Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Lauantai 21.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Me suomalaiset röyhistämme aina rintaamme, kun tulee puheeksi maamme itsenäisyys. Maammehan kuuluin Ruotsin vallan alaisuuteen aina vuoteen 1809 saakka, jolloin Venäjä liitti sen alaisuuteensa. Maamme oli tuolloin ns.”autonominen suuriruhtinaskunta”, mikä tarkoitti sitä, että Venäjän keisari oli Suomen hallitsija, mutta samanaikaisesti suomalaiset saivat itse päättää monista asioista. Sortovuodet aiheuttivat sen, etteivät suomalaiset enää voineet luottaa venäläisiin hallisijoihinsa, ja pitkällisen prosessin tuloksena maamme julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917. Tämä oli osittain mahdollista sen vuoksi, että Venäjällä tapahtui vallankaappaus, ja keisarivalta kaatui. Maan uusi bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden kuten suurin osa muista maailman maista vuosina 1918-1919, tosin Leninin taka-ajatuksena oli se, että Suomi liittyisi myöhemmin vapaaehtoisesti Venäjän osavaltioksi.

Ihan helposti itsenäistyminen ei kuitenkaan käynyt, vaan Suomessa syttyi sisällissota. Kysynkin silloin tällöin itseltäni, että jos punaiset olisivat voittaneet sodan, niin puhuisimmeko me täällä venäjää, ja olisiko maamme yksi Venäjän alusmaista. Kiitos, ukki, ja muut valkoisten puolella taistelleet!

Luonnollisesti maamme itsenäisyyshistoria on monimutkainen ja polveileva, ja voidaan hyvin sanoa, että itsenäisyysajatus syntyi ja kypsyi jo 1700-luvulta lähtien. Toisaalta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamat mullistukset ja maailmassa vallitseva kaoottinen tilanne saivat Suomen poliitikot huomaamaan, että nyt oli sopiva aika toteuttaa itsenäisyyshanke.

Mutta kuitenkin: Mikä oikeus Suomella oli julistautua itsenäiseksi? Toki maassamme on puhuttu aina omaa kieltä – tai kansa on puhunut -, sillä ylempi sääty, papisto ja oppineet ovat tilanteen mukaan puhuneet joko ruotsia tai venäjää. Mutta oikeuttaako kieli yksin itsenäisyyteen? Miksi emme olisi voineet jäädä Venäjän/ Neuvostoliiton alaisuuteen, osaksi suurta maata, joka oli hallinnut meitä jo yli sadan vuoden ajan? On huomattava, että vaikka useimmat maailman valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden jo vuoden 1918 kuluessa, niin kaikki eivät sitä suinkaan tehneet. Pohdiskelivatko näiden maiden poliitikot myös kysymystä siitä, että oliko Suomella oikeutta vaatia itsenäisen maan asemaa, ja mitkä olisivat mahdolliset seuraukset maan itsenäistymisestä?

Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Väestöltään maa on monikansallinen ja uskontopohjaltaan myös hyvin vaihteleva, joskin maan perustuslain mukaisesti se on juutalainen valtio. Nimi ”Israel” on tarkoittanut jo kolmen vuosituhannen ajan sekä Israelia maana että juutalaista kansaa asuivatpa he sitten Israelissa tai jossakin muualla maailmassa diasporassa. Juutalaisen kansan ja maan historia on niin moniulotteinen, ettei sitä voi tässä tekstissä edes yrittää selittää. Joka tapauksessa Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat heti valtion itsenäisyyden

Ja nyt on aika esittää sama kysymys kuin Suomen kohdalla: Mikä oikeus Israelilla oli julistautua itsenäiseksi valtioksi? Yksi – ja hyvä syy – on tietenkin se, että juutalaiset saisivat lopultakin oman kansallisvaltionsa. Juutalaiset perustelevat uuden maansa itsenäisyyttä sillä, että he ovat palanneet alkuperäiseen kotimaahansa, josta heidät on joskus historian saatossa ajettu pois. Mutta jälleen: Mikä oikeuttaa maan itsenäisyysjulistukseen?

Suunnittelimme jälkikasvun kanssa ulkomaanmatkaa, ja innostuin hakemaan kirjahyllystä vanhan karttakirjan, joka oli joskus ollut minulla käytössä kouluopetuksessa. Lehteilin sivuja ja huomasin:- Hei, täällä Jugoslaviassa on… Kyllä jälkikasvulle maittoi nauru: Jugoslavia! Ja sitten otettiin puhelimet esiin ja ruvettiin etsimään faktaa. Kansallisten ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi entisen Jugoslavian alue on jakaantunut seitsemäksi itsenäiseksi valtioksi, joita ovat Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo, Kroatia, Makedonia, Serbia, Montenegro ja Slovenia. Jälleen esitän saman kysymyksen: Mikä oikeus näillä valtioilla oli julistautua itsenäisiksi. Ilmeisesti taustalla ovat olleet erilaiset etniset, uskonnolliset sekä myös poliittiset näkemykset. Mutta riittääkö se?

Lopputiivistelmäksi ja näiden esimerkkien avulla haluan sanoa sen, että mikään valtio ei tarvitse kenenkään ulkopuolisen tahon lupaa päättää itsenäistymisestä. Kun on oikea aika ja tarve, niin silloin sen on tapahduttava. Se, mitä itsenäisyysjulistuksesta seuraa, onkin sitten taas eri asia.

Itsenäinen ja vapaa?

Perjantai 4.12.2020 - Pirkko Jurvelin

Itsenäinen ja vapaa?

Jo lapsesta saakka minulle oli selvää, että Suomi on itsenäinen maa. Vasta aikuisiällä, vähä vähältä, minulle on selvinnyt, kuinka paljon uhrauksia tuon itsenäisyyden saavuttaminen on vaatinut, ja kuinka paljon työtä sen ylläpitämiseen on tarvittu ja tarvitaan yhä.

Jo lapsesta asti minulle oli selvää, että Suomen itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoittanut täyttä vapautta. Lapsuuteni ja nuoruusiän ilmapiirissä oli pelkoa ja epäluottamusta, vanhempien ihmisten huokauksia ja epämääräisiä huomautuksia. Noottikriisin tunsin selvästi, vaikka en siitä tiennyt enkä ymmärtänyt, mutta tunsin sen. Konkreettinen lohdutus tuossa tilanteessa oli meille torniolaisille Ruotsin rajan läheisyys: Jos itänaapuri hyökkäisi maahamme, niin mehän juoksisimme Ruotsiin karkuun tuosta vain. Tai niin me ainakin ajattelimme, emmekä itse asiassa olisi olleet läheskään ensimmäinen sukupolvi, joka olisi käyttänyt hyväkseen kyseistä rajaa. No, jossakin vaiheessa (kutsutaanko sitä ”liennytykseksi” vai miten lienee?) lakkasin epäilemästä ja pelkäämästä, lakkasin myös miettimästä sitä, mitä voin sanoa ääneen Neuvostoliitosta/Venäjästä tai idänpolitiikasta yleensä.

Muistan kolme kokemusta vaihto-oppilasvuodeltani kolmesta eri maasta, ja kaikista niistä jäi mieleeni se ajatus, ettei itsenäisyys ole välttämättä sama asia kuin vapaus. - Lähdimme saksalaisperheeni kanssa joululomalla omalla autolla sen silloiseen Tsekkoslovakiaan. Perheen isä ja äiti olivat tutustuneet tuon ajan Länsi-Saksassa useampaan tsekkiloikkariin, ja yksi lomamatkan tarkoitus oli viedä lahjapaketteja (vaatteita, ruokaa jne) näiden nuorten miesten perheille. Asuimme hotellissa, ja yhteyshenkilömme Alfi tuli luoksemme sinne. Olimme yhdessä huoneessa, juttelimme jonkin aikaa niitä näitä, sitten Alfi osoitti sormellaan ylös kattoon samalla puhuen jotain yhdentekevää. Se oli selvä merkki: Siirryimme pois hotellista keskustelemaan ulos, koska Alfin mukaan huoneessa oli mikrofoneja, ja keskustelujamme kuunneltaisiin, sillä loikkareiden ja heidän perheidensä asioista ja suunnitelmista haluttiin tietoja. Sitä en tiedä, miten Alfi itse oli uskaltautunut yhteyshenkilöksi. Mitä suhteita hänellä oli ja minne?

Keväällä oli vuorossa lomamatka Kreikkaan. Perhe oli ottanut aikoinaan suojelukseensa kreikkalaisen Elefterian eli Elfin, jonka minäkin opin tuntemaan hyvin. Elfi opiskeli yliopistossa Kölnissä, mutta hänen sukulaisensa vierailivat isäntäperheeni luona ja samoin he vuorostaan Kreetalla Elfin perheen kotona. Ateenassa meillä oli sovittu tapaaminen erään paikallisen kirjailijan kanssa, joka oli perheen tuttu jo vuosien takaa. Olimme jälleen hotellissa, isä jututti vierasta tarjoilun lomassa ja kyseli maan poliittisesta tilanteesta. Kreikassa oli tehty sotilasvallankaappaus pari vuotta aikaisemmin, ja sen myötä ihmisten elämä oli muuttunut paljon. Tämä vanha perhetuttu ei uskaltanut sanoa mitään, ja kun isä huomasi, kuinka kiusallinen ja vaikea tilanne oli miehelle, hän vaihtoi puheenaihetta. Oliko mahdollista, että kyseinen henkilö epäili saksalaisperheen tarkoitusperiä? Vai pelkäsikö myös hän mikrofoneja?

Olin vaihto-oppilasporukan kanssa jonkinlaisella opintomatkalla silloisessa Länsi-Berliinissä. Tietysti halusin käydä myös Itä-Berliinin puolella, koskapa se oli mahdollista meille ”länkkäreille”. En muista enää, mitä kautta sitten tutustuin (olin jonkun toisen vaihto-oppilaan kanssa liikkeellä) kahteen itäsaksalaiseen nuoreen. Vietimme päivän yhdessä, ja kun oli aika lähteä lännen puolelle (passintarkastukset kaupungin itä- ja länsipuolella, metroon mentäessä ja sieltä poistuttaessa), nämä uudet tuttavamme saattoivat meitä vain vähän matkaa. He selittivät rehellisesti, etteivät uskaltaneet tulla kovin lähelle asemaa, ettei heitä yhdistettäisi länsimaalaisiin, ja näin saattaisi syntyä epämääräisiä väärinkäsityksiä heidän luotettavuudestaan. Ymmärsimme tilanteen tietysti, olihan meille pidetty muutama neuvoa-antava luento ennen matkaa.

Luulenpa, etteivät läheskään kaikki ns. ”länsimaisen sivistyksen” parissa elävät ihmiset ymmärrä, kuinka etuoikeutettuja me olemme saadessamme rypeä tässä yksilön ja ryhmien vapaudessa. Saamme ilmaista mielipiteemme suullisesti tai kirjallisesti täysin vapaasti, saamme tehdä ja toimia oman mieltymyksemme mukaan, ja jos epäonnistumme siinä tai tässä, meille ollaan tyrkyttämässä lähes ilmaista apua. Meitä suojaa laki, joka on niin liberaali, että se joskus tuntuu liialliselta. Minun ei tarvitse miettiä, kuinka pitkä matka Oulusta on Haaparannalle, koska minä en pelkää itänaapuria. Tosin toivoisin kuitenkin, että Suomi liittyisi NATO:n jäseneksi, sillä tiedän, että tämä liittolaisuus takaisi useammalle tuttavalleni paremmat yöunet.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!