Olen vuonna 1951 syntynyt saksalaiseen ja englantilaiseen filologiaan erikoistunut filosofian maisteri ja opettaja. Olen julkaissut useita historiallisiin aiheisiin pohjautuvia teoksia ja viime vuosina olen siirtynyt tuottamaan myös kaunokirjallisuutta. Kirjoittamisen lisäksi käyn monenlaisissa tilaisuuksissa kertomassa kirjoittamisesta ja omasta tuotannostani sekä kehottamassa ja neuvomassa ikääntyviä omien muistelmien laatimisessa.

Eläkkeellä ollessani vietän aikaa perheeni sekä rakkaiden harrastusteni matkustamisen, liikunnan ja kirjoittamisen parissa.