Onko pakko? Tappavatko yksilönoikeudet meidät?

Sunnuntai 26.12.2021 - Pirkko Jurvelin

Onko pakko? Tappavatko yksilönoikeudet meidät?

Tuttavani mesosi isoon ääneen: Hänellä oli kaksi ystävää, jotka eivät terveydellisistä syistä (sanoo hän) voineet ottaa koronarokotteita. Nämä henkilöt haluavat kuitenkin mennä erilaisiin tilaisuuksiin ja osallistua tapahtumiin. Yhteiskunnan velvollisuus on järjestää asiat niin, että myös nämä rokottamattomat pääsevät sinne, minne haluavat. Haloo, yhteiskunta, herää ja toimi! Kuuntelin aikani ja mietin, oliko tuttavani tosissaan. Kyllä, kyllä hän oli vaatimassa oikeuksia rokottamattomille. En jaksanut kuunnella sitä paasausta pitkään, vaan totesin, että eiköhän näillekin olisi parempi pysyä kotosalla, jos siis todella pelkäsivät tartuntoja, eikä muutenkaan ole reilua kulkea ympäriinsä tuossa tilanteessa. Se sitten siitä keskustelusta.

Rokotuspakkoa suunnitellaan jo monissa maissa, esimerkiksi Saksassa. Itävallassa pakkorokotuslaki tulee voimaan ensi helmikuussa, ja Ecuadorissa se on jo voimassa. Demokraattisissa länsimaissa asian läpi vieminen ei tule olemaan helppoa, vaikka kysymyksessä olisi satojentuhansien, jopa miljoonien ihmishenkien pelastaminen. Yksilönoikeudet luetellaan maan perustuslaeissa, eikä lakimuutosten tekeminen ole koskaan yksinkertaista. Yksilöllä on ainakin toistaiseksi oikeus olla ottamatta koronarokote, vaikka hänen käyttäytymisensä aiheuttaisi kanssaihmisten kuolemia.

Yhteiskunta on kuitenkin säätänyt myös lakeja, joilla meidät pakotetaan tekemään jotakin. Et esimerkiksi saa ajaa autoa, ellet hanki sitä ennen ajokorttia (kallista lystiä), ja ajolupa pitää sitten myöhemmillä vuosilla vielä päivittää. Sinun on siis pakko hankkia ajokortti, ellet aio koko ikääsi matkustaa jonkun kyydissä. Jokainen ymmärtää kuitenkin, että tämä laki on tehty kaikkien turvallisuutta ajatellen, eikä sitä vastaan tee kenenkään mieli protestoida.

Jos matkustat ulkomaille, sinulla täytyy olla virallinen henkilöllisyystodistus. Passi on pakko hankkia, mikäli aiot matkustaa Schengen-maiden ulkopuolelle, ja nykyisin matkustajalla täytyy olla myös asiakirja joko riittävistä koronarokotuksista, sairastetusta taudista tai puhtaasta testistä. Kaikki nämä asiakirjavaatimukset ovat ymmärrettäviä kansalaisten turvallisuutta ajatellen. Lainsäädäntö määrää meidän käyttäytymistämme aika pitkälle, ja näin on hyvä.

Suomessa ei ole koulupakkoa, mutta meillä on oppivelvollisuus. Koulua voi käydä siis esimerkiksi kotona, mutta oppimista kontrolloidaan. Oppivelvollisuus lakkaa, kun peruskoulun oppimäärä tulee suoritettua, tai kun opiskelun aloittamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. 1.8.2021 tuli voimaan laki, jonka mukaan oppivelvollisuus päättyy vasta, kun opiskelija on täyttänyt 18 vuotta. Aikamoista sivistämisen pakkoa, josta kansamme hyötyy.

Siivoilin tässä eräänä päivänä mappihyllykköä ja löysin kansion, jossa oli tietoja isäni sotilasurasta. Papereiden mukaan hän oli osallistunut vuosina 1941-44 taisteluihin Uhtuan länsi- ja pohjoispuolella, Summassa, Tammisaaressa, Ventelässä ja Viipurinlahdella joukkueenjohtajana haavoittuen taisteluissa sodan loppupuolella. Papereiden mukaan miehen johtamis- ja kouluttamistaito ovat olleet hyviä, luonteeltaan hän on ollut ”asiallinen, harkitseva ja hiljainen”. Isä ylennettiin myöhemmin yliluutnantiksi. Isäni ja hänen isänsä olivat molemmat luonteeltaan rauhan miehiä. Päätös lähteä vapaussotaan ei ollut ukilleni helppo. Päiväkirjoissaan hän tuskailee sitä, kuinka väärin on tappaa oman kansan ihmisiä. Sotaan hän meni kuitenkin, velvollisuus kutsui. Isäni puolestaan lähti kesken seminaariopintojen toisten poikien kanssa rintamalle. Nuoret miehet olivat varmasti seikkailunhaluisia mutta myös hyvin isänmaallisia.

Saamme olla kiitollisia kaikille sotaveteraaneillemme siitä, että he lähtivät kuolemanpelko sisimmässään rintamalle, vaikka eivät olisi halunneetkaan. Se oli sisäinen pakko. Toivoisin, että tuo velvollisuudentunto nostettaisiin esiin myös nykyisessä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa. Lopultakaan me emme ole täällä yksin, vaan osa suomalaista yhteiskuntaa, joka antaa meille paljon, ja jota meidän tulee olla tukemassa.

Uskonnonvapaus

Perjantai 4.6.2021 - Pirkko Jurvelin

Uskonnonvapaus

Uskonnonvapaus on perusoikeus, johon kuuluu vapaus uskoa, vapaus olla uskomatta, ja valtion tasapuolinen suhtautuminen eri vakaumuksiin. Uskonnonvapaus ei edellytä valtion erityistoimia, ja esimerkiksi koulun velvollisuus uskonnon opetukseen ei ole uskonnon vapauden osa. Valtion tasapuolinen kohtelu tarkoittaa vakaumusten tasa-arvoa: mitään uskontoa ei suosita toisen kustannuksella, uskontoja ei suosita uskonnottomuuteen verrattuna, eikä uskonnollisten järjestöjen toimintaa rajoiteta muita järjestöjä enempää (uskonnonvapaus.fi).

Suomen perustuslain 11§: Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen teki huhtikuun loppupuolella syyteharkinnan kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen puheista ja kirjoituksista. Ne tutkitaan Toiviaisen mukaan ”sananvapauden, uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden näkökulmasta”. Vanhin tarkastelun alla oleva kannanotto on vuodelta 2004, jossa Räsänen ilmaisee mielipiteensä kirjoittamalla, että ”homous ei ole terve seksuaalisuuden variaatio”. Muita arvioitavia julkaisuja ovat Räsäsen some-julkaisu kirkon ja Pride-tapahtuman yhteistyöstä sekä hänen puheensa radiossa loppuvuodesta 2019.

Toiviainen on sitä mieltä, että on rikos, jos ihminen käyttää raamatun tekstiä tukemaan omia halventavia ajatuksiaan ja käsityksiään toisesta ihmisryhmästä. Räsänen itse on ilmoittanut puolustavansa sanan- ja uskonnonvapautta niin pitkälle kuin on tarve. Hän on ilmaissut myös huolensa nykyisestä, yhä uskontokielteisemmäksi käyvästä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Räsänen on todennut, että monet kristityt joutuvat ”elämään kaapissa”.

Pari päivää sitten uutisoitiin, että Päivi Räsänen oli saanut tukea yllättävältä taholta: Joukko tunnettuja professoreita ja muita vaikuttajia Yhdysvalloista vaatii avoimessa kirjeessään asettamaan taloudellisia pakotteita Suomen valtakunnansyyttäjää vastaan. Kirje on osoitettu Yhdysvaltojen kansainvälisen uskonnollisen vapauden komitealle. Kirjeen mukaan Toiviainen rikkoo mm. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklaa no:18: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”

Minun lapsuudessani kristilliset arvot loivat perustan yhteiskunnalle ja kasvatukselle. Tietenkään se ei tarkoittanut sitä, että kaikki olisivat uskoneet kristinuskon sanomaan tai pitäneet raamattua tärkeimpänä ohjekirjana, ei niin, mutta yhteiskunnan perusarvot pohjautuivat raamatun arvoihin, eikä niitä kukaan käynyt ainakaan julkisesti kyseenalaistamaan.

Nyt elämme aikaa, jonka arvoja voisi kuvailla sanoilla yksilöllisyys, monimuotoisuus, vapaamielisyys, yhdenvertaisuus, sallivuus, rajoittamattomuus jne. Yhteisön sääntöjen sijalle ovat tulleet yksilön oikeudet ja halut ja lupa toteuttaa itseään lain sallimissa puitteissa. Myös lait ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmenien aikana.

Nykyinen salliva yhteiskunta osoittautuu kuitenkin usein tiukasti omista aatteistaan ja vaatimuksistaan kiinni pitäväksi. Se vaatii meitä kaikkia uskomaan omalla, vapaalla, rajattomalla tavallaan ja haluaa laittaa ruotuun ne, jotka eivät näe ja koe asioita samalla tavoin. Meidän kaikkien, tavallisten Suomen kansalaisten,valtaa pitävien ja päättäjien tulee olla herkällä mielellä ja tutkia, onko mahdollista, että uskonnonvapaus kääntyy itseään vastaan, emmekä uskalla enää rangaistuksen pelossa tuoda esiin omaa uskoamme. Se ei ole enää vapautta.

Uskonnonvapaus tulkitaan usein siinä mielessä, että ihminen on vapaa uskonnoista. On erittäin olennaista ymmärtää, että se tarkoittaa myös sitä, että ihminen on vapaa uskomaan.

Itsenäinen ja vapaa?

Perjantai 4.12.2020 - Pirkko Jurvelin

Itsenäinen ja vapaa?

Jo lapsesta saakka minulle oli selvää, että Suomi on itsenäinen maa. Vasta aikuisiällä, vähä vähältä, minulle on selvinnyt, kuinka paljon uhrauksia tuon itsenäisyyden saavuttaminen on vaatinut, ja kuinka paljon työtä sen ylläpitämiseen on tarvittu ja tarvitaan yhä.

Jo lapsesta asti minulle oli selvää, että Suomen itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoittanut täyttä vapautta. Lapsuuteni ja nuoruusiän ilmapiirissä oli pelkoa ja epäluottamusta, vanhempien ihmisten huokauksia ja epämääräisiä huomautuksia. Noottikriisin tunsin selvästi, vaikka en siitä tiennyt enkä ymmärtänyt, mutta tunsin sen. Konkreettinen lohdutus tuossa tilanteessa oli meille torniolaisille Ruotsin rajan läheisyys: Jos itänaapuri hyökkäisi maahamme, niin mehän juoksisimme Ruotsiin karkuun tuosta vain. Tai niin me ainakin ajattelimme, emmekä itse asiassa olisi olleet läheskään ensimmäinen sukupolvi, joka olisi käyttänyt hyväkseen kyseistä rajaa. No, jossakin vaiheessa (kutsutaanko sitä ”liennytykseksi” vai miten lienee?) lakkasin epäilemästä ja pelkäämästä, lakkasin myös miettimästä sitä, mitä voin sanoa ääneen Neuvostoliitosta/Venäjästä tai idänpolitiikasta yleensä.

Muistan kolme kokemusta vaihto-oppilasvuodeltani kolmesta eri maasta, ja kaikista niistä jäi mieleeni se ajatus, ettei itsenäisyys ole välttämättä sama asia kuin vapaus. - Lähdimme saksalaisperheeni kanssa joululomalla omalla autolla sen silloiseen Tsekkoslovakiaan. Perheen isä ja äiti olivat tutustuneet tuon ajan Länsi-Saksassa useampaan tsekkiloikkariin, ja yksi lomamatkan tarkoitus oli viedä lahjapaketteja (vaatteita, ruokaa jne) näiden nuorten miesten perheille. Asuimme hotellissa, ja yhteyshenkilömme Alfi tuli luoksemme sinne. Olimme yhdessä huoneessa, juttelimme jonkin aikaa niitä näitä, sitten Alfi osoitti sormellaan ylös kattoon samalla puhuen jotain yhdentekevää. Se oli selvä merkki: Siirryimme pois hotellista keskustelemaan ulos, koska Alfin mukaan huoneessa oli mikrofoneja, ja keskustelujamme kuunneltaisiin, sillä loikkareiden ja heidän perheidensä asioista ja suunnitelmista haluttiin tietoja. Sitä en tiedä, miten Alfi itse oli uskaltautunut yhteyshenkilöksi. Mitä suhteita hänellä oli ja minne?

Keväällä oli vuorossa lomamatka Kreikkaan. Perhe oli ottanut aikoinaan suojelukseensa kreikkalaisen Elefterian eli Elfin, jonka minäkin opin tuntemaan hyvin. Elfi opiskeli yliopistossa Kölnissä, mutta hänen sukulaisensa vierailivat isäntäperheeni luona ja samoin he vuorostaan Kreetalla Elfin perheen kotona. Ateenassa meillä oli sovittu tapaaminen erään paikallisen kirjailijan kanssa, joka oli perheen tuttu jo vuosien takaa. Olimme jälleen hotellissa, isä jututti vierasta tarjoilun lomassa ja kyseli maan poliittisesta tilanteesta. Kreikassa oli tehty sotilasvallankaappaus pari vuotta aikaisemmin, ja sen myötä ihmisten elämä oli muuttunut paljon. Tämä vanha perhetuttu ei uskaltanut sanoa mitään, ja kun isä huomasi, kuinka kiusallinen ja vaikea tilanne oli miehelle, hän vaihtoi puheenaihetta. Oliko mahdollista, että kyseinen henkilö epäili saksalaisperheen tarkoitusperiä? Vai pelkäsikö myös hän mikrofoneja?

Olin vaihto-oppilasporukan kanssa jonkinlaisella opintomatkalla silloisessa Länsi-Berliinissä. Tietysti halusin käydä myös Itä-Berliinin puolella, koskapa se oli mahdollista meille ”länkkäreille”. En muista enää, mitä kautta sitten tutustuin (olin jonkun toisen vaihto-oppilaan kanssa liikkeellä) kahteen itäsaksalaiseen nuoreen. Vietimme päivän yhdessä, ja kun oli aika lähteä lännen puolelle (passintarkastukset kaupungin itä- ja länsipuolella, metroon mentäessä ja sieltä poistuttaessa), nämä uudet tuttavamme saattoivat meitä vain vähän matkaa. He selittivät rehellisesti, etteivät uskaltaneet tulla kovin lähelle asemaa, ettei heitä yhdistettäisi länsimaalaisiin, ja näin saattaisi syntyä epämääräisiä väärinkäsityksiä heidän luotettavuudestaan. Ymmärsimme tilanteen tietysti, olihan meille pidetty muutama neuvoa-antava luento ennen matkaa.

Luulenpa, etteivät läheskään kaikki ns. ”länsimaisen sivistyksen” parissa elävät ihmiset ymmärrä, kuinka etuoikeutettuja me olemme saadessamme rypeä tässä yksilön ja ryhmien vapaudessa. Saamme ilmaista mielipiteemme suullisesti tai kirjallisesti täysin vapaasti, saamme tehdä ja toimia oman mieltymyksemme mukaan, ja jos epäonnistumme siinä tai tässä, meille ollaan tyrkyttämässä lähes ilmaista apua. Meitä suojaa laki, joka on niin liberaali, että se joskus tuntuu liialliselta. Minun ei tarvitse miettiä, kuinka pitkä matka Oulusta on Haaparannalle, koska minä en pelkää itänaapuria. Tosin toivoisin kuitenkin, että Suomi liittyisi NATO:n jäseneksi, sillä tiedän, että tämä liittolaisuus takaisi useammalle tuttavalleni paremmat yöunet.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Elämän buffet libre

Lauantai 12.10.2019 - Pirkko Jurvelin

Elämän buffet libre

Kun kävelen Fuengirolan rantakatua pitkin, näen kadun toisella puolella ravintoloiden, pitserioiden ja kahviloiden loputtoman ketjun. ”Buffet libre” on tullut tutuksi, ja olen tähän asti sivuuttanut paikan sen kummempia miettimättä, mutta jostakin syystä eilen ravintolan nimi toi mieleeni ajatuksen elämän noutopöydästä.

Minun ukkini oli pienen maalaistalon poika, joka vaatimattomista kotioloista huolimatta opiskeli aluksi opettajaksi ja myöhemmin jatko-opintoja suoritettuaan toimi seminaarin rehtorina. Kodin tarjoama ruoka oli yksinkertaista, suuri osa siitä oli joko itse tuotettua tai ainakin lähiympäristön kasvattamaa. Perheen ja silloisen elinyhteisön henkisen ajatustavan ja ilmapiirin voi helposti kiteyttää kolmeen sanaan: koti, uskonto ja isänmaa. Elämä oli valmiiksi normitettua, selkeää, lähes ennalta arvattavaa, yhteisön tarpeet ja vaatimukset olivat tärkeämpiä kuin yksittäisen henkilön toiveet.

Minun isäni kasvoi myös aika lailla samojen normien parissa, mutta ehkä syynä oli sota – tai mikä sitten lienee-, mutta arvot liberalisoituivat, yhteiskunta alkoi muuttua. Ei toki liikaa, mutta ihan selvästi kumminkin. Ukkini oli tästä huolissaan, mutta ilmaisi mielipiteensä rauhallisesti. Voisin melkein sanoa, että kolmesta entisestä ”pääarvosta” oli jäljellä nuoruudessani enää kaksi, sillä uskonto ei ollut kodissamme kovinkaan suuresti esillä. Maailma oli avartunut, minäkin lähdin vuodeksi Saksaan, opin ja näin paljon sellaista, mikä olisi muuten jäänyt kokematta. - Ruokapöydän antimet olivat lapsuudessani edelleen vaatimattomat, perunat ja ruskea kastike olivat minun herkkuani. Vasta aikuisiällä minä ja muut ikäiseni pääsimme tutustumaan ranskalaisiin, hotdoggeihin ja ties mihin sushiin. Vaikka maailma muuttui ympärillä koko ajan, vauhti ei ollut vielä päätä huimaavaa, koti, perhe ja ympäröivä yhteiskunta oli se perusta, johon saatoin turvata, ja josta minulla ei ollut kovin suurta tarvetta irtautua. Olin yksilö turvallisessa yhteisössä.

Minun lapseni ovat jo päässeet maistelemaan herkkuja elämän jatkuvasti laajenevasta noutopöydästä. Mitään ei puutu, kaikki on vapaasti valittavissa. Nuori EU-kansalainen voi valita kielen ja maan ja tarpeen tullen - kun vaihtelunhalu käy suureksi, elämä tuntuu tylsältä, tai uudet haasteet kutsuvat - muuttaa toisen tai kummankin. Rajat ovat vapaat. Henkisyyden ja hengellisyyden kanssa on samoin: kristinusko, islam, buddhalaisuus, hindulaisuus, uskonnottomuus, monenlaiset filosofiat, kaikkea on tarjolla runsain mitoin. Samoin on poliittisten aatteiden kanssa: Voit valita yhden, mutta voit myös dipata sitä muiden näkemysten kastikkeeseen. Seksuaalisuus on monivivahteisempaa kuin tällainen vanhemmanpuoleinen ihminen osaa kuvitellakaan, ja kehoaan voi muokata monella tavalla ollakseen täydellisen kaunis tai järkyttävän pelottava. Tieto hyvästä ja pahasta kulkee äärettömän nopeasti, ihminen näkee ja kuulee asioita kaukaisista maista, ja tuntuu siltä, että kaikki tämä tieto koskettaa juuri sinua, ja juuri sinun on reagoitava siihen.

Minä rakastan noutopöytiä. Ennen kuin alan syödä, käyn tarkastamassa valikoiman, etenkin jälkiruokapöytä on kiinnostava. Ja sitten nauttimaan! Yritän maistella kaikkea vähän, että jaksaisin kokeilla mahdollisimman monta lajia. Kuitenkin usein käy niin, että jälkiruokapöydän kohdalla olo on jo aika turtunut. Mahassa alkaa kiertää (oliko sittenkin jossakin gluteenia?), väsyttää, melkein oksettaa. Huokaisen hiukan ja päätän ryhdistäytyä: tänne on tultu ja tästä on maksettu, on pakko jaksaa vielä vähän. - Raahaudun kotiin ja heittäydyn sängylle. Vannon, että seuraavaan buffet-koettelemukseen on pitkä aika. On se niin rankkaa.

Ajattelen nuorten pahoinvointia tässä buffet libre -yhteiskunnassa, ja minun käy heitä sääliksi. Vaikka tietenkään tämä valinnan mahdollisuuksien ähky - siunaus ja kirous - ei lopultakaan kosketa kovin suurta ihmisjoukkoa. Se ei kosketa esimerkiksi niitä Afrikasta paperittomana Espanjaan tulleita mustia nuoria miehiä, jotka myyvät kenkiä, laukkuja ja aurinkolaseja Fuengirolan kaduilla niin kauan, kunnes huhu poliisin saapumisesta paikalle saa heidät pakkaamaan tavaransa. Elämän buffet libre ei ole tarjolla kaikille.

Suomen sisällissota 1918

Perjantai 31.8.2018 - Pirkko Jurvelin

28.1.1918 Ne lähtivät tänään. Viisi miestä Kyyränkylältä Jyväskylään: suojeluskuntalaisia, kirkonkyläläisiä ja karstusiakin. Ja ne varmaan menivät kaikki siinä uskossa, että he Suomen vapauden puolesta taisteluun riensivät. Ja kuitenkin joillakin rintaa sanoa, että he ovat "lahtareita". Villi kiihko minunkin valtasi, mutta se vaimeni jo: veljeys, miksi veljesveri...

4.2.1918 Tänään taas tuntuu monenlaista. Onko todella ristiriita ihmisen osa kurjin. Niin minulla viikko jo ollut. Mennä vai menemättä olla; siinä arvoitus ainainen, ikuinenko...

27.2.1918 ...Illalla. Se nyt on päätetty siis. Vain kaksi yötä enää kotoisen hirren alla. Tai eihän tämä edes koti ole. Jyväskylään, ehkä rintamalle. Taisteluun laillisuuden ja oikeuden eteen. Sen puolesta henkikin alttiiksi tulkoon...

13.3.1918 Vöyrillä jo kaksi päivää oltu. Ei ole oikein selvillä tämäkään. Harjoituksissa oltu kaksi päivää. Eivät ne tähän asti ihmeitä juuri ole olleet. Olisi vaikeammaksi luullut. Joku vaatimaton maalaisjääkäri luennoi sotilaselämästä. Ei se paljon mitään ollut, pitemmän aika oli hiljaa. Puolen tunnin perästä tuumi, että en minä enää mitään muista...

27.3.1918 Aivan Tampereen edustalla. Kolkolta illalla kyllä tuntui nähdä ruumiita pitkin tien varsia. Jo tykkien jyminää ja kuularuiskun rätinää. Tekee se ainakin ensin ilkeän vaikutuksen. Aivan pään yli lensi joku räjähtävä. On merkillinen sentään sota. Ei nyt osaa juuri mitään...

28.4.1918 Tässäkin tämä päivä eletään. Se eilinen oli hirveä päivä. Kuumin, mitä kokenut olenkaan. Sitä ei voi sanoin kuvata. Se ilta masennuksen ja epätoivon ilta.Kuudesta tykistä kuin helvetin kidasta. Satoi yhtenään kuulia, srapnelleja, kranaatteja. Joku tietää: vetävät punaiset järven yli ketjua. Patruunat loppuvat. Meikäläisten täytyy peräytyä...

16.5.1918...Suomen kansan suuri juhlapäivä on nyt: toukokuun kuudestoista päivä. Pääkaupunki juhlii, armeija juhlii. Tultiin Fredrigsbergistä satamaan. Niin paljon väkeä, kukkia, hurraa-eläköön-huutoja ja arvaamattoman paljon väkeä. Mieltä ylentävää, kohottavaa. Kuitenkaan ei nyt mieli uljas, innostunut, väsymys kai sen tekee...

31.5.1918 ...Lopu, sota! Toivon entistä väkevämmin, että rauhanaatteiseen työhön kiihkoten pääsisin. Vahtipäälliköksi vankileirille. Se ikävä puuha on edessä. - Niin ikävää tämä on. Kulkea täällä leirissä, huuhtoa, liehtoa. Ja olla äkäisenä. Säälittäisi, mutta ei muuta... Niin kurjaa on vankien kohtalo, mistä saisikaan kunnollista ruokaa kaikille. Kun vesikin loppuu. Kaatuilevat tielle vain. Ja kiroten tietysti purevat hammasta:"Lahtari".

Yllä olevat otteet on otettu ukkini Viljo Törmälän vapaussodan aikaisista päiväkirjoista, jotka on julkaistu kirjana nimellä "Eestä vapauden - eestä kotimaan". Pehmentävänä sivujuonena päiväkirjoissa kulkee kuvaus ihastumisesta, rakastumisesta ja lopulta kihlautumisesta.