon oppia jotain hyödyllistä, en olla henkisesti joutilaana.

5. Tänään harjoitan sielunelämää kolmella eri tavalla: Teen jollekulle hyvän palveluksen hänen tietämättään, suoritan myös kaksi tehtävää, joita en haluaisi suorittaa.

6. Tänään olen miellyttävä, kohtelias ja kiittävä, en arvostele toisia.

7. Tänään yritän elää vain tämän päivän, en pohdi kaikkia elämäni ongelmia yhdellä kertaa.

8. Tänään noudatan varmaa ohjelmaa, jonka olen suunnitellut etukäteen.

9. Tänään vietän puoli tuntia täydessä rauhassa yksinäni ja rentoudun.

10. Tänään olen peloton, en varsinkaan pelkää olla onnellinen, en pelkää nauttia siitä, mikä on kaunista, rakastaa ja uskoa, että ne, joita rakastan, rakastavat minua.

Selailin kirjaa useamman kerran alusta loppuun ja jälleen lopusta alkuun, luin ihmeellisiä tarinoita ja järkeviä opetuksia ja ajattelin, että tämä teos olisi hyvä ottaa yläkoulun ja lukion puolelle oppikirjaksi. Se on viihdyttävä ja samanaikaisesti syviä viisauksia sisältävä. Sen sanoma koskettaa uudestaan myös eläkeläistä. ”Tänään yritän elää vain tämän päivän, en pohdi kaikkia elämäno ongelmia yhdellä kertaa.”

"Arbeit macht frei" - juutalaisvainot tänään

Maanantai 27.1.2025 - Pirkko Jurvelin

”Arbeit macht frei” – juutalaisvainot tänään

”Kun natsit veivät kommunistit, olin hiljaa.

Enhän minä ollut kommunisti.

Kun he eristivät sosiaalidemokraatit, olin hiljaa.

Enhän minä ollut sosiaalidemokraatti.

Kun he veivät ammattiyhdistystyöntekijät, olin hiljaa.

Enhän minä ollut ammattiyhdistystyöntekijä.

Sitten he tulivat hakemaan juutalaiset, enkä minä puhunut mitään,

koska minä en ollut juutalainen.

Kun he tulivat hakemaan minua, ei ollut enää ketään puhumassa minun puolestani.”

Saksalaisen pastori Martin Niemöllerin (14.1.1892-6.3.1984) runo ei ollut alkujaan lainkaan runo, vaan ote saarnasta, jonka hän piti toisen maailmansodan loputtua. Hitlerin tullessa valtaan Niemöller kannatti kansallissosialisteja, mutta juutalaisvainojen edetessä hän alkoi ymmärtää, että kysymys oli organisoidusta kansanmurhasta. Hän oli perustamassa kansallissosialisteja vastustavaa Tunnustuskirkkoa yhdessä mm. Dietrich Bonhoefferin kanssa. Niemöller joutui useiksi vuosiksi keskitysleiriin, mutta selvisi hengissä toisin kuin ystävänsä Bonhoeffer. Vuonna 1961 hän nousi Kirkkojen maailmanneuvoston johtoon.

Koska tänään 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä - ja myöskin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi - vaino- teema valikoitui blogini aiheeksi.

Äärijärjestö Hamasin yllätyshyökkäyksellä aloittama sota Israelia vastaan on tällä hetkellä neuvotteluvaiheessa. Viimeisten tietojen mukaan Hamas vapautti neljä israelilaista naissotilasta ja sai vastineeksi 200 (!) palestiinalaisvankia. Aselepotilanne on herkässä vaiheessa, eikä koskaan voi sanoa, että sota on ohi. Sodan aloitti Hamas- järjestö 7.10.2023, kun sen terroristit tunkeutuivat Gazan alueelta Israelin puolelle. Hamas tappoi noin 1200 ihmistä ja otti panttivangiksi 251, joista tähän mennessä on siis neljä vapautettu.

21.11.2024 Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi pidätysmääräyksen Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta ja maan entisestä puolustusministeristä Yoav Gallantista. Tuomioistuin epäilee heitä Gazassa tapahtuneista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. On totta, että Israel on puolustanut maataan ja olemassaoloaan massiivisesti, ja koko sodan ihmisuhrien lukumäärä on tällä hetkellä yli 40 000. Kysyn kuitenkin: Miksi Hamas aloitti yllättävän hyökkäyssodan? Kysyn myös: Miksi juutalaiset ovat maailman silmissä syyllinen osapuoli?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa siirtää kaikki Gazan asukkaat pois alueelta jälleenrakennuksen ajaksi. Hän on omien sanojensa mukaan jo puhunut sekä Egyptin presidentin että Jordanian kuninkaan kanssa. Trumpin mukaan asukkaiden siirto voisi olla ”joko väliaikainen tai pitkäkestoinen”. Tämä tuskin onnistuu, sillä eihän mikään lähialueen maa halua ottaa vastaan köyhiä pakolaisia puhumattakaan siitä, että Hamasin silmissä alueen tyhjentäminen näyttäisi tappiolta.

Yhä tänä päivänä juutalaisiin kohdistuu syrjintää, antisemitismiä ja viharikoksia eri puolilla maailmaa. Tutkimuksen mukaan myös Suomessa asuvat juutalaiset kokevat antisemitismin lisääntyneen viiden viime vuoden aikana. Aiemmin sitä koettiin lähinnä äärioikeiston ja uusnatsien taholta, nyt myös äärivasemmiston kannattajien piireistä. Pelko omasta ja läheisten fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden puolesta on kasvanut.

”Arbeit macht frei” – ”Työ tekee vapaaksi” julisti teksti Dachaun keskitysleirin rautaportin yläpuolella. Työ vapautti leirin asukkaat lopulta kuolemaan.

Olenko minä oman elämäni tärkein henkilö?

Tiistai 21.1.2025 - Pirkko Jurvelin

Olenko minä oman elämäni tärkein henkilö?

Muistan parin vuoden takaiset huomiota herättäneet surulliset lehtijutut siitä, mitä yliväsyneille omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen tapahtui. Toisessa tapauksessa kunnan työntekijä löysi pariskunnan kuolleena kotoaan. Aviomies oli ollut sairaan vaimonsa omaishoitaja, ja mies oli kuollut sairauskohtaukseen. Hoidettava puoliso oli menehtynyt muutaman päivän kuluessa sänkyynsä, koska ei ollut saanut minkäänlaista ravintoa tai nesteytystä puhumattakaan hoidosta. Pariskunta kuului kunnan hoidon piiriin, mutta edellisestä sosiaalityöntekijän käynnistä oli kulunut useampi viikko.

Myös toisessa tapauksessa mies oli vaimonsa omaishoitaja. Vuosikausia (vuosikymmeniä?) jatkunut raskas kotitilanne oli käynyt miehen psyykelle ylivoimaiseksi, ja hän oli tappanut vaimonsa, minkä jälkeen oli surmannut myös itsensä.

Molemmissa tapauksissa asioista käynnistettiin tutkinta, jossa haluttiin selvittää, miten näin vaikeissa tilanteissa elävät ihmiset eivät olleet saaneet riittävää apua tarpeeksi ajoissa. Vai torjuivatko he avun vastaanottamisen, koska se oli tuntunut jotenkin hävettävältä?

Tunnen useamman pariskunnan, joiden elämäntilanne on sairauksien vuoksi ollut niin vaikea ja raskas, etten ole voinut ymmärtää, miten hoitava osapuoli on jaksanut ja jaksaa edelleen. Velvollisuudentunto, rakkaus, tarve esiintyä hyvänä aviopuolisona tai vanhempana - mikä auttaa jaksamaan ja työntämään syrjään omat tarpeet ja mieliteot? Mutta jos ei kuitenkaan lopulta enää jaksa, niin mitä sitten?

Juuri tänään ystäväni kertoi yhteisestä nuoruudenajan tuttavastamme, joka on jo vuosikausia sairastanut muistisairauksia (useampi diagnoosi tehty). Mies on hoitanut häntä kaikki vuodet koskaan valittamatta. Nyt vaimo on päässyt hoivakotiin, ja puoliso käy häntä katsomassa joka päivä. Kun ystäväni ihmetteli, että mitenkä sinä ihan joka päivä siellä käyt, niin mies vastasi:”Ei minulla ole tämän parempaa tekemistä.”

Kun lapsi syntyy, hän on oman elämänsä tärkein henkilö. Lapsi huutaa ja itkee, kunnes hänen tarpeensa tyydytetään, hän saa ruokaa ja hoivaa. Oma itse pysyy elämän keskipisteenä siihen saakka, kunnes ihminen on tilanteessa, jossa hän rakastuu, kiintyy johonkin toiseen henkilöön tai ehkä aatteeseen, joka täyttää merkityksellään koko ihmisen elämän. Lopulta arki voi olla niin kiireistä ja työn ja velvollisuuksien täyttämää, että oman itsen merkitys, itsestä huolehtiminen käy lähes mahdottomaksi. Kun vanhuus alkaa lähestyä ja oma jaksaminen hiipua, niin ehkä silloin oman elämän tärkeys, huoli siitä, hoitaako minua kukaan, nousee esiin. Silloin on jälleen aikaa itselle – ehkä.

Joku on joutunut tekemään elämässään ratkaisun, jota ulkopuoliset eivät ole ymmärtäneet, jota he ovat suorastaan paheksuneet. - ”Laittoi puolisonsa/lapsensa johonkin hoivapaikkaan! Eikö sillä ole ollenkaan inhimillisiä tunteita? Hyi, miten se saattoi! On se itsekäs!” Tätä ennen he olivat sanoneet osaan ottavasti hymyillen:”Tsemppiä! Jaksamista kaiken tämän keskellä!”

Tätä blogia varten luin netistä keskusteluja ja artikkeleita jaksamisesta ja täytymisestä. Yleisin sanoma näissä kirjoituksissa oli se, että ihminen on oman elämänsä tärkein henkilö. Jos hän ei pidä huolta itsestään, omasta jaksamisestaan, ei sitä tee kukaan muukaan. Varsinkin hoivasuhteessa tai muuten haasteellisessa elämäntilanteessa olevan olisi hyvä tiedostaa oman jaksamisensa rajat. Mutta toisaalta: Sinä ehkä tiedostat, ettet millään jaksa enää tätä elämää, mutta pelkkä tiedostaminen ei vielä vie asiaa kovin paljon eteenpäin. Pitäisi vielä jaksaa tehdä jotakin asian eteen.

Albert Einstein on sanonut:” Vain toisten vuoksi eletty elämä on elämisen arvoinen.” - Jäämme pohtimaan tämän viisaan fyysikon sanoja.

Woken aika alkaa olla ohi - ja hyvä niin!

Lauantai 11.1.2025 - Pirkko Jurvelin

Woken aika alkaa olla ohi – ja hyvä niin!

Wokeismi on määritelty siten, että termillä tarkoitetaan yhteiskunnallista tiedostamista, halusta tuoda esille vähemmistön oikeuksia ja puuttua syrjintään ja vihapuheeseen. Termi ”woke” on todennäköisin peräisin amerikkalaisen soul- laulajan Erykah Badun esittämästä kappaleesta.

Nyt maailmalla puhutaan ja kirjoitetaan yleisesti siitä, että kyseisen kulttuurin aika alkaa olla ohi, ja asiasta ollaan huojentuneita. Wokeismin hiipumisesta hyvänä esimerkkinä on se, että Donald Trump nimitti joulukuussa juristi Harmeet Kaur Dhillonin Yhdysvaltain oikeusministeriön kansalaisoikeusosaston apulaisoikeusministeriksi. Dhillon on tunnettu woke- ideologian vastaisista mielipiteistään.

Hän-sanan käyttö on ollut ongelmallista esimerkiksi saksan, ruotsin ja englanninkielessä, joissa mies- ja naispuolisista henkilöistä käytetään eri termiä (er/sie, he/she, han/hon). Meidän kielessämme tätä ongelmaa ei olekaan. Hän-sanaa on sitten yritetty korvata ja kääntää ja vääntää kaikille sopivaksi sellaiseen muotoon, ettei ketään voi syyllistää syrjimisestä, koska ketään ei haluta puheessa tai kirjoituksessa nimetä tietyn sukupuolen mukaan.

Lukemissani artikkeleissa kerrotaan, kuinka varsinkin lapset ja nuoret ovat joutuneet/päässeet kuulemaan ja näkemään woke- opetusta. Saksassa esimerkiksi kirjastoissa on järjestetty sukupuolen moninaisuuksia käsitteleviä luentoja. Tänään nämä nykyisin jo aikuiset ihmiset valittavat, että ovat joutuneet propagandan kohteeksi. Nykyisin useissa maissa ollaan myös kokemuksista viisastuneina muuttamassa lainsäädäntöä siihen suuntaan, etteivät sukupuolenmuutoshoidot ja -leikkaukset enää ole sallittuja lapsille ja hyvin nuorille, ja niihin pääsemiseen on asetettu tiukemmat kriteerit.

Täällä Suomessa wokeilu on pientä myrskyä vesilasissa verrattuna siihen, miten aate on maailmalla vaikuttanut myös taloudellisesti. Esimerkiksi Walt Disney- yhtiö alkoi tuottaa filmejä, joissa alkuperäinen tarina ja ihmiset (sukupuoli, ihonväri) oli muutettu siten, ettei kukaan pahastuisi vahingossakaan. Tämä merkitsi miljoonien katselijoiden vähenemistä. Amerikan suosituin olutmerkki Bud Light menetti asiakkaansa, kun olutbrändi julkisti mainoskampanjansa transseksuaalin some- vaikuttajan kanssa. Olut ei kuulemma liiku markettien hyllyiltä enää edes alennushintaan. Myös sellaiset yhtiöt kuten Goodyear, Victoria`s Secret ja monet muut ovat joutuneet toteamaan woke- myötäilyn vaikuttavan negatiivisesti myyntiin.

Rahan merkitys on todettavissa myös muuallakin woke- yhteyksiin liittyen. Muistatte ehkä ”Black Lives Matters” liikkeen, jossa erityisesti mustien (siis mitä sanaa voin käyttää, kun se n-sanakin on kielletty?) kansalaisten oikeuksia tuotiin esille. Tänä päivänä useampi liikkeen tärkeimmistä edustajista on joutunut oikeuteen taloudellisista rikoksista, sillä he ovat siirtäneet itselleen miljoonien arvoiset säästöt, jotka ovat alun perin kuuluneet liikkeelle. Raha haisee.

Tämä meidän pikkuinen Suomemme on aivan liian merkityksetön missään suhteessa, kun puhumme wokeismista. Täällä meidän täytyy sietää Jeesus-sanan kieltäminen ja yleensäkin uskonto- boikotti, Peppi Pitkätossun elämän uudelleen arviointi ja Afrikan tähti- pelin poistaminen herkkien nykylasten pelikentältä. Tähän asti olemme sanoneet nöyrästi ”totta kai”, koska emme halua pahoittaa kenenkään mieltä, emmekä maksaa enempää korvauksia. Nyt onneksi järki alkaa kasvaa täällä Pohjolassakin. Kirjoja luetaan oman aikansa näkökulmasta, samoin pelataan pelejä (jos kukaan edes ihmettelee, mitä ja miksi), samoin katsellaan elokuvia, kuunnellaan musiikkia – jokainen OMAN halunsa mukaan, eikä siihen haluun sekoiteta yhden henkilön jostakin tekaistua mielipidettä.

Ja vielä selvennykseksi: Jokainen olkoon ja toimikoon niin kuin haluaa, kunhan ei loukkaa toisia ja pysyy lain sallimissa rajoissa.

Muuten, olen silloin tällöin miettinyt, miksi näitä woke- kieltoja ja esille ottoja pulpahtaa pinnalle säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuka niitä tuottaa? Kuka niistä hyötyy? Mistä ne tulevat? Kuinka kaukaa? Rajojen takaa? Mietin jopa, että näitä hälyjä tuotetaan tahallisesti ja systemaattisesti. Täytyypä vielä pohdiskella sitä, kuka tai mikä taho hyötyy eniten siitä, että Suomi saadaan sekaisin.

Lähde: NZZ, Johannes Boie; Berlin: Die Kultur der Wokeness neigt sich dem Ende zu – und hinterlässt einen politischen Flurschaden, der kaum zu überblicken ist