Tuleeko sota?Sunnuntai 13.2.2022 - Pirkko Jurvelin Tuleeko sota? Olen joskus aikaisemminkin kertonut, kuinka ukkini minua kerran katsellessaan mietti ääneen:”Säästyyköhän teidän sukupolvenne sodalta? Enpä usko.” Se oli varsin realistinen arvio 1800-luvun loppupuolella syntyneeltä mieheltä, joka oli kokenut elämänsä aikana kolme suurta sotaa ja myös ollut rintamalla. Omista sotakokemuksistaan hän ei puhunut koskaan, ja ymmärrän sen hyvin, sillä rauhaa rakastava ukkini ei kirjoittanut rankoista rintamakokemuksistaan edes sota-ajan päiväkirjoissaan ( ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”, Viljo Törmälän päiväkirjamerkinnät vapaussodan ajalta vuonna 1918, Bod). Mieheni on tehnyt työuransa armeijan palveluksessa, mutta tästä huolimatta tai sen johdosta minä en hyväksynyt lelupyssyjä leikkikaluiksi kotiimme, mutta eipä tuo näyttänyt lapsiamme surettavan. Kun he ajattivat toisiaan ja kavereitaan pihalla puukeppi kädessään huutaen ”pum, pum!” tiesin, että kaunis rauhankasvatusaatteeni ei ollut ainakaan tuossa suhteessa kantanut hedelmää. - Kun vanhin tyttäremme meni armeijaan, olin tosi ylpeä (ja vähän kade, koska olisin itse aikoinani halunnut käydä armeijan). Irakilainen tuttavani on kertonut, kuinka koko hänen lapsuutensa ajan maassa oli vallinnut jonkinlainen sotatila. Sotaa käyvät osapuolet vaihtelivat, mutta jossakin alitajunnassa kyti aina tieto siitä, että piti olla varovainen maassa vallitsevan epävakaan tilanteen vuoksi. Ei ole helppo samaistua tuollaiseen olotilaan ja ilmapiiriin, kun itse on saanut koko elämänsä ajan asua rauhallisessa maassa. Voi vain kuvitella, kuinka jatkuva pelko ja varuillaan olo muokkaavat ihmisen persoonallisuutta, ajatuksia ja koko elämää. ”Naton miinalaivat ovat saapuneet Helsingin ja Tallinnan välille”, ”Sanna Marin: Suomi on valmis auttamaan Ukrainaa”, ”Kuilu Venäjän ja lännen välillä kumpuaa vuosisatojen takaa”, ”Jännitteet lännen ja Venäjän välillä kiristyvät”, tässä muutamia poimintoja tämän päivän (13.2.2022) lehtien uutisotsikoista. Jos Pekingin olympialaiset eivät hallitsisi niin suuresti iltapäivälehtien etusivuja, niin uutiset mahdollisesta tulevasta sodasta Venäjän ja Ukrainan välillä olisivat varmasti paljon enemmän esillä. Kuka haluaa sotaa ja miksi? Tätä pohdimme eilen illalla, kun olimme kokoontuneet minun huoneeseeni iltakahville kylpyläporukkamme kanssa. Miksi Venäjä haluaa Ukrainan? Mitä Ukrainalla on sellaista, mitä Venäjä tarvitsee niin paljon, että on valmis aloittamaan sodan ja tapattamaan omia nuorukaisiaan? Haluavatko venäläiset mitään? Tuskin tavallinen kansalainen sotaa haluaa. Mitä Putin haluaa? Nimensä historiaan? Emme tienneet, emmekä ymmärtäneet. Pitääkö sotaa edes ymmärtää? Kysymykseen ”miksi pitää sotia?” vastaa internet seuraavasti:” Sotaa voidaan käydä valtioiden välillä tai järjestäytyneiden joukkojen välillä valtion sisällä. Sotiin ajavat erilaiset syyt kuten köyhyys, kansalaisten eriarvoisuus, talouden heikkeneminen, taistelu luonnonvaroista, luottamuksen puute eri ryhmittymien välillä ja järjestelmälliset ihmisoikeusloukkaukset.” Viljo Törmälä, 30.3.1918 ” Se eilinen oli pisin perjantai tähänastisessa elämässä. Pitkäperjantai se oli. Toissa iltana matkaan lähdettiin, yö hangessa maattiin, ikävä yö. Sitten yhtäkkiä matkaan, kierrettiin vihollinen, eilen aamulla hyökättiin. Se onnistui aivan hyvin. Ikävää hommaa. Vaikealta minusta tuntuisi ampua miestä, jonka näkisi. Semmoista sota on. Mutta tuntuu niin selvältä, todemmalta, että en sodan mies ole. En haluaisi ampua. Katsellessa kylmenneitä vihollisia tuntuu niin surulliselta, miksi piti Suomen kansan tulla niin onnettomaan tilanteeseen, että veli vihaa veljeänsä. Kun kerran parantuisi haava, joka verta vuotaa. Tulisi onnellisempi Suomi. Kaikki ymmärtäisivät toisiaan yhteismielin. Ja Tampere kyllä menee.” |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, Venäjä, länsi |
Muistaako solu?Maanantai 11.11.2019 - Pirkko Jurvelin Muistaako solu? Viime aikoina olen paristakin syystä joutunut pohtimaan kysymystä solumuistista. Ennen kuin jatkan, otetaan pieni kertaus (sanoo opettaja). Solut ovat niitä rakennuspalikoita, joista kaikki eliöt muodostuvat. Kaikissa soluissa tapahtuu aineenvaihduntaa, joka mahdollistaa niiden kasvun ja lisääntymisen. Monisoluisissa eliöissä solut voivat erikoistua erilaisiin tehtäviin ja muodostaa kudoksia (kiitos tiedosta, wikipedia). Mutta mitä sitten ovat geenit, ja liittyvätkö ne mitenkään asiaan? Käännytäänpä jälleen googlen puoleen: Geenit eli perintötekijät ovat solun tuman kromosomeissa sijaitsevia kemiallisessa mielessä deoksiribonukleiinihaposta eli DNA:sta muodostuvia biologisen informaation perusyksiköitä. Eli erittäin yksinkertaistettuna yhteenvetona voidaan sanoa, että solut sisältävät perintötekijämme. Ja sitten vielä lausahdus muistista: Nykytietämyksen mukaan ihmisen muistiin liittyvät tekijät sijaitsevat aivoissa. Lähiomaiseni odottaa elinsiirtoa, ja minä olen - totta kai - googlaillut asiaa monella eri kielellä. Törmäsin juttuihin, joita olin osannut odottaa. Ne ovat tarinoita elinsiirteen saaneista henkilöistä (lähinnä on ollut kyse sydämensiirroista), joiden persoonallisuus on muuttunut huomattavasti leikkauksen jälkeen. Olen lukenut 58-vuotiaasta amerikkalaisesta miehestä, joka vietti epäterveellistä jet set- elämää, mutta josta leikkauksen jälkeen tuli himourheilija, joka liikuttui aina tietyn laulajan musiikkia kuunnellessaan. Mies sai selville luovuttajansa henkilöllisyyden, ja totesi viettävänsä samanlaista elämää musiikkimakuineen kuin luovuttaja eläessään. 8- vuotias poika sai murhatun lapsen sydämen ja kärsi toistuvista painajaisunista. Unien perusteella murhaaja saatiin kuitenkin kiinni. Uuden sydämen saatuaan eräs nuori mies totesi himoitsevansa meksikolaista tulista ruokaa sekä olevansa yllättäen kiinnostunut erilaisten urheilulajien seuraamisesta. No, arvaatte tietysti, että nämä ominaisuudet olivat samat kuin sydämen luovuttaneella henkilöllä. Ja tässä vaiheessa tiedoksi se, että Yhdysvalloissa voi saada tietoonsa luovuttajan henkilöllisyyden, mutta Suomessa ei. Näitä kertomuksia on paljon. Useimmissa tarinoissa joko ihmisen ruoka- tai vaikkapa musiikkimaku on muuttunut, on löytynyt uusia kiinnostuksen kohteita (samoja kuin luovuttajalla), seksuaalinen suuntautuminen on saattanut muuttua, ja usein myös elämäntavasta on tullut urheilullisempi (ilmeisesti lääkärin kehotuksesta).Wieniläisen sydänlääkärin Brigitte Brunzelin mukaan noin kuusi prosenttia uuden sydämensiirteen saaneista henkilöistä raportoi persoonallisuudenmuutoksista. Näille ilmiöille on olemassa lukuisia selityksiä. Väitetään, että hylkimisenestolääkkeet ja raskaat anestesialääkkeet aiheuttavat tämän tyyppisiä haittavaikutuksia, puhutaan psyykkisen trauman aikaansaamista mielenmuutoksista sekä myös siitä, että anestesian aikana potilas on voinut kuulla henkilökunnan keskustelevan luovuttajasta. On olemassa myös teoria solumuistista. Sen ovat kehittäneet Arizonan yliopiston psykologit, ja heidän mukaansa raportoidut persoonallisuudenmuutokset eivät voi johtua sattumasta. Näiden tutkijoiden mielestä siirteen mukana potilaalle siirtyy luovuttajan solumuistia, joka voi aktivoitua. Miksi näin tapahtuu vain joissakin tapauksista, siitä ei ole tietoa. Jos elinsiirteen soluissa oleva muisti ja geenit periytyvät, niin onko mahdollista, että siirteen saaneen ja hänen puolisonsa jälkeläisellä olisi geenejä myös kolmannelta henkilöltä? Tätä kysymystä ei ole joko mietitty, tai sitten sitä ei ole tutkittu. En löytänyt minkäänlaisia viitteitä kysymykseen. Mitä tapahtuu minun lähiomaiselleni sitten, kun hänellä on kehossaan vieraan henkilön soluja ja DNA:ta. Alkaako hän opiskella vimmatusti kieliä, rupeaako hän kasvissyöjäksi, tai ehkä kilpauinnista tulee hänen elämänsä huippujuttu? Kuka tietää? Lupaan raportoida tilanteen edistymisestä sitten, kun ollaan niin pitkällä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: solumuisti, elinsiirto, käyttäytymisen muutos |
