Kun pieni poika veti kätensä lippaan

Sunnuntai 8.2.2026 - Pirkko Jurvelin

Kun pieni poika veti kätensä lippaan

Tuttavapariskunta oli meillä istumassa iltaa. Puhetta riitti monenlaisista aiheista, mutta minun mielestäni koko illan mielenkiintoisin juttu oli kertomus pienestä pojasta, vieraamme lapsenlapsesta, ja tuon tarinan haluan jakaa teille nyt.

”Kuule, pappa, minua kiinnostaa kovasti tuo sotahistoria,” sanoi 9-vuotias poika isoisälleen. ”Se onkin mielenkiintoista,” kannusti pappa. - ”Lähdetäänkö käymään tuolla hautausmaalla. Sinne on haudattu minun läheisiäni, jotka ovat olleet mukana sotimassa.”

Pappa ja lapsenlapsi lähtivät yhdessä hautausmaalle. Menomatkalla pappa kertoili suvun vaiheista, ja poika kuunteli tarkkaavaisesti. He pysähtyivät hautakiven eteen, ja pappa asetti kynttilän lumisen muistomerkin viereen. Pieni poika seisoi asennossa, nosti kätensä lippaan ja kiitti kuuluvalla äänellä edesmenneitä sukulaisia siitä, että he olivat auttaneet Suomea pysymään itsenäisenä maana.

”Kuule, pappa, onko tällä hautausmaalla sellaista sodassa kuolleiden muistomerkkiä, sankaripatsasta vai mikä se nyt on”? poika kysyi, kun he lähtivät pois haudalta. Toki sellainen löytyy Intiön hautausmaalta, ja sinne kaverukset suuntasivat seuraavaksi. Pappa jättäytyi kauemmaksi antaen näin lapsenlapselle tilaa toimittaa oma asiansa. Aika kului, poika seisoi pitkään muistomerkin edessä käsi kunnia-asennossa puhuen koko ajan. Kun lapsi lopulta palasi isoisän luokse, tämä ihmetteli, että miten sinä noin kauan viivyit. Poika tuumasi, että hänellä oli paljon asiaa sankarivainajille.

Minua tämä kertomus liikutti ja oikeastaan myös ihmetytti suuresti. Miten 9-vuotias voi olla noin kiinnostunut isänmaan historiasta? Mistä hän on tietonsa saanut? Kokemuksesta tiedän, ettei 3-luokkalaisille puhuta sodasta eikä Suomen sotahistoriasta. Kysyinkin näitä asioita vieraaltani ja hän kertoi lapsen taustoista. Poika on monilapsisen perheen nuorimmainen, eli hän on saanut kuulla ja osallistua monenlaisiin keskusteluihin. Lapsen kotona on paljon kirjoja, ja häntä on aina kannustettu lukemaan. Hän on myös usein läsnä, kun aikuiset keskustelevat. Toisinaan käy niin, että joku perheen teini-ikäisistä lapsista ilmoittaa, että hän haluaisi tänään keskustella tietystä asiasta. Niinpä sitten iltasella kaikki paikalla olevat istuvat alas ja aloittavat kyselyn, pohdinnan ja mielipiteiden vaihdon. Vieraani tuumasi, että on siinä totutteleminen uusilla tyttö- ja poikakavereilla, joilla harvemmin on kokemusta tämäntyyppisestä seurustelukulttuurista.

”Koti, uskonto, isänmaa”, nämä olivat niitä arvoja, joita minun ukkini opetti minulle. Ne ovat juurtuneet syvään, eikä minulla ole koskaan ollut tunnetta siitä, että ne olisivat vanhanaikaisia tai asioita, joilla ei ole merkitystä nykyisessä maailmassa. Päinvastoin, väittäisinpä, että noiden arvojen tärkeys on kasvanut tässä ajassa. Kiitos sille pienelle pojalle ja hänen vanhemmilleen siitä, että myös nämä perinteiset arvot näkyvät ja kuuluvat yhteiskunnassamme!

Mainilan laukaukset ja Putinin droonit

Torstai 1.1.2026 - Pirkko Jurvelin

Mainilan laukaukset ja Putinin droonit

Uuden vuoden ensimmäinen blogi- tekstini on yleensä käsitellyt alkaneen vuoden ennustuksia. Tällä kertaa en asiasta enää innostunut, sillä vuodesta toiseen ovat kaikenlaiset sivustot kertoneet Nostradamuksen ja Baba Vangan aina yhtä epämääräisiä vihjailuja ja näkemyksiä siitä, mitä meillä on edessämme. Nuo tarinat ovat olleet niin tulkinnanvaraisia ja hämäriä, että mielestäni on jo sama jättää ne kokonaan huomiotta. No, jos nyt sen verran sanon, että Nostradamus viittaa alkaneena vuonna suuriin muutoksiin ja yleiseen epävakauteen (yllätys, yllätys!), ja Baba Vangan tulkitsijat puolestaan kertovat ennustajattaren ilmoittaneen tekoälyn suuresta vaikutuksesta teollisuuteen ja jokapäiväiseen elämään. No, eipä tuokaan ollut suuri yllätys. Tosin vuonna 1996 kuolleella sokealla ennustajalla ei varmaankaan ole ollut minkäänlaista käsitystä tietotekniikasta puhumattakaan tekoälystä, mutta nämä ennustuksethan tulevatkin ”tulkitsijoiden” kautta.

Meillä ei lukion historian tunneilla puhuttu Mainilan laukauksista ja sen seurauksista, koska lehtori ei käsitellyt sotahistoriaa ollenkaan. ”Lukekaa kotona,” tämä naisopettaja (opettajanainen, nykysuomeksi?)ilmoitti. Mikäs siinä, mutta se jäi mieleeni, että kivikausi tuli hyvin käsitellyksi.

30.11.1939 Neuvostoliitto ampui tykeillä ja kranaatinheittimillä omia rajavartijoitaan Mainilan kylässä, joka sijaitsi silloisen Neuvostoliiton puolella. Neuvostoliitto lähetti välittömästi nootin Suomen Moskovan-lähettiläälle ilmoittaen, että Suomi oli ampunut seitsemän tykistön laukausta haavoittaen ja surmaten Neuvostoliiton sotilaita. Suomi tutki asiaa ja ilmoitti, ettei kyseistä tilannetta ole tapahtunut, mutta Neuvostoliitto vähät välitti vastauksesta ja purki hyökkäämättömyyssopimuksen sekä aloitti talvisodan Suomea vastaan neljä päivää myöhemmin.

Sota kesti vajaa neljä kuukautta, ja sen tuloksena Suomi menetti 12 % pinta-alastaan sekä joutui evakuoimaan satojatuhansia ihmisiä. Suomalaisia menehtyi taisteluissa noin 26 000, haavoittuneita oli yli 43 500 henkeä, vangeiksi jäi suurin piirtein tuhat sotilasta ja tuhat siviiliä.

Puhutaan kuitenkin ”talvisodan ihmeestä”, sillä Neuvostoliiton sotilastappiot olivat huomattavasti suuremmat kuin Suomen, ja meidän maamme onnistui kuitenkin lopulta säilyttämään itsenäisyytensä.

Muutama päivä sitten tämä entinen Neuvostoliitto eli nykyinen Venäjä ilmoitti, että Ukraina, jota vastaan se aloitti hyökkäyssodan lähes neljä vuotta sitten, on iskenyt drooneilla Putinin asuntoon Novgorodin alueella. Venäjä on kuulemma valmis esittämään videokuvaa väitteidensä tueksi. USA:n tiedustelu arvioi, ettei Ukraina ole kohdistanut iskuaan Putiniin, vaan toiseen sotilaalliseen kohteeseen samalla alueella. Joka tapauksessa Vladimir itse on päättänyt piiloutua julkisuudelta varoakseen joutumasta murhayrityksen kohteeksi. Nyt tulee mieleeni eräs Adolf H., joka myös vietti loppuaikansa bunkkeriin hautautuneena.

Kyllä Venäjä tämän osaa ja on tarpeeksi röyhkeä toistamaan ilmiselvää valhetta: Tuo se aloitti! Ei aloittanut, mutta mitäpä väliä sillä on - ei ainakaan Venäjälle.

Palatakseni ennustuksiin. Luin tässä ihan juuri (mistähän lienee), että erään ennustuksen mukaan Putinin aikakausi alkaa olla lopuillaan. Tähän ennustukseen haluan uskoa - enkä liene ainoa-, mutta katsotaanpa, mitä tämä uusi vuosi lopulta tuo mukanaan.

Hyvää uutta vuotta 2026!

Joulurauhaa ennen ja nyt

Tiistai 23.12.2025 - Pirkko Jurvelin

Joulurauhaa ennen ja nyt

Vietin joulua Israelissa noin 50 vuotta eli puoli vuosisataa sitten ryhmämatkalla äitini kanssa. Jouluaattona ajoimme linja-autolla Betlehemiin, jossa osallistuimme kansainvälisen ryhmän mukana englanninkieliseen hartaustilaisuuteen. Valtava ihmisjoukko seisoi kedon laidalla pimeän yötaivaan alla laulaen ”Silent night, holy night”. Kirkkaat tähdet valaisivat muuten niin sysimustaa ympäristöä, tunnelma oli harras. Jossakin vaiheessa huomasin, että lähellä olevien rakennusten katoilla oli sotilaita kivääreineen. He makasivat lähes huomaamattomina aseet ojennettuina intensiivisesti ympäristöä tarkkaillen. Näky jäi lähtemättömästi mieleeni.

Myöhemmin samalla matkalla meidän oli tarkoitus mennä Jerikoon, mutta bussi joutuikin kääntymään takaisin, koska siellä oli ollut aseellisia yhteenottoja.

Tuosta joulumatkasta on siis kulunut yli viisikymmentä vuotta, mutta hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Israelin poliittinen tilanne on nyt paljon epävakaampi ja vaarallisempi kuin tuohon aikaan. Vuosikymmenien aikana ei ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä parempaan suuntaan Israelin ja sitä ympäröivien valtioiden keskinäisissä suhteissa. Se on järkyttävää.

Asuin vuoden verran vaihto-oppilaana Saksassa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Heti joulunpyhien jälkeen ”sijaisvanhempani” pakkasivat pienen kuplavolkkarin täyteen tavaraa ja suuntasimme silloiseen Tsekkoslovakiaan, Karlovy Vary-nimiseen kaupunkiin (nykyisin Karlsbad). Heillä oli nimittäin Tsekkoslovakiasta loikanneita tuttavia, joiden perheille he lähtivät viemään kaikenlaisia tarvikkeita, joita näillä ei muuten ollut mahdollista saada. Tullimuodollisuudet olivat tarkat, mutta niistä selvittyämme jatkoimme tyytyväisinä matkaa.

Perillä meitä odotti yhteyshenkilö, jonka tapasimme hotellihuoneessamme. Kun aloimme jutella, hän pani sormen suulleen ja osoitti seiniä. Aivan niin, mikrofoneja löytyi sieltä ja täältä, ja siirryimmekin sitten ulos keskustelemaan yhteisistä tuttavistamme.

Kun vallankumous kaatoi kommunistihallinnon, Tsekki ja Slovakia hajaantuivat rauhanomaisesti kahdeksi itsenäiseksi valtioksi vuodenvaihteessa 1992-1993. Olen käynyt viimeisten vuosikymmenien aikana Tsekissä - lähinnä Prahassa - muutaman kerran, onhan kaupunki nähtävyyksineen todella mielenkiintoinen ja kaunis. Tuntuu hyvältä ajatella, että tuolla ihmiset onnistuivat saamaan vapautensa, että heillä on mahdollisuus elää itsenäisinä ja puhua pelkäämättä ilmiantajia. Tuolloin ensimmäisellä käynnilläni silloisessa Tsekkoslovakiassa en ollut osannut kuvitellakaan, että mahdollisuus vapauteen tulisi koittamaan maan kansalaisille lähivuosikymmeninä.

Olen viettänyt 20 ensimmäistä elinvuottani Torniossa, ja minulla on kokemusta rajakaupungin parhaimmista puolista. Me haimme Ruotsista edullista kahvia ja sokeria, ruotsalaiset tulivat Suomen puolelle ostamaan lihaa ja makkaraa, meillä oli kaksikielisiä tuttavia, eikä sillä oikeastaan ollut mitään väliä, kummalla puolella rajaa joku asui. Tilanne on sama tänään: Kauppaa tehdään puolin ja toisin, rajan yli kuljetaan ilman, että sen olemassaolosta edes tiedetään mitään. Jouluostoksille voi piipahtaa tuosta vain, ja kuulemani mukaan jo marraskuussa auennut Ikean joulubuffetti Haaparannalla on saavuttanut valtavan suosion sekä suomalaisten että ruotsalaisten keskuudessa.

Sosiaaliantropologian väitöskirjatutkijana Tampereella toimiva Ville Laakkonen on tiivistänyt ajatuksen valtion rajoista seuraavasti:”Valtionrajat ovat kansainvälisin sopimuksin tai väkivalloin karttaan piirrettyjä viivoja.” On tavallaan ymmärrettävää, että ihmisillä on halu – syystä tai toisesta – muuttaa väkivalloin karttaan piirrettyjä rajoja.

Toivotan rauhallista joulua!

Mitä maailmassa tapahtuu seuraavaksi?

Torstai 4.9.2025 - Pirkko Jurvelin

Mitä maailmassa tapahtuu seuraavaksi?

Vanhemmat miehet hääräävät maailmalla, lentävät mantereelta toiselle, puristavat toistensa kättä, jopa kulkevat käsi kädessä, puhuvat elinsiirrosta ja 150:n vuoden eliniästä (niin, se mikrofoni oli jäänyt auki) ja toisaalta seuraavat mustasukkaisina ja epäluuloisina toistensa tekemisiä ja kryptisiä kannanottoja, ja samaan aikaan me emme voi tehdä muuta kuin katsella heidän oletettua menoaan ja yrittää arvailla, mistä nyt jälleen on kyse. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Tässä maailmantilanteessa emme voi sanoa muuta kuin, että ei mitään tietoa, aavistustakaan. Tiedämme ainoastaan sen, ettei näihin vanhoihin miehiin voi luottaa, ja he tietävät sen aivan yhtä hyvin. Mitä tahansa voi tapahtua. Ukrainan sota ei ainakaan näytä loppuvan, ja näyttää siltä, että yhä useampi maa alkaa sekaantua siihen. Euroopan maat – nuo kohteliaat, lakia kunnioittavat kansat – ovat hätää kärsimässä, vai ovatko?

Uteliaisuuden tyydyttämiseksi päätin siis ottaa selvää, mitä vanhat ennustajat ovat aikoinaan sanoneet maailmanrauhasta. Baba Vanga (1911-1996) on ennustanut kalifaattien nousua eli sitä, että islam hallitsee Eurooppaa vuodesta 2043. Vuonna 2066 USA käyttää jonkinlaista ”sääasetta” Euroopassa konfliktin aikana. Nostradamus (1503-1566) on ilmoittanut, että vuosien 2030-2050 aikana Euroopassa ja Lähi-idässä käydään suuria sotia. Jossakin vaiheessa idästä nousee suuri johtaja.

Monet ennustajat ovat kertoneet siitä, että ihmiskuntaa kohtaa suuri ”henkinen murros”, joka aloittaa uuden aikakauden 2000-luvun loppupuolella.

Miltä tulevaisuus kuulostaa? No, ehkei kannata kommentoida, mutta kun tässä oikein rupean pohtimaan ja muistelemaan, niin en ole oman muistini aikana (useampi kymmenen vuotta) koskaan kuullut ennustusta, jossa ei olisi puhuttu sodista, luonnonkatastrofeista ja maailmanlopusta. Eli täystuho tuntuu olevan tuttu ja turvallinen aihe.

Martin Luther (1483-1546), joka tunsi raamatun läpikotaisin - olihan hän kääntänyt uuden testamentin kreikasta saksaksi ja vanhan testamentin hepreasta ja arameasta – selittää Danielin kirjan seuraavaa tekstiä: ”Korkein hallitsee ihmisten valtakuntia, ja hän antaa kuninkuuden kenelle tahtoo” (Dan. 4:14).

Luther:”Näin Jumala tekee kaikille maallisille valtakunnille. Hän sallii jokaiselle maalle kasvamisen ja lisääntymisen ajan, että se kasvaisi rikkaudessa, voimassa ja kunniassa. Se kukoistaa ja saa arvonantoa. Mutta kun tulee se Herran aika, jolloin se maa taas on häviävä, se kukistuu kenenkään voimatta sitä estää. Daniel sanookin:”Hän suistaa kuninkaat vallasta ja nostaa kuninkaat valtaan.” Näin Jumala salli Rooman valtakunnan levitä. Se alisti valtaansa monta maata ja siitä tuli väkevä keisarikunta. Kuitenkin se kukistui. Samoin hän teki Juudean maasta jalon ja suuren. Nyt se yhtä kaikki on tomuna. Näin Jumala antaa jokaiselle maalle kasvamisen ja kukoistamisen aikansa, mutta kun se on ohitse, sen valtakin yhtäkkiä loppuu, jota seuraa väheneminen ja kukistuminen. Tämä on Herramme tapa. Hän voi tehdä kaiken tyhjästä. Hän voi laajentaa ja lisätä pienen valtakunnan ja toisaalta aivan yhtä helposti tehdä tyhjäksi suuren keisarikunnan, siinä ei auta mikään vastustus. Vaikka se valtakunta olisi rakennettu rautapylväille, se kukistuu.”

Jäämme odottamaan mielenkiinnolla, mitä ovat ne maat, joiden valtakausi alkaa olla loppupuolella.

Miksi meille tyrkytetään huonoja uutisia?

Keskiviikko 27.8.2025 - Pirkko Jurvelin

Miksi meille tyrkytetään huonoja uutisia?

Uutismaailman kestoaiheita ovat esimerkiksi seuraavat jutut:

- Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen Gazan aluetta koskeva sota: Israel tappaa ja näännyttää satoja ja tuhansia ihmisiä samaan aikaan kun sodan aloittanut Hamas ei luovu rääkkäämistään ja nälkiinnyttämistään panttivangeista. Sodan aloittajasta on tullut uhri.

- Venäjän aloittama Ukrainan sota, jota se ei voi lopettaa kasvojen menettämisen vuoksi. Jälleen satojatuhansia ihmisiä on kuollut muutaman ihmisen itsekkyyden ja vähämielisen käyttäytymisen vuoksi.

- Huumeiden käytön lisääntyminen nuorten keskuudessa Suomessa haittavaikutuksineen.

- Kännyköiden käytön monitahoiset negatiiviset vaikutukset ja se, että kännykkäriippuvaisuudesta on tullut mielen sairaus.

- Suomen hallitus ja maamme kurjistunut talous, jota yritetään paikkailla esimerkiksi lopettamalla yhdistystoimintojen tukeminen. Kun yhdistystoiminnat loppuvat, tavallisen suomalaisen on vaikeaa löytää vertaistukea ja apua asioihinsa, joita tähän asti ovat antaneet ilmaiseksi esimerkiksi sellaiset yhdistykset, jotka hoitavat omaishoitajien, pakolaisten ja erilaisten riippuvuuksien kanssa kamppailevien asioita.

- Näiden uutisten lisäksi meille tuputetaan päivittäin tietoja julkisuuden henkilöistä, joilla on ongelmia elämässään: avioero, riippuvaisuudet, työnsaanti, sairaudet…

Miksi meille ei kerrota niistä hyvistä asioista, joita maailmassa tapahtuu päivittäin? Siksi, että ne eivät myy. Tai näin ainakin klikkiotsikoita laativat uskovat ja ajattelevat. Uutismedia ja sosiaalinen media kilpailevat ihmisten huomiosta. Kokemusten mukaan huono uutinen myy paremmin kuin hyvä, ja miksi näin on? Kysymyksessä on ns. ”negativity bias” eli negatiivisuusharha, joka tarkoittaa sitä, että ihmisen aivot on aikojen alusta rakennettu siten, että ne reagoivat luontaisesti voimakkaammin uhkiin ja vaarallisiin tilanteisiin kuin neutraaleihin ja positiivisiin asioihin. Negatiiviset uutiset herättävät voimakkaita tunteita kuten pelkoa, vihaa ja surua, ja ne sitouttavat ihmisiä jollakin kumman tavalla aina palaamaan samojen asioiden ja klikkiotsikoiden pariin.

Onhan ymmärrettävää, että kun alkuihminen reagoi voimakkaasti outoihin ääniin tai vaikkapa hajuihin, se auttoi suojelemaan omaa henkeä. Kun me tämän päivän somettajat ja lehtien lukijat (joko paperiversion tai älylaitteelta) luemme otsikon, jossa kerrotaan maamme itsenäisyyden olevan vaakalaudalla, tai että itärajalla on ollut poikkeuksellisen paljon rajaloukkauksia, tai että koronan variaatio x on leviämässä vauhdilla Kiinassa ja tulee Suomeen viimeistään kuukauden kuluttua, niin meillä alkaa sydän tykyttää, käsi puristuu nyrkkiin, ja hengitys tihenee. Mietimme kuumeisesti, miten voimme pelastua näiltä katastrofeilta, säilyä hengissä ja terveinä. Ainoa pelastuskeino on lukea lisää ja toivoa, että jokin lukemamme antaa meille toivon kipinän. Luvattomia rajanylityksiä on ollut aina (muistan sen, kun asuin Lappeenrannassa, niin tuon tuostakin Venäjän koneet pyörähtivät luvatta Suomen ilmatilassa), ja se koronakin on jo niin loppuun pureskeltu juttu, ettei sitä kannata ottaa tosissaan. Eihän edes kaupoissa myydä enää koronatestejä.

Useimmat meistä ovat kuitenkin realisteja, jopa inhorealisteja (lukeudun joukkoon). Tämä tarkoittaa sitä, että emme odotakaan, että ”he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”, eivät tietenkään. Realismi on ihan hyvä asia kohtuullisessa määrin, mutta jos sitä on liikaa, siitä voi tulla este omien unelmien ja salaisten haaveiden toteuttamiselle. En minä kuitenkaan koskaan… Miten ihmeessä minä voisin… Ei kannata edes suunnitella…

Tietysti kannattaa! Ota käyttöön Barac Obaman ”Yes, you can!”, unohda klikkiotsikot ja ala elää omaa elämääsi.

Me ja maailman tapahtumat

Keskiviikko 20.8.2025 - Pirkko Jurvelin

Me ja maailman tapahtumat

Teksti: Katri Bergholm, sotavuonna 1940

Tapahtumat, kokemukset, kohtalot asettuvat päivittäin eteemme. Emme pääse niitä väistämään, ne on kannettava. Tämä kaikki kuuluu elämän järkähtämättömiin lakeihin.

Mutta emme sittenkään ole täysin aseettomia, emme aivan tahdottomia leikkipalloja kohtalon heiteltävissä. Itse me voimme päättää, miten tahdomme tapahtumiin suhtautua, miten kohtalomme kantaa. Ja tämä oma asenteemme on niin tärkeä, että se aavistamattamme kantaa seurauksensa yhä laajeneviin piireihin, samoin kuin järveen heitetyn kiven vesirenkaat kantautuvat yhä kauemmaksi, kunnes silmämme ei voi niitä enää erottaa.

Tällaisen aikana, jolloin maailman tapahtumat rajulla kiihkolla vyöryvät ylitsemme, on jokaisen yksityisen, vaatimattomimmassakin asemassa olevan kansalaisen suhtautuminen niihin arvaamattoman kauaskantoinen.

Tutkikaamme vain omaa itseämme huomataksemme miten herkästi meihin vaikuttavatkaan kohtaamamme ihmiset. Jos tapaamme henkilön, joka on ikään kuin vaipumassa ajan painon alle, joka synkkänä näkee tulevaisuuden ja esiintyy jonkinlaisena onnettomuuksien ennustajana – niin oletteko huomanneet, miten se meihin vaikuttaa? Raskas paino laskeutuu sydämellemme, henkeämme ahdistaa ja raskain askelin ja toivottomin mielin jatkamme matkaamme. Yöllä uni ei ota tullakseen. Me kääntelemme vuoteessamme ja tuskan hiki nousee otsallemme ajatellessamme tulevaisuutta ja mitä meidän ehkä vielä on kestettävä.

Mutta jos kohtaamme ihmisen, joka kertoo meille edes hiukan valon pilkahduksia, ei huhuja, vaan omaa sisäistä vakaumustaan ja rohkeata luottamustaan, miten helpoksi kaikki muuttuu. Aivan luonnolliselta tuntuu, että oikeus voittaa ja vanhurskaus perii maan. Ja vastaantulevat ystävämme kohtaavat meidät hymyilevinä, iloisina, täynnä elämän tahtoa ja innostusta. Askeleemme on keveä, mielemme valoisa. Näin mekin olemme renkaita, jotka levitämme edelleen saamiamme vaikutteita. Tällaista koemme tietenkin jonkin verran aina. Olemme kukin altis vaikutteille ulkoapäin, mutta olemme itse myös vaikutteiden antajia. Tämä tietoisuus velvoittaa.

Mutta jos me tavallisina rauhallisina aikoina olemme tällaisia vaikutteiden levittäjiä, kuinka paljon enemmän nyt, kun kohtalokkaat maailman tapahtumat myrskyn lailla riehuvat ympärillämme. Me emme vielä voi tajuta, mitä kulunutta ja huonoa myrsky ehkä lakaiseekin pois ja mitä uutta ja arvokasta se ehkä tuo mukanaan. Me tunnemme vain myrskyn voimakkuuden.

Tällaisina aikoina tarvitaan oikeata elämän asennetta. Emme saa antautua kaikenlaisten huhujen ja ennustusten valtaan, joita nykyään versoo ympärillämme kuin rikkaruohoja sateen jälkeen. Ei myöskään minkäänlainen maailmanlopun kauhutunnelma saa vaikuttaa lamauttavasti mieleemme. Nyt koetellaan uskoamme, nyt koetellaan toivoamme ja rakkauttamme.

Meidät on kerta kaikkiaan asetettu juuri tänä aikana asumaan tähdelle, jonka nimi on Maa. Emme pääse täältä pois lentämään rauhallisempiin tähtimaailmoihin. Ja meidän asuinpaikaksemme on vielä määrätty tämä kallis pohjoinen maa, jossa elinjuuremme ovat, mutta joka vaatii ja on aina vaatinut asukkailtaan sisua ja sankarimieltä.

On totta, että ajan ahdistus heikkoina hetkinä pyrkii valtaamaan sydämemme. Eikö tämä juuri ole heikkoutta ja epäuskoa? Jos osaisimme katsella aikaamme, omaa paikkaamme siinä ehkä huomaammekin, että olemme kadehdittavia ihmisiä saadessamme elää maailman suurta murrosaikaa. Me olemme uuden ajan lapsia, joille välistä kuin taikavalossa osoitetaan ihmeellisiä tulevaisuuden näköaloja, onnellisempaa maailmaa ja onnellisempaa ihmiskuntaa. Ja kerran, niin uskon, me ymmärrämme maailman tapahtumatkin ja niitten välttämättömyyden oikeassa valossaan…

Pää pystyyn, rauhaton ihmislapsi! Et ole hukkuvassa purressa, olet vain hetkisen kuormitettu työntekijä, joka sitten iloiten ja kiitollisena saat kantaa oman kivesi tulevaisuuden rakennustyömaalle.

Miksi Venäjä ei voi lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan?

Lauantai 24.5.2025 - Pirkko Jurvelin

Miksi Venäjä ei voi lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan?

Viimeisten viikkojen aikana jopa Trump on joutunut ymmärtämään sen tosiasian, ettei Venäjällä ole minkäänlaista aikomusta lopettaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Trump, joka uhosi lopettavansa sodan yhdessä päivässä, on joutunut noloon asemaan jouduttuaan huomaamaan, ettei hänen valtansa ulotu Venäjän johtajaan, vaikka hän oli toisin ajatellut.

Venäjä ei voi lopettaa aloittamaansa hyökkäyssotaa monestakaan syystä. Teknisesti se olisi toki mahdollista mutta poliittisesti ei. Jos Venäjä vetäytyisi nyt Ukrainasta, se näyttäisi selvältä tappiolta. Tämä johtaisi siihen, että Putinin arvovalta romahtaisi, ja samalla koko hänen asemansa Venäjän itsevaltiaana johtajana olisi uhattu. Venäjällähän valtapolitiikka perustuu voimaan ja kontrolliin, ei vaaleihin. Ukrainan sodan lopettaminen olisi siis Putinille henkilökohtainen tappio, jonka seuraukset voisivat olla hänelle erittäin kohtalokkaat.

Venäjän valtamedia on rakentanut narratiivin, jossa sota on ”erikoisoperaatio natsien tuhoamiseksi”. Maan täytyy siis valtamedian mukaan puolustautua lännen hyökkäystä vastaan venäläisen maailman yhdistämiseksi. Mikäli Venäjä nyt lopettaisi hyökkäyssodan, se murtaisi sen kertomuksen, joka on kehitetty sodan uskottavuutta ja kannattavuutta tukemaan. Myös hallituksen uskottavuus joutuisi kyseenalaiseksi.

Sota mahdollistaa myös sananvapauden rajoittamisen, opposition tukahduttamisen ja väestön kaikenlaisen kontrollin. Se myös oikeuttaa taloudelliset uhraukset ja tiukentuneet, ihmisoikeuksien vastaiset lait.

Venäjä ei ole kuitenkaan onnistunut saavuttamaan keskeisiä tavoitteitaan eli Ukrainan hallinnon kaatamista, maan länsi-integraation pysäyttämistä ja Donbasin ja Krimin täydellistä hallintaa. Sodan lopettaminen tarkoittaisi myös luopumista näistä tavoitteista, eikä Putin voi tehdä sitä, koska silloin koko hyökkäyssota näyttäisi aivan turhalta. Sodan loppuminen merkitsisi Venäjän johdolle poliittista nöyryytystä, valtapohjan horjumista ja propagandan romahtamista.

Joskus sota kuitenkin loppuu, ja silloin Venäjällä tulee olemaan mittavia ongelmia rintamalta palaavien sotilaiden kanssa. Faktahan on se, ettei kukaan koe sotaa haavoittumatta. Jos sotilas sattuisikin selviämään taisteluista ilman ulkoisia vammoja, sisäiset vammat estävät paluun normaaliin elämään. Kaikkiaan Ukrainan sotaan on lähetetty yli 700 000 miestä eri aalloissa, tällä hetkellä siellä on nyt noin 500 000 sotilasta, joista etulinjassa taistelevia n. 300 000. Kokonaismenetykset tähän mennessä on arviolta 300 000 taistelijaa (kuolleet ja vakavasti haavoittuneet). Venäjän sotilaat koostuvat ammattilaisarmeijan sotilaista, reserviläisistä, sopimussotilaista, Wagner-joukoista ja muista yksityisistä sotilasfirmoista, Storm Z-rangaistusyksiköistä (rikolliset) sekä vapaaehtoisista.

Venäjä on lähettänyt rintamalle armahdettuja vankeja noin 70 000 miestä. Rintamalle lähteneet on siis armahdettu rikoksistaan (jos he pysyvät rintamalla 6 kk), he saavat paikallisen mittapuun mukaan huomattavan suuren kuukausipalkan (n. 1000-3000 e) sekä bonuksia ja korvauksia haavoittumisesta tai kaatumisesta (maksetaan omaisille).

Mitä näille rikollisille tapahtuu, kun he palaavat Venäjälle sodan loputtua? Osa heistä palaa yhteiskuntaan rikosrekisteri puhdistettuna mutta ilman tukea ja valvontaa, joka merkitsee valtavaa riskiä rikollisuuden kasvulle. Jo nyt on raportoitu niistä murhista, raiskauksista ja aseellisista ryöstöistä, joita nämä armahdetut rikollissotilaat ovat tehneet kotimaahan palattuaan.

Venäjällä ja maan johdolla on edessään massiivisia ongelmia, kunhan sota kerran loppuun. Näiden uhkakuvien vuoksi ja oman henkensä puolesta peläten maan johto jatkaa Ukrainan sotaa, joka kuitenkin joskus tulee tiensä päähän. - Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuka on Venäjän seuraava hallitsija.

"Arbeit macht frei" - juutalaisvainot tänään

Maanantai 27.1.2025 - Pirkko Jurvelin

”Arbeit macht frei” – juutalaisvainot tänään

”Kun natsit veivät kommunistit, olin hiljaa.

Enhän minä ollut kommunisti.

Kun he eristivät sosiaalidemokraatit, olin hiljaa.

Enhän minä ollut sosiaalidemokraatti.

Kun he veivät ammattiyhdistystyöntekijät, olin hiljaa.

Enhän minä ollut ammattiyhdistystyöntekijä.

Sitten he tulivat hakemaan juutalaiset, enkä minä puhunut mitään,

koska minä en ollut juutalainen.

Kun he tulivat hakemaan minua, ei ollut enää ketään puhumassa minun puolestani.”

Saksalaisen pastori Martin Niemöllerin (14.1.1892-6.3.1984) runo ei ollut alkujaan lainkaan runo, vaan ote saarnasta, jonka hän piti toisen maailmansodan loputtua. Hitlerin tullessa valtaan Niemöller kannatti kansallissosialisteja, mutta juutalaisvainojen edetessä hän alkoi ymmärtää, että kysymys oli organisoidusta kansanmurhasta. Hän oli perustamassa kansallissosialisteja vastustavaa Tunnustuskirkkoa yhdessä mm. Dietrich Bonhoefferin kanssa. Niemöller joutui useiksi vuosiksi keskitysleiriin, mutta selvisi hengissä toisin kuin ystävänsä Bonhoeffer. Vuonna 1961 hän nousi Kirkkojen maailmanneuvoston johtoon.

Koska tänään 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä - ja myöskin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi - vaino- teema valikoitui blogini aiheeksi.

Äärijärjestö Hamasin yllätyshyökkäyksellä aloittama sota Israelia vastaan on tällä hetkellä neuvotteluvaiheessa. Viimeisten tietojen mukaan Hamas vapautti neljä israelilaista naissotilasta ja sai vastineeksi 200 (!) palestiinalaisvankia. Aselepotilanne on herkässä vaiheessa, eikä koskaan voi sanoa, että sota on ohi. Sodan aloitti Hamas- järjestö 7.10.2023, kun sen terroristit tunkeutuivat Gazan alueelta Israelin puolelle. Hamas tappoi noin 1200 ihmistä ja otti panttivangiksi 251, joista tähän mennessä on siis neljä vapautettu.

21.11.2024 Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi pidätysmääräyksen Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta ja maan entisestä puolustusministeristä Yoav Gallantista. Tuomioistuin epäilee heitä Gazassa tapahtuneista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. On totta, että Israel on puolustanut maataan ja olemassaoloaan massiivisesti, ja koko sodan ihmisuhrien lukumäärä on tällä hetkellä yli 40 000. Kysyn kuitenkin: Miksi Hamas aloitti yllättävän hyökkäyssodan? Kysyn myös: Miksi juutalaiset ovat maailman silmissä syyllinen osapuoli?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa siirtää kaikki Gazan asukkaat pois alueelta jälleenrakennuksen ajaksi. Hän on omien sanojensa mukaan jo puhunut sekä Egyptin presidentin että Jordanian kuninkaan kanssa. Trumpin mukaan asukkaiden siirto voisi olla ”joko väliaikainen tai pitkäkestoinen”. Tämä tuskin onnistuu, sillä eihän mikään lähialueen maa halua ottaa vastaan köyhiä pakolaisia puhumattakaan siitä, että Hamasin silmissä alueen tyhjentäminen näyttäisi tappiolta.

Yhä tänä päivänä juutalaisiin kohdistuu syrjintää, antisemitismiä ja viharikoksia eri puolilla maailmaa. Tutkimuksen mukaan myös Suomessa asuvat juutalaiset kokevat antisemitismin lisääntyneen viiden viime vuoden aikana. Aiemmin sitä koettiin lähinnä äärioikeiston ja uusnatsien taholta, nyt myös äärivasemmiston kannattajien piireistä. Pelko omasta ja läheisten fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden puolesta on kasvanut.

”Arbeit macht frei” – ”Työ tekee vapaaksi” julisti teksti Dachaun keskitysleirin rautaportin yläpuolella. Työ vapautti leirin asukkaat lopulta kuolemaan.

Tuomiosunnuntai julistaa: Loppu on tulossa, mutta se ei enää ole uutinen

Sunnuntai 20.10.2024 - Pirkko Jurvelin

Tuomiosunnuntai julistaa: Loppu on tulossa - mutta se ei ole enää uutinen

Viime sunnuntai oli kirkkovuoden viimeinen sunnuntai, joka on nimetty tuomiosunnuntaiksi. Sitä kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi, ja päivän sanoma keskittyy erityisesti Jeesuksen paluuseen, maailman lopulliseen tuomioon ja Jumalan valtakunnan täyttymiseen. Tuomiosunnuntaina ihmisiä muistutetaan siitä, kuinka jokainen on vastuussa omista teoistaan, mutta sen sanoma on myös toivon täyteinen: Se julistaa Jumalan armoa ja oikeudenmukaisuutta.

Jumalanpalveluksessa saarnaava rovasti oli reilusti yli 70-vuotias, ja hän muisteli aikaa,jolloin oli ollut kuuden vanha. Silloin nimittäin kaikkialla kerrottiin, kuinka maailmanloppu oli tulossa, ja tarkka päivämäärä ja kellonaikakin oli tiedossa. Tuona maailman viimeisenä päivänä poika ja hänen isommat veljensä ottivat herätyskellon, asettivat hälytyksen klo 13:n kohdalle ja laittoivat kellon ikkunanlaudalle. He seurasivat tarkoin viisarien liikkumista ja odottivat kellon hälytysäänen soimista ja maailmanloppua. Kello pirisi, mutta mitään ei tapahtunut. Maailmanloppu ei tullutkaan – ainakaan sillä kertaa.

Rovasti muistutti kuulijoitaan siitä, että Raamatussa sanotaan, ettei kukaan tiedä maailmanlopun oikeaa ajankohtaa, ei edes Jumalan poika.

Nykyihminen ei tarvitse herätyskelloa ilmoittamaan tuhon ja katastrofin ajoista. Meidän täytyy vain avata verkkolehti tai paperilehti, vilkaista viimeiset uutiset puhelimesta tai kuunnella ja katsella uutisia televisiosta: maailma velloo kaaoksessa, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Venäjän käymä raaka, ihmisoikeuksien vastainen sota Ukrainaa vastaan, Israelin ja Gazan välinen tulehtunut konflikti, USA:n presidentinvaalien tulos, Euroopan maiden vetäytyminen päämäärätietoisesta puolustusvastuusta Ukrainan tilanteessa, Kiinan ja Pohjois- Korean (ja monen muun maan) antama tuki Putinin järjettömille teoille, kaikki tämä aiheuttaa kasvavaa jännitystä, toivottomuuden tunteita ja pahaa oloa ihmisten keskuudessa. Toivottomuuden näköala ei voi olla vaikuttamatta ihmisen käytökseen: Kannattaako enää yrittää mitään? Antaa olla, sota tulee kumminkin. Minulla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta.

Kun pohdin näitä asioita, mieleeni tuli, ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa, jolloin ihminen itse on saattanut maailman kaaoksen valtaan. Olen ajatellut myös sitä, kuinka esimerkiksi minun vanhempieni sukupolvi, joka eli toisen maailmansodan aikana, on selvinnyt kaikesta ainakin ulkoapäin havainnoiden terveenä, työkuntoisena ja velvollisuudentuntoisena. Isäni oli rintamalla monta vuotta, äitikin oli mukana sotaponnisteluissa. Molemmat joutuivat todistamaan läheisten, ystävien ja perheenjäsenten väkivaltaisia kuolemia. He seurasivat jännittyneinä lehdistä ja radiosta, kuinka sotatilanteet muuttuivat entistä kaoottisemmiksi, pelottavimmiksi ja uhkaavimmiksi. Miten he kestivät silloin, ja miten he pystyivät jatkamaan normaalin tuntuista elämää sodan jälkeen?

Miksi nykyajan ihminen antaa niin helpolla periksi, vai tuntuuko minusta vain siltä? En jaksa uskoa, että pahoinvoivalla nykynuorisolla olisi asiat huonommin kuin tuolla sodan käyneellä sukupolvella. Miksi me annamme periksi nyt? Vai annammeko?

Suomalaiset ovat perinteisesti valmiita puolustamaan maataan. Myös nuorempi sukupolvi on tietoinen talvisodasta ja jatkosodasta, meillä on maanpuolustustahto, joka on tutkimusten mukaan Euroopan korkeimpia. Myös näin rauhan aikana on todettavissa, että suomalaiset osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi pelastus- ja avustustoimiin. Uskon ja luotan nykynuorisoon. Kunnollisista ihmisistä ei saa hyvää lehtijuttuja, siksi emme tunne heitä.

Ehkä tämä teksti lipsahti vähän sivuun aiheesta, minunhan piti kirjoittaa maailmanlopusta ja tuomiopäivästä. Jospa jätetään koko teema hautumaan, sytytetään piakkoin ensimmäiset adventtikynttilät, juodaan lämmintä glögiä, suljetaan älylaitteet ja luotetaan siihen, ettei mitään tapahdu Korkeimman tietämättä.

Mitä nuoriso mietti vuonna 1984?

Sunnuntai 28.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Mitä nuoriso mietti vuonna 1984?

Sain nähtäväkseni kolmen minuutin mittaisen TikTok- videon, jossa nuoret kertoivat ajatuksistaan neljäkymmentä vuotta sitten. Videon lähde on Ylen Elävä arkisto, ja lähetyksen nimi ”Tätä toivon, tätä pelkään”. Haastatellut nuoret näyttivät olevan 17-20-vuotiaita, heidän joukossaan oli sekä nuoria naisia että miehiä. Olin yllättynyt niistä hienoista kommenteista, joita haastatellut ohjelmassa antoivat ja toisaalta – miksi ihmeessä olin yllättynyt? Nuorethan ovat fiksuja! Koin myös nuo haastateltavat hyvin sympaattisiksi, he olivat niin siistin näköisiä, no, muoti oli tuolloin aika tavalla toisenlainen (vrt. reikäfarkut, jollaiset minäkin omistan, koska ne ovat päällä niin mukavat). Seuraavassa vastauksia kysymyksiin ”Mitä pelkäät?” ”Mitä toivot?” sekä myös pohdintoja siitä, mitä muutoksia tulevaisuus saattaa tuoda mukanaan.

- Sitä mä en usko, että ydinsota tulis. Ei ne ukot tuolla ole niin hulluja, että ne aloittais tuommoisen sodan, siinähän kuolis kaikki. Mä haluaisin, että me eletään vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin.

- Silloin on kauheasti ainakin robotteja, ATK kai menee eteenpäin, ja ihmiset on samanlaisia, mutta ei sitä tiedä, vaikka ne kulkis happinaamarit päällä.

-Viihdekulttuuri lisääntyy kovasti. Tullaan varmaan käyttämään aikaa paljon just tähän niin sanottuun keinotekoiseen viihteeseen, jota on kaikki nää elektroniikkapelit ja sitten videot ja tämmöiset tietokonepelit. Niitä sitten ostetaan kauheesti, ja ensin ne on hauskoja, mut sitten niillä ei tee mitään.

- Pelkään sotaa niin kuin kaikki muutkin.

-Pelkään ydinsotaa ja ettei saa työpaikkaa. Ydinsotaa varmasti kaikkein eniten.

-Pelkään sotaa.

-Jo joku asia on epäselvä, ja pelko johtuu siitä, niin pyrin ottamaan tietoa ja kerron asiasta muille, mitä pelkään. Yhdessä on helpompi ratkaista se asia.

- Kannattaa liittyä kaikkiin rauhanliittoihin ja pyrkii olemaan, ettei kannata mitään sotaa.

-Pitäis aloittaa se rauha tosiaan aivan tästä läheltä, olla hyvä ihminen ja tulla toimeen kaikkien kans.

- Mä toivon,että näiltä suurvaltojen päämiehiltä – niin kuin sitä tavataan sanoa -, että nämä jotenki tulis järkiinsä, että ei olis semmoista pelon tasapainoa, että vähennettäis näiden aseiden valmistusta ja kaikkea tämmöistä.

- Että ei tulis sota. Pysyttäis hengissä.

- Rauhaa, kun jos sota tulis, ei olis mitään jäljellä maapallosta. Kaikki elävä olis kuollutta.

Yritin ottaa selville, miksi sota esiintyi niin usein nuorten puheissa. Todennäköisesti syynä on ollut se, että Ronald Reagan valittiin vuonna 1984 Yhdysvaltojen presidentiksi, ja se puolestaan vahvisti maan konservatiivista suuntausta politiikassa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Yhdysvallat ja silloinen Neuvostoliitto olivat kylmän sodan tilassa, sillä Reagan tunnettiin kommunismin leviämisen tiukkana vastustajana. Hänen hallintonsa harjoitti voimakasta ulkopolitiikkaa, joka myös pyrki rajoittamaan Neuvostoliiton vaikutusvaltaa erityisesti Lähi-idässä, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tuohon aikaan käyttöön tuli termi ”aseiden kilpavarustelu”.

Kyseisen haastattelun aikaan elettiin Suomessakin poliittisesti pelon ja odotuksen ilmapiirissä, ja se kuuluu nuorten vastauksissa. Jos samanlainen ohjelma tehtäisiin nyt, niin oletettavasti samanlaiset sotaa pelkäävät kommentit olisivat siinäkin esillä. Mitään edistystä ei tässä suhteessa ole tapahtunut neljän vuosikymmenen aikana: Sukupolvi on vaihtunut, mutta ihminen ei muutu.

Putin vertasi itseään Jeesukseen

Sunnuntai 14.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Putin vertasi itseään Jeesukseen

Muutama päivä sitten lehtien otsikot täyttyivät viesteistä, joiden mukaan Putin on verrannut itseään Jeesukseen. Asia on hykerryttävän mielenkiintoinen: Kommunistisen maan johtaja on lukenut raamattunsa – tai ainakin apupoika, Venäjän ortodoksisen kirkon päämies Kirill on ollut korvaan kuiskaaja.

Ensimmäiseksi kysyin itseltäni, miksi ihmeessä Putin käyttää aseenaan raamattua, eihän kunnon kommunisti edes vilkaise pyhään kirjaan päin? Asia selvisi, kun aloin hakea tietoa netistä (lähinnä saksankielisiltä sivustoilta). Vaikka osa venäläisistä on kommunistisen perinteen mukaisesti uskonnottomia,niin ortodoksisella kirkolla on jo vuosisatojen ajan ollut vahva asema kansan keskuudessa. Tämä näkyy etenkin juhlapyhissä ja perinteiden vaalimisessa. Putin on halunnut entisestään vahvistaa kirkon asemaa, ja vuonna 2000 allekirjoitettiin Venäjän ja ortodoksisen kirkon välinen sopimus, joka määrittelee kirkon ja valtion väliset suhteet ja vahvistaa kirkon asemaa maassa. Tämä tilannepäivitys on tehty luonnollisesti sen vuoksi, että Putin uskoo pystyvänsä myös tällä tavoin (kirkkoa hallitsemalla) pitämään kansan tiukasti omissa hyppysissään.

Putin puhui lapsille ja nuorille moskovalaisen nuorisokeskuksen avajaisissa ja vertasi eräässä osassa puheessaan itseään Jeesukseen. ”Muistatteko, miten Jeesus saapui Galileaan ja näki kalastajat? Toinen heistä oli kalastamassa, toinen korjaamassa verkkoa. Jeesus sanoi heille seuratkaa minua ja teistä tulee ihmisten kalastajia, ihmisten sielujen kalastajia… Tapaus oli tärkeä, kun maailman uskonnot olivat kehittymässä...Mutta se ei ole yhtään vähemmän ajankohtainen kuin nyt. Meidän on puolustettava arvojamme, kulttuuriamme, perinteitä ja historiaamme. Tämä on erittäin tärkeää myös tulevaisuuden kannalta.”

Mielenkiintoista tässä puheessa on mielestäni ensiksikin se, että Putin olettaa kommunistivaltion lasten ja nuorten tuntevan raamatun kertomukset. Hämmästyttävää? Olennaista on tietysti toteamus, että Jeesuksen opetuslapsista tuli ”sielujen kalastajia”, ja että lasten ja nuorten on puolustettava Venäjän kulttuuria ja perinteitä, ”kalastella sieluja” isänmaan palvelukseen.

Putin on ottanut raamatun avukseen myös aikaisemmin. Krimin valtausta (2014) on selitetty sen ”hengellisellä merkityksellä”. Aluetta on verrattu Jerusalemin Temppelivuoreen, joka on islamilaisen säätiön hallinnassa keskellä juutalaisten pyhää kaupunkia, Jerusalemia. Putinin sanojen mukaisesti Krim liitettiin ”synnyinmaan yhteyteen”.

Samaa hengellistämistä on nyt käytetty Venäjän kansan mielipiteen muokkaamiseksi julistamalla Ukrainaa vastaan tehty hyökkäys ”pyhäksi sodaksi”.

Raamatun ja kirkon mukaan vetäminen sotatoimien oikeuttamiseksi kertoo Putinin valtavasta hädästä. Kaikki keinot on otettava käyttöön, ja ortodoksisen kirkon vaikutus kansaan on yksi näistä keinoista. Putinia pelottaa. Sota ei ole edennyt siihen malliin kuin hän luuli sen menevän, nopeasti ja voittoisasti kuin Krimin valtaus. Toisaalta kansa alkaa yhä enemmän osoittaa tyytymättömyyttään sotatilaan ja etenkin siihen, että nuoret miehet kuolevat rintamalla yhden harhaisen miehen utopian vuoksi. Loppu on lähellä. Jäämme odottamaan, kun emme voi muutakaan.

Taisteluväsymystä ilmassa

Maanantai 11.3.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Taisteluväsynystä ilmassa

Sunnuntai 11.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Kenelle kellot soivat?

Sunnuntai 9.7.2023 - Pirkko Jurvelin

Kenelle kellot soivat

Venäjä aloitti sodan Ukrainassa 24.2.2022. Putin perusteli hyökkäystä kertomalla, että kyseessä on Venäjän kansan suojeleminen ”denatsifoimalla” Ukrainan alueet ja suojelemalla näin venäläisiä kansanmurhalta. Todellisuudessa kyse oli ja on Putinin häiriintyneestä unelmasta ja suunnitelmasta saattaa Venäjä siihen kukoistukseen ja voimaan, joka sillä oli tsaarien aikaan.

Etelä-Ukrainan Mariupoli oli tärkein hyökkäyskohde ensimmäisten sotakuukausien ajan, ja suuri osa historiallista kaupunkia on nyt tuhottu. 6.6. -23 Venäjä tuhosi Dneperjoen alajuoksulla olevan Nova Kahovkan padon. Tekoa on kuvattu sotarikokseksi ja terroriteoksi sekä luonnon tuhoamiseksi. Kuluneen sotavuoden aikana Ukrainasta on paennut yli kymmenen miljoonaa (!) asukasta, se tarkoittaa lähes kolmannesta maan väestöstä, ja YK puhuu suurimmasta pakolaiskatastrofista toisen maailmansodan jälkeen. Sodassa kaatuneiden määrää molemmin puolin on vaikea arvioida, ja luvut vaihtelevat kymmenistä tuhansista kuolleista satoihin tuhansiin (kyseessä sotilaat ja siviilit). Venäjää vastaan asetetut taloudelliset sanktiot ovat saaneet aikaa myös sen, että sota näkyy kaikkialla maailmassa kohonneina hintoina, energian saannin vaikeuksina ja ravitsemusongelmina, jotka johtuvat viljansaannin häiriöistä .

Jos ja kun sota joskus loppuu, sen vaikutukset jatkuvat ihmisten keskellä ja mielissä. Sota vammauttaa ihmisiä fyysisesti ja psyykkisesti, ja myös sen aiheuttamat taloudelliset ongelmat saattavat kestää jopa vuosikymmeniä.

Katsokaa vaikkapa Saksaa. Hitlerin aloittamasta hyökkäyssodasta, joka laajeni toiseksi maailmansodaksi, on kulunut jo lähes seitsemänkymmentä vuotta. Kun rauha solmittiin, maa jaettiin itä- ja länsi- osaan, joiden välillä kulkeminen edellytti passeja ja monenmoisia lupia. Lopulta Saksat kuitenkin yhdistyivät lokakuussa 1990. Olen asunut Saksassa, matkustellut maassa ympäriinsä ja voin sanoa, että sodan aiheuttamat traumat ovat vielä syvällä ihmismielissä. Vielä on olemassa ”ossit” (itäsaksalaiset) ja ”wessit” (länsisaksalaiset), puhumattakaan natseista ja jutskuista. Traumat ovat ja pysyvät sukupolvesta toiseen, vaikka ihminen ei niitä välttämättä itsessään tunnista.

Me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. USA:n presidentin Bidenin vierailu NATO- Suomessa antaa meille jonkinlaisen turvan tunteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Putinin käymä sota laajenee vaikkapa ”vahingossa” Suomeen (muistakaa Mainilan laukaukset), niin meillä on suuri turva vierellämme.

Hyökkäyssodan alkaessa olin typerän tietämätön kaikista siihen liittyvistä poliittisista taustoista ja pyrkimyksistä, eikä tietomääräni nytkään ole mainittavan laaja (eikä meille edes kerrota kaikkea). Ajattelin silloin, että tämähän on pian ohi. Tuo lapsenusko on karissut jo kauan sitten, ja nyt epäilen, että sota laajenee ja kestää vielä monta vuotta. Tästä on tulossa kolmas maailmansota.

Onko kriisin nujertamiseksi enää mitään tehtävissä? Luulen, että ainoa mahdollisuus on se, että Venäjältä häviävät kaikki liittolaiset, sillä yksin se ei pysty samanaikaisesti käymään sotaa ja ruokkimaan kansaansa. Pientä epävarmuutta onkin nähtävissä, sillä Kiinan ulostuloissa on mielestäni jonkinlaista varovaisuutta, ja Turkin Erdogan yrittää säilyttää kasvonsa samalla kun on hyväksymässä Ruotsin ja Ukrainan NATO:n jäseneksi.

Ukrainan sota koskettaa meitä suomalaisia läheltä, koska meillä on yhteinen raja aggressiivisen Venäjän kanssa. Harvoin tulemme kuitenkaan ajatelleeksi, että sota ja konfliktit ovat tätä päivää suuressa osassa maailmaa juuri nyt. Friedensbildung-bw.de – sivuston mukaan sodat ja erilaiset konfliktit ovat osa arkea seuraavissa maissa: Afganistan, Aserbaidzan – Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, Etiopia, Israel – Palestiina, Jemen, Kenia, Kolumbia, Kongo, Myanmar, Nigeria, Pohjois-Irlanti, Filippiinit, Ruanda, Sri Lanka, Syyria, Ukraina ja Venezuela.

Kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9. Sen ajaksi toivotaan kaikkien konfliktien, väkivallan ja sotimisen taukoavan 24:ksi tunniksi. YK soittaa päivän kunniaksi rauhankelloja. Kirjailija Ernst Hemingway julkaisi teoksensa ”Kenelle kellot soivat?” vuonna 1940. Se kertoo Espanjan sisällissodasta ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Romaanin otsikon taustalla on John Dunnen (1573-1631) runo:

”Yksikään ihminen ei ole saari,

täydellinen itsestään; jokainen on pala mannermaata,

kokonaisuuden osa: jos meri huuhtaisee mukaansa

maakimpaleen,

niin Eurooppa pienenee vastaavasti,

samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,

joka kuuluu sinun ystävällesi tai sinulle itsellesi;

jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,

sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;

äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään

kenelle kellot soivat;

NE SOIVAT SINULLE.”

Lähteitä: HS, www.lpb-bw.de

Saisinko t-paidan Zelenskyin kuvalla, kiitos

Maanantai 15.5.2023 - Pirkko Jurvelin

Saisinko t-paidan Zelenskyin kuvalla, kiitos!

Kylpyläloma Pärnussa oli lopuillaan, ja tulomatkalla meillä oli tunnin verran vapaa-aikaa ostosten tekoon lähellä Tallinnan satamaa. Sadamarketin tietävät kaikki Tallinnassa käyneet, ja sinne mekin suuntasimme. Tosin Viron nykyinen hintataso on niin korkea (se tarkoittaa samaa kuin Suomessa ja on siis todella kova paikalliseen palkkatasoon suhteutettuna), että kaupoissa käynti tarkoitti lähinnä vaatteiden ja muun tykötarpeen katselua ja hypistelyä.

Minulla oli päänsisäisessä ostoslistassani yksi ainoa asia: t-paita Zelenskyin kuvalla. Sitä lähdin hakemaan, sillä olin aikaisempien käyntieni yhteydessä ihmetellyt ja hymähdellyt puseroille, joissa luki esimerkiksi ”Karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan” ja muita yhtä mielenkiintoisia tekstejä sekä kuvia Kekkosesta ja Putinista, jopa Stalin on päässyt puseron rintamukseen. Joka tapauksessa arvelin, että Ukrainan presidentti olisi kovaa kamaa turistipaidassa.

Enhän minä kuitenkaan ihan lapsellinen ole ja pohdinkin mielessäni, että mitä mahtavat nämä Viron venäläisperäiset kauppiaat ajatella: Kulkevatko he bisnes edellä, vai ottavatko huomioon oman terveytensä.

Ahaa, ensimmäiset t-paitakauppiaat löytyivät jo heti alakerrasta. Komea oli paitojen rivistö, ja tekstit ja kuvat olivat ainakin tutkimisen arvoisia, mutta kaipaamaani henkilökuvaa en löytänyt. Siispä kysymään.

- Hei, onko teillä Zelenskyi- paitaa?

Hiljaisuus. Sekä paikalla ollut mies että nainen olivat vaiti, koska he eivät käsittäneet kysymystäni.

- Siis tarkoitan sellaista paitaa, jossa on Ukrainan presidentin Zelenskyin kuva.

- Zelenskyi? mies sanoi ääntäen nimen hieman toisella tavalla kuin minä.

- Niin juuri, riemuitsin yhteisymmärryksestä.

Teidän olisi pitänyt nähdä heidän kasvonsa: Mies oli entistä epävarmemman näköinen, naisen suu oli loksahtanut ihan auki.

- Ei ole, mies sanoi.

- Kukaan ei halua! nainen kommentoi aivan järkyttyneenä.

- Kaikki haluavat! Minä protestoin. - Zelenskyi on ihan paras, ihan ykkönen (nostin peukalon ylös, jotta asia menisi perille). Teidän kannattaa hankkia niitä paitoja. Ihan kaikki haluavat ostaa niitä.

Mies ja nainen katsoivat minua kuin hullua, eivätkä sanoneet mitään. Sitten minä armahdin heidät: - Kyllä minä ymmärrän. Te pelkäätte.

Käväisin vielä toisessa putiikissa huhuilemassa. Mies ei nostanut edes katsettaan, kun esitin kysymykseni, pudisti vain päätään kieltävästi. Kai sana oli jo kiirinyt kauppiaiden keskuudessa, että joku hullu suomalainen oli liikkeellä. Pysykää erossa siitä.

Mieheni jäi ilman tuliaisia, ja olisin minä ostanut hypetyspaidan myös itselleni, mutta ei kun ei. Eivät Sadamarketin kauppiaat ymmärrä rahan perään, mutta kai heillä on hyvä tieto siitä, mikä on heille terveellistä ja mikä ei.

Kaikki hyvin

Lauantai 28.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Kaikki hyvin

Luin tämän aamun Kalevasta (28.1.23) Yrjö Raution esseen ”Venäjä on pysäytettävä nyt, kohta se on myöhäistä”. Rautio viittaa lukemiinsa Venäjän historiasta kertoviin teoksiin ”Venäjän vallankumous ja sisällissota” (Antony Beevor) sekä ”Punainen nälkä/Stalinin sota Ukrainassa” (Anne Applebaum) ja toteaa, että ne ovat kauheita kertomuksia ihmisen julmuudesta. Venäjän sisällissodassa kuoli 12 miljoonaa ihmistä, Josef Stalinin Neuvostoliitto puolestaan tappoi nälkään neljä miljoonaa ukrainalaista vuosina 1931-1932. Tavoitteena oli tuhota Ukraina kansakuntana, ja autioituneisiin kyliin tuotiin uusia asukkaita Venäjältä. Mielenkiintoisen esseensä Rautio kiteyttää siihen tosiasiaan, että Putin on pysäytettävä nyt, ja koska venäläiset eivät sitä itse tee, niin ulkopuolisten on autettava Ukraina voittoon tässä epäinhimillisessä, kieroutuneessa sodassa.

Vuosi sitten minä luulin, että Ukrainan sota olisi ohi parissa kuukaudessa. Niin ei käynyt, päin vastoin: Vaikka sodankäynti rajoittuu tällä hetkellä Ukrainan valtion alueelle, siihen osallistuvien maiden määrä on kasvanut. Niin kauan kuin venäläiset ovat turvassa omassa maassaan he voivat teeskennellä, ettei mitään sotaa olekaan, tai jos on, niin se on länsimaiden aiheuttama provokaatio. Vasta sitten, kun ensimmäiset pommit putoavat Pietariin ja Moskovaan, sodan loppu alkaa häämöttää.

Eikö tässä maailmassa ole enää mitään, mikä olisi hyvin, josta voisimme iloita? On toki, mutta tällä hetkellä kaikki peittyy sodan varjoon, me joudumme katselemaan elämää negatiivisten silmälasien läpi, koska meille tarjotaan vain negatiivista tietoa. Mistä asioista voisimme sitten iloita? Saksalainen Heidi Rabbach luettelee sivustollaan yli sata syytä siihen, miksi ihminen voi olla tänään tyytyväinen. Hyvin monet kolumnistit ja tutkijat kertovat, kuinka ihmiskunnan hyvinvointi on edistynyt, meidän täytyy vain osata hakea näitä tietoja kielteisen uutisvyöryn alta. Poimin tähän muutamia esimerkkejä.

- Viimeisten 15:n vuoden aikana maailman työssä käyvien lasten lukumäärä on puolittunut.

- Köyhyydessä elävien ihmisten määrä on viimeisten 35:n vuoden aikana vähentynyt 36%.

- Vuoden 1990 jälkeen tapahtunut kehitys takaa sen, että 2,6 miljardilla ihmisellä on mahdollisuus saada juomakelpoista vettä.

- Nälkää näkevien ihmisten määrä maailmassa on laskenut huomattavasti.

- Jo 2/3 kehitysmaissa asuvista tytöistä pääsee kouluun.

- Vatikaania lukuun ottamatta naisilla on äänioikeus.

- Lait suojaavat perheväkivallalta.

- Antibiootit pelastavat vuosittain miljoonien ihmisten hengen.

- Naisten oikeuksissa tapahtuu jatkuvaa paranemista.

- Syöpähoidot kehittyvät koko ajan.

- Sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja on löydetty, ja niiden kanta on saatu elvytettyä.

- Maailman toiseksi suurin sademetsä Guatemalassa laajenee.

The Week- lehdessä on palsta, jossa kerrotaan säännöllisesti positiivisia uutisia. 26.1.23 lehti uutisoi kuvien kanssa seuraavista asioista:

- Somalinaiset saavat nykyisin toimia uutistoimittajina maassaan.

- 6- vuotias Oscar Burrow kiipesi Britannian korkeimmalle vuorelle ja lahjoitti saamansa varat lastensairaalalle.

- Laura Carney kertoi, että hänen isällään oli ”Mitä haluan tehdä ennen kuolemaani”- lista, mutta että tämä kuoli auto-onnettomuudessa ehtimättä tehdä niistä kovinkaan monta. Hänen tyttärensä päätti suorittaa isän toivelistan loppuun, ja siihen meni aikaa kuusi vuotta. Viimeinen tehtävä oli äänittää viisi musiikkikappaletta oikeassa studiossa. Muita tehtäviä oli esimerkiksi keskustella presidentin kanssa ja kasvattaa vesimeloni. Saatuaan tehtävänsä suoritettua Laura totesi, että hän onkin ihan isänsä kaltainen, vaikka oli aiemmin ajatellut tulleensa enemmän äitinsä sukuun.

- Teinityttö kutoi hauskoja sukkia ja lähetti niitä hoivakoteihin 50:een osavaltioon USA:ssa.

- 9- vuotias tyttö teki huippulöydön: Hän löysi esihistoriallisen hailajin (suurihammashai) hampaan. Eläin on ollut pituudeltaan noin 15 metriä, ja hammas on peräisin aikakaudelta 15 miljoonaa vuotta sitten.

Onko kaikki hyvin? Ei, ei suinkaan, mutta monet asiat ovat hyvin tai kehittymässä parempaan päin. Ja kyllä, kyllä tästä maailmasta löytyy paljon hyvää. Voimme ja saamme iloita ja nauraa, tuntea olomme hyväksi ja vapaaksi, olla kiitollisia kaikesta siitä, mikä meillä on juuri nyt hyvin ja olla toiveikkaita sen suhteen, että pahuudelle ja epärehellisyydelle tulee aikoinaan loppu.

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Torstai 10.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Minulla oli mahdollisuus olla kuuntelemassa everstiluutnantti Antti Castrènin luentoa Ukrainan historiasta, nykytilanteesta ja sodan vaikutuksista Eurooppaan ja koko maailmaan. Castrèn on toiminut lukuisissa kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa (mm. kolme vuotta Ukrainassa), ja työskentelee tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun ev.-lut. seurakunnan hankkeessa, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että Ukrainan sodasta paenneet pääsisivät rakentamaan elämäänsä turvallisesti täällä Oulun seudulla.

Luento kuvineen oli todella mielenkiintoinen ja avartava, tulipahan minullekin selväksi, kuinka läheisesti Venäjän ja Ukrainan historiat ovat kietoutunut toisiinsa, ja millainen maa Ukraina oikein on, kun tarkastellaan sen teollisuutta, maataloutta ja uskontoa. Kolmen vuoden komennuksen aikana Castrèn oppi tuntemaan maan ja sen kulttuurin hyvin, ja hän kehui hyvin lämpimästi, kuinka upea maa Ukraina on.

Esityksen loputtua yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Minä epäröin hiukan, viitsisinkö kysyä asiaa, jota olin pyöritellyt mielessäni pitkään, sillä se ei ihan suoraan liittynyt aiheeseen. Kerroin kuitenkin, kuinka olin eri lehdistä verkosta lukenut kolmella eri kielellä artikkeleita siitä, kuinka Ukrainan sota on kasvattanut maailmassa juutalaisvihaa. Olin yrittänyt ottaa selville, miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, mutta en ollut onnistunut. Olisiko luennoitsijalla mahdollisesti jonkinlainen näkemys tähän asiaan?

Castrènin kunniaksi on sanottava, ettei hän hämmentynyt ollenkaan, vaan totesi, että on ikävää, jos ja kun näin on tapahtunut. Tähän ilmiöön johtaneet syyt saattoivat olla poliittisia. On totta, ettei Israel ole tähän päivään mennessä tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan toisin kuin useimmat muut maat. Tiedossa on myös, että Israel on lähettänyt Venäjälle aseita, joskin myös antanut Ukrainalle humanitääristä apua. Vaikka suuri osa Venäjän juutalaisista on paennut mahdollisia tulevia vainoja ulkomaille (lähinnä Israeliin), saattavat pakolaisten poliittiset sympatiat kuitenkin olla Ukrainan vastaisia.

Lukiessani jälleen eri tietolähteitä totesin, ettei ainoastaan Ukrainan sota vaan myös korona on lisännyt juutalaisvastaisuutta maailmalla. Korona? Tästä päästäänkin jo niihin järjen yli meneviin salaliittoteorioihin, joita maailmassa tuntuu sikiävän aina, kun jotain odottamatonta ja pelottavaa tapahtuu. Syyllinen on löydettävä, ja jos sitä ei löydetä, se keksitään. Jokainen historian oppitunneilla valveilla ollut tietää, että juutalaiset ovat olleet kautta koko maailman historian syntipukki numero yksi. Minulle ei ole selvinnyt, miksi näin on.

Luennon loppukevennykseksi eräs paikalla ollut henkilö kertoi Ukrainan sodan vaikutuksesta tuttavapiirissään. Hänellä on ystäviä Aurinkorannikolla, ja eräs asunnonvälittäjä oli sanonut, että joka kerta, kun Putin aukaisee suunsa, hänen oma puhelimensa soi. - Miten on, kuulostaako asunto Aurinkorannikolla paremmalta vaihtoehdolta kuin osake Putinin naapurissa?

Ukrainan pakolaiset - loppuuko sympatia?

Tiistai 10.5.2022 - Pirkko Jurvelin

Ukrainan pakolaiset – loppuuko sympatia?

Pitkän koronatauon jälkeen pääsin jälleen Pärnuun kylpylälomalle. Meitä on iso ryhmä, ja matkailun uudesta elpymisestä riemuitsevat sekä lomalaiset että Tervis Span työntekijät. Jututin muutamia henkilökuntaan kuuluvia, ja parista viime vuodesta avautui todella ankea näkymä, samanlainen kuin muuallakin maailman turistikohteissa. Onneksi nuo vaikeat ajat taitavat olla loppusuoralla, vaikkakin meneillään olevalla Ukrainan sodalla on myös vaikutuksensa ihmisten matkailuhaluihin.

Kuulin yllätyksekseni, että kylpylä (tämä on Pärnun suurin) on täynnä. Suuressa osassa huoneista ei kuitenkaan asu turisteja, vaan Ukrainan pakolaisia. Ruokasalissa ja käytävillä liikkuvat venäjää puhuvat tummahiuksiset lapset, nuoret ja naiset (miehiä ei ole näkynyt) ovat rauhallisia ja viihtyvät keskenään. Yritin jututtaa paria pienempää poikaa, mutta kielimuuri esti tutustumisen, harmillista.

Jo ennen sotaa Virossa asui noin 30 000 ukrainalaista, ja sodan alkamisen jälkeen heitä on saapunut maahan lähes 30 000 lisää. Useimmat heistä haluavat saada työpaikan mahdollisimman pian, ja valtio onkin tehnyt sekä työ- että oleskeluluvan saamisen helpoksi. Virolla on sen verran pitkä ja rankka historia Venäjän alaisuudessa ja naapurina, että on hyvin ymmärrettävää, että kansan sympatiat ovat ukrainalaisten puolella.

Joskin soraääniä on alkanut esiintyä viime aikoina. Eräs täkäläinen kertoi minulle, että pari päivää sitten vanhempi poliitikko oli antanut televisiossa haastattelun, jossa hän toi esiin pinnan alla kyteviä ongelmia. Miten tämä pieni Viron valtio voi kustantaa 30 000:n pakolaisen elatuksen? Kuinka kauan tätä jatkuu? Mitä tapahtuu sitten, kun sota on ohi? Jääkö Viroon suuri, venäjää puhuva vähemmistö?

Viimeisen kysymyksen taustalla kummittelee ihmisten muistikuva siltä ajalta, jolloin Venäjä lähetti maahan suuren joukon omia kansalaisiaan. Tarkoituksena oli saada Viroon venäläisenemmistö, jolloin maan poliittinen tilanne olisi ollut hyvin Venäjä-myönteinen, ja tällä taas olisi tietysti ollut kauaskantoisia seurauksia.

Myös Puola on alkanut kipuilla pakolaistulvan edessä. Sodan alkamisen jälkeen Puolaan on saapunut noin 2,5 miljoonaa pakolaista Ukrainasta. Kyseessä on Euroopan suurin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen. Puolassa on myös entuudestaan suuri ukrainalaisvähemmistö kuten Virossakin, ja koska Puolan ja Ukrainan kieli muistuttavat toisiaan, ihmisten kotiutuminen on uuteen maahan helpompaa kuin esimerkiksi Virossa, jossa esimerkiksi venäjänkielistä kouluopetusta ei ole tarjolla kuin muutamissa oppilaitoksissa. - Nyt on vielä syytä muistuttaa, että Viroon tulevat pakolaiset tulevat Ukrainan itäosista, joissa puhutaan venäjää.

Nyt, kun Ukrainassa riehuu sota, Euroopan maat tuntevat suurta sympatiaa uhreja kohtaan, ja kaikki ovat valmiita ottamaan pakolaisia vastaan, syöttämään, vaatettamaan, asuttamaan ja hoitamaan heitä. Näin pitääkin olla. Jos sotatilanne pitkittyy, niin keskustelu pakolaisten taloudellisesta tukemista ja monenlaisten käytännön asioiden järjestelyistä kasvaa. Kuinka kauan ihmisten sympatiat kestävät?

Olen tietyistä syistä johtuen joutunut moneen kertaan mielessäni vertaamaan Irakista tulleiden pakolaisten kohtelua Ukrainasta tulleiden sotapakolaisten kohtaamiseen. Ero on valtava, ja syitä varmasti monia. Niitä kannattaa pohtia, ja niistä kannattaa keskustella. Toivon, että tämä uusi pakolaiskriisi saa ihmiset pohtimaan pakolaisuuden syitä, seurauksia ja vaikutuksia monista näkökohdista.

Mikä sota? Missä?

Keskiviikko 20.4.2022 - Pirkko Jurvelin

Mikä sota? Missä?

Otsikon kysymyksen oli esittänyt täältä katsottuna toisella puolella maapalloa asuva henkilö, kun hänelle oli joku turisti yrittänyt kertoa Ukrainan sodasta. On aivan ymmärrettävää, ettei tämä meidän tiedotusvälineidemme keskeisin uutinen herätä kiinnostusta jossakin siellä, missä koko tilanteella ei ole minkäänlaista merkitystä ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Sitä paitsi, sotahan on täysin arkipäiväinen ja jokapäiväinen osa tämän päivän elämää yllättävän monessa osassa maailmaa juuri tälläkin hetkellä. Aloitan vaikkapa ydinasesopimuksesta, joka allekirjoitettiin Iranin ja Yhdysvaltojen, Ranskan, Iso-Britannian, Saksan, Venäjän ja Kiinan välillä vuonna 2015. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Yhdysvallat syytti kuitenkin useampaan kertaan Irania sen rikkomisesta ja lopulta vuonna 2018 vetäytyi koko sopimuksesta ja asetti samalla Iranille pakotteita. Monet maat ja järjestöt työskentelevät tälläkin hetkellä estääkseen ydinsodan syttymisen Yhdysvaltojen ja Iranin välille. Tilanne on hyvin tulenarka.

Vuonna 2003 käynnistettiin Yhdysvaltojen johtama sota Irakia vastaan. Maan johtajaa Saddam Husseinia epäiltiin joukkotuhoaseiden hallussapidosta. Vaikka sota on sittemmin saatu päätökseen, levottomuudet maassa jatkuvat, sillä uudella hallituksella on paljon vastustajia. Irakin kansa kärsii, ja myös me täällä Suomessa havahduimme maan tilanteeseen viimeistään siinä vaiheessa, kun pakolaisvirta Irakista saapui maahamme vuonna 2015. Vai olemmeko havahtuneet? Ymmärrämmekö me mitään? Haluammeko me ymmärtää?

Vuosi 2014 toi Afganistaniin suuria ongelmia, sillä presidentinvaaleissa ei päästy yksimielisyyteen. Samoihin aikoihin myös NATO:n joukot lähtivät maasta. Kokonaistilanne Afganistanissa on tänä päivänä vaarallinen, siellä käydään taisteluita, ja jatkuvat terrori-iskut kuuluvat jokapäiväiseen elämään.

Intia on maailman seitsemänneksi suurin maa, ja sen väkiluku on maailman toiseksi suurin. Maan asukkaat edustavat monenlaisia kansallisuuksia ja uskontoja. Vaikka Intiassa on demokraattinen hallintojärjestelmä, se ei näytä vaikuttavan siihen tosiasiaan, että siellä on eniten aseellisia konflikteja verrattuna koko maailman tilanteeseen.

Syyriassa on riehunut sisällissota maaliskuusta 2011 alkaen. Ihmiset ovat yrittäneet paeta sotaa käyvästä maasta, ja YK:n arvion mukaan ulkomaille on lähtenyt 5 miljoonaa ihmistä, ja maan sisällä pakolaisia on noin 6,5 miljoonaa. YK kuvailee pakolaiskriisiä yhdeksi pahimmista, mitä se on koskaan nähnyt.

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on luultavasti yksi maailman tunnetuimmista. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, ja jonkinasteinen sotatila on vallinnut Lähi-idässä siitä lähtien. Maan omistuksesta kiistellään, eikä minkäänlaista ratkaisua ole näkyvissä. Aseellisia yhteenottoja ja pommi-iskuja tapahtuu usein.

Kongon demokraattinen tasavalta sijaitsee keskellä Afrikan mannerta. Se on yksi maailman köyhimmistä maista. Maan sisällä lukuisat aseelliset ryhmät taistelevat keskenään tai valtion armeijaa vastaan yrittäen saada mahdollisimman paljon poliittista valtaa ja varallisuutta.

Somalia sijaitsee Itä-Afrikassa ja muodostaa siellä mantereen kärjen. Maassa on riehunut sisällissota ja suuri kaaos useiden vuosien ajan, ja tämä on aiheuttanut rikollisten, merirosvojen, ja monenlaisten väkivaltaisten ryhmien leviämisen. Maan asukkaat kärsivät väkivallasta ja suuresta köyhyydestä.

Myanmarissa riehuu maailman pisin sota, sillä se on alkanut jo vuonna 1948. Kun viisitoista eri kapinallisryhmää taisteli maan hallinnosta, kenraalit perustivat vuonna 1962 sotilasdiktatuurin, joka hallitsi maata itsevaltaisesti. Vastaväkivallan kierre jatkui, kunnes vuonna 2010 pidettiin pitkän ajan jälkeen vapaat vaalit. Tästä huolimatta sota ei ole vieläkään ohi, väkivaltaisuuksia puhkeaa yhä uudelleen, ja monet ihmiset joutuvat pakenemaan esimerkiksi Thaimaahan.

Jatkanko vielä? En taida, antaa olla, johan tämä on nähty, uskotaan, uskotaan: Ihmiskunta ei pysty elämään rauhassa. Jos kuitenkin tehtäisiin kansanäänestys ympäri maapallon, ja joka ikinen ihminen saisi antaa äänensä ja vastata kysymykseen haluaako elää mieluummin rauhassa kuin sotatilanteessa, niin ihan varmasti hyvin suuri enemmistö antaisi äänensä rauhalle. Miten ihmeessä tämä kaikki on siis mahdollista?

(Lähde: frieden-fragen.de)

Sukulaispoika Ukrainan sotarintamalla (melkein)

Tiistai 29.3.2022 - Pirkko Jurvelin

Sukulaispoika Ukrainan sotarintamalla (melkein)

Sukulaispoika valitti, että häiriintymätön yöuni oli viime aikoina ollut katkolla, eikä tämä ollut oikein hyvä juttu miehelle, joka joutuu tekemään paljon yötöitä.

- Mistä nyt oikein on kysymys? minä tiedustelin. - Eihän sinulla yleensä ole ollut ongelmia nukkumisen kanssa.

- No, nykyisin minä sodin kaiket yöt Ukrainan armeijan mukana. Ja meno on kovaa!

- Mitä ihmettä? Minä en ainakaan näe sotaunia.

- Tänä päivänä jokainen voi katsella esimerkiksi Facebookista miltei reaaliaikaista sodankäyntiä – valisti tuo nuori mies -, ja täytyy myöntää, että koneen äärellä tulee vietettyä aikaa enemmän kuin laki sallii.

- Mitä vaimo siitä tuumaa?

- Katsoo itsekin yhtä kiinnostuneena.

Totta on, että Ukrainan sota tulee ihmisten uniin kaikkialla. Selailin mielenkiinnosta suomalaisten verkkolehtien lisäksi myös englantilaisia ja saksalaisia verkkolehtiä, ja hyvin usein sekä erilaisilla kyselypalstoilla että asia-artikkeleissa tulivat ilmi sodan aiheuttamat univaikeudet, pelot ja masennusoireet. Lääkkeeksi neuvottiin keskittymään hyviin asioihin, vähentämään somessa olemista sekä myös konkreettisella tavalla auttamaan Ukrainan kansalaisia esimerkiksi erilaisin lahjoituksin tai työskentelemällä maasta paenneiden ihmisten hyväksi.

Muistan harvoin omia uniani, mutta nyt mielessäni on sangen selvästi kahden edellisen yön unet. Toissa yönä minun piti siivota jonkin juhlan jäljet suuresta juhlahuoneistosta. Aina, kun olin saanut jotain tehtyä, huomasin, että tekemistä löytyi kaksin verroin lisää. Valmista ei siis tullut. Viime yönä minun piti syödä kunnon buffetlounas. Ruokaa oli valtavasti eri pöydille katettuna, mutta minulla oli milloin liian pieni lautanen, milloin juuri se ruoka, jota halusin, oli loppunut, lopulta ruokailuaikaa rajoitettiin, en siis onnistunut syömään lounastani ollenkaan. Lisäksi unessa juttelin kauan aikaa sitten kuolleen siskoni kanssa, josta en kyllä ole muistini mukaan aiemmin nähnyt unta. Siis molemmissa unissa oli kyse ruuasta ja siitä, etten ehtinyt tai onnistunut tekemisissäni. Unitutkijat, apua!

Takaisin sotaan. Vietin opiskeluaikanani yhden kesän Yhdysvalloissa työntekijänä lastenleirillä. Väliaikoina asuin erään perheen luona, ja retkeilimme usein lähiympäristössä. Kerran menimme retkelle eläintarhaan. Kun kiertelimme ympäri aluetta, huomioni kiinnittyi erääseen miesryhmään. Miehet lähentelivät keski-ikää, he liikkuivat tiiviisti yhdessä, mutta ulkopuolinen pystyi helposti huomaamaan, että he olivat mieleltään pahasti haavoittuneita psyykeongelmaisia henkilöitä. Kun katselin näitä retkeilijöitä, asuinperheeni äiti kuiskasi minulle:”He ovat Vietnamin sodan veteraaneja.” Ymmärsin heti, miksi nämä fyysisesti terveen näköiset miehet olivat niin syvästi vammautuneita.

”Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945” on historiantutkija Ville Kivimäen kirjoittama tietokirja, joka sai Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2013. Tässä suora lainaus kirjasta:”Talvisodassa sotilaiden unenpuute, kasvava kaatuneiden määrä, pakkanen ja ylivoiman edessä vetäytyminen aiheuttivat uupumista ja taistelustressiä. Tykistökeskitysten tai jatkuvan rumputulen alaiseksi joutuneissa sotilaissa ilmeni järkyttyneisyyttä, josta käytettiin rivimiesten keskuudessa termiä ”tärähtäneet”. ”

Kivimäki kirjoittaa, että lopulta psykiatriseen hoitoon päättyivät vain ne taistelijat, jotka olivat menettäneet toimintakykynsä kokonaan. Jatkosodassa heitä oli 15 700. Viimeisimmässä Facebook-päivityksessäni (Facebook: Kirjailija Pirkko Jurvelin) olen laittanut esille kuvan Uhtualta talvelta 1940 (?). Lumipuvuissa olevat nuoret miehet pitävät totisen näköisinä kivääreitään katsoen suoraan kameraan. Isäni Ilkka Törmälä on kuvassa kolmas vasemmalta. Isä palasi sodasta terveenä, ja vaikka hän oli viettänyt jonkin aikaa sotilassairaalassa ampumahaavan vuoksi, se ei jättänyt pysyvää vammaa. En tiedä, näkikö isäni koskaan painajaisia, tai kärsikö hän muuten sodasta aiheutuneista traumoista, sillä hän oli aina positiivinen, tyytyväinen ja ymmärtäväinen, ihana isä.

Tutkimustulosten mukaan sotatraumat periytyvät aina viidenteen sukupolveen asti. Jos näin on, niin lieneekö maailmassa montakaan sukupolvea, joka ei olisi saanut osaansa sodan traumoista.