Koulukiusaaminen - kun oppilas kiusaa opettajaa

Sunnuntai 21.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen – kun oppilas kiusaa opettajaa

Koulukiusaaminen mainittiin jälleen kerran, kun uutiset kertoivat Viertolan kouluampumisesta. Ampuja on poliisin mukaan maininnut syyksi koulukiusaamisen. Poliisi ei luonnollisesti voi kertoa mitään yksityiskohtia, mutta on sanonut, että ”ihmiset kokevat asioita eri tavalla”. Tämä on tietysti totta. Joku saattaa suuttua verisesti, jos hänen puheilleen hymähdellään, joku toinen puolestaan ei edes huomioi asiaa. Toivottavasti suomalaiset saavat joskus selvyyttä tämän tapauksen taustoista, vaikka kyseessä onkin alaikäinen tekijä.

Harvoin koulukiusaamisen yhteydessä puhutaan siitä, että myös oppilaat voivat kiusata opettajia. Olen kuullut tapauksesta, jossa kolme opettajaa on sairauslomalla koulukiusaamisen vuoksi. Kiusaamistapaus on nyt poliisitutkinnassa.

Kuullessani asiasta olin ensiksikin tyytyväinen siitä, että vihdoin ja viimein tämä ilmiö otetaan esiin ja niin vakavasti, että se voi parhaimmillaan johtaa rikossyytteeseen! Vihdoin ja viimein lapsi/nuori joutuu toteamaan, että opettaja ei ole pelkkä sylkykuppi, jota saa kohdella ihan miten vain rehtorin pahoitellessa (”harmillinen juttu”) ja vanhempien vetäytyessä syrjään kaikkinaisesta vastuusta. Toivon myös, että tämä tapaus saa julkisuutta ja on lähtölaukauksena vaatimuksiin opettajien työrauhan koskemattomuudesta. Joka ikisellä työntekijällä on oikeus saada tehdä työnsä rauhassa, myös opettajilla. On turha itkeä entisten loistavien Pisa-tulosten perään, kun opettaja ei saa enää vaatia sitä, että oppilas tekee tehtävänsä, käyttäytyy tunneilla hyvin ja antaa työrauhan opettajille ja koulutovereille.

Uskonpuhdistaja Martin Luther kirjoitti viisisataa vuotta sitten seuraavasti (vapaa suomennos): ”Nykyisin valitetaan huonosti käyttäytyvistä lapsista, jotka eivät halua totella vanhempiaan, vaan aiheuttavat heille suurta murhetta huonon käytöksensä ja jumalattoman olemisensa vuoksi. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että on paljolti vanhempien oma syy, etteivät he ymmärrä kasvattaa lapsiaan oikein Jumalan pelkoon ja ovat laiskoja ja periksi antavia.” Luther kirjoittaa edelleen, että vanhemmat huolehtivat kyllä siitä, että lapsi on ulkonaisesti maailman silmissä hyvin puettu, ja että tällä on kaikenlaista tavaraa, mutta hyvien tapojen opettamista, Herran pelkoon kasvattamista, he eivät pidä tarpeellisena. Uskonpuhdistaja jatkaa vielä paikoin roisiakin tekstiä vertaamalla vanhempia eläimiin, jotka syövät omat lapsensa. Tällä vertauksella hän tarkoittaa sitä, että välinpitämättömät vanhemmat ”syövät” lapsensa tulevaisuuden. Aikamoista tekstiä, johon nykyihminen voi paikoitellen hyvin samaistua.

Oma kouluaikani lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle oli ainakin näennäisesti erittäin rauhallista. Muistan yhden kerran, kun naisopettaja poistui luokasta kyyneleitä silmistään pyyhkien. 13-vuotiaat pojat olivat kiusanneet häntä, mutta eivät tehneet sitä enää toista kertaa. Kovasanainen puhuttelu rehtorin kansliassa, jälki-istunnot ja terveiset vanhemmille riittivät lopettamaan huonon käytöksen. Toki ajan henki oli silloin jotain ihan muuta, ja kaikenlainen väärä toiminta kiellettyä ja tuomittavaa.

En myöskään muista omalta opettajanuraltani tapausta, jolloin minua olisi kiusattu, vaikka monenlaisia hiippareita minullakin on ollut oppilaana. Toisaalta olen opettanut alakoulun (1-6) puolella, jossa oppilasaines oli tuolloin vielä kuitenkin aika lailla helpompaa kuin yläkoulun puolella. Mitä olisin tehnyt, jos joku nuorista olisi rähjännyt päin naamaa, haukkunut, jopa sylkenyt tai yrittänyt käydä käsiksi? Mieleeni olisi varmasti heti ensimmäiseksi tullut monta kysymystä siitä, mitä minulla on ylipäänsä lupa tehdä. Ja nykyisin se on aika vähän, vaikka vastassa on häiriintynyt, jopa vaarallinen nuori.

Nyt on myönnettävä, että nykyiset säännöt ja määräykset eivät enää toimi tässä yhteiskunnassa. Täytyy tosissaan miettiä, onko paluu vanhaan eli kurinalaiseen kasvatukseen enää edes mahdollista. Vapaan kasvatuksen nimissä ollaan menossa ojasta allikkoon jo toisen sukupolven kohdalla, eikä helpotusta tilanteeseen näy. Vai pitääkö meidän todeta kuten erään koulun rehtori kuullessaan opettajien sairauslomista ja poliisitutkinnasta, että onpa ”harmillista”. Niin on, eikä sillä asenteella potkita pitkälle.

Pehmoyhteiskunnan asukkaana

Lauantai 6.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Pehmoyhteiskunnan kansalainen

Kävelen usein täällä Oulussa kauppakeskus Valkean läpi, joskus käyn tietysti myös ostoksilla, mutta hyvin usein se on minulle läpikulkupaikka. Viime viikolla satuin näkemään, kuinka kauppakeskuksen ulkopuolella oli menossa kolmen vartijan ja ulkomaalaisten jenginuorten yhteenotto. Jengin johtaja – arviolta alle 20-vuotias nuori mies – huusi yhdelle vartijalle v-alkuista sanaa ja kohtalaisella suomenkielellä provosoivia kysymyksiä sormi ojossa. Toiset nuoret nauroivat ja kannustivat, tosin aika varovaisesti. Tunnelma olo odottava, hiukan syrjemmässä seisova nuori videoi tapahtumaa. Tarkoitus oli ilmeisesti saada vartija suuttumaan ja käymään nuoreen käsiksi vaikka edes kevyemmällä otteella, saisihan siitä someen aikamoisen videon ja todisteita vartijan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Palasin takaisin asioiltani noin puolen tunnin kuluttua, ja kohtaus oli vasta silloin loppumassa. Mietin, kuinka rautaiset hermot vartijoilla pitää olla – ja tietysti osaava koulutus.

Valkea on nykyisin paikka, jonne huolehtivat vanhemmat kieltävät nuoriaan menemästä. Huumekauppa, narkkarit, alkoholistit, väkivalta ja laittomuus kuuluvat kauppakeskuksen arkeen.

Työelämässä oleva tuttavani kertoi, kuinka videoiminen ja some ovat jatkuvasti esillä myös kouluelämässä. Hyvin tyypillinen välikohtaus on se, että oppilas lukittautuu vessaan, ja kun opettaja yrittää saada häntä sieltä pois esimerkiksi välitunnin päätteeksi, nuoren kaverit ovat paikalla puhelimineen videoimassa. Olisihan mahtavaa saada todistusmateriaalia kiroilevasta, ehkä väkivaltaisesta opettajasta.

Uusin kouluampumistapaus on puhuttanut suomalaisia pian viikon ajan. Tekijästä ja uhreista ei tiedetä paljoakaan, vain se on kerrottu, että kaikki ovat olleet suunnilleen 12-vuotiaita ja samalla kuudennella luokalla. Ampujan mukaan tekoon syynä on ollut koulukiusaaminen eli koulussa tapahtuva kiusaaminen. Koulu, jossa rikos on tapahtunut, on 800:n oppilaan oppilaitos, ja on selvää, että hyvin monet siellä tapahtuvat asiat jäävät näkemättä ja kuulematta, myös monenlainen kiusaaminen.

Mielestäni olennaisinta ei nyt kuitenkaan ole koulun koko, vaan suomalainen pehmoyhteiskunta, jossa asioihin ei saa puuttua vakavin ottein. Et saa koskea, et ottaa esineitä pois, et korottaa ääntäsi, et tehdä mitään, mistä saattaa tulla ”paha mieli”. Ja tämä pätee sekä aikuisten että lasten maailmassa.

Toinen työelämässä oleva tuttavani kertoi tällä viikolla esimerkin varhaiskasvatuksen piiristä. Ryhmässä on lapsi, joka osaa todella taitavasti härnätä, kiusata, ilkeillä ja koetella toisia lapsia niin, että nämä lopulta turhautuneina ja itkien lyödä mäjäyttävät kiusaajaa. Siitähän nousee sitten valtava äläkkä! Useimmiten kiusaaja on kuitenkin niin nokkela, että saatuaan ärsytetyksi toisen lapsen räjähtämispisteeseen, hän katoaa nopeasti paikalta ja nauraa ja ilveilee nurkan takana. Mitä varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tehdä? Puhua. Auttaako se? No, eipä ole tähän saakka auttanut, ja odotettavissa voi olla vaikeita aikoja, kunhan tämä pienokainen pääsee alakouluun ja lopulta yläasteelle.

On varmasti erittäin turhauttavaa seurata tilanteita, joissa ihminen – olkoon minkä ikäinen tahansa – saa käyttäytyä väärin, koska pehmoyhteiskunta sallii sen. Ja kyllä, olihan koulukiusaamista ennen vanhaankin, mutta ei todellakaan siinä mittakaavassa kuin nyt. Mikä on muuttunut? Se, että nykyisin saa tehdä monenlaisia asioita joutumatta niistä konkreettisesti vastuuseen.

Olemme toteuttamassa Ruotsin mallia monessa suhteessa, eikä se ole kunniaksi saatikka hyväksi Suomelle. Kyllä meidän maassamme pitää voida sanoa vielä ”ei”, ”et saa”, ”tästä seuraa rangaistus” ja ”joudut vastuuseen ja korvaamaan tekosi”.

Muistan kuinka oppikoulussa ollessani (yli puoli vuosisataa sitten) voimassa oli vielä määräaikainen koulusta erottaminen. Eräs kaverini, yleisesti ottaen kunnollinen mutta hieman ärhäkkä tyyppi, erotettiin pariksi viikoksi röyhkeän suunsoiton vuoksi. Myös pojan kodissa tapaukseen suhtauduttiin vakavasti. Kai hän jotain oppi siitä, miten yhteiskunnassa tulee olla ja elää, sillä lopulta hänestäkin tuli lääkäri ja kunnon mies.

Koulukiusaaminen

Lauantai 26.9.2020 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen

Opetin kuudesluokkalaisille musiikkia. Kun oppilaat tulivat luokkaan, he saivat vapaasti valita istumapaikkansa. Isokokoinen poika - sanotaan häntä tässä vaikka Artoksi - istahti ihan etummaiseen pulpettiin. Pian luokkaan tuli toinen poika, joka meni hänen luokseen ja katsahti, ei sanonut mitään. Arto nousi ylös ja meni istumaan muualle. Minua jäi mietityttämään: Mikä tämä kuvio oikein oli? Kyselin asiasta luokan opettajalta, mutta selvyyden tilanteesta sain vasta, kun kyseisellä luokalla oleva sukulaistyttöni kertoi koulukiusaamisesta. Artoa kiusattiin, sen tiesi jokainen luokkakaveri, mutta kukaan ei puhunut siitä. Välitin kuulemani edelleen luokan omalle opettajalle. Seuraavalla musiikin tunnilla käytin paljon aikaa kertomalla oppilailleni niistä monista tutkimuksista, joita koulukiusaamisesta on tehty. Erään tuloksen mukaan sekä kiusaaja että kiusattu kärsivät aikuisuudessa erilaisista traumoista. Valitettavasti en muista, miten asiaa käsiteltiin kouluyhteisössä, sillä tästä tapauksesta on kulunut paljon aikaa.

Lapsi oli monipuolisesti lahjakas: kielet, matematiikka, kuvaamataito, äidinkieli, liikunta, kaikki sujui erinomaisesti. Hän oli kiusaaja. Kohteeksi valikoitui toinen lahjakas lapsi, jonka sosiaaliset taidot eivät olleet yhtä vahvat kuin kiusaajalla itsellään. Asiaan puututtiin monta kertaa, monilla eri tavoilla. Viimein istuimme rehtorin kansliassa: vanhemmat, minä ja rehtori. Tapaamisen loputtua tunsin äärimmäistä pettymystä, sillä ongelmat oli kuitattu sillä, että kiusaaja oli lahjakas, mutta hänen piti parantaa käytöstään. Tilanne ei parantunut. Kun jäin eläkkeelle, opetustyötä tuli jatkamaan mukava nuori opettaja. Seuraavana keväänä kiusattu lapsi vaihtoi koulua, ja kaikki sujuikin sitten erinomaisesti hänen kohdallaan.

Kun seuraa sitä lehtikirjoittelua ja uutisointia, jonka aiheena koulukiusaaminen on ollut varsinkin viime päivinä, niin jotenkin siitä jää mieleen avuttomuuden, kyvyttömyyden ja jonkinlaisen pelonsekaisen päättämättömyyden tunnelma. Opettajat voivat tehdä vähän, sillä laki kieltää suurin piirtein kaikki kurinpitomenetelmät, ja jos laki ei kiellä, niin sitten vanhemmat. Eihän tässä voi tehdä mitään – vai voiko? Luin peda.netin sivuilta perusopetuslain pykäliä ja eri koulujen kurinpidollisia käytäntöjä. Kaunista tarinointia, jossa ei ollut mitään, mihin tarttua vakavassa tilanteessa: kasvatuskeskusteluja, wilma-viestejä koteihin, jälki-istuntoa ja äärimmäisissä tapauksissa joku päivä karanteenia. Vaarallisten esineiden hallussapitoa ja niiden pois ottamista käytiin tarkasti läpi, koulukiusaaminen oli nopeasti sivuutettu juttu, johon ei annettu kunnollisia toimintamalleja (kasvatuskeskustelu…). Liian vaikea asia kirjoitettavaksi.

Luin jokseenkin tympääntyneenä sitä lässyn lässyn-tekstiä, jota jotkut koulut julkaisevat: Käyttäydyn ystävällisesti toisia kohtaan, olen avulias ja huomaavainen, autan tarvittaessa, pesen käteni ennen ruokailua… Tämä on niin ärsyttävää! Lapsille ja nuorille yritetään myydä sääntöjä pehmopakkauksissa. Mitä haittaa olisi seuraavasta:

KOULUN SÄÄNNÖT:

Tupakointi on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……...

Alkoholin käyttö on kielletty koulualueella. Teosta seuraavat rangaistukset: ……….

Kiusaaminen on kielletty. Teosta seuraavat rangaistukset: ………..

ja niin edelleen………

Selkeä rikos ja rangaistus-systeemi on looginen, helppo muistaa ja hyväksyttävä, kun se on käyty yhdessä läpi koulun alkaessa: Jos teet näin, siitä seuraa tämä. Tuollainen lepsukieli kuin ”olen ystävällinen lähimmäisilleni” ei valitettavasti kolahda samalla tavoin. Ai, ei voi kieltää ja rangaista, koska tulee paha mieli? Elämä on. On parempi, että kiusaaja saa rangaistuksensa ja älyää lopettaa (toivottavasti), kuin että kiusattu traumatisoituu loppuiäkseen. - Tiesittekö muuten, että itsemurhaluvut ovat Suomessa kokonaisuudessaan pienentyneet (olemme Euroopan luvuissa keskivaiheilla)? Nuorten kohdalla ei asia valitettavasti ole niin, ja asiantuntijat arvelevat, että yksi syy voi olla koulukiusatuksi joutuminen.

Tiedän, että netissä tapahtuva kiusaaminen on yleistä. Tähän käyttäytymiseen sopii sama sääntö kuin muuhunkin: Rikosta seuraa rangaistus. Nimenomaan rikosta. Ei viitsitä enää puhua koulukiusaamisesta ”huonona käyttäytymisenä” tai ”tyhmyyksinä”. Se on rikos, josta seuraa rangaistus. - Olen huomannut, että kasvatusasioissa ollaan palaamassa alkujuurille eli vanhempiin. Välillä tuntui siltä, että koulu oli ainoa vastuussa oleva taho, jos lapsella oli ongelmia. Alaikäisen teoista ovat vastuussa vanhemmat, ja suurin osa heistä kykenee toimimaan lapsensa hyväksi yhteistyössä koulun kanssa. Siitä toisesta osasta en tiedä.

Eihän tämä helppoa ole, eikä myöskään yksiselitteistä. Totuus on kuitenkin se, että asioiden on muututtava, ja jostakin on aloitettava. Silmien pyörittely ei auta, nyt vain selkeästi koulun säännöt esille rikos ja rangaistus-tyyliin. Tällainen selkeys olisi suuri helpotus opettajillekin. Koulun alkaessa ja lukuvuoden aikana pitää myös poliisin tulla pitämään sekä oppilaille että vanhemmille luento-keskustelu-tilaisuus siitä, mikä on hyväksyttävää käyttäytymistä ja mikä ei ole. Yhteiskunta kiittää myös vuosien kuluttua, kun lapset ja heidän holhoojansa pannaan järjestykseen ja vastaamaan omista teoistaan jo heti koulu-uran alussa.