Ukraina ja Suomi - säilyykö itsenäisyys?

Sunnuntai 26.2.2023 - Pirkko Jurvelin

Ukraina ja Suomi – säilyykö itsenäisyys?

Opiskelin lyhyemmän oppimäärän Ukrainan ja Suomen historiaa, ja viisastuinkin jonkin verran. Nykyisen Ukrainan alueella on ollut asutusta jo vuosituhansien ajan. Paimentolaiskansojen jälkeen tulivat tataarit, ja 900-luvulla kutsuttiin sitä aluetta, joka ulottui Mustaltamereltä Pohjoiselle jäämerelle, nimellä Kiovan Rus. 1500-luvulla Ukrainaan syntyi kasakkayhteisöjä, ja 1660-luvulla itäinen Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjään, kun taas Länsi-Ukrainasta tuli osa Puola-Liettuaa.

Ukraina itsenäistyi 1917 (!) Venäjän vallankumouksen aikana, maata kutsuttiin Ukrainan kansantasavallaksi, ja se oli yhä valtioliitossa Venäjän kanssa. Maassa alkoi sisällissotien kausi. Vuonna 1920 Puola valloitti Kiovan, ja tällöin Ukraina jaettiin kahtia Puolan ja Venäjän kesken. Vuonna 1922 Ukrainasta tuli neuvostotasavalta, eli itsenäisyyden aika jäi tuolloin hyvin lyhyeksi ja rosoiseksi. Toisen maailmansodan aikana Saksa miehitti maan, ja sodan loputtua Neuvostoliitto valtasi sen jälleen kerran ja liitti osaksi alusmaitaan. Neuvostoliiton hajottua 1991 Ukraina julistautui jälleen itsenäiseksi.

Vuonna 2014 Venäjä valtasi Krimin niemimaan sekä Ukrainan venäjänkielisiä alueita Luhanskista ja Donetskista.

Ukrainan historiaan viitaten Vladimir Putin on sanonut, ettei Venäjä pidä Ukrainaa itsenäisenä valtiona, ja tämän ajatuksen oikeuttamana Putin allekirjoitti julistukset, joiden mukaan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan alueet on nyt liitetty osaksi Venäjää.

Ukraina haki Euroopan Unionin jäsenyyttä vuonna 2022, ja se hyväksyttiin ehdokasmaaksi, samoin Ukraina jätti virallisen jäsenhakemuksen Natoon syyskuussa 2022.

Suomessa on ollut ihmisasutusta jo kymmenien tuhansien vuosien ajan. Ruotsi ja Suomi solmivat Pähkinäsaaren rauhansopimuksen vuonna 1323, ja tuolloin Suomen alueen hallinta siirtyi pysyvästi Ruotsille. 1700-luvulla alkoi Suur-Ruotsi heiketä, ja Venäjä miehitti rajamaansa Suomen kahteen otteeseen. Vuonna 1809 Venäjä valloitti Suomen kokonaan, ja maasta tuli autonominen suurruhtinaskunta. Venäjän tsaari oli kuitenkin myötämielinen siinä suhteessa, että maamme sai mahdollisuuden kehittää itsehallintoa.

Lokakuun vallankumous syöksi Venäjän sisäiseen sekasortoon, ja Suomi käytti tätä hyväksi ja julistautui itsenäiseksi vuonna 1917 (kuten myös Ukraina). Sisällissota repi maatamme, mutta kansallinen yhtenäisyyden tunne lujittui ulkopuolisen uhkan edessä, ja talvisodassa ja jatkosodassa suomalaiset pitivät pintansa yhtenä kansana. Lopulta kuitenkin menetimme rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle 10% maa-alueistamme ja joudimme maksamaan kalliit sotakorvaukset.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995, mutta halusi säilyttää sotilaallisen puolueettomuutensa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa.

Opiskellessani tätä lyhyttä oppimäärää Ukrainan ja Suomen historiasta, jäin tarkastelemaan vuosilukua 1917. Kyseisenä vuonna molemmat maat itsenäistyivät, mutta ainoastaan Suomen itsenäisyys säilyi. Ukraina itsenäistyi myöhemmin uudestaan, mutta Venäjä uhkaa jälleen kerran maan oikeutta olla itsenäinen. Varmasti hyvin moni on ajatellut, että meidän kohdallamme saattaa tapahtua samoin: Historiaan vedoten Putin ilmoittaa, että Suomi kuuluu Venäjälle.

Siis myös oman maamme itsenäisyyden vuoksi Venäjän on hävittävä tämä Ukrainaan kohdistettu valloitussota, ja vaikka rauhanaate sinällään on kannatettava, kaunis ja hyvä, niin tässä tilanteessa en voi asettua puoltamaan sitä. Valitettavasti näyttää siltä, että rauha Euroopassa saavutetaan vain sotimalla.

Lähde: globalis.fi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Suomi, Venäjä, historia

Onko pakko? Tappavatko yksilönoikeudet meidät?

Sunnuntai 26.12.2021 - Pirkko Jurvelin

Onko pakko? Tappavatko yksilönoikeudet meidät?

Tuttavani mesosi isoon ääneen: Hänellä oli kaksi ystävää, jotka eivät terveydellisistä syistä (sanoo hän) voineet ottaa koronarokotteita. Nämä henkilöt haluavat kuitenkin mennä erilaisiin tilaisuuksiin ja osallistua tapahtumiin. Yhteiskunnan velvollisuus on järjestää asiat niin, että myös nämä rokottamattomat pääsevät sinne, minne haluavat. Haloo, yhteiskunta, herää ja toimi! Kuuntelin aikani ja mietin, oliko tuttavani tosissaan. Kyllä, kyllä hän oli vaatimassa oikeuksia rokottamattomille. En jaksanut kuunnella sitä paasausta pitkään, vaan totesin, että eiköhän näillekin olisi parempi pysyä kotosalla, jos siis todella pelkäsivät tartuntoja, eikä muutenkaan ole reilua kulkea ympäriinsä tuossa tilanteessa. Se sitten siitä keskustelusta.

Rokotuspakkoa suunnitellaan jo monissa maissa, esimerkiksi Saksassa. Itävallassa pakkorokotuslaki tulee voimaan ensi helmikuussa, ja Ecuadorissa se on jo voimassa. Demokraattisissa länsimaissa asian läpi vieminen ei tule olemaan helppoa, vaikka kysymyksessä olisi satojentuhansien, jopa miljoonien ihmishenkien pelastaminen. Yksilönoikeudet luetellaan maan perustuslaeissa, eikä lakimuutosten tekeminen ole koskaan yksinkertaista. Yksilöllä on ainakin toistaiseksi oikeus olla ottamatta koronarokote, vaikka hänen käyttäytymisensä aiheuttaisi kanssaihmisten kuolemia.

Yhteiskunta on kuitenkin säätänyt myös lakeja, joilla meidät pakotetaan tekemään jotakin. Et esimerkiksi saa ajaa autoa, ellet hanki sitä ennen ajokorttia (kallista lystiä), ja ajolupa pitää sitten myöhemmillä vuosilla vielä päivittää. Sinun on siis pakko hankkia ajokortti, ellet aio koko ikääsi matkustaa jonkun kyydissä. Jokainen ymmärtää kuitenkin, että tämä laki on tehty kaikkien turvallisuutta ajatellen, eikä sitä vastaan tee kenenkään mieli protestoida.

Jos matkustat ulkomaille, sinulla täytyy olla virallinen henkilöllisyystodistus. Passi on pakko hankkia, mikäli aiot matkustaa Schengen-maiden ulkopuolelle, ja nykyisin matkustajalla täytyy olla myös asiakirja joko riittävistä koronarokotuksista, sairastetusta taudista tai puhtaasta testistä. Kaikki nämä asiakirjavaatimukset ovat ymmärrettäviä kansalaisten turvallisuutta ajatellen. Lainsäädäntö määrää meidän käyttäytymistämme aika pitkälle, ja näin on hyvä.

Suomessa ei ole koulupakkoa, mutta meillä on oppivelvollisuus. Koulua voi käydä siis esimerkiksi kotona, mutta oppimista kontrolloidaan. Oppivelvollisuus lakkaa, kun peruskoulun oppimäärä tulee suoritettua, tai kun opiskelun aloittamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. 1.8.2021 tuli voimaan laki, jonka mukaan oppivelvollisuus päättyy vasta, kun opiskelija on täyttänyt 18 vuotta. Aikamoista sivistämisen pakkoa, josta kansamme hyötyy.

Siivoilin tässä eräänä päivänä mappihyllykköä ja löysin kansion, jossa oli tietoja isäni sotilasurasta. Papereiden mukaan hän oli osallistunut vuosina 1941-44 taisteluihin Uhtuan länsi- ja pohjoispuolella, Summassa, Tammisaaressa, Ventelässä ja Viipurinlahdella joukkueenjohtajana haavoittuen taisteluissa sodan loppupuolella. Papereiden mukaan miehen johtamis- ja kouluttamistaito ovat olleet hyviä, luonteeltaan hän on ollut ”asiallinen, harkitseva ja hiljainen”. Isä ylennettiin myöhemmin yliluutnantiksi. Isäni ja hänen isänsä olivat molemmat luonteeltaan rauhan miehiä. Päätös lähteä vapaussotaan ei ollut ukilleni helppo. Päiväkirjoissaan hän tuskailee sitä, kuinka väärin on tappaa oman kansan ihmisiä. Sotaan hän meni kuitenkin, velvollisuus kutsui. Isäni puolestaan lähti kesken seminaariopintojen toisten poikien kanssa rintamalle. Nuoret miehet olivat varmasti seikkailunhaluisia mutta myös hyvin isänmaallisia.

Saamme olla kiitollisia kaikille sotaveteraaneillemme siitä, että he lähtivät kuolemanpelko sisimmässään rintamalle, vaikka eivät olisi halunneetkaan. Se oli sisäinen pakko. Toivoisin, että tuo velvollisuudentunto nostettaisiin esiin myös nykyisessä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa. Lopultakaan me emme ole täällä yksin, vaan osa suomalaista yhteiskuntaa, joka antaa meille paljon, ja jota meidän tulee olla tukemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rokotuspakko, Suomi sodassa, yksilönvapaus

Saksalainen Suomi 1918

Keskiviikko 27.2.2019 - Pirkko Jurvelin

 

                  Saksalainen Suomi 1918

 Olin kuuntelemassa eilen luentoa, jonka otsikkona oli ”Saksalainen Suomi 1918 – Miten Suomi pelastui Saksan avulla ja avulta?” Aihe kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että olin joutunut perehtymään Suomen sisällissodan tapahtumiin julkaistessani ukkini päiväkirjat tuolta ajalta. Teokseni nimi on ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”. Kun palasin kotiin luennon jälkeen, minun oli heti tarkastettava muutama kohta ukin muistiinpanoista, joiden sisältö olikin aivan yhteneväinen esitelmän sisällön kanssa. Luennoitsijat Marjaliisa ja Seppo Hentilä tunsivat asiansa perusteellisesti, ja suosittelenkin heidän teostaan ”Saksalainen Suomi 1918” asiasta kiinnostuneille. Kirjasta on otettu jo neljäs painos, ja se on juuri ilmestynyt myös saksaksi.

No, pelastuiko Suomi Saksan avulla? Totuus on yksinkertaisuudessaan: kyllä. Tosin sanotaan, että valkoiset olisivat voittaneet sodan joka tapauksessa, mutta että siihen olisi mennyt paljon enemmän aikaa. Mene ja tiedä. Suomen valkoiset kutsuivat siis saksalaisia avukseen sotatoimiin, ja heitä saapuikin noin 14 000 sotilasta ja upseeria, jotka toivat mukanaan omat hevosensa, lehmiä ja jopa rehut näille. Toisin kuin olin kuvitellut, saksalaiset eivät taistelleet yhdessä valkoisten kanssa, vaan omina joukkoinaan miehittämällä ensiksi Ahvenanmaan, jatkaen sieltä Uudellemaalle, Kanta- ja Päijät-Hämeeseen jne. Ukkini päiväkirjasta luin seuraavan merkinnän vapunpäivältä 1918:” Saksalaisia enemmän jo nähdä saatiin. Uljaat pojat, kuitenkin ihmisiä hekin, vaikka kohta satumainen loiste heitä ympäröi. Uljaat pojat, Suomen vapaussodan maineikkaita auttajia. Ihmeellistä, että he suuren Saksan pojat tänne Tuuloksen salomaille ovat joutuneet.”

Mitä Saksa odotti saavansa vastalahjaksi auttaessaan Suomen valkoisia itsenäisyystaistelussa? Saksaa kiinnostivat Suomen luonnonvarat, ulkomaankauppa ja myös se, että maa saattoi Suomen kautta harjoittaa sotatoimia  Neuvosto-Venäjää ja länsiliittoutuneita vastaan. Kokeneena sotilaana ja poliitikkona Mannerheim olikin saksalaisten saapumista vastaan, mutta ei lopulta mahtanut asialle mitään. Suomi ei kuitenkaan – onneksi - saanut saksalaista kuningasta, ja näin maamme pelastui siltä asemalta, johon se olisi Saksan alusmaana joutunut Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan.

Luennon jälkeisessä keskustelussa nousi esille se huomio, että Saksan ja sen kulttuurin vaikutus suomalaisiin ja Suomeen on ollut suuri kautta aikojen. Molempien maailmansotien aikaiset yhteiset sotahankkeet ovat tuttuja meille kaikille, mutta kuka muistaa historian tunneilta Hansaliiton ja esimerkiksi sen, että täältä meiltä on lähdetty opiskelemaan Saksan yliopistoihin jo keskiajalla? Muutama vuosikymmen sitten kouluissa opiskeltiin vieraina kielinä lähinnä latinaa, ruotsia ja saksaa. Minunkin isäni opiskeli lukiossa saksaa, ja hänellä oli ystäviä ja tuttavia saksalaisen partioliikkeen parissa. 

 Luennon lopussa Seppo Hentilä joutuikin toteamaan, että nuo ajat ovat ohi (vaikka paikalla oli useampia saksalaisia Suomi-Saksa seuran jäseniä), sillä nykyisin elämme USA-johtoisessa yhteiskunnassa. Onko näin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi sisällissota, Saksa, Hansa-liitto