Koulukiusaaminen - kun oppilas kiusaa opettajaa

Sunnuntai 21.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Koulukiusaaminen – kun oppilas kiusaa opettajaa

Koulukiusaaminen mainittiin jälleen kerran, kun uutiset kertoivat Viertolan kouluampumisesta. Ampuja on poliisin mukaan maininnut syyksi koulukiusaamisen. Poliisi ei luonnollisesti voi kertoa mitään yksityiskohtia, mutta on sanonut, että ”ihmiset kokevat asioita eri tavalla”. Tämä on tietysti totta. Joku saattaa suuttua verisesti, jos hänen puheilleen hymähdellään, joku toinen puolestaan ei edes huomioi asiaa. Toivottavasti suomalaiset saavat joskus selvyyttä tämän tapauksen taustoista, vaikka kyseessä onkin alaikäinen tekijä.

Harvoin koulukiusaamisen yhteydessä puhutaan siitä, että myös oppilaat voivat kiusata opettajia. Olen kuullut tapauksesta, jossa kolme opettajaa on sairauslomalla koulukiusaamisen vuoksi. Kiusaamistapaus on nyt poliisitutkinnassa.

Kuullessani asiasta olin ensiksikin tyytyväinen siitä, että vihdoin ja viimein tämä ilmiö otetaan esiin ja niin vakavasti, että se voi parhaimmillaan johtaa rikossyytteeseen! Vihdoin ja viimein lapsi/nuori joutuu toteamaan, että opettaja ei ole pelkkä sylkykuppi, jota saa kohdella ihan miten vain rehtorin pahoitellessa (”harmillinen juttu”) ja vanhempien vetäytyessä syrjään kaikkinaisesta vastuusta. Toivon myös, että tämä tapaus saa julkisuutta ja on lähtölaukauksena vaatimuksiin opettajien työrauhan koskemattomuudesta. Joka ikisellä työntekijällä on oikeus saada tehdä työnsä rauhassa, myös opettajilla. On turha itkeä entisten loistavien Pisa-tulosten perään, kun opettaja ei saa enää vaatia sitä, että oppilas tekee tehtävänsä, käyttäytyy tunneilla hyvin ja antaa työrauhan opettajille ja koulutovereille.

Uskonpuhdistaja Martin Luther kirjoitti viisisataa vuotta sitten seuraavasti (vapaa suomennos): ”Nykyisin valitetaan huonosti käyttäytyvistä lapsista, jotka eivät halua totella vanhempiaan, vaan aiheuttavat heille suurta murhetta huonon käytöksensä ja jumalattoman olemisensa vuoksi. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että on paljolti vanhempien oma syy, etteivät he ymmärrä kasvattaa lapsiaan oikein Jumalan pelkoon ja ovat laiskoja ja periksi antavia.” Luther kirjoittaa edelleen, että vanhemmat huolehtivat kyllä siitä, että lapsi on ulkonaisesti maailman silmissä hyvin puettu, ja että tällä on kaikenlaista tavaraa, mutta hyvien tapojen opettamista, Herran pelkoon kasvattamista, he eivät pidä tarpeellisena. Uskonpuhdistaja jatkaa vielä paikoin roisiakin tekstiä vertaamalla vanhempia eläimiin, jotka syövät omat lapsensa. Tällä vertauksella hän tarkoittaa sitä, että välinpitämättömät vanhemmat ”syövät” lapsensa tulevaisuuden. Aikamoista tekstiä, johon nykyihminen voi paikoitellen hyvin samaistua.

Oma kouluaikani lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle oli ainakin näennäisesti erittäin rauhallista. Muistan yhden kerran, kun naisopettaja poistui luokasta kyyneleitä silmistään pyyhkien. 13-vuotiaat pojat olivat kiusanneet häntä, mutta eivät tehneet sitä enää toista kertaa. Kovasanainen puhuttelu rehtorin kansliassa, jälki-istunnot ja terveiset vanhemmille riittivät lopettamaan huonon käytöksen. Toki ajan henki oli silloin jotain ihan muuta, ja kaikenlainen väärä toiminta kiellettyä ja tuomittavaa.

En myöskään muista omalta opettajanuraltani tapausta, jolloin minua olisi kiusattu, vaikka monenlaisia hiippareita minullakin on ollut oppilaana. Toisaalta olen opettanut alakoulun (1-6) puolella, jossa oppilasaines oli tuolloin vielä kuitenkin aika lailla helpompaa kuin yläkoulun puolella. Mitä olisin tehnyt, jos joku nuorista olisi rähjännyt päin naamaa, haukkunut, jopa sylkenyt tai yrittänyt käydä käsiksi? Mieleeni olisi varmasti heti ensimmäiseksi tullut monta kysymystä siitä, mitä minulla on ylipäänsä lupa tehdä. Ja nykyisin se on aika vähän, vaikka vastassa on häiriintynyt, jopa vaarallinen nuori.

Nyt on myönnettävä, että nykyiset säännöt ja määräykset eivät enää toimi tässä yhteiskunnassa. Täytyy tosissaan miettiä, onko paluu vanhaan eli kurinalaiseen kasvatukseen enää edes mahdollista. Vapaan kasvatuksen nimissä ollaan menossa ojasta allikkoon jo toisen sukupolven kohdalla, eikä helpotusta tilanteeseen näy. Vai pitääkö meidän todeta kuten erään koulun rehtori kuullessaan opettajien sairauslomista ja poliisitutkinnasta, että onpa ”harmillista”. Niin on, eikä sillä asenteella potkita pitkälle.