Ukrainan pakolaiset - loppuuko sympatia?

Tiistai 10.5.2022 - Pirkko Jurvelin

Ukrainan pakolaiset – loppuuko sympatia?

Pitkän koronatauon jälkeen pääsin jälleen Pärnuun kylpylälomalle. Meitä on iso ryhmä, ja matkailun uudesta elpymisestä riemuitsevat sekä lomalaiset että Tervis Span työntekijät. Jututin muutamia henkilökuntaan kuuluvia, ja parista viime vuodesta avautui todella ankea näkymä, samanlainen kuin muuallakin maailman turistikohteissa. Onneksi nuo vaikeat ajat taitavat olla loppusuoralla, vaikkakin meneillään olevalla Ukrainan sodalla on myös vaikutuksensa ihmisten matkailuhaluihin.

Kuulin yllätyksekseni, että kylpylä (tämä on Pärnun suurin) on täynnä. Suuressa osassa huoneista ei kuitenkaan asu turisteja, vaan Ukrainan pakolaisia. Ruokasalissa ja käytävillä liikkuvat venäjää puhuvat tummahiuksiset lapset, nuoret ja naiset (miehiä ei ole näkynyt) ovat rauhallisia ja viihtyvät keskenään. Yritin jututtaa paria pienempää poikaa, mutta kielimuuri esti tutustumisen, harmillista.

Jo ennen sotaa Virossa asui noin 30 000 ukrainalaista, ja sodan alkamisen jälkeen heitä on saapunut maahan lähes 30 000 lisää. Useimmat heistä haluavat saada työpaikan mahdollisimman pian, ja valtio onkin tehnyt sekä työ- että oleskeluluvan saamisen helpoksi. Virolla on sen verran pitkä ja rankka historia Venäjän alaisuudessa ja naapurina, että on hyvin ymmärrettävää, että kansan sympatiat ovat ukrainalaisten puolella.

Joskin soraääniä on alkanut esiintyä viime aikoina. Eräs täkäläinen kertoi minulle, että pari päivää sitten vanhempi poliitikko oli antanut televisiossa haastattelun, jossa hän toi esiin pinnan alla kyteviä ongelmia. Miten tämä pieni Viron valtio voi kustantaa 30 000:n pakolaisen elatuksen? Kuinka kauan tätä jatkuu? Mitä tapahtuu sitten, kun sota on ohi? Jääkö Viroon suuri, venäjää puhuva vähemmistö?

Viimeisen kysymyksen taustalla kummittelee ihmisten muistikuva siltä ajalta, jolloin Venäjä lähetti maahan suuren joukon omia kansalaisiaan. Tarkoituksena oli saada Viroon venäläisenemmistö, jolloin maan poliittinen tilanne olisi ollut hyvin Venäjä-myönteinen, ja tällä taas olisi tietysti ollut kauaskantoisia seurauksia.

Myös Puola on alkanut kipuilla pakolaistulvan edessä. Sodan alkamisen jälkeen Puolaan on saapunut noin 2,5 miljoonaa pakolaista Ukrainasta. Kyseessä on Euroopan suurin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen. Puolassa on myös entuudestaan suuri ukrainalaisvähemmistö kuten Virossakin, ja koska Puolan ja Ukrainan kieli muistuttavat toisiaan, ihmisten kotiutuminen on uuteen maahan helpompaa kuin esimerkiksi Virossa, jossa esimerkiksi venäjänkielistä kouluopetusta ei ole tarjolla kuin muutamissa oppilaitoksissa. - Nyt on vielä syytä muistuttaa, että Viroon tulevat pakolaiset tulevat Ukrainan itäosista, joissa puhutaan venäjää.

Nyt, kun Ukrainassa riehuu sota, Euroopan maat tuntevat suurta sympatiaa uhreja kohtaan, ja kaikki ovat valmiita ottamaan pakolaisia vastaan, syöttämään, vaatettamaan, asuttamaan ja hoitamaan heitä. Näin pitääkin olla. Jos sotatilanne pitkittyy, niin keskustelu pakolaisten taloudellisesta tukemista ja monenlaisten käytännön asioiden järjestelyistä kasvaa. Kuinka kauan ihmisten sympatiat kestävät?

Olen tietyistä syistä johtuen joutunut moneen kertaan mielessäni vertaamaan Irakista tulleiden pakolaisten kohtelua Ukrainasta tulleiden sotapakolaisten kohtaamiseen. Ero on valtava, ja syitä varmasti monia. Niitä kannattaa pohtia, ja niistä kannattaa keskustella. Toivon, että tämä uusi pakolaiskriisi saa ihmiset pohtimaan pakolaisuuden syitä, seurauksia ja vaikutuksia monista näkökohdista.

Kun majatalossa ei ole tilaa

Keskiviikko 8.9.2021 - Pirkko Jurvelin

Kun majatalossa ei ole sijaa

Varmaan jokainen rippikoulun käynyt tunnistaa Rooman keisari Augustuksen nimen sekä tähän henkilöön liittyvän verollepanon ja väestönlaskennan, joka ei suinkaan ollut ensimmäinen, vaikka näin usein mainitaan. Täsmällisemmin sanottuna Rooman valtakunnan alamaisten tuli kirjoittautua veroluetteloon, ja tämä tapahtui henkilön omassa synnyinkaupungissa. Määräyksestä syntyi aikamoinen ruljanssi, vaikka ilmeisesti verolle kirjautumiseen oli annettu runsaasti aikaa. Historiallisten lähteiden mukaan myös Betlehem-niminen pieni paikkakunta oli tupaten täynnä väkeä juuri siihen aikaan, jolloin myös Josef ja hänen raskaana oleva morsiamensa saapuivat sinne. Heille ei ollut siis sijaa ”majatalossa”. Historioitsijat tosin epäilevät, ettei niin mitättömällä paikkakunnalla ollut edes olemassa majataloa, matkalaiset majoittuvat kuka minnekin, sopu ja pakko antoivat tilaa. Kerrotaan, että Josef ja Maria saivat majapaikan tallista, ehkä näin, ehkä he vain oleilivat sukulaisten nurkissa, sillä he viipyivät paikkakunnalla kuitenkin jonkin aikaa.

Tärkeintä ei ole historiallisten yksityiskohtien tarkkuus, vaan sen sanoma: Auta vierasta, kun hänellä on vaikeaa.

Suomeen on tullut pakolaisaalto toisensa jälkeen aina, kun itärajan takana on ollut sotia ja vainoja. Sisällissodan loputtua (v.1918) Suomeen tuli Venäjältä venäläisiä, itäkarjalaisia ja inkeriläisiä sekä myös muita Venäjällä asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Pakolaisia tuli kolmessa eri ryppäässä usean vuoden ajan.

Suomi oli rutiköyhä sisällissodan jälkeen. Vuonna 1922 perustettiin Valtion pakolaisavustuskeskus, joka huolehti pakolaisten asuttamisesta ja elintarvikehuollosta. Pakolaisleirejä ja lastenkoteja oli mm. Viipurin Turkinsaaressa, Oulun Maikkulassa, Lahden Hennalassa ja Kotkan Kyminmaassa. Tavoitteena oli kuitenkin tehdä pakolaisista tavallisia kansalaisia oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

”Tarkoitus on antaa avustusta vain sellaisille, jotka eivät omin avuin tule toimeen. Kaikki työkykyiset saavat elättää sekä itsensä että perheensä ” (Eteenpäin-lehti, 1922). Tämä strategia toimi pääasiallisesti hyvin. Enimmillään pakolaisia oli Suomessa tuolloin 35 000.

Talvisodan jälkeen (1941-) Neuvostoliitolle luovutetuista alueista saapui Suomeen evakuoituja henkilöitä, ns. ”evakkoja”, joista suurin osa oli karjalaisia. Siirtoväkeä saapui tuolloin noin 420 000 henkilöä eli 11 prosenttia Suomen silloisesta asukasmäärästä. Siirtoväkijärjestelyissä otettiin periaatteeksi se, että muut suomalaiset antoivat osan omaisuudestaan (esim. maa-alasta) tulijoiden asuttamista varten. Voi hyvin ymmärtää, että pakolaisten vastaanottaminen ja kotouttaminen ei ollut noissa sodan jälkeisissä ankeissa olosuhteissa helppoa. Kun tulokkaille annettiin valtiovallan määräyksestä maata elämiseen, se tulkittiin ”varastamiseksi”. Myös pakolaisten ortodoksinen uskonto aiheutti luterilaisissa suomalaisissa epäluuloa ja vieroksuntaa. Aikaa myöten tulokkaat kotoutuivat hyvin ja tulivat luontevaksi osaksi Suomen asujaimistoa.

”Tämän vuoksi ensisijainen tavoitteemme maahanmuuttopolitiikassa on lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo ja siirtää painopiste paikan päällä auttamiseen. Vastaavasti kehitysapujärjestelmää tulee tehostaa ja uudistaa tätä tavoitetta paremmin tukevaksi. Mikäli jokin valtio ei esimerkiksi ota palautettavia kansalaisiaan vastaan, ei kyseistä maata myöskään voi tukea taloudellisesti”

”Sen sijaan, että kotouttamispolitiikassa korostetaan ja juhlistetaan eri väestöryhmiä erottavia tekijöitä, on ihanteeksi otettava jaettu suomalaiskansallinen identiteetti. Tämän periaatteen nojalla jokaisella Suomessa asuvalla ihmisellä on mahdollisuus tulla riittävän suomalaiseksi, kunhan omaksuu suomalaisen kulttuurin ja pelisäännöt… Jos maahanmuuttaja ei ole halukas omaksumaan Suomen länsimaalaiskristillistä, humanistista ja tasa-arvoon perustuvaa arvoperustaa, on parempi, että tämä muuttaa sellaiseen maahan, jossa hän pystyy toteuttamaan itseään ilman rajoituksia” (perussuomalaiset.fi, maahanmuuttopolitiikka).

”Ovatko Suomeen saapuvat 170 afganistanilaista kiintiöpakolaisia, pakolaisia vai turvapaikanhakijoita, ja miten heidän kanssaan menetellään?” (yle.fi)

Miltä teistä tuntuu? Pystyykö Suomen hyvinvointivaltio huolehtimaan 170:stä afgaanipakolaisesta? Pystyisimmekö huolehtimaan useammasta pakolaisesta? Historia osoittaa, että me voimme ja pystymme, ja että Suomi pysyy Suomena, vaikka sivistysvaltion tavoin osoittaakin lähimmäisenrakkautta muualta tuleville.