Putin vertasi itseään Jeesukseen

Sunnuntai 14.4.2024 - Pirkko Jurvelin

Putin vertasi itseään Jeesukseen

Muutama päivä sitten lehtien otsikot täyttyivät viesteistä, joiden mukaan Putin on verrannut itseään Jeesukseen. Asia on hykerryttävän mielenkiintoinen: Kommunistisen maan johtaja on lukenut raamattunsa – tai ainakin apupoika, Venäjän ortodoksisen kirkon päämies Kirill on ollut korvaan kuiskaaja.

Ensimmäiseksi kysyin itseltäni, miksi ihmeessä Putin käyttää aseenaan raamattua, eihän kunnon kommunisti edes vilkaise pyhään kirjaan päin? Asia selvisi, kun aloin hakea tietoa netistä (lähinnä saksankielisiltä sivustoilta). Vaikka osa venäläisistä on kommunistisen perinteen mukaisesti uskonnottomia,niin ortodoksisella kirkolla on jo vuosisatojen ajan ollut vahva asema kansan keskuudessa. Tämä näkyy etenkin juhlapyhissä ja perinteiden vaalimisessa. Putin on halunnut entisestään vahvistaa kirkon asemaa, ja vuonna 2000 allekirjoitettiin Venäjän ja ortodoksisen kirkon välinen sopimus, joka määrittelee kirkon ja valtion väliset suhteet ja vahvistaa kirkon asemaa maassa. Tämä tilannepäivitys on tehty luonnollisesti sen vuoksi, että Putin uskoo pystyvänsä myös tällä tavoin (kirkkoa hallitsemalla) pitämään kansan tiukasti omissa hyppysissään.

Putin puhui lapsille ja nuorille moskovalaisen nuorisokeskuksen avajaisissa ja vertasi eräässä osassa puheessaan itseään Jeesukseen. ”Muistatteko, miten Jeesus saapui Galileaan ja näki kalastajat? Toinen heistä oli kalastamassa, toinen korjaamassa verkkoa. Jeesus sanoi heille seuratkaa minua ja teistä tulee ihmisten kalastajia, ihmisten sielujen kalastajia… Tapaus oli tärkeä, kun maailman uskonnot olivat kehittymässä...Mutta se ei ole yhtään vähemmän ajankohtainen kuin nyt. Meidän on puolustettava arvojamme, kulttuuriamme, perinteitä ja historiaamme. Tämä on erittäin tärkeää myös tulevaisuuden kannalta.”

Mielenkiintoista tässä puheessa on mielestäni ensiksikin se, että Putin olettaa kommunistivaltion lasten ja nuorten tuntevan raamatun kertomukset. Hämmästyttävää? Olennaista on tietysti toteamus, että Jeesuksen opetuslapsista tuli ”sielujen kalastajia”, ja että lasten ja nuorten on puolustettava Venäjän kulttuuria ja perinteitä, ”kalastella sieluja” isänmaan palvelukseen.

Putin on ottanut raamatun avukseen myös aikaisemmin. Krimin valtausta (2014) on selitetty sen ”hengellisellä merkityksellä”. Aluetta on verrattu Jerusalemin Temppelivuoreen, joka on islamilaisen säätiön hallinnassa keskellä juutalaisten pyhää kaupunkia, Jerusalemia. Putinin sanojen mukaisesti Krim liitettiin ”synnyinmaan yhteyteen”.

Samaa hengellistämistä on nyt käytetty Venäjän kansan mielipiteen muokkaamiseksi julistamalla Ukrainaa vastaan tehty hyökkäys ”pyhäksi sodaksi”.

Raamatun ja kirkon mukaan vetäminen sotatoimien oikeuttamiseksi kertoo Putinin valtavasta hädästä. Kaikki keinot on otettava käyttöön, ja ortodoksisen kirkon vaikutus kansaan on yksi näistä keinoista. Putinia pelottaa. Sota ei ole edennyt siihen malliin kuin hän luuli sen menevän, nopeasti ja voittoisasti kuin Krimin valtaus. Toisaalta kansa alkaa yhä enemmän osoittaa tyytymättömyyttään sotatilaan ja etenkin siihen, että nuoret miehet kuolevat rintamalla yhden harhaisen miehen utopian vuoksi. Loppu on lähellä. Jäämme odottamaan, kun emme voi muutakaan.

Taisteluväsymystä ilmassa

Maanantai 11.3.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Taisteluväsynystä ilmassa

Sunnuntai 11.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Taisteluväsymystä ilmassa

Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan runsas kaksi vuotta sitten. Minä – ja arvatenkin aika moni muukin – uskottelin itselleni, että kysymys olisi lyhytaikaisesta kahakasta, joka päättyisi pian. Tällä hetkellä sodan loppuminen näyttää kaukaiselta, enkä enää menisi arvailemaan mitään suuntaan enkä toiseen. Kaksi vuotta kestänyt sota on vaatinut järkyttävän määrän uhreja. Juuri julkitulleen tilaston mukaan taisteluissa olisi kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta, ja venäläissotilaita on arvion mukaan kuollut tai haavoittunut 315 000. Jälkimmäinen arvio vastaa 87 prosenttia Venäjän sotilaista ennen sotaa. Venäjän luvut eivät kuitenkaan ole faktatietoa, vaan lähinnä asiantuntijoiden arvioita. Sotilaiden lisäksi siviilejä on menehtynyt Ukrainassa 10 400, ja haavoittuneita on 19 700, kadonneista ei löydy lukuja. Ihmisuhrien valtavan määrän lisäksi satelliittikuvien perusteella saatetaan todeta, että Ukrainan maaperältä on pyyhkiytynyt pois kokonaisia asuinalueita. Kun sota joskus loppuu, koko hävityksen kauheus on silmiemme edessä tiedotusvälineiden kautta.

Kun sota joskus loppuu… Eurooppa on heräämässä hitaasti siihen todellisuuteen, ettei Venäjällä/Putinilla ole minkäänlaista tarkoitusta lopettaa sotaa. Ymmärrän, ettei tavallinen venäläinen osaa edes vaatia (puhumattakaan siitä, että uskaltaisi ääneen sanoa) taistelujen päättymistä, koska sota käydään siellä jossakin, eikä se näy tavallisen asukkaan arjessa. Ainoastaan he, joiden omaisia on rintamalla, ja jotka joutuvat saattamaan rakkaansa haudan lepoon tai ottamaan tämän vastaan vammautuneena, voi ymmärtää, ettei kysymys ole vain pienestä haitasta, joka näkyy siinä, että kananmunat ovat loppuneet kaupoissa, tai että lämmitys ei toimi pakkasella.

Putin ei lopeta koskaan, sillä hän ei voi niin tehdä. Näinhän asia on ollut ja tulee olemaan kaikkien diktaattorien kohdalla. Epäonnistunut sota, väärin harkitut toimenpiteet, kaikki voidaan selittää parhain päin, mutta periksi ei voi antaa. Miksi? Koska silloin on edessä oma kuolema. Diktaattori hallitsee pelolla ja pelkää itse kuolemaa. Kenenkään on siis turha odottaa, että Putin ryhtyisi koskaan rauhanneuvotteluihin paitsi voidessaan julistaa itsensä voittajaksi.

Sunnuntain Ukrainan sotaa koskeva uutinen oli paavi Franciscuksen antama vastaus Sveitsin television haastattelussa. ”Uskon, että vahvimpia ovat ne, jotka näkevät tilanteen, ajattelevat ihmisiä ja omaavat rohkeuden nostaa valkoinen lippu ja neuvotella. Sana neuvotella on rohkea sana. Kun näkee, että on tullut voitetuksi, että asiat menevät huonosti, pitää olla rohkeutta neuvotella. Koetaan häpeää, mutta kuinka monta kuolonuhria siitä seuraa… Neuvottelut eivät ole koskaan antautumista. Se on rohkeutta olla viemättä maata itsemurhaan.” On sanomattakin selvää, että paavin lausunto aiheutti voimakkaan vastareaktion Ukrainassa ja muuallakin maailmassa. Mielestäni tämä kirkonmiehen vastaus kuvasi kuitenkin hyvin taisteluväsymystä: kunhan edes jonkinlainen rauha saataisiin aikaan, ihan sama millainen.

Ukraina tarvitsee aseapua ja taloudellista tukea, jotta pystyisi sotimaan Venäjää vastaan. EU on sitä myös antanut, mutta ei tarpeeksi, ja tämä näkyy sekä kuolleiden määrässä että siinä, miten Venäjän joukot ovat päässeet etenemään Ukrainan maaperällä. Ranska on ilmoittanut olevansa valmis sijoittamaan myös maajoukkoja Ukrainan maaperälle. Tästä eivät muut maat innostuneet (Niinistöhän ilmoitti heti, ettei Suomi tue tätä aietta). Käytännössähän Ukrainassa sotaa käyvät Euroopan maiden joukot antaisivat mielikuvan siitä, että koko Eurooppa on mukana sodassa. Tämä puolestaan olisi Venäjälle hyvä syy ulottaa sota Ukrainan ulkopuolelle. Olemme pulassa. Kysymys kuuluu: Annammeko Ukrainan hävitä? Se tarkoittaisi sitä, että Venäjä pääsisi laajentamaan alueitaan juuri siten kuin Putin on aikonutkin.

En ihmettele, että taisteluväsymys vaivaa sekä maiden valtaapitäviä että kansalaisia, sillä tuntuu siltä, että kysymyksiin on olemassa vain huonoja vastauksia. Kannattaako heiluttaa valkoista lippua, jos seuraavaksi pitää heiluttaa Venäjän lippua? Siinäpä on pohdittavaa.

P.s. Minulle tulee säännöllisesti seurantaselvitys blogini lukijamääristä ja alueista. Eräs seurattu asia ovat ne maat, missä tiedosto on avattu. Tähän saakka olen voinut todeta, että lukijoita löytyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloista ja Espanjasta. Nyt joukkoon oli tullut uusi maa:Venäjä. Tuli mieleeni, että isoveli se siellä valvoo, vai lienenkö erehtynyt?

Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Lauantai 9.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Parin nuorehkon miehen kanssa käymäni kahvipöytäkeskustelu avasi silmiäni aika lailla. Pidän itseäni suhteellisen ajan tasalla olevana, mutta ilmeisesti on asioita, joita en ole tajunnut (ihmeellistä!).

Kahvipöydässä tunnelma oli lupsakka ja avoin, sen takasivat hyvät pullat ja mukava seura. Keskustelu kääntyi itsestään selvästi maailmanpoliittiseen nykytilanteeseen. Minä tuskittelin sitä, että miksi ihmeessä jonkun sellaisen maan kuin Turkki pitää olla mukana Nato:ssa? Natohan on poliittinen ja sotilaallinen liittouma, joka perustettiin aikoinaan nimenomaan silloisen Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhkan vuoksi. Sopimuksessa on määritelty, että jos Neuvostoliitto (nykyisin Venäjä) hyökkäisi Yhdysvaltojen eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäykseksi Yhdysvaltoja vastaan. Mitä ihmettä tässä porukassa tekee sitten Turkki, joka maana ei kunnioita ihmisoikeuksia, ja joka pitää yllä läheistä ystävyyttä Venäjän kanssa? minä päivittelin suureen ääneen.

- Kyllä Turkki täytyy pitää mukana Natossa, valisti nuori mies. - Sillä on Naton jäsenmaista toiseksi suurin armeija Yhdysvaltojen jälkeen, ja aktiivipalveluksessa on noin 350 000 miestä. Maan armeijaa pidetään erittäin ammattitaitoisena ja toiminnallisesti kokeneena. Myös Turkin geopoliittinen sijainti, joka mahdollistaa pääsyn Mustallemerelle ja varmistaa Naton kaakkoiskyljen turvallisuuden on otettava huomioon, ja sitä paitsi maa tarjoaa Natolle myös sotilastukikohtia.

Mitäpä minulla olisi ollut tuohon lisättävää. Turkki on siis pidettävä Natossa, vaikka se kuinka venkoilisi ja puuhailisi omiaan. Kun kuulin, kuinka huippuun kehitetty maan aseteknologia on, olin vähän kummissani. Niin köyhä maa ja huippuarmeija? Sitten tajusin. Valtion varat eivät riitä kansalaisten olojen ja elintason kehittämiseen, koska rahat menevät sotaan varustautumiseen. - Kun olimme lopettelemassa keskusteluamme, tuumasi puhekaverini:”Pian rytisee täälläkin.”

Samantyyppistä keskustelua kävin parin päivän kuluttua tuosta tapaamisesta toisen nuoren miehen kanssa. Pohdimme sitä, mitä Venäjällä mahtaa tapahtua, kun Putin kuolee. Siis kuolee? No, sanoisin, että se mies ei ole enää pitkäikäinen, ja oli kuolinsyy mikä tahansa, niin siitä jää epämääräinen tunne. Keskustelukaverini selvensi, ettei Putinin kuolema tarkoita ollenkaan sitä, että olosuhteet Venäjällä rauhoittuisivat, ja että maa lopettaisi jollakin syyllä Ukrainan sodan.- Ei niin, minä vastasin, - mutta se antaa meille aikaa muutaman vuoden. Putinin kuoleman jälkeen Venäjä tulee olemaan sen verran kaoottisessa tilassa, ettei se pysty jatkamaan sotaa Ukrainassa tai aloittamaan uutta esimerkiksi Suomessa. Sen on yritettävä turvata rauha omassa maassa.

- Viiden vuoden sisällä olemme sodassa, tuumasi ystäväni lakonisesti.

Jonkinlainen ymmärrys on alkanut hiipiä tajuntaani. Venäjä (virallisesti Venäjän federaatio) on liittovaltio, joka koostuu 83:sta ”liittovaltiosubjektista”. Se on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista. Maa käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja noin 40 prosenttia Euroopasta. Venäjä on yksi viidestä virallisesti tunnustetusta ydinasevaltiosta, ja sillä on yhdessä Yhdysvaltojen kanssa maailman suurimmat ydinasevarastot. - Hei, hetkinen, olinko joskus ajatellut, ettei Venäjä voi tehdä Suomelle mitään, kun olemme sentään osa sivistynyttä Eurooppaa ja Natossakin?

Eurooppa (minun turvani) puolestaan on maailman toiseksi pienin maanosa, jossa tilastojen mukaan on 44 valtiota. Maanosan suuruus ei sinänsä ole niin merkittävä tekijä, sillä valtavalla Venäjällä on paljon lähes asumattomia maa-alueita. Mutta jotakin Venäjällä on, mitä eurooppalaisilla ei ole. Varsinkin Putinin vallassa olon aikana maassa on painotettu maan yhtenäisyyttä. ”Äiti-Venäjä” turvaa kaikki lapsensa edellyttäen samalla tietysti, että lapset tottelevat äitiään. Eurooppa sitä vastoin koostuu hajallaan olevista erillisistä valtioista, joilla ei ole yhtenäistä johtoa (no, toki EU yrittää parhaansa), ja joilla jokaisella on omaa maata koskevat intressinsä ja haasteensa. Harvoin minäkään ajattelen olevani eurooppalainen, minun identiteettini on olla suomalainen. Haaparannalla käydessäni jag måste tala svenska, men jag är inte svensk, nej, jag är finsk. Pitäisiköhän meidän eurooppalaisten alkaa panostaa enemmän eurooppalaiseen identiteettiin ja eurooppalaisiin arvoihin? Tekisikö se meistä vahvempia yhdessä?

Lähteet: wikipedia, statista

Putinin pyöräilijät

Sunnuntai 19.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Putinin pyöräilijät

Venäjällä asuvat maahanmuuttajataustaiset – lähinnä nuoret miehet – ovat alkaneet harrastaa pyöräilyä, eikä mitä tahansa pyöräilyä, vaan miesten reitti on suuntautunut Suomen ja Venäjän välisille rajanylityspaikoille. Varsin pian Suomen viranomaiset ovat havahtuneet kuitenkin siihen, että tämä uusi liikuntaharrastus yhdistettynä maisemanvaihtoon suinkaan ole ollut sattumanvaraista vaan järjestettyä toimintaa, jota Venäjä on tukenut. Eli toisin sanoen Venäjä mobilisoi nuoria maahanmuuttajia etsimään turvapaikkaa Suomesta, vaikka usealla heistä ei ole ollut edes tarvittavia asiakirjoja. Aika moni meistä suomalaisista on varmasti kysellyt, että mistähän pojat saivat uudet pyöränsä, mistä he saavat esimerkiksi ajankohtaista arabiankielistä tietoa (eli kuka on tehnyt videot ja tiedotteet esimerkiksi tiktokiin ja youtubeen), ja mikä vitsi on ollut koko tässä järjestetyssä muuttoliikkeessä.

Kun Venäjä on kysymyksessä, niin voimme tyynesti todeta, että kiusa se on pienikin kiusa, huono homma on vain, että tämänkin ”pikkukiusan” takana on aika pitkälle meneviä suunnitelmia jo seuraavan ja sitä seuraavan kiusan tekemiseksi, kunnes… Kun Suomi päätti sulkea puolet rajanylitysasemistaan (Venäjä oli varmasti suunnitellut tämänkin reaktion), niin naapurimaassa annettiin julkilausuma, ettei moinen vihamielinen menettely jää ilman seuraamuksia. Ei tietenkään, onhan Venäjällä nyt naapurinaan uusi Nato-maa, jonka ei tule luulla liikoja itsestään.

Mutta kuinka pitkälle Venäjä voi näissä ilkeydenteoissaan mennä? Tosiasia on, että meillä on turvanamme Nato, joten siinä suhteessa Suomen asema on parempi kuin koskaan. Toisaalta myös se tosiseikka, että Venäjä on käynyt jo yli puolentoista vuoden ajan sotaa Ukrainaa vastaan antaa meidän uskoa, ettei se ihan heti ole valmis aloittamaan uutta sotaa toisella rintamalla. Mutta koskaan ei voi tietää, eikä kannata tuudittautua mihinkään harhakuvitelmiin, sillä sotilaita Venäjällä riittää, ja vankiloista värvätään porukkaa lisää.

Nuorempi sukupolvi ei varmaankaan hätkähdä kuullessaan sanat ”Mainilan laukaukset”, mutta vanhempi sukupolvi ymmärtää, mistä on kysymys. Olemmeko me pian jälleen samankaltaisessa tilanteessa kuin 26.11.1939, jolloin Neuvostoliitto lavasti ampumavälikohtauksen Mainilan rajakylässä Valkeasaaressa? Venäläiset ovat myöhemmin myöntäneet, että kyseessä oli Neuvostoliiton lavastama tykistöisku, jonka seurauksena kuoli neljä harjoituksissa ollutta neuvostoliittolaissotilasta. Tuolloin Neuvostoliitto torjui Suomen ehdotuksen ruveta selvittämään asiaa yhteistyössä, ja saman tien se sanoi yksipuolisesti irti hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka jälkeen maa sitten hyökkäsi Suomeen. Tästä tapahtumasta alkoi talvisota, jossa myös minun isäni oli mukana taistelemassa.

En voi mitään sille, että nykyisissä tapahtumissa alkaa olla ”Mainilan laukausten” tuntua. On pientä kärähmää rajalla, aina tulee esille jotain uutta, josta Venäjä voi syyttää vihamielistä rajanaapuriaan Suomea. Kuinka kauan Venäjä vielä jaksaa odottaa, kuinka paljon aikaa se tarvitsee valmistautuakseen hyökkäykseen uudella rintamalla? Kaikki tämä on mahdollista, koska maan virallinen hallitsija ei enää ymmärrä reaalitodellisuutta.

Olin eilen käymässä Rovaniemellä kirjafestareilla, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Olipa mukava tapahtuma, ihania kohtaamista lämminhenkisten ihmisten kanssa (me lappilaiset ollaan niin kivoja)! Palasin Ouluun iltajunalla, ja samassa vaunussa oli useampi lomalle menossa oleva sotilas. Kuinka nuoria he ovatkaan! Kiitän näitä nuoria, jotka ovat valmiita palvelemaan isänmaataan ase kädessä, mutta totisesti toivon, ettei heidän tarvitse tehdä sitä.

Saisinko t-paidan Zelenskyin kuvalla, kiitos

Maanantai 15.5.2023 - Pirkko Jurvelin

Saisinko t-paidan Zelenskyin kuvalla, kiitos!

Kylpyläloma Pärnussa oli lopuillaan, ja tulomatkalla meillä oli tunnin verran vapaa-aikaa ostosten tekoon lähellä Tallinnan satamaa. Sadamarketin tietävät kaikki Tallinnassa käyneet, ja sinne mekin suuntasimme. Tosin Viron nykyinen hintataso on niin korkea (se tarkoittaa samaa kuin Suomessa ja on siis todella kova paikalliseen palkkatasoon suhteutettuna), että kaupoissa käynti tarkoitti lähinnä vaatteiden ja muun tykötarpeen katselua ja hypistelyä.

Minulla oli päänsisäisessä ostoslistassani yksi ainoa asia: t-paita Zelenskyin kuvalla. Sitä lähdin hakemaan, sillä olin aikaisempien käyntieni yhteydessä ihmetellyt ja hymähdellyt puseroille, joissa luki esimerkiksi ”Karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan” ja muita yhtä mielenkiintoisia tekstejä sekä kuvia Kekkosesta ja Putinista, jopa Stalin on päässyt puseron rintamukseen. Joka tapauksessa arvelin, että Ukrainan presidentti olisi kovaa kamaa turistipaidassa.

Enhän minä kuitenkaan ihan lapsellinen ole ja pohdinkin mielessäni, että mitä mahtavat nämä Viron venäläisperäiset kauppiaat ajatella: Kulkevatko he bisnes edellä, vai ottavatko huomioon oman terveytensä.

Ahaa, ensimmäiset t-paitakauppiaat löytyivät jo heti alakerrasta. Komea oli paitojen rivistö, ja tekstit ja kuvat olivat ainakin tutkimisen arvoisia, mutta kaipaamaani henkilökuvaa en löytänyt. Siispä kysymään.

- Hei, onko teillä Zelenskyi- paitaa?

Hiljaisuus. Sekä paikalla ollut mies että nainen olivat vaiti, koska he eivät käsittäneet kysymystäni.

- Siis tarkoitan sellaista paitaa, jossa on Ukrainan presidentin Zelenskyin kuva.

- Zelenskyi? mies sanoi ääntäen nimen hieman toisella tavalla kuin minä.

- Niin juuri, riemuitsin yhteisymmärryksestä.

Teidän olisi pitänyt nähdä heidän kasvonsa: Mies oli entistä epävarmemman näköinen, naisen suu oli loksahtanut ihan auki.

- Ei ole, mies sanoi.

- Kukaan ei halua! nainen kommentoi aivan järkyttyneenä.

- Kaikki haluavat! Minä protestoin. - Zelenskyi on ihan paras, ihan ykkönen (nostin peukalon ylös, jotta asia menisi perille). Teidän kannattaa hankkia niitä paitoja. Ihan kaikki haluavat ostaa niitä.

Mies ja nainen katsoivat minua kuin hullua, eivätkä sanoneet mitään. Sitten minä armahdin heidät: - Kyllä minä ymmärrän. Te pelkäätte.

Käväisin vielä toisessa putiikissa huhuilemassa. Mies ei nostanut edes katsettaan, kun esitin kysymykseni, pudisti vain päätään kieltävästi. Kai sana oli jo kiirinyt kauppiaiden keskuudessa, että joku hullu suomalainen oli liikkeellä. Pysykää erossa siitä.

Mieheni jäi ilman tuliaisia, ja olisin minä ostanut hypetyspaidan myös itselleni, mutta ei kun ei. Eivät Sadamarketin kauppiaat ymmärrä rahan perään, mutta kai heillä on hyvä tieto siitä, mikä on heille terveellistä ja mikä ei.

Ukraina ja Suomi - säilyykö itsenäisyys?

Sunnuntai 26.2.2023 - Pirkko Jurvelin

Ukraina ja Suomi – säilyykö itsenäisyys?

Opiskelin lyhyemmän oppimäärän Ukrainan ja Suomen historiaa, ja viisastuinkin jonkin verran. Nykyisen Ukrainan alueella on ollut asutusta jo vuosituhansien ajan. Paimentolaiskansojen jälkeen tulivat tataarit, ja 900-luvulla kutsuttiin sitä aluetta, joka ulottui Mustaltamereltä Pohjoiselle jäämerelle, nimellä Kiovan Rus. 1500-luvulla Ukrainaan syntyi kasakkayhteisöjä, ja 1660-luvulla itäinen Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjään, kun taas Länsi-Ukrainasta tuli osa Puola-Liettuaa.

Ukraina itsenäistyi 1917 (!) Venäjän vallankumouksen aikana, maata kutsuttiin Ukrainan kansantasavallaksi, ja se oli yhä valtioliitossa Venäjän kanssa. Maassa alkoi sisällissotien kausi. Vuonna 1920 Puola valloitti Kiovan, ja tällöin Ukraina jaettiin kahtia Puolan ja Venäjän kesken. Vuonna 1922 Ukrainasta tuli neuvostotasavalta, eli itsenäisyyden aika jäi tuolloin hyvin lyhyeksi ja rosoiseksi. Toisen maailmansodan aikana Saksa miehitti maan, ja sodan loputtua Neuvostoliitto valtasi sen jälleen kerran ja liitti osaksi alusmaitaan. Neuvostoliiton hajottua 1991 Ukraina julistautui jälleen itsenäiseksi.

Vuonna 2014 Venäjä valtasi Krimin niemimaan sekä Ukrainan venäjänkielisiä alueita Luhanskista ja Donetskista.

Ukrainan historiaan viitaten Vladimir Putin on sanonut, ettei Venäjä pidä Ukrainaa itsenäisenä valtiona, ja tämän ajatuksen oikeuttamana Putin allekirjoitti julistukset, joiden mukaan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan alueet on nyt liitetty osaksi Venäjää.

Ukraina haki Euroopan Unionin jäsenyyttä vuonna 2022, ja se hyväksyttiin ehdokasmaaksi, samoin Ukraina jätti virallisen jäsenhakemuksen Natoon syyskuussa 2022.

Suomessa on ollut ihmisasutusta jo kymmenien tuhansien vuosien ajan. Ruotsi ja Suomi solmivat Pähkinäsaaren rauhansopimuksen vuonna 1323, ja tuolloin Suomen alueen hallinta siirtyi pysyvästi Ruotsille. 1700-luvulla alkoi Suur-Ruotsi heiketä, ja Venäjä miehitti rajamaansa Suomen kahteen otteeseen. Vuonna 1809 Venäjä valloitti Suomen kokonaan, ja maasta tuli autonominen suurruhtinaskunta. Venäjän tsaari oli kuitenkin myötämielinen siinä suhteessa, että maamme sai mahdollisuuden kehittää itsehallintoa.

Lokakuun vallankumous syöksi Venäjän sisäiseen sekasortoon, ja Suomi käytti tätä hyväksi ja julistautui itsenäiseksi vuonna 1917 (kuten myös Ukraina). Sisällissota repi maatamme, mutta kansallinen yhtenäisyyden tunne lujittui ulkopuolisen uhkan edessä, ja talvisodassa ja jatkosodassa suomalaiset pitivät pintansa yhtenä kansana. Lopulta kuitenkin menetimme rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle 10% maa-alueistamme ja joudimme maksamaan kalliit sotakorvaukset.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995, mutta halusi säilyttää sotilaallisen puolueettomuutensa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa.

Opiskellessani tätä lyhyttä oppimäärää Ukrainan ja Suomen historiasta, jäin tarkastelemaan vuosilukua 1917. Kyseisenä vuonna molemmat maat itsenäistyivät, mutta ainoastaan Suomen itsenäisyys säilyi. Ukraina itsenäistyi myöhemmin uudestaan, mutta Venäjä uhkaa jälleen kerran maan oikeutta olla itsenäinen. Varmasti hyvin moni on ajatellut, että meidän kohdallamme saattaa tapahtua samoin: Historiaan vedoten Putin ilmoittaa, että Suomi kuuluu Venäjälle.

Siis myös oman maamme itsenäisyyden vuoksi Venäjän on hävittävä tämä Ukrainaan kohdistettu valloitussota, ja vaikka rauhanaate sinällään on kannatettava, kaunis ja hyvä, niin tässä tilanteessa en voi asettua puoltamaan sitä. Valitettavasti näyttää siltä, että rauha Euroopassa saavutetaan vain sotimalla.

Lähde: globalis.fi

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Torstai 5.1.2023 - Pirkko Jurvelin

Tyhjeneekö Viro virolaisista?

Terveisiä Pärnusta, Viron kuuluisasta kylpyläkaupungista! Jälleen on hieronta- ja muu hoitokiintiö tullut täyteen ainakin vähäksi aikaa eli toukokuun alkuun saakka (tervetuloa mukaan ryhmämatkallemme!). Perinteeni mukaan sisällytän Pärnun-matkaani myös kampaajalla käynnin, onpahan sitten pois huolesta, ja toden sanoakseni maksaa ihan minimaalisen vähän Suomen hintoihin verrattuna.

Luottokampaajani teki työnsä hyvin ja viisastutti minua jälleen Viron historian ja nykytilanteen suhteen. Olisin ehkä voinut lueskella rauhassa tuon kahden tunnin ajan, minkä hiusten laitto kesti, mutta kampaajallani oli ilmiselvästi purkautumisen tarve. Koska viro ja suomi ovat sukulaiskieliä ja muistuttavat toisiaan ihan ällistyttävän paljon, kommunikointi oli helppoa, joskin minun piti aina silloin tällöin tarkentaa joitakin yksityiskohtia. Seuraavan tekstin tiedot ovat kampaajaltani, mutta kuinka paljon hän itse osaa tarkastella omaa ja maanmiestensä tilannetta asiallisesti sekoittamatta faktoihin epämääräistä valetietoa tai huhuja, sitä en osaa sanoa. Mutta annetaanpa naisen puhua.

”Viron asukkaista on venäläisiä 1/3, ukrainalaisia 1/3 ja virolaisia 1/3. Sekä venäläiset että ukrainalaiset viihtyvät lähinnä suurissa kaupungeissa, Tallinnassakin oli venäläistä alkuperää olevia asukkaita kymmenen vuotta sitten lähes puolet koko kaupungin asukasmäärästä. Sekä venäläiset että ukrainalaiset puhuvat vain venäjää, ja koulussakin on opetusta annettu heille tällä kielellä. He eivät halua puhua viroa. Nyt Virossa on kuitenkin päätetty, että vuoteen 2030 mennessä koululaitos muutetaan kokonaan vironkieliseksi. Onnistuukohan se?

Minä olen käynyt kouluni siihen aikaan, jolloin venäjän opiskeleminen oli pakollista. Osaan kieltä ihan sujuvasti, mutta en koskaan suostu sitä puhumaan. Harmi, kun en ole koskaan oppinut muita kieliä. Pidän matkustamisesta, mutta kielitaidon puute on hiukan ongelmallista.

Me virolaiset emme ole uskonnollisia, vain 1/4 meistä tunnustaa jotakin uskontoa. Suurin osa kristityistä on ortodokseja tai luterilaisia, ja hekin jakautuvat lukuisiin eri liikkeisiin. Venäläiset ja ukrainalaiset puolestaan ovat olevinaan hyvin kristittyjä, lähinnä he ovat ortodokseja. He sytyttelevät kirkoissa kynttilöitä, se on sellaista tapauskontoa.”

Sodasta puhuessamme ihmettelin, että eikö Putinilta jo vähitellen sotilaat lopu, kun taistelut ovat niin tuhoisia. Kampaajaa nauratti. Venäläisiä on 150 miljoonaa, tykinruuasta ei tule olemaan pula. Se veti minutkin hiljaiseksi. Naisella oli kyllä luvut hallussaan.

Ilmoitin häipyväni Tornion kautta Ruotsin Haaparannalle heti, kun Putinin joukot alkavat lähestyä Suomen rajaa. Sanoin, että virolaisten kannattaa puolestaan tulla jo hyvissä ajoin rajan yli Suomeen. Tämä yhteisen muuttoliikkeen suunnittelu huvitti meitä.

Mutta oikeasti, miettikääpä tätä: Pienen maan asukkaista 2/3 puhuu äidinkielenään venäjää, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat kasvaneet venäläisessä kulttuurissa. Viron asukasluvusta siis vain 1/3 on virolaisia, ja täytyy sanoa, että se kuului ja näkyi esimerkiksi kaupoissa. Ymmärrän hyvin, jos viroa puhuva maan kansalainen on huolissaan omasta ja perheensä tulevaisuudesta.

Pari hieman oudompaa juttua jäi mieleeni kampaajani puhetulvasta. Hän naureskeli nimittäin suuresti sille tosiasialle, että Putinin kloonit eli sivunäyttelijät ovat jatkuvasti esillä julkisessa mediassa. No, en ihmettelisi ollenkaan, jos näin on. Putin pelkää tunnetusti sairastuvansa esimerkiksi koronaan, ja toisaalta hän haluaa peitellä niitä sairauksia, joita hänellä on. Myöskin jokainen julkinen esiintyminen on riski joutua hyökkäyksen kohteeksi, vaikka ympärillä olisi aina sama tuttu joukko tosin aina eri henkilöitä esittämässä.

Tiesittekö muuten, että korona oli kokonaan kiinalaisten oma keksintö? Taudin avulla Kiina on rikastunut valtavasti, koska se on pystynyt myymään testejä ja koronamaskeja ja muuta taudin hoitoon liittyvää materiaalia. Mutta siinä Kiina floppasi, kun yritti alkaa tienata lisää tänä syksynä ilmenneen uuden korona-aallon voimalla. Nythän ihmiset eivät enää usko samaa satua. Tämän tiesi virolainen kampaaja. Hän on ammattitaitoinen ihminen, neuvon Ilusalongin sinulle, jos ja kun lähdet ryhmämatkallemme ensi toukokuussa.

Putin pelastaa Ukrainan satanismilta

Lauantai 29.10.2022 - Pirkko Jurvelin

Putin pelastaa Ukrainan satanismin vallasta

Epäonnistuneen hyökkäyssodan jatkuessa Venäjä on joutunut kieroilemaan, kääntyilemään, pokkuroimaan, hikoilemaan ja selittelemään yhä enemmän sitä, miksi kyseiseen sotaan alun perin oli pakko ryhtyä. Ihan aluksi Venäjän tarkoitus Putinin mukaan oli Ukrainassa suoritettava denatsifikaatio (eli vapauttaa maa natsien vallasta), mutta koska mikään taho ei oikein jaksanut lämmetä tälle ajatukselle, niin valtionpäämies keksi uuden syyn hyökkäyssotaan: Ukraina piti desatanisoida eli suomennettuna vapauttaa Saatanan vallasta.

”Satanismi on uskonnollinen, ideologinen ja filosofinen oppi, joka perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta… Satanistit korostavat kristinuskon synteinä pitämiä asioita kuten itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta. Satanismiin sisältyy myös magiaa ja okkultismia sekä erilaisia rituaaleja. Länsimaisen okkultismin perintöä edustavana kristinuskon vastaisena aatteena satanismi järjestäytyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, kun Anton LaVey perusti saatanan kirkon ja kirjoitti opin perusteoksen Saatanallisen Raamatun… ”(Wikipedia)

Hmh, ja minä olin jo ajatellut, että Putin itse on ruumiillistunut S…. Mitä enemmän olen lukenut myös tämän diktaattorin kannattajien ulostuloja, sitä enemmän olen ollut ymmälläni. Uskovatko ihmiset todella siihen, mitä heidän hallitsijansa puhuu, ja toisekseen uskovatko he toisten venäläisten puheita. Puhuuko venäläinen nykyhallituksen politiikan puolesta, koska vilpittömästi uskoo Putinin olevan oikealla asialla, vai höpiseekö hän lämpimikseen oman nahkansa pelastamiseksi?

Lokakuun alussa Moskovan Punaisella torilla oli suuri kansanjuhla sen kunniaksi, että hallitus oli laittomasti liittänyt Venäjään neljä Ukrainasta valloitettua aluetta. Tilaisuudessa oli monenlaisia esiintyjiä, eräs heistä ortodoksipappi, näyttelijä ja juontaja Ivan Ohlobyst. Puheenvuorossaan kyseinen kirkonmies kiihotti kansaa ”pyhään sotaan” Ukrainassa. Ohlobyst julisti: ”Vapise, vanha maailma! Todellisen kauneuden, oikean uskon, oikean viisauden riistäjät! Jota johtavat mielipuoliset, perverssit satanistit. Vaviskaa, me olemme tulossa!”

Ohlobyst toitotti suureen ääneen tietysti niitä asioita, joita maan päämies halusi kuulla, eli venäläiset ovat tulossa hävittämään Ukrainan mielipuolet ja perverssit (mies on kiivas homouden vastustaja) sekä tuomaan tilalle todellisen kauneuden, uskon ja viisauden.

Mikäli minä tiedän, niin Putin itse on käynyt korkeintaan KGB:n rippikoulun, ja epäilen suuresti, ettei siinä koulussa painotettu hengen asioita. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen vaikea uskoa, että hän olisi todella huolissaan Ukrainan kansan henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Jos näin olisi, niin eikö maahan tulisi lähettää pommikoneiden ja rakettien sijasta lähetyssaarnaajia, eikö ihmisten tappamisen sijaan heitä pitäisi yrittää käännyttää pois satanismista oikeaan kristilliseen uskoon?

Sodan kuluessa Putin on varoittanut juutalaisia lähtemästä maasta, mutta tästä huolimatta kymmenet tuhannet juutalaiset ovat jättäneet Venäjän ja muuttaneet lähinnä Israeliin. Putinin sanojen mukaan ”Venäjän juutalaiset säilyttävät uskollisuutensa vanhoja hengellisiä perinteitä kohtaan ja antavat samalla maalle huomattavan panoksen kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja etnisten ryhmien välisen sovun sekä keskinäisen kunnioituksen ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden periaatteiden vahvistamiseen.” Henkilökohtaisesti uskon, että diktaattori haluaa kynsin hampain pitää kiinni juutalaisista, jotka tunnetusti ovat varakkaita, toimivat suurien yritysten keulahahmoina sekä ovat mukana monenlaisissa kulttuuripiireissä.

Toisaalta Venäjän turvallisuusneuvoston apulaissihteeri Aleksei Pavlov sisällytti uuspakanallisten hävitettävien kulttien listaansa Chabad-Lubavitshin juutalaisen lahkon, joka on syntynyt jo 1700-luvulla, ja johon suurin osa venäläisistä ja ukrainalaisista juutalaisista kuuluu. Ukrainassa meneillään olevalla sodalla on monenlaiset kasvot. Kyse ei ole ainoastaan maan omistamisesta ja hallitsemisesta, vaan mukana on myös uskonnollisia elementtejä (timesofisrael.com). Näin meidän ainakin halutaan ajattelevan.

Loppukevennyksenä voin kertoa juuri tehdystä onnellisuustutkimuksesta (harmi, kun hukkasin jo lähteen). Nykytiedon mukaan venäläiset eivät tunne itseään niin onnellisiksi kuin aikaisemmin. Suurin kysymys ja ongelma on: Milloin Ikea tulee takaisin?

Vladimir Putin, Venäjän ortodoksikirkon oma poika

Lauantai 26.2.2022 - Pirkko Jurvelin

Vladimir Putin, Venäjän ortodoksikirkon oma poika

Neuvosto-Venäjän historiassa on ortodoksisen kirkon merkitys vaihdellut aina kunkin aikakauden poliittisen tilanteen ja poliitikkojen intressien mukaan. 1900-luvun alussa hallitsijan siteet kirkkoon olivat voimakkaat, ja tsaari oli sekä Venäjän keisarikunnan että kirkon ylin hallitsija. Kommunismin tultua ”valtauskonnoksi” kirkon valta väheni, sillä marxismin oppien mukaan kristillinen uskonto oli oopiumia kansalle ja taikauskoa. 1920-luvulta lähtien kirkko koki valtion taholta suoranaista vainoa.

Vasta 1980-luvun lopulla ortodoksisen kirkon tilanne alkoi parantua, kun Mihail Gorbatsov lopetti vainot, ja viimein 2010-luvulla sen suhteet valtioon rupesivat vahvistumaan, sillä tuolloin Vladimir Putin alkoi hakea tukea ja tukijoita omalle vallalleen kirkon piiristä. Jumalanpalvelukseen osallistuva, tuohuksia sytyttävä ja ikonia suuteleva mies sai osakseen tavallisen kansan sympatiat ja luottamuksen ja auttoi unohtamaan tämän KGB-menneisyyden. Tänä päivänä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on Putinin läheinen liittolainen. Kumpikin osapuoli on hyötynyt tilanteesta, sillä uskonnonopetuksesta on tehty koulussa pakollista (!), ja esimerkiksi yleinen suhtautuminen homouteen ja homopareihin on kirkon opin mukaisesti hyvin karsasta. Patriarkka Kirill on myös henkilökohtaisesti netonnut läheisistä suhteistaan Putiniin. Sen osoituksena pidetään esimerkiksi miehen ranteessa vilahdellutta 30 000 euroa maksanutta kelloa sekä muutoinkin kirkon miehelle epäsovinnaista ylellistä elämäntapaa luksusjahteineen ja -huviloineen.

Miten tähän on tultu? Miksi Venäjän diktaattori veljeilee kirkon kanssa, vaikka sen oppi on kommunistisen aatteen mukaan oopiumia kansalle? Olen ollut monena kesänä vapaaehtoistöissä Suomen Valamossa oppaan tehtävissä. Luostarissa olen tavannut paljon turisteja ja tietysti kuullut mielenkiintoisia juttuja. Esittelin kerran turistiryhmälle vanhassa kirkossa ollutta maalausta, johon on kuvattu Laatokan Valamon saari erilaisine rakennuksineen noin sata vuotta sitten. Eräs ryhmässä mukana ollut henkilö rupesi kertomaan, kuinka nykyisin tällä luostarisaarella sijaitsee myös Putinin datsa eli kesähuvila. Kyseinen paikka on tietysti tarkoin vartioitu, ja siihen kuuluu myös pieni lentokenttä, jonne helikopteri voi laskeutua. Juttu kuulosti uskottavalta, kun tietää Putinin lämpimät suhteet Venäjän ortodoksisen kirkon nykyiseen johtajaan.

Putin on kuitenkin sen ikäinen mies, että hän on syntynyt ja elänyt vahvan kommunismin aikana. Mistä hän olisi saanut uskonnollisia virikkeitä? Joku (edelleen Valamon turistijoukosta) tiesi kertoa, että Vladimirin mummo oli ollut hurskas ortodoksi, ja että poika olisi hänen mukanaan päässyt tutustumaan kirkkoon ja sen oppiin. Joidenkin selitysten mukaan Vladimirin äiti olisi kastattanut pojan salaa. Aika haettuja spekulaatioita molemmat, sillä esimerkiksi Vladimir-pojan äidistäkään ei ole olemassa varmaa tietoa, ainoastaan aikamoinen määrä huhuja ja pimitettyä totuutta.

Kun Neuvostoliitto hajosi, kirkko alkoi siunata aseita ja armeijan joukkoja. 23.2.2022 julkaistiin Venäjän patriarkan lausumat onnittelut maan presidentille ”isänmaan puolustajien päivänä”, joka on Venäjän asevoimien vuosipäivä. Lausumassaan Kirill myötäilee Putinin ajatuksia kertomalla, että venäjän ortodoksinen kirkko on aina ”pyrkinyt antamaan merkittävän panoksen maanmiestensä isänmaalliseen kasvatukseen”.Tutkijoiden mukaan Kirillin käyttämä ilmaisu ”isänmaan puolustaminen” on tyypillistä Putinin ja putinistien käyttämää retoriikkaa, jolla vältetään sota-sanan käyttöä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan samainen patriarkka Kirill julkaisi seuraavanlaisen tiedotteen: ”Syvällä ja sydämestä tulevalla tuskalla näen tapahtumien aiheuttaman ihmisten kärsimyksen. Koko Venäjän patriarkkana ja kirkon päämiehenä, jonka lauma on Venäjällä, Ukrainassa ja muissa maissa, tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joita kärsimys on koskettanut.” Kirill kehottaa myös osapuolia välttämään aiheuttamasta siviiliuhreja ja kehottaa ihmisiä rukoilemaan. Hän siis tuntee myötätuntoa, mutta vieläkään hän ei voi käyttää sellaisia sanoja kuin ”sota” tai ”hyökkäys”.

Kun tämä sota loppuu, – ennemmin tai myöhemmin – Putin löydetään bunkkeristaan, jossa hän odottaa kohtaloaan kuten Hitler aikoinaan. Yksinäinen vanha mies, jolla ei ole enää mitään menetettävää. En usko, että edes Venäjän ortodoksisen kirkon päämies haluaa enää olla tuossa vaiheessa tukemassa joukkomurhan aloittanutta miestä.

Tuleeko sota?

Sunnuntai 13.2.2022 - Pirkko Jurvelin

Tuleeko sota?

Olen joskus aikaisemminkin kertonut, kuinka ukkini minua kerran katsellessaan mietti ääneen:”Säästyyköhän teidän sukupolvenne sodalta? Enpä usko.” Se oli varsin realistinen arvio 1800-luvun loppupuolella syntyneeltä mieheltä, joka oli kokenut elämänsä aikana kolme suurta sotaa ja myös ollut rintamalla. Omista sotakokemuksistaan hän ei puhunut koskaan, ja ymmärrän sen hyvin, sillä rauhaa rakastava ukkini ei kirjoittanut rankoista rintamakokemuksistaan edes sota-ajan päiväkirjoissaan ( ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”, Viljo Törmälän päiväkirjamerkinnät vapaussodan ajalta vuonna 1918, Bod).

Mieheni on tehnyt työuransa armeijan palveluksessa, mutta tästä huolimatta tai sen johdosta minä en hyväksynyt lelupyssyjä leikkikaluiksi kotiimme, mutta eipä tuo näyttänyt lapsiamme surettavan. Kun he ajattivat toisiaan ja kavereitaan pihalla puukeppi kädessään huutaen ”pum, pum!” tiesin, että kaunis rauhankasvatusaatteeni ei ollut ainakaan tuossa suhteessa kantanut hedelmää. - Kun vanhin tyttäremme meni armeijaan, olin tosi ylpeä (ja vähän kade, koska olisin itse aikoinani halunnut käydä armeijan).

Irakilainen tuttavani on kertonut, kuinka koko hänen lapsuutensa ajan maassa oli vallinnut jonkinlainen sotatila. Sotaa käyvät osapuolet vaihtelivat, mutta jossakin alitajunnassa kyti aina tieto siitä, että piti olla varovainen maassa vallitsevan epävakaan tilanteen vuoksi.

Ei ole helppo samaistua tuollaiseen olotilaan ja ilmapiiriin, kun itse on saanut koko elämänsä ajan asua rauhallisessa maassa. Voi vain kuvitella, kuinka jatkuva pelko ja varuillaan olo muokkaavat ihmisen persoonallisuutta, ajatuksia ja koko elämää.

”Naton miinalaivat ovat saapuneet Helsingin ja Tallinnan välille”, ”Sanna Marin: Suomi on valmis auttamaan Ukrainaa”, ”Kuilu Venäjän ja lännen välillä kumpuaa vuosisatojen takaa”, ”Jännitteet lännen ja Venäjän välillä kiristyvät”, tässä muutamia poimintoja tämän päivän (13.2.2022) lehtien uutisotsikoista. Jos Pekingin olympialaiset eivät hallitsisi niin suuresti iltapäivälehtien etusivuja, niin uutiset mahdollisesta tulevasta sodasta Venäjän ja Ukrainan välillä olisivat varmasti paljon enemmän esillä.

Kuka haluaa sotaa ja miksi? Tätä pohdimme eilen illalla, kun olimme kokoontuneet minun huoneeseeni iltakahville kylpyläporukkamme kanssa. Miksi Venäjä haluaa Ukrainan? Mitä Ukrainalla on sellaista, mitä Venäjä tarvitsee niin paljon, että on valmis aloittamaan sodan ja tapattamaan omia nuorukaisiaan? Haluavatko venäläiset mitään? Tuskin tavallinen kansalainen sotaa haluaa. Mitä Putin haluaa? Nimensä historiaan? Emme tienneet, emmekä ymmärtäneet. Pitääkö sotaa edes ymmärtää?

Kysymykseen ”miksi pitää sotia?” vastaa internet seuraavasti:” Sotaa voidaan käydä valtioiden välillä tai järjestäytyneiden joukkojen välillä valtion sisällä. Sotiin ajavat erilaiset syyt kuten köyhyys, kansalaisten eriarvoisuus, talouden heikkeneminen, taistelu luonnonvaroista, luottamuksen puute eri ryhmittymien välillä ja järjestelmälliset ihmisoikeusloukkaukset.”

Viljo Törmälä, 30.3.1918

” Se eilinen oli pisin perjantai tähänastisessa elämässä. Pitkäperjantai se oli. Toissa iltana matkaan lähdettiin, yö hangessa maattiin, ikävä yö. Sitten yhtäkkiä matkaan, kierrettiin vihollinen, eilen aamulla hyökättiin. Se onnistui aivan hyvin. Ikävää hommaa. Vaikealta minusta tuntuisi ampua miestä, jonka näkisi. Semmoista sota on. Mutta tuntuu niin selvältä, todemmalta, että en sodan mies ole. En haluaisi ampua. Katsellessa kylmenneitä vihollisia tuntuu niin surulliselta, miksi piti Suomen kansan tulla niin onnettomaan tilanteeseen, että veli vihaa veljeänsä. Kun kerran parantuisi haava, joka verta vuotaa. Tulisi onnellisempi Suomi. Kaikki ymmärtäisivät toisiaan yhteismielin. Ja Tampere kyllä menee.”