Pehmoyhteiskunnan asukkaana

Lauantai 6.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Pehmoyhteiskunnan kansalainen

Kävelen usein täällä Oulussa kauppakeskus Valkean läpi, joskus käyn tietysti myös ostoksilla, mutta hyvin usein se on minulle läpikulkupaikka. Viime viikolla satuin näkemään, kuinka kauppakeskuksen ulkopuolella oli menossa kolmen vartijan ja ulkomaalaisten jenginuorten yhteenotto. Jengin johtaja – arviolta alle 20-vuotias nuori mies – huusi yhdelle vartijalle v-alkuista sanaa ja kohtalaisella suomenkielellä provosoivia kysymyksiä sormi ojossa. Toiset nuoret nauroivat ja kannustivat, tosin aika varovaisesti. Tunnelma olo odottava, hiukan syrjemmässä seisova nuori videoi tapahtumaa. Tarkoitus oli ilmeisesti saada vartija suuttumaan ja käymään nuoreen käsiksi vaikka edes kevyemmällä otteella, saisihan siitä someen aikamoisen videon ja todisteita vartijan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Palasin takaisin asioiltani noin puolen tunnin kuluttua, ja kohtaus oli vasta silloin loppumassa. Mietin, kuinka rautaiset hermot vartijoilla pitää olla – ja tietysti osaava koulutus.

Valkea on nykyisin paikka, jonne huolehtivat vanhemmat kieltävät nuoriaan menemästä. Huumekauppa, narkkarit, alkoholistit, väkivalta ja laittomuus kuuluvat kauppakeskuksen arkeen.

Työelämässä oleva tuttavani kertoi, kuinka videoiminen ja some ovat jatkuvasti esillä myös kouluelämässä. Hyvin tyypillinen välikohtaus on se, että oppilas lukittautuu vessaan, ja kun opettaja yrittää saada häntä sieltä pois esimerkiksi välitunnin päätteeksi, nuoren kaverit ovat paikalla puhelimineen videoimassa. Olisihan mahtavaa saada todistusmateriaalia kiroilevasta, ehkä väkivaltaisesta opettajasta.

Uusin kouluampumistapaus on puhuttanut suomalaisia pian viikon ajan. Tekijästä ja uhreista ei tiedetä paljoakaan, vain se on kerrottu, että kaikki ovat olleet suunnilleen 12-vuotiaita ja samalla kuudennella luokalla. Ampujan mukaan tekoon syynä on ollut koulukiusaaminen eli koulussa tapahtuva kiusaaminen. Koulu, jossa rikos on tapahtunut, on 800:n oppilaan oppilaitos, ja on selvää, että hyvin monet siellä tapahtuvat asiat jäävät näkemättä ja kuulematta, myös monenlainen kiusaaminen.

Mielestäni olennaisinta ei nyt kuitenkaan ole koulun koko, vaan suomalainen pehmoyhteiskunta, jossa asioihin ei saa puuttua vakavin ottein. Et saa koskea, et ottaa esineitä pois, et korottaa ääntäsi, et tehdä mitään, mistä saattaa tulla ”paha mieli”. Ja tämä pätee sekä aikuisten että lasten maailmassa.

Toinen työelämässä oleva tuttavani kertoi tällä viikolla esimerkin varhaiskasvatuksen piiristä. Ryhmässä on lapsi, joka osaa todella taitavasti härnätä, kiusata, ilkeillä ja koetella toisia lapsia niin, että nämä lopulta turhautuneina ja itkien lyödä mäjäyttävät kiusaajaa. Siitähän nousee sitten valtava äläkkä! Useimmiten kiusaaja on kuitenkin niin nokkela, että saatuaan ärsytetyksi toisen lapsen räjähtämispisteeseen, hän katoaa nopeasti paikalta ja nauraa ja ilveilee nurkan takana. Mitä varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tehdä? Puhua. Auttaako se? No, eipä ole tähän saakka auttanut, ja odotettavissa voi olla vaikeita aikoja, kunhan tämä pienokainen pääsee alakouluun ja lopulta yläasteelle.

On varmasti erittäin turhauttavaa seurata tilanteita, joissa ihminen – olkoon minkä ikäinen tahansa – saa käyttäytyä väärin, koska pehmoyhteiskunta sallii sen. Ja kyllä, olihan koulukiusaamista ennen vanhaankin, mutta ei todellakaan siinä mittakaavassa kuin nyt. Mikä on muuttunut? Se, että nykyisin saa tehdä monenlaisia asioita joutumatta niistä konkreettisesti vastuuseen.

Olemme toteuttamassa Ruotsin mallia monessa suhteessa, eikä se ole kunniaksi saatikka hyväksi Suomelle. Kyllä meidän maassamme pitää voida sanoa vielä ”ei”, ”et saa”, ”tästä seuraa rangaistus” ja ”joudut vastuuseen ja korvaamaan tekosi”.

Muistan kuinka oppikoulussa ollessani (yli puoli vuosisataa sitten) voimassa oli vielä määräaikainen koulusta erottaminen. Eräs kaverini, yleisesti ottaen kunnollinen mutta hieman ärhäkkä tyyppi, erotettiin pariksi viikoksi röyhkeän suunsoiton vuoksi. Myös pojan kodissa tapaukseen suhtauduttiin vakavasti. Kai hän jotain oppi siitä, miten yhteiskunnassa tulee olla ja elää, sillä lopulta hänestäkin tuli lääkäri ja kunnon mies.