Putin vertasi itseään Jeesukseen

Sunnuntai 14.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Putin vertasi itseään Jeesukseen

Muutama päivä sitten lehtien otsikot täyttyivät viesteistä, joiden mukaan Putin on verrannut itseään Jeesukseen. Asia on hykerryttävän mielenkiintoinen: Kommunistisen maan johtaja on lukenut raamattunsa – tai ainakin apupoika, Venäjän ortodoksisen kirkon päämies Kirill on ollut korvaan kuiskaaja.

Ensimmäiseksi kysyin itseltäni, miksi ihmeessä Putin käyttää aseenaan raamattua, eihän kunnon kommunisti edes vilkaise pyhään kirjaan päin? Asia selvisi, kun aloin hakea tietoa netistä (lähinnä saksankielisiltä sivustoilta). Vaikka osa venäläisistä on kommunistisen perinteen mukaisesti uskonnottomia,niin ortodoksisella kirkolla on jo vuosisatojen ajan ollut vahva asema kansan keskuudessa. Tämä näkyy etenkin juhlapyhissä ja perinteiden vaalimisessa. Putin on halunnut entisestään vahvistaa kirkon asemaa, ja vuonna 2000 allekirjoitettiin Venäjän ja ortodoksisen kirkon välinen sopimus, joka määrittelee kirkon ja valtion väliset suhteet ja vahvistaa kirkon asemaa maassa. Tämä tilannepäivitys on tehty luonnollisesti sen vuoksi, että Putin uskoo pystyvänsä myös tällä tavoin (kirkkoa hallitsemalla) pitämään kansan tiukasti omissa hyppysissään.

Putin puhui lapsille ja nuorille moskovalaisen nuorisokeskuksen avajaisissa ja vertasi eräässä osassa puheessaan itseään Jeesukseen. ”Muistatteko, miten Jeesus saapui Galileaan ja näki kalastajat? Toinen heistä oli kalastamassa, toinen korjaamassa verkkoa. Jeesus sanoi heille seuratkaa minua ja teistä tulee ihmisten kalastajia, ihmisten sielujen kalastajia… Tapaus oli tärkeä, kun maailman uskonnot olivat kehittymässä...Mutta se ei ole yhtään vähemmän ajankohtainen kuin nyt. Meidän on puolustettava arvojamme, kulttuuriamme, perinteitä ja historiaamme. Tämä on erittäin tärkeää myös tulevaisuuden kannalta.”

Mielenkiintoista tässä puheessa on mielestäni ensiksikin se, että Putin olettaa kommunistivaltion lasten ja nuorten tuntevan raamatun kertomukset. Hämmästyttävää? Olennaista on tietysti toteamus, että Jeesuksen opetuslapsista tuli ”sielujen kalastajia”, ja että lasten ja nuorten on puolustettava Venäjän kulttuuria ja perinteitä, ”kalastella sieluja” isänmaan palvelukseen.

Putin on ottanut raamatun avukseen myös aikaisemmin. Krimin valtausta (2014) on selitetty sen ”hengellisellä merkityksellä”. Aluetta on verrattu Jerusalemin Temppelivuoreen, joka on islamilaisen säätiön hallinnassa keskellä juutalaisten pyhää kaupunkia, Jerusalemia. Putinin sanojen mukaisesti Krim liitettiin ”synnyinmaan yhteyteen”.

Samaa hengellistämistä on nyt käytetty Venäjän kansan mielipiteen muokkaamiseksi julistamalla Ukrainaa vastaan tehty hyökkäys ”pyhäksi sodaksi”.

Raamatun ja kirkon mukaan vetäminen sotatoimien oikeuttamiseksi kertoo Putinin valtavasta hädästä. Kaikki keinot on otettava käyttöön, ja ortodoksisen kirkon vaikutus kansaan on yksi näistä keinoista. Putinia pelottaa. Sota ei ole edennyt siihen malliin kuin hän luuli sen menevän, nopeasti ja voittoisasti kuin Krimin valtaus. Toisaalta kansa alkaa yhä enemmän osoittaa tyytymättömyyttään sotatilaan ja etenkin siihen, että nuoret miehet kuolevat rintamalla yhden harhaisen miehen utopian vuoksi. Loppu on lähellä. Jäämme odottamaan, kun emme voi muutakaan.

Taisteluväsymystä ilmassa

Maanantai 11.3.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Taisteluväsynystä ilmassa

Sunnuntai 11.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Kenelle kellot soivat?

Sunnuntai 9.7.2023 - Pirkko Jurvelin

Kenelle kellot soivat

Venäjä aloitti sodan Ukrainassa 24.2.2022. Putin perusteli hyökkäystä kertomalla, että kyseessä on Venäjän kansan suojeleminen ”denatsifoimalla” Ukrainan alueet ja suojelemalla näin venäläisiä kansanmurhalta. Todellisuudessa kyse oli ja on Putinin häiriintyneestä unelmasta ja suunnitelmasta saattaa Venäjä siihen kukoistukseen ja voimaan, joka sillä oli tsaarien aikaan.

Etelä-Ukrainan Mariupoli oli tärkein hyökkäyskohde ensimmäisten sotakuukausien ajan, ja suuri osa historiallista kaupunkia on nyt tuhottu. 6.6. -23 Venäjä tuhosi Dneperjoen alajuoksulla olevan Nova Kahovkan padon. Tekoa on kuvattu sotarikokseksi ja terroriteoksi sekä luonnon tuhoamiseksi. Kuluneen sotavuoden aikana Ukrainasta on paennut yli kymmenen miljoonaa (!) asukasta, se tarkoittaa lähes kolmannesta maan väestöstä, ja YK puhuu suurimmasta pakolaiskatastrofista toisen maailmansodan jälkeen. Sodassa kaatuneiden määrää molemmin puolin on vaikea arvioida, ja luvut vaihtelevat kymmenistä tuhansista kuolleista satoihin tuhansiin (kyseessä sotilaat ja siviilit). Venäjää vastaan asetetut taloudelliset sanktiot ovat saaneet aikaa myös sen, että sota näkyy kaikkialla maailmassa kohonneina hintoina, energian saannin vaikeuksina ja ravitsemusongelmina, jotka johtuvat viljansaannin häiriöistä .

Jos ja kun sota joskus loppuu, sen vaikutukset jatkuvat ihmisten keskellä ja mielissä. Sota vammauttaa ihmisiä fyysisesti ja psyykkisesti, ja myös sen aiheuttamat taloudelliset ongelmat saattavat kestää jopa vuosikymmeniä.

Katsokaa vaikkapa Saksaa. Hitlerin aloittamasta hyökkäyssodasta, joka laajeni toiseksi maailmansodaksi, on kulunut jo lähes seitsemänkymmentä vuotta. Kun rauha solmittiin, maa jaettiin itä- ja länsi- osaan, joiden välillä kulkeminen edellytti passeja ja monenmoisia lupia. Lopulta Saksat kuitenkin yhdistyivät lokakuussa 1990. Olen asunut Saksassa, matkustellut maassa ympäriinsä ja voin sanoa, että sodan aiheuttamat traumat ovat vielä syvällä ihmismielissä. Vielä on olemassa ”ossit” (itäsaksalaiset) ja ”wessit” (länsisaksalaiset), puhumattakaan natseista ja jutskuista. Traumat ovat ja pysyvät sukupolvesta toiseen, vaikka ihminen ei niitä välttämättä itsessään tunnista.

Me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. USA:n presidentin Bidenin vierailu NATO- Suomessa antaa meille jonkinlaisen turvan tunteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Putinin käymä sota laajenee vaikkapa ”vahingossa” Suomeen (muistakaa Mainilan laukaukset), niin meillä on suuri turva vierellämme.

Hyökkäyssodan alkaessa olin typerän tietämätön kaikista siihen liittyvistä poliittisista taustoista ja pyrkimyksistä, eikä tietomääräni nytkään ole mainittavan laaja (eikä meille edes kerrota kaikkea). Ajattelin silloin, että tämähän on pian ohi. Tuo lapsenusko on karissut jo kauan sitten, ja nyt epäilen, että sota laajenee ja kestää vielä monta vuotta. Tästä on tulossa kolmas maailmansota.

Onko kriisin nujertamiseksi enää mitään tehtävissä? Luulen, että ainoa mahdollisuus on se, että Venäjältä häviävät kaikki liittolaiset, sillä yksin se ei pysty samanaikaisesti käymään sotaa ja ruokkimaan kansaansa. Pientä epävarmuutta onkin nähtävissä, sillä Kiinan ulostuloissa on mielestäni jonkinlaista varovaisuutta, ja Turkin Erdogan yrittää säilyttää kasvonsa samalla kun on hyväksymässä Ruotsin ja Ukrainan NATO:n jäseneksi.

Ukrainan sota koskettaa meitä suomalaisia läheltä, koska meillä on yhteinen raja aggressiivisen Venäjän kanssa. Harvoin tulemme kuitenkaan ajatelleeksi, että sota ja konfliktit ovat tätä päivää suuressa osassa maailmaa juuri nyt. Friedensbildung-bw.de – sivuston mukaan sodat ja erilaiset konfliktit ovat osa arkea seuraavissa maissa: Afganistan, Aserbaidzan – Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, Etiopia, Israel – Palestiina, Jemen, Kenia, Kolumbia, Kongo, Myanmar, Nigeria, Pohjois-Irlanti, Filippiinit, Ruanda, Sri Lanka, Syyria, Ukraina ja Venezuela.

Kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9. Sen ajaksi toivotaan kaikkien konfliktien, väkivallan ja sotimisen taukoavan 24:ksi tunniksi. YK soittaa päivän kunniaksi rauhankelloja. Kirjailija Ernst Hemingway julkaisi teoksensa ”Kenelle kellot soivat?” vuonna 1940. Se kertoo Espanjan sisällissodasta ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Romaanin otsikon taustalla on John Dunnen (1573-1631) runo:

”Yksikään ihminen ei ole saari,

täydellinen itsestään; jokainen on pala mannermaata,

kokonaisuuden osa: jos meri huuhtaisee mukaansa

maakimpaleen,

niin Eurooppa pienenee vastaavasti,

samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,

joka kuuluu sinun ystävällesi tai sinulle itsellesi;

jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,

sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;

äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään

kenelle kellot soivat;

NE SOIVAT SINULLE.”

Lähteitä: HS, www.lpb-bw.de

Ukraina ja Suomi - säilyykö itsenäisyys?

Sunnuntai 26.2.2023 - Pirkko Jurvelin

Ukraina ja Suomi – säilyykö itsenäisyys?

Opiskelin lyhyemmän oppimäärän Ukrainan ja Suomen historiaa, ja viisastuinkin jonkin verran. Nykyisen Ukrainan alueella on ollut asutusta jo vuosituhansien ajan. Paimentolaiskansojen jälkeen tulivat tataarit, ja 900-luvulla kutsuttiin sitä aluetta, joka ulottui Mustaltamereltä Pohjoiselle jäämerelle, nimellä Kiovan Rus. 1500-luvulla Ukrainaan syntyi kasakkayhteisöjä, ja 1660-luvulla itäinen Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjään, kun taas Länsi-Ukrainasta tuli osa Puola-Liettuaa.

Ukraina itsenäistyi 1917 (!) Venäjän vallankumouksen aikana, maata kutsuttiin Ukrainan kansantasavallaksi, ja se oli yhä valtioliitossa Venäjän kanssa. Maassa alkoi sisällissotien kausi. Vuonna 1920 Puola valloitti Kiovan, ja tällöin Ukraina jaettiin kahtia Puolan ja Venäjän kesken. Vuonna 1922 Ukrainasta tuli neuvostotasavalta, eli itsenäisyyden aika jäi tuolloin hyvin lyhyeksi ja rosoiseksi. Toisen maailmansodan aikana Saksa miehitti maan, ja sodan loputtua Neuvostoliitto valtasi sen jälleen kerran ja liitti osaksi alusmaitaan. Neuvostoliiton hajottua 1991 Ukraina julistautui jälleen itsenäiseksi.

Vuonna 2014 Venäjä valtasi Krimin niemimaan sekä Ukrainan venäjänkielisiä alueita Luhanskista ja Donetskista.

Ukrainan historiaan viitaten Vladimir Putin on sanonut, ettei Venäjä pidä Ukrainaa itsenäisenä valtiona, ja tämän ajatuksen oikeuttamana Putin allekirjoitti julistukset, joiden mukaan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan alueet on nyt liitetty osaksi Venäjää.

Ukraina haki Euroopan Unionin jäsenyyttä vuonna 2022, ja se hyväksyttiin ehdokasmaaksi, samoin Ukraina jätti virallisen jäsenhakemuksen Natoon syyskuussa 2022.

Suomessa on ollut ihmisasutusta jo kymmenien tuhansien vuosien ajan. Ruotsi ja Suomi solmivat Pähkinäsaaren rauhansopimuksen vuonna 1323, ja tuolloin Suomen alueen hallinta siirtyi pysyvästi Ruotsille. 1700-luvulla alkoi Suur-Ruotsi heiketä, ja Venäjä miehitti rajamaansa Suomen kahteen otteeseen. Vuonna 1809 Venäjä valloitti Suomen kokonaan, ja maasta tuli autonominen suurruhtinaskunta. Venäjän tsaari oli kuitenkin myötämielinen siinä suhteessa, että maamme sai mahdollisuuden kehittää itsehallintoa.

Lokakuun vallankumous syöksi Venäjän sisäiseen sekasortoon, ja Suomi käytti tätä hyväksi ja julistautui itsenäiseksi vuonna 1917 (kuten myös Ukraina). Sisällissota repi maatamme, mutta kansallinen yhtenäisyyden tunne lujittui ulkopuolisen uhkan edessä, ja talvisodassa ja jatkosodassa suomalaiset pitivät pintansa yhtenä kansana. Lopulta kuitenkin menetimme rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle 10% maa-alueistamme ja joudimme maksamaan kalliit sotakorvaukset.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995, mutta halusi säilyttää sotilaallisen puolueettomuutensa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa.

Opiskellessani tätä lyhyttä oppimäärää Ukrainan ja Suomen historiasta, jäin tarkastelemaan vuosilukua 1917. Kyseisenä vuonna molemmat maat itsenäistyivät, mutta ainoastaan Suomen itsenäisyys säilyi. Ukraina itsenäistyi myöhemmin uudestaan, mutta Venäjä uhkaa jälleen kerran maan oikeutta olla itsenäinen. Varmasti hyvin moni on ajatellut, että meidän kohdallamme saattaa tapahtua samoin: Historiaan vedoten Putin ilmoittaa, että Suomi kuuluu Venäjälle.

Siis myös oman maamme itsenäisyyden vuoksi Venäjän on hävittävä tämä Ukrainaan kohdistettu valloitussota, ja vaikka rauhanaate sinällään on kannatettava, kaunis ja hyvä, niin tässä tilanteessa en voi asettua puoltamaan sitä. Valitettavasti näyttää siltä, että rauha Euroopassa saavutetaan vain sotimalla.

Lähde: globalis.fi

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Torstai 5.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Terveisiä Pärnusta, Viron kuuluisasta kylpyläkaupungista! Jälleen on hieronta- ja muu hoitokiintiö tullut täyteen ainakin vähäksi aikaa eli toukokuun alkuun saakka (tervetuloa mukaan ryhmämatkallemme!). Perinteeni mukaan sisällytän Pärnun-matkaani myös kampaajalla käynnin, onpahan sitten pois huolesta, ja toden sanoakseni maksaa ihan minimaalisen vähän Suomen hintoihin verrattuna.

Luottokampaajani teki työnsä hyvin ja viisastutti minua jälleen Viron historian ja nykytilanteen suhteen. Olisin ehkä voinut lueskella rauhassa tuon kahden tunnin ajan, minkä hiusten laitto kesti, mutta kampaajallani oli ilmiselvästi purkautumisen tarve. Koska viro ja suomi ovat sukulaiskieliä ja muistuttavat toisiaan ihan ällistyttävän paljon, kommunikointi oli helppoa, joskin minun piti aina silloin tällöin tarkentaa joitakin yksityiskohtia. Seuraavan tekstin tiedot ovat kampaajaltani, mutta kuinka paljon hän itse osaa tarkastella omaa ja maanmiestensä tilannetta asiallisesti sekoittamatta faktoihin epämääräistä valetietoa tai huhuja, sitä en osaa sanoa. Mutta annetaanpa naisen puhua.

”Viron asukkaista on venäläisiä 1/3, ukrainalaisia 1/3 ja virolaisia 1/3. Sekä venäläiset että ukrainalaiset viihtyvät lähinnä suurissa kaupungeissa, Tallinnassakin oli venäläistä alkuperää olevia asukkaita kymmenen vuotta sitten lähes puolet koko kaupungin asukasmäärästä. Sekä venäläiset että ukrainalaiset puhuvat vain venäjää, ja koulussakin on opetusta annettu heille tällä kielellä. He eivät halua puhua viroa. Nyt Virossa on kuitenkin päätetty, että vuoteen 2030 mennessä koululaitos muutetaan kokonaan vironkieliseksi. Onnistuukohan se?

Minä olen käynyt kouluni siihen aikaan, jolloin venäjän opiskeleminen oli pakollista. Osaan kieltä ihan sujuvasti, mutta en koskaan suostu sitä puhumaan. Harmi, kun en ole koskaan oppinut muita kieliä. Pidän matkustamisesta, mutta kielitaidon puute on hiukan ongelmallista.

Me virolaiset emme ole uskonnollisia, vain 1/4 meistä tunnustaa jotakin uskontoa. Suurin osa kristityistä on ortodokseja tai luterilaisia, ja hekin jakautuvat lukuisiin eri liikkeisiin. Venäläiset ja ukrainalaiset puolestaan ovat olevinaan hyvin kristittyjä, lähinnä he ovat ortodokseja. He sytyttelevät kirkoissa kynttilöitä, se on sellaista tapauskontoa.”

Sodasta puhuessamme ihmettelin, että eikö Putinilta jo vähitellen sotilaat lopu, kun taistelut ovat niin tuhoisia. Kampaajaa nauratti. Venäläisiä on 150 miljoonaa, tykinruuasta ei tule olemaan pula. Se veti minutkin hiljaiseksi. Naisella oli kyllä luvut hallussaan.

Ilmoitin häipyväni Tornion kautta Ruotsin Haaparannalle heti, kun Putinin joukot alkavat lähestyä Suomen rajaa. Sanoin, että virolaisten kannattaa puolestaan tulla jo hyvissä ajoin rajan yli Suomeen. Tämä yhteisen muuttoliikkeen suunnittelu huvitti meitä.

Mutta oikeasti, miettikääpä tätä: Pienen maan asukkaista 2/3 puhuu äidinkielenään venäjää, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat kasvaneet venäläisessä kulttuurissa. Viron asukasluvusta siis vain 1/3 on virolaisia, ja täytyy sanoa, että se kuului ja näkyi esimerkiksi kaupoissa. Ymmärrän hyvin, jos viroa puhuva maan kansalainen on huolissaan omasta ja perheensä tulevaisuudesta.

Pari hieman oudompaa juttua jäi mieleeni kampaajani puhetulvasta. Hän naureskeli nimittäin suuresti sille tosiasialle, että Putinin kloonit eli sivunäyttelijät ovat jatkuvasti esillä julkisessa mediassa. No, en ihmettelisi ollenkaan, jos näin on. Putin pelkää tunnetusti sairastuvansa esimerkiksi koronaan, ja toisaalta hän haluaa peitellä niitä sairauksia, joita hänellä on. Myöskin jokainen julkinen esiintyminen on riski joutua hyökkäyksen kohteeksi, vaikka ympärillä olisi aina sama tuttu joukko tosin aina eri henkilöitä esittämässä.

Tiesittekö muuten, että korona oli kokonaan kiinalaisten oma keksintö? Taudin avulla Kiina on rikastunut valtavasti, koska se on pystynyt myymään testejä ja koronamaskeja ja muuta taudin hoitoon liittyvää materiaalia. Mutta siinä Kiina floppasi, kun yritti alkaa tienata lisää tänä syksynä ilmenneen uuden korona-aallon voimalla. Nythän ihmiset eivät enää usko samaa satua. Tämän tiesi virolainen kampaaja. Hän on ammattitaitoinen ihminen, neuvon Ilusalongin sinulle, jos ja kun lähdet ryhmämatkallemme ensi toukokuussa.

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Torstai 10.11.2022 - Pirkko Jurvelin

Miksi Ukrainan sota kasvattaa juutalaisvihaa?

Minulla oli mahdollisuus olla kuuntelemassa everstiluutnantti Antti Castrènin luentoa Ukrainan historiasta, nykytilanteesta ja sodan vaikutuksista Eurooppaan ja koko maailmaan. Castrèn on toiminut lukuisissa kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa (mm. kolme vuotta Ukrainassa), ja työskentelee tällä hetkellä projektikoordinaattorina Oulun ev.-lut. seurakunnan hankkeessa, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että Ukrainan sodasta paenneet pääsisivät rakentamaan elämäänsä turvallisesti täällä Oulun seudulla.

Luento kuvineen oli todella mielenkiintoinen ja avartava, tulipahan minullekin selväksi, kuinka läheisesti Venäjän ja Ukrainan historiat ovat kietoutunut toisiinsa, ja millainen maa Ukraina oikein on, kun tarkastellaan sen teollisuutta, maataloutta ja uskontoa. Kolmen vuoden komennuksen aikana Castrèn oppi tuntemaan maan ja sen kulttuurin hyvin, ja hän kehui hyvin lämpimästi, kuinka upea maa Ukraina on.

Esityksen loputtua yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Minä epäröin hiukan, viitsisinkö kysyä asiaa, jota olin pyöritellyt mielessäni pitkään, sillä se ei ihan suoraan liittynyt aiheeseen. Kerroin kuitenkin, kuinka olin eri lehdistä verkosta lukenut kolmella eri kielellä artikkeleita siitä, kuinka Ukrainan sota on kasvattanut maailmassa juutalaisvihaa. Olin yrittänyt ottaa selville, miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, mutta en ollut onnistunut. Olisiko luennoitsijalla mahdollisesti jonkinlainen näkemys tähän asiaan?

Castrènin kunniaksi on sanottava, ettei hän hämmentynyt ollenkaan, vaan totesi, että on ikävää, jos ja kun näin on tapahtunut. Tähän ilmiöön johtaneet syyt saattoivat olla poliittisia. On totta, ettei Israel ole tähän päivään mennessä tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan toisin kuin useimmat muut maat. Tiedossa on myös, että Israel on lähettänyt Venäjälle aseita, joskin myös antanut Ukrainalle humanitääristä apua. Vaikka suuri osa Venäjän juutalaisista on paennut mahdollisia tulevia vainoja ulkomaille (lähinnä Israeliin), saattavat pakolaisten poliittiset sympatiat kuitenkin olla Ukrainan vastaisia.

Lukiessani jälleen eri tietolähteitä totesin, ettei ainoastaan Ukrainan sota vaan myös korona on lisännyt juutalaisvastaisuutta maailmalla. Korona? Tästä päästäänkin jo niihin järjen yli meneviin salaliittoteorioihin, joita maailmassa tuntuu sikiävän aina, kun jotain odottamatonta ja pelottavaa tapahtuu. Syyllinen on löydettävä, ja jos sitä ei löydetä, se keksitään. Jokainen historian oppitunneilla valveilla ollut tietää, että juutalaiset ovat olleet kautta koko maailman historian syntipukki numero yksi. Minulle ei ole selvinnyt, miksi näin on.

Luennon loppukevennykseksi eräs paikalla ollut henkilö kertoi Ukrainan sodan vaikutuksesta tuttavapiirissään. Hänellä on ystäviä Aurinkorannikolla, ja eräs asunnonvälittäjä oli sanonut, että joka kerta, kun Putin aukaisee suunsa, hänen oma puhelimensa soi. - Miten on, kuulostaako asunto Aurinkorannikolla paremmalta vaihtoehdolta kuin osake Putinin naapurissa?

Putin pelastaa Ukrainan satanismilta

Lauantai 29.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Putin pelastaa Ukrainan satanismin vallasta

Epäonnistuneen hyökkäyssodan jatkuessa Venäjä on joutunut kieroilemaan, kääntyilemään, pokkuroimaan, hikoilemaan ja selittelemään yhä enemmän sitä, miksi kyseiseen sotaan alun perin oli pakko ryhtyä. Ihan aluksi Venäjän tarkoitus Putinin mukaan oli Ukrainassa suoritettava denatsifikaatio (eli vapauttaa maa natsien vallasta), mutta koska mikään taho ei oikein jaksanut lämmetä tälle ajatukselle, niin valtionpäämies keksi uuden syyn hyökkäyssotaan: Ukraina piti desatanisoida eli suomennettuna vapauttaa Saatanan vallasta.

”Satanismi on uskonnollinen, ideologinen ja filosofinen oppi, joka perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta… Satanistit korostavat kristinuskon synteinä pitämiä asioita kuten itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta. Satanismiin sisältyy myös magiaa ja okkultismia sekä erilaisia rituaaleja. Länsimaisen okkultismin perintöä edustavana kristinuskon vastaisena aatteena satanismi järjestäytyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, kun Anton LaVey perusti saatanan kirkon ja kirjoitti opin perusteoksen Saatanallisen Raamatun… ”(Wikipedia)

Hmh, ja minä olin jo ajatellut, että Putin itse on ruumiillistunut S…. Mitä enemmän olen lukenut myös tämän diktaattorin kannattajien ulostuloja, sitä enemmän olen ollut ymmälläni. Uskovatko ihmiset todella siihen, mitä heidän hallitsijansa puhuu, ja toisekseen uskovatko he toisten venäläisten puheita. Puhuuko venäläinen nykyhallituksen politiikan puolesta, koska vilpittömästi uskoo Putinin olevan oikealla asialla, vai höpiseekö hän lämpimikseen oman nahkansa pelastamiseksi?

Lokakuun alussa Moskovan Punaisella torilla oli suuri kansanjuhla sen kunniaksi, että hallitus oli laittomasti liittänyt Venäjään neljä Ukrainasta valloitettua aluetta. Tilaisuudessa oli monenlaisia esiintyjiä, eräs heistä ortodoksipappi, näyttelijä ja juontaja Ivan Ohlobyst. Puheenvuorossaan kyseinen kirkonmies kiihotti kansaa ”pyhään sotaan” Ukrainassa. Ohlobyst julisti: ”Vapise, vanha maailma! Todellisen kauneuden, oikean uskon, oikean viisauden riistäjät! Jota johtavat mielipuoliset, perverssit satanistit. Vaviskaa, me olemme tulossa!”

Ohlobyst toitotti suureen ääneen tietysti niitä asioita, joita maan päämies halusi kuulla, eli venäläiset ovat tulossa hävittämään Ukrainan mielipuolet ja perverssit (mies on kiivas homouden vastustaja) sekä tuomaan tilalle todellisen kauneuden, uskon ja viisauden.

Mikäli minä tiedän, niin Putin itse on käynyt korkeintaan KGB:n rippikoulun, ja epäilen suuresti, ettei siinä koulussa painotettu hengen asioita. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen vaikea uskoa, että hän olisi todella huolissaan Ukrainan kansan henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Jos näin olisi, niin eikö maahan tulisi lähettää pommikoneiden ja rakettien sijasta lähetyssaarnaajia, eikö ihmisten tappamisen sijaan heitä pitäisi yrittää käännyttää pois satanismista oikeaan kristilliseen uskoon?

Sodan kuluessa Putin on varoittanut juutalaisia lähtemästä maasta, mutta tästä huolimatta kymmenet tuhannet juutalaiset ovat jättäneet Venäjän ja muuttaneet lähinnä Israeliin. Putinin sanojen mukaan ”Venäjän juutalaiset säilyttävät uskollisuutensa vanhoja hengellisiä perinteitä kohtaan ja antavat samalla maalle huomattavan panoksen kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja etnisten ryhmien välisen sovun sekä keskinäisen kunnioituksen ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden periaatteiden vahvistamiseen.” Henkilökohtaisesti uskon, että diktaattori haluaa kynsin hampain pitää kiinni juutalaisista, jotka tunnetusti ovat varakkaita, toimivat suurien yritysten keulahahmoina sekä ovat mukana monenlaisissa kulttuuripiireissä.

Toisaalta Venäjän turvallisuusneuvoston apulaissihteeri Aleksei Pavlov sisällytti uuspakanallisten hävitettävien kulttien listaansa Chabad-Lubavitshin juutalaisen lahkon, joka on syntynyt jo 1700-luvulla, ja johon suurin osa venäläisistä ja ukrainalaisista juutalaisista kuuluu. Ukrainassa meneillään olevalla sodalla on monenlaiset kasvot. Kyse ei ole ainoastaan maan omistamisesta ja hallitsemisesta, vaan mukana on myös uskonnollisia elementtejä (timesofisrael.com). Näin meidän ainakin halutaan ajattelevan.

Loppukevennyksenä voin kertoa juuri tehdystä onnellisuustutkimuksesta (harmi, kun hukkasin jo lähteen). Nykytiedon mukaan venäläiset eivät tunne itseään niin onnellisiksi kuin aikaisemmin. Suurin kysymys ja ongelma on: Milloin Ikea tulee takaisin?

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Lauantai 22.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Kun ukrainalaiset lähtivät puolukkaan

Meitä nuoria, vastavalmistuneita opettajia oli vähän joka lähtöön. Porukkamme oli kuitenkin jossain määrin erityinen, sillä lehtorit ja kasvatustieteilijät Oulun OKL:ssa mainitsivat silloin tällöin, että juuri tässä vuosikerrassa oli sitä jotain. Kierteli myös sellaisia huhuja, että valintaprosessi olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava. No, siihen en kyllä osaa sanoa mitään.

Onhan meillä ollut pari, kolme yhteistä tapaamista, ja joistakin opiskelutovereista on tullut elinikäisiä ystäviä.

Muistan Ilkan hyvin, koska hän oli kunnollinen, rehellinen, mukava tyyppi. Kun eläkeikä koitti, hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan opiskeli papiksi, jota työtä hän tekee edelleen. Kun Ukrainasta alkoi tulla pakolaisia Suomeen, Ilkka tahtoi olla mukana avustustyössä. Loppukesällä hän saikin hienon idean: Pakolaiset kuljetetaan metsään, he saavat poimia puolukoita niin paljon kuin jaksavat, ja marjoista saadut tulot poimijat pitäisivät tietysti itse.

Ilkka organisoi homman: poimijoiden kuljetukset metsään ja takaisin sekä tämän lisäksi ostajat puolukoille. Ihmiset maksoivat sangollisesta marjoja 50 euroa. Idea oli hieno, kaikki toimi hyvin, koska joka yksityiskohta oli suunniteltu ja hoidettu huolella etukäteen. Lopuksi Ilkka järjesti ukrainalaisille juhlat kotonaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, oli saatu apua, oli saatu auttaa, tutustua uusiin ihmisiin, suomalaiset olivat hiljaa mielessään kiitollisia siitä, että olivat Suomen kansalaisia.

Tietysti tällainen toiminta herätti mielenkiintoa, taisi paikallinen lehtikin mainita siitä, ja somesta löytyi monenlaisia kuvia ja tekstejä. Ukrainalaisten toiminnallinen auttaminen keräsi paljon tykkäyksiä, ja varmasti Ilkan ohella moni muukin rupesi miettimään, löytyisikö vastaavia tapoja auttaa sodan jaloista paenneita ihmisiä.

Ja kuten usein somessa käy, joku rupesi miettimään, paljonko idean isä siitä viisikymppisestä piti itsellään. Oliko hyväkin bisnes? Kai nyt edes polttoainekulut? Keskustelu taukosi kuitenkin, kun eräs puolukoiden ostaja ilmoitti, että hän ainakin antoi viisikymppisensä suoraan poimijan käteen.

Ilkka ei lähtenyt asiaa retostelemaan julkisesti. Hän laittoi keskustelun aloittajalle yksityisen viestin, jossa kysyi, voisiko mies tulla auttamaan marjastajien kyydityksessä. Hommaa olisi vaikka kuinka paljon. Vastausta ei tullut koskaan.

Minä olen hemmoteltu Suomen kansalainen. Tällä hetkellä lomailen Fuengirolassa, Espanjassa, jossa asiat hoidetaan ja hoituvat omalla tyylillään. Ensimmäisenä lomapäivänäni hotellista kuului tuon tuostakin kamala palohälyttimen ujellus. Kävin kysymässä asiasta, ja kyseessä oli kuulemma testaus. Hyvä juttu. Kun kello oli kymmenen illalla, alkoi jälleen kuulua korvia särkevä hälytysääni, eikä se loppunut. Katsoin, oliko tukka hyvin, vetäisin yöpuvun päälle puseron, laitoin jalkaani rantatossut ja rupesin laskeutumaan portaita myöten kahdeksannesta kerroksesta rivakkaa vauhtia alas. Meitä oli paljon, mutta mitään paniikkia ei ollut.

Me yöpukuun pukeutuneet turistit seisoimme hotellia tuijotellen, vitsejä vääntäen ja ihmetellen ulkona lähes puoli tuntia. Missään vaiheessa kukaan ei tullut kertomaan mitään, ja vähitellen aloimme valua sisään. Siellä joku mainitsi, ettei täällä mitään tulipaloa ole. No, tulipa harjoiteltua.

Tänä aamuna asunnostani menivät yhtäkkiä sähköt pois päältä. Join kahvin loppuun, laitoin sisäsiistit vaatteet ylleni, mietin, kuinka kauan pakasteessa oleva kala säilyisi sulamatta ja lähdin respaan. Selitin asiani, tyttö tuli mukaani, katseli ympärilleen ja meni lopulta sähkökaapin luo. Hän väänsi kaikki mittarinkannat ensin alas ja sitten takaisin ylös, ja valkeus tuli! Ai, niin, tuotahan minäkin jouduin tekemään aikoinani usein Espanjassa asuessani ja myös lomaillessani.

Sattuuhan näitä. Mutta mietipä, jos se olisi arkipäivää, että hirveät hälytykset valvottaisivat sinua yöllä ja päivällä ja laittaisivat elämäsi sekaisin, tekisivät sinut valppaaksi ja pelokkaaksi, hermostuneeksi. Mieti, mitä se merkitsisi, jos sähkökatkot kuuluisivat arkeesi. Talvisaikaan asuntosi olisi kylmä, ruoan laittaminen, vaatteiden peseminen, koko arki olisi yritettävä rakentaa siten, että pian voi tulla sähkökatko, joka kestäisi ties kuinka kauan.

Ukrainalaiset elävät tämän todellisuuden keskellä. Jos joku yrittää auttaa heitä, niin meidän tulee miettiä, miten minä voin tehdä osani. Kyseenalaistamisen sijaan voimme kysyä: Miten voin auttaa?

Yökerho ukrainalaisille ja muita hajamietteitä

Maanantai 16.5.2022 - Pirkko Jurvelin

Yökerho ukrainalaisille ja muita hajamietteitä

Turhaan ei sanota, että matkailu avartaa. Olen huomannut tämän erityisesti viime viikon aikana, jolloin minulla on ollut mahdollisuus kuulla useamman virolaisen mielipiteitä maailman nykytilanteesta. Vaikka olenkin ollut todella kiinnostunut Viron kansalaisten ajatuksista, en ole läheskään aina ollut aloitteentekijä, kun keskustelu on kääntynyt Suomen NATO- jäsenyyteen ja Ukrainan sotaan. Seuraavassa tekstissä kerron kuulemaani, mielipiteet eivät ole minun, vaan virolaisten kanssakeskustelijoiden.

Kylpylässä työskentelevä mies kertoi, että hänen vaimonsa on kotoisin Petroskoista ja sukujuuriltaan vepsäläinen (vepsäläiset ovat itämerensuomalainen, Venäjällä asuva kansa). Pariskunnalla on myös Ukrainassa sukulaisia, jotka ovat kotoisin Karjalasta. Hän oli hyvin huolestunut sukulaisistaan, ja varsinkin lasten kohtalo sotaa käyvässä maassa tuntui raskaalta. Putinia mies kutsui ”Saatanaksi”.

Laittaessaan hiuksiani kampaaja ehti kertoa kokemuksistaan Pärnussa olevista ukrainalaisista sekä myös Viron venäläisistä, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä enemmän ja vähemmän koko elämänsä ajan.

- Ukrainalaiset tulevat tänne Pärnuun, katselevat pettyneenä ympärilleen ja ihmettelevät: ”Näin pieniä taloja! Meillä Ukrainassa talot ovat isoja, ja niissä on niin korkeat ikkunat! Eikä täällä ole edes yökerhoja! En minä halua olla täällä, kun tämä on niin pieni paikka.”

Heidän ei pitäisi tulla tänne ollenkaan, kun ei kerran tämä kelpaa. He tulevat suurista kaupungeista, he haluavat mennä muualle, vaikka Tallinnaan tai Helsinkiin.

Venäläiset ja ukrainalaiset ovat samanlaisia. Heillä on samanlainen temperamentti. Jos koululuokkaan tulee yksikin venäläinen lapsi, niin hän laittaa asiat sekaisin. Venäläiset ja ukrainalaiset oppilaat pitäisi laittaa samaan luokkahuoneeseen ja virolaiset sitten erikseen omaansa. Venäläiset ja ukrainalaiset puhuvat isolla äänellä, he ovat itsevarmoja ja elehtivät voimakkaasti, he osaavat vaatia.

Näin siis jutteli virolainen kampaaja. Katsoimme peilin kautta toisiimme ja hymyilimme yhteisymmärryksessä. Virolainen ja suomalainen, sukulaiskansojen edustajat, kielikin melkein sama, nyökyttelimme. Annoin ison tipin.

Kuuntelin pitkällä paluumatkalla kotiin uutispodcastin ”Putinin pieleen mennyt sota – mikä on Venäjän seuraava liike?”, jossa juontaja Reetta Rönkä haastatteli sotilasprofessori Marko Palokangasta. Ohjelmassa tuotiin selkeästi esiin se jo kaikkien tiedossa oleva tosiasia, että vastoin omia odotuksiaan ja oletuksiaan Putin ei ole onnistunut kukistamaan Ukrainaa nopeasti. Venäjän strategiana onkin nyt silkka tuhoamissota: hävitetään ihmiset, eläimet, kaupungit, millään ei ole enää mitään väliä.

Sodalla on myös säännöt – tai on ollut ainakin tähän asti. Sen humanitäärisen oikeuden perustan muodostavat Geneven neljä sopimusta vuodelta 1949 sekä niiden lisäpöytäkirjat. Kaikki (!) maailman valtiot ovat ottaneet ne osaksi omaa lainsäädäntöään. Oikeussäännöt suojelevat niitä, jotka eivät osallistu taisteluihin sekä myös rajoittavat sodankäyntikeinoja. Sääntöjen mukaan suojeltujen (=siviilien) henkistä ja fyysistä hyvinvointia on kunnioitettava, heitä tulee kohdella inhimillisesti ja tasapuolisesti, ja suojeltuja kohteita (sairaalat, koulut jne) vastaan ei saa hyökätä. Suojamerkkejä ovat punainen risti, punainen puolikuu ja punainen kristalli. Lisäsopimuksissa kielletään esimerkiksi arvokkaiden kulttuurikohteiden tuhoaminen, henkilömiinojen valmistaminen ja rypäleaseiden käyttö.

”Sodan aikana lait vaikenevat”, sanoi poliitikko, lakimies ja filosofi Cicero (106 eKr – 43 eKr) jo pari tuhatta vuotta sitten. Tähän voisi vielä lisätä, että kun lait vaikenevat, niin ihmisen pahuudella ei ole enää mitään rajoja.

Ukrainan pakolaiset - loppuuko sympatia?

Tiistai 10.5.2022 - Pirkko Jurvelin

Ukrainan pakolaiset – loppuuko sympatia?

Pitkän koronatauon jälkeen pääsin jälleen Pärnuun kylpylälomalle. Meitä on iso ryhmä, ja matkailun uudesta elpymisestä riemuitsevat sekä lomalaiset että Tervis Span työntekijät. Jututin muutamia henkilökuntaan kuuluvia, ja parista viime vuodesta avautui todella ankea näkymä, samanlainen kuin muuallakin maailman turistikohteissa. Onneksi nuo vaikeat ajat taitavat olla loppusuoralla, vaikkakin meneillään olevalla Ukrainan sodalla on myös vaikutuksensa ihmisten matkailuhaluihin.

Kuulin yllätyksekseni, että kylpylä (tämä on Pärnun suurin) on täynnä. Suuressa osassa huoneista ei kuitenkaan asu turisteja, vaan Ukrainan pakolaisia. Ruokasalissa ja käytävillä liikkuvat venäjää puhuvat tummahiuksiset lapset, nuoret ja naiset (miehiä ei ole näkynyt) ovat rauhallisia ja viihtyvät keskenään. Yritin jututtaa paria pienempää poikaa, mutta kielimuuri esti tutustumisen, harmillista.

Jo ennen sotaa Virossa asui noin 30 000 ukrainalaista, ja sodan alkamisen jälkeen heitä on saapunut maahan lähes 30 000 lisää. Useimmat heistä haluavat saada työpaikan mahdollisimman pian, ja valtio onkin tehnyt sekä työ- että oleskeluluvan saamisen helpoksi. Virolla on sen verran pitkä ja rankka historia Venäjän alaisuudessa ja naapurina, että on hyvin ymmärrettävää, että kansan sympatiat ovat ukrainalaisten puolella.

Joskin soraääniä on alkanut esiintyä viime aikoina. Eräs täkäläinen kertoi minulle, että pari päivää sitten vanhempi poliitikko oli antanut televisiossa haastattelun, jossa hän toi esiin pinnan alla kyteviä ongelmia. Miten tämä pieni Viron valtio voi kustantaa 30 000:n pakolaisen elatuksen? Kuinka kauan tätä jatkuu? Mitä tapahtuu sitten, kun sota on ohi? Jääkö Viroon suuri, venäjää puhuva vähemmistö?

Viimeisen kysymyksen taustalla kummittelee ihmisten muistikuva siltä ajalta, jolloin Venäjä lähetti maahan suuren joukon omia kansalaisiaan. Tarkoituksena oli saada Viroon venäläisenemmistö, jolloin maan poliittinen tilanne olisi ollut hyvin Venäjä-myönteinen, ja tällä taas olisi tietysti ollut kauaskantoisia seurauksia.

Myös Puola on alkanut kipuilla pakolaistulvan edessä. Sodan alkamisen jälkeen Puolaan on saapunut noin 2,5 miljoonaa pakolaista Ukrainasta. Kyseessä on Euroopan suurin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen. Puolassa on myös entuudestaan suuri ukrainalaisvähemmistö kuten Virossakin, ja koska Puolan ja Ukrainan kieli muistuttavat toisiaan, ihmisten kotiutuminen on uuteen maahan helpompaa kuin esimerkiksi Virossa, jossa esimerkiksi venäjänkielistä kouluopetusta ei ole tarjolla kuin muutamissa oppilaitoksissa. - Nyt on vielä syytä muistuttaa, että Viroon tulevat pakolaiset tulevat Ukrainan itäosista, joissa puhutaan venäjää.

Nyt, kun Ukrainassa riehuu sota, Euroopan maat tuntevat suurta sympatiaa uhreja kohtaan, ja kaikki ovat valmiita ottamaan pakolaisia vastaan, syöttämään, vaatettamaan, asuttamaan ja hoitamaan heitä. Näin pitääkin olla. Jos sotatilanne pitkittyy, niin keskustelu pakolaisten taloudellisesta tukemista ja monenlaisten käytännön asioiden järjestelyistä kasvaa. Kuinka kauan ihmisten sympatiat kestävät?

Olen tietyistä syistä johtuen joutunut moneen kertaan mielessäni vertaamaan Irakista tulleiden pakolaisten kohtelua Ukrainasta tulleiden sotapakolaisten kohtaamiseen. Ero on valtava, ja syitä varmasti monia. Niitä kannattaa pohtia, ja niistä kannattaa keskustella. Toivon, että tämä uusi pakolaiskriisi saa ihmiset pohtimaan pakolaisuuden syitä, seurauksia ja vaikutuksia monista näkökohdista.

Miksi Anneli lakkasi rukoilemasta?

Keskiviikko 23.3.2022 - Pirkko Jurvelin

Miksi Anneli lakkasi rukoilemasta?

Meitä oli muutama ikiaikainen naisystävä kyläilemässä 80-vuotiaan Annelin luona jokin aika sitten. Siinä vaiheessa, kun olimme päivittäneet terveystietomme ja perhe-elämän tapahtumat, juoneet kahvit ja syöneet kakut, emme voineet enää lykätä sotakeskustelua. Olihan sen tultava, sillä sota Ukrainassa ja sodanuhka koko maailmassa ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme siitä hetkestä, kun aamulla avaamme silmämme aina viimeiseen valveillaolominuuttiin. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän.

- Minä olen jo kauan aikaa sitten lakannut rukoilemasta sodan loppumista, Anneli sanoi. - Muistan, kuinka jatkosodan aikana äitini, mummoni ja kaikki kylän naiset puhuivat, että meidän pitää rukoilla vihollisuuksien päättymistä. Kyllä Jumala meistä huolen pitää. Ja minä rukoilin, minä kiltti, pieni tyttö. Sotakin loppui, tuli suloinen rauha ja katkera rauhansopimus. Minä olin herkkä, neuvokas lapsi ja opin lukemaan jo varhain, ja olihan meillä radio, joka oli auki miltei koko ajan. Huomasin aika pian, että eihän sota maailmasta loppunutkaan, vaikka toinen maailmansota oli saatu päätökseen. Varsinkin miehet puhuivat Israelin itsenäisyyssodasta, Korean sodasta, Algerian sodasta, Vietnamin sodasta, Suezin kriisistä, monista sisällissodista ympäri maailmaa, kuuden päivän sodasta jälleen Israelissa, Biafran sodasta, Angolan ja Libanonin sisällissodista, Afganistanin sodasta, Falklandin sodasta,Persianlahden sodasta, Kosovon sodasta, Irakin sodasta, Syyrian sisällissodasta, tässä vain muutama mainitakseni, murto-osa niistä sodista, joita maailmalla on käyty minun elämäni aikana. Jossakin vaiheessa minä sitten ymmärsin, ettei sota lopu maailmasta, ja kun sen ymmärsin, lopetin rukoilemisen. Ei siitä ole mitään apua.

Mieleeni muistui eräs sodanvastainen laulu 70-luvulta. Osa sanoista kuuluu seuraavasti:” Rakkaan rauhan aikana maataan yöllä murheetta, ilomielin nautitaan lahjat Herran laupiaan. Kiitos olkoon Jumalan! Hän suo rauhan suotuisan, sodat riidat sovittaa, rauhan maahan rakentaa.” Luulin tosiaan aikoinani, että tuo oli jokin nuorisokappale – niitä ”protestilauluja” tai vastaavaa-,sillä se soi radiossa usein, mutta olenkin huomannut myöhemmin, että kysymyksessä on saksalainen virsi vuodelta 1661.

”Hän suo rauhan suotuisan, sodat riidat sovittaa…” kirjoitti virsirunoilija lähes neljäsataa vuotta sitten. Kumpusivatko laulun sanat hänen omasta kokemuksestaan, vai oliko kyseessä hieman karrikoiden sanottuna ”toiveajattelu”? Siltä runon sisältö ainakin nykypäivän tietämyksellä tuntuu.

24.2. Suomen helluntaikirkko kehotti kaikkia yhteiseen rukoukseen sotatoimien alettua Ukrainassa. 8.3. järjesti Avainmedia Lähetysjärjestö rukousillan Ukrainan puolesta, ja 13.3. toimitettiin uskontojen yhteinen rauhanrukous Ukrainan puolesta. Tässä tapahtumassa oli mukana eri kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien edustajia.

Rukoustapahtumista ja Ukrainan puolesta rukoilevista voisi jo täällä Suomessa kirjoittaa valtavan pitkän listan, ja kun ajattelemme rukoilijoita koko maailman laajuudelta, niin ristissä olevia käsiä ja nöyriä ja kiihkeitä rukouksia sinkoaa taivasta kohden valtavasti.

Rukouksen vaikutuksesta on (tietysti) tehty muutama tieteellinen tutkimus. Lähinnä on seurattu sairaalassa olevia potilaita ja sitä, miten esirukoukset ovat vaikuttaneet heidän paranemiseensa. Tutkimustulosten mukaan potilaan paraneminen ja hänen puolestaan rukoileminen eivät korreloi. Ainoastaan siinä tapauksessa, että potilas tiesi puolestaan rukoiltavan, paranemistulokset olivat parempia kuin verrokkiryhmällä.

Mitä tämä todistaa? Ei tietenkään mitään, onpahan vain osoitus ihmisen uteliaisuudesta ja halusta päästä selville asioista. Ja vaikka Anneli ei enää rukoile sodan päättymisen puolesta, niin minä rukoilen ja uskon, että tietoisuus kaikkialla maailmalla olevista rukoilevista ihmisistä auttaa myös ukrainalaisia kestämään vastarinnassaan ja lisää heidän toivoaan ja uskoaan siihen, mikä muutoin saattaisi tuntua ylivoimaisen raskaalta. - Ne potilaat paranivat nopeammin, jotka tiesivät, että heidän puolestaan rukoillaan.

Kun Irakin pakolainen auttoi Ukrainan pakolaisia

Torstai 10.3.2022 - Pirkko Jurvelin

Kun Irakin pakolainen auttoi Ukrainan pakolaisia

Kuvat sotaa käyvästä Ukrainasta, Kiovan pommitusten tuhoamista taloista ja pakolaisjonoista rautatieasemilla ja rajoilla näyttivät Omarista hyytävän tutuilta. Tämä oli ollut myös hänen elämäänsä: pommitusten pelossa eläminen ja piilotteleminen, huoli lähimmäisistä ja toivottomat tulevaisuudennäkymät. Kiovassa otetuissa kuvissa oli kaiken lisäksi myös tunnistettavia maisemia ja rakennuksia, sillä Omar oli aikoinaan opiskellut kaupungissa muutaman vuoden ajan. Kun kerran hänen kanssaan jutellessani ihmettelin, että miksi juuri siellä, mies kohautti olkapäitään ja sanoi, että niin oli tapana tehdä. Tuolloin tuli mieleeni, että lähtihän aika moni minunkin tuttavani opiskelemaan Ruotsiin, ja myös itse menin Saksaan vuodeksi, aivan, niin oli tapana tehdä. Omar oli pitänyt yhteyttä joihinkin Ukrainassa tutustumiinsa ihmisiin myös viime vuosien aikana, ja nyt huoli heistä oli suuri.

Venäjän aloittaessa hyökkäyssodan Ukrainassa oli selvää, että se tulisi vaatimaan valtavasti myös siviiliuhreja. Kiovan ja muiden suurten kaupunkien asukkaat alkoivat paeta, ja useat kansainväliset järjestöt olivat mukana auttamassa heitä poistumaan sota-alueilta. Läheskään kaikki eivät jääneet odottelemaan, että heille järjestyisi kuljetus, vaan osa ihmisistä ajatteli, että tärkeintä oli päästä rajalle keinolla millä hyvänsä, kyllä asiat siitä eteenpäin jotenkin hoituisivat. Tällä hetkellä Ukrainasta on paennut yli kaksi miljoonaa ihmistä muualle Eurooppaan.

Meille Suomeen on myös tullut ukrainalaisia pakolaisia linja-autolasteittain, ja muutama päivä sodan alkamisen jälkeen Omar sai tietää, että kaksi hänen ystäväänsä oli lähtenyt kävelemällä pois maasta. Oli päästävä jonnekin pommituksia ja väkivaltaa pakoon.

- Voisitko lähteä hakemaan minun kanssani kaksi pakolaista Ruukista? He tulevat tänä iltana yhteiskuljetuksessa, mutta en haluaisi, että he joutuvat jäämään sinne. Jos pääset hakemaan, niin tuodaan heidät tänne Ouluun, Omar esitti kysymyksen vanhemmalla miespuoliselle tuttavalleen.

Niinpä sitten eräänä iltana Omar ystävineen teki muutaman tunnin ajomatkan hakeakseen kaksi pakolaista oululaiseen vastaanottokeskukseen. Naisilla oli mukanaan vain päällään olevat vaatteet sekä pienet reput. He kertoivat kävelleensä päiväkausia, jopa satoja kilometrejä, kunnes he lopulta olivat päässeet suomalaisten organisoimaan kuljetukseen. En tiedä, kuinka ilahtuneita nuo naiset olivat kuullessaan, että heidän päämääränsä oli Suomi, mutta tärkeintä heillekin oli poispääsy kotimaasta.

Paluumatkalla Ouluun tämä seurue pysähtyi ensiksi syömään ja sitten Omarin vaatimuksesta isompaan vaatekauppaan.

- Minä muistan aina ensimmäisen talveni Suomessa, koska minua paleli koko ajan. Kerran minulla oli kolmet farkut päällekkäin, mutta silti oli kylmä. Nyt tiedän, millaisia talvivaatteiden pitää olla, ja millaisia kenkiä täällä lumessa tarvitaan.

Niinpä he menivät ostamaan pakolaisille vaatteita ja kenkiä. Naisilla ei tietenkään ollut yhtään rahaa, mutta Omar maksoi kaiken. - Sen verran olen päässyt tutustumaan irakilaiseen vieraanvaraisuuteen, etten yhtään ihmettele Omarin toimintaa.

Lopulta auto pysäytettiin vastaanottokeskuksen pihaan, naiset lähtivät pois kyydistä kohti elämää, jossa uusi asuinmaa oli tuntematon, kieli vierasta, ihmiset ja tavat outoja, ruokakin erilaista, ja jossa perhe ja ystävät olivat kaukana.

Ukrainasta Suomeen tuleva sotapakolainen saa tällä hetkellä oleskella maassamme kolme kuukautta viisumivapaasti, jos hänellä on biometrinen passi. Tulija voi hakea myös turvapaikkaa. Viimeisen tiedon mukaan Ukrainasta saapuva pakolainen saa sodan vuoksi heti vuoden mittaisen oleskeluluvan maahamme.

- Muistan sen ajan, kun tulin vastaanottokeskukseen. Panin illalla nukkumaan aikaisin, jo kymmeneltä, ja laitoin kuulokkeet korviini, jotta olisin pystynyt nukahtamaan. Aamulla heräsin viideltä, muut nukkuivat, sain olla ihan rauhassa. Omar katsoi rakennusta, jossa hän oli joskus viettänyt kuukausia. Nyt hänen elämänsä oli samanlaista kuin useimpien suomalaisten: työ, asunto, parisuhde, harrastuksia, hyvä suomenkielen taito – mutta jatkuva koti-ikävä, eikä vieläkään oleskelulupaa.

Alkuviikon lehdessä oli Ville Rannan pilapiirros, jossa suomalaiset olivat ottamassa ukrainalasipakolaisia innokkaasti vastaan torvisoittokunnan ja banderollien kera. Kun kuvan pakolaiset olivatkin hyvin tummaihoisia, suomalaiset nyrpistelivät nenäänsä ja olivat vihaisen näköisiä. Ranta osui jälleen kerran asian ytimeen, ja siinä meillä onkin miettimistä. Miksi joku pakolainen on ”parempi” kuin toinen?

Hyvin moni kysyy, miksi valtaosa Irakista saapuneista pakolaisista on nuoria miehiä. Irak on tutkimusten mukaan maailman vaarallisin maa, ja jo pelkkä maasta poistuminen voi olla vaikeaa ja hengenvaarallista. Nuoret, hyväkuntoiset miehet saattavat onnistua pakoyrityksissään, jos hyvin käy. Miksi nämä nuoret miehet eivät sitten ole sotimassa? Saddam Husseinin kuoleman jälkeen Irakissa astui voimaan laki, jonka mukaan sotaväen käyminen ei ole pakollista.

- En ole käynyt sotaväkeä, mutta asetta olen oppinut käyttämään, koska on ollut pakko, kertoi Omar, omien lasteni ikäinen pakolainen Irakista.- Lapio on myös tullut tutuksi, kun olen joutunut kaivamaan hautoja sukulaisille ja ystäville. Tämän kuullessani ajattelin, että minun lapseni ovat käyttäneet lapiota lähinnä leikeissään hiekkalaatikolla. Onneksemme muuhun ei ole ollut tarvetta.

Volodymyr Zelenskyi, Ukrainan juutalainen presidentti

Perjantai 4.3.2022 - Pirkko Jurvelin

Volodymyr Zelenskyi, Ukrainan juutalainen presidentti

Vain muutama tunti ennen kuin Vladimir Putin antoi Venäjän armeijan johdolle määräyksen hyökätä Ukrainaan, maan presidentti Volodymyr Zelenskyi piti tv-puheen venäjäksi ( äidinkielellään) kohdentaen sanomansa Venäjän kansalle.

”Teille kerrotaan, että me ukrainalaiset olemme natseja. Mutta voiko sellainen kansa, joka menetti yli kahdeksan miljoonaa ihmistä sodassa kansallissosialismia vastaan tukea kansallissosialismia? Miten minä voin olla natsi? Kertokaa se minun isosisälleni, joka taisteli koko sodan ajan Venäjän jalkaväkijoukoissa, ja joka kuoli everstinä itsenäisessä Ukrainassa.”

Aiemmin joulukuussa Zelenskyi oli verrannut puheessaan maansa asemaa Israeliin:”Me juutalaiset tiedämme, millaista elämä on, kun ei ole omaa maata. Me tiedämme, millaista on, kun omaa maata ja valtiota täytyy puolustaa asein ja samalla asettaa oma elämä peliin.”

Sodan alkaessa venäläisille kerrottiin, että Ukraina oli puhdistettava natseista. Natsi-sanalla Venäjän hallitus viittasi Ukrainan johtoon ja maan presidenttiin. Koko tämä tekosyy (yksi muiden joukossa) osoittaa äärimmäistä tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä tai uskoa siihen, ettei Venäjällä todellakaan ymmärretä, kuka ja millainen mies Ukrainan presidentti on. Venäjän kansa ei tiedä, koska se ei saa tietää, mutta tiesikö edes Putin, mikä Zelenskyi on miehiään? Ilmeisesti ei, koska syy-seuraus-selitykset osoittavat täydellistä yleistiedon puutetta.

Venäjä teki tiistaina Kiovaan ohjusiskun, joka tuhosi kaupungin televisiotornin, tappoi viisi ihmistä ja hävitti Babi Jarin holokaustin muistomerkkialueen. Alueelle oli määrä rakentaa myös holokaustista kertova museo. Muistomerkki oli pystytetty niiden yli 33 000:n juutalaisen muistoksi, jotka natsit surmasivat kahden päivän aikana syyskuussa 1941 Babi Jarin rotkossa Kiovan lähellä. Holokaustin muistomerkkialueen tuhoaminen on nostattanut ympäri maailmaa ansaittua raivoa ja surua. Samaan aikaan Venäjän suurlähetystö Kanadassa ilmoittaa, ettei ”Venäjä taistele Ukrainaa tai ukrainalaisia vastaan. Tavoitteena on puhdistaa Ukraina natsismilta...Venäjä ei aloita sotia. Venäjä lopettaa ne.”

Presidentti Zelenskyi vetoaa maailman juutalaisiin videopuheessaan:” Ettekö näe, mitä täällä tapahtuu? Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että maailman miljoonat juutalaiset eivät vaikene. Natsismi syntyy hiljaisuudessa.”Ukrainan ylirabbina toimiva Yaakov Dov Bleich lopetti puolestaan lausuntonsa televisiokanava CNN:llä seuraaviin sanoihin:” Se natsi, joka pitäisi puhdistaa natsismista, kantaa nimeä Vladimir Putin.”

Etsiessäni tietoa netistä tätä blogia varten törmäsin myös suomenkieliseen sivustoon partisaani.com. Sivuston kommentteja lukiessani tunsin siirtyväni aikakoneella Hitlerin valtakuntaan, vai mitä mieltä olette seuraavista mielipiteistä? ”Ukrainan sotaa ei käydä Venäjän ja Ukrainan välillä, vaan se on juutalaisten valtapiirien sotaa valkoisia kristittyjä vastaan. Jälleen kerran valkoiset kansat taistelevat toisiaan vastaan, ja voitot keräävät juutalaiset.”

Heil, Hitler! kaikuu tämän sivuston teksteissä, vakka sitä ei suoraan sanotakaan. Tulipa mieleeni, että jos kerran Putin haluaa puhdistaa maailmaa natsismista, niin kovin kaukaa ei tarvitse aloittaa.

Lähteinä verkkolehdet: Judische Allgemeine sekä Frankfurter Allgemeine, partisaani.com

Miksi Anneli lakkasi rukoilemasta?

Tiistai 23.3.2021 - Pirkko Jurvelin

Miksi Anneli lakkasi rukoilemasta?

Meitä oli muutama ikiaikainen naisystävä kyläilemässä 80-vuotiaan Annelin luona jokin aika sitten. Siinä vaiheessa, kun olimme päivittäneet terveystietomme ja perhe-elämän tapahtumat, juoneet kahvit ja syöneet kakut, emme voineet enää lykätä sotakeskustelua. Olihan sen tultava, sillä sota Ukrainassa ja sodanuhka koko maailmassa ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme siitä hetkestä, kun aamulla avaamme silmämme aina viimeiseen valveillaolominuuttiin. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän.

- Minä olen jo kauan aikaa sitten lakannut rukoilemasta sodan loppumista, Anneli sanoi. - Muistan, kuinka jatkosodan aikana äitini, mummoni ja kaikki kylän naiset puhuivat, että meidän pitää rukoilla vihollisuuksien päättymistä. Kyllä Jumala meistä huolen pitää. Ja minä rukoilin, minä kiltti, pieni tyttö. Sotakin loppui, tuli suloinen rauha ja katkera rauhansopimus. Minä olin herkkä, neuvokas lapsi ja opin lukemaan jo varhain, ja olihan meillä radio, joka oli auki miltei koko ajan. Huomasin aika pian, että eihän sota maailmasta loppunutkaan, vaikka toinen maailmansota oli saatu päätökseen. Varsinkin miehet puhuivat Israelin itsenäisyyssodasta, Korean sodasta, Algerian sodasta, Vietnamin sodasta, Suezin kriisistä, monista sisällissodista ympäri maailmaa, kuuden päivän sodasta jälleen Israelissa, Biafran sodasta, Angolan ja Libanonin sisällissodista, Afganistanin sodasta, Falklandin sodasta,Persianlahden sodasta, Kosovon sodasta, Irakin sodasta, Syyrian sisällissodasta, tässä vain muutama mainitakseni, murto-osa niistä sodista, joita maailmalla on käyty minun elämäni aikana. Jossakin vaiheessa minä sitten ymmärsin, ettei sota lopu maailmasta, ja kun sen ymmärsin, lopetin rukoilemisen. Ei siitä ole mitään apua.

Mieleeni muistui eräs sodanvastainen laulu 70-luvulta. Osa sanoista kuuluu seuraavasti:” Rakkaan rauhan aikana maataan yöllä murheetta, ilomielin nautitaan lahjat Herran laupiaan. Kiitos olkoon Jumalan! Hän suo rauhan suotuisan, sodat riidat sovittaa, rauhan maahan rakentaa.” Luulin tosiaan aikoinani, että tuo oli jokin nuorisokappale – niitä ”protestilauluja” tai vastaavaa-,sillä se soi radiossa usein, mutta olenkin huomannut myöhemmin, että kysymyksessä on saksalainen virsi vuodelta 1661.

”Hän suo rauhan suotuisan, sodat riidat sovittaa…” kirjoitti virsirunoilija lähes neljäsataa vuotta sitten. Kumpusivatko laulun sanat hänen omasta kokemuksestaan, vai oliko kyseessä hieman karrikoiden sanottuna ”toiveajattelu”? Siltä runon sisältö ainakin nykypäivän tietämyksellä tuntuu.

24.2. Suomen helluntaikirkko kehotti kaikkia yhteiseen rukoukseen sotatoimien alettua Ukrainassa. 8.3. järjesti Avainmedia Lähetysjärjestö rukousillan Ukrainan puolesta, ja 13.3. toimitettiin uskontojen yhteinen rauhanrukous Ukrainan puolesta. Tässä tapahtumassa oli mukana eri kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien edustajia.

Rukoustapahtumista ja Ukrainan puolesta rukoilevista voisi jo täällä Suomessa kirjoittaa valtavan pitkän listan, ja kun ajattelemme rukoilijoita koko maailman laajuudelta, niin ristissä olevia käsiä ja nöyriä ja kiihkeitä rukouksia sinkoaa taivasta kohden valtavasti.

Rukouksen vaikutuksesta on (tietysti) tehty muutama tieteellinen tutkimus. Lähinnä on seurattu sairaalassa olevia potilaita ja sitä, miten esirukoukset ovat vaikuttaneet heidän paranemiseensa. Tutkimustulosten mukaan potilaan paraneminen ja hänen puolestaan rukoileminen eivät korreloi. Ainoastaan siinä tapauksessa, että potilas tiesi puolestaan rukoiltavan, paranemistulokset olivat parempia kuin verrokkiryhmällä.

Mitä tämä todistaa? Ei tietenkään mitään, onpahan vain osoitus ihmisen uteliaisuudesta ja halusta päästä selville asioista. Ja vaikka Anneli ei enää rukoile sodan päättymisen puolesta, niin minä rukoilen ja uskon, että tietoisuus kaikkialla maailmalla olevista rukoilevista ihmisistä auttaa myös ukrainalaisia kestämään vastarinnassaan ja lisää heidän toivoaan ja uskoaan siihen, mikä muutoin saattaisi tuntua ylivoimaisen raskaalta. - Ne potilaat paranivat nopeammin, jotka tiesivät, että heidän puolestaan rukoillaan.