Vanha valokuva

Tiistai 7.5.2019 - Pirkko Jurvelin

Vanha valokuva

Tapasin eilen vanhemman herrasmiehen kirjanmyyntitilaisuudessa, ja keskustelimme pitkään vanhoista valokuvista, kirjeistä ja päiväkirjoista, joita me molemmat vaalimme rakkaina muistoina sukumme historiasta. Tämä mies oli hyvin nyreissään siitä, ettei jälkipolvea kiinnosta hänen omat sotakokemuksensa, ja kerroin hänelle, kuinka minunkin kiinnostukseni suvun menneisyyteen on herännyt hyvin myöhään. Nyt tietysti harmittelen sitä, etten aikoinani jutellut ukkini ja isäni kanssa heidän sotamuistoistaan. Minua ei kiinnostanut. - Tämä mies muuten osti muistisairaalle vaimolleen kirjan ”Fanni ja mummo Lapissa”. Toivottavasti heille on siitä paljon iloa.

Kun tilaisuus oli ohi, palasin kotiin ja pysähdyin jälleen kerran tarkastelemaan seinällämme olevaa vuonna 1918 otettua valokuvaa, jossa sotilaspukuinen ukkini seisoo yhdessä viiden muun miehen kanssa kameraan katsoen. Etualalla näkyy tykki (?), ja kuvan takaosassa pitkänomainen rakennus (koulu, kasarmi?), ja mikäli minä kuvaa oikein tulkitsen, tämän rakennuksen edessä on aitaus, jonka sisällä on sotavankeja. Onko kuva otettu Tampereen valloittamisen jälkeen vai mahdollisesti Riihimäellä, jossa Viljon piti jatkaa palvelusta sotavankileirillä?

Miehiä kuvassa on siis kuusi, kolmella heistä – myös Viljo-ukilla – on valkoinen käsivarsinauha. Joku osaisi varmasti kertoa enemmän tästä vanhasta valokuvasta, nyt minun täytyy tyytyä arvailuihin. - Seuraavat kaksi päiväkirjamerkintää ovat teoksesta ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”, joka on ilmestynyt minun toimittamanani kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen teksti on kirjoitettu Tampereen valloittamisen aikoihin, toinen Riihimäen vankileirillä.

3.4.1918 Tampereen puhdistus on alkanut voimalla. Yhä jyrähtävät tykit, rätisee kuularuisku. Suurenmoisella hyökkäyksellä se tänä aamuna alkoi. Savon krenatöörit, Hämeen jääkärit ja Vöyrin pataljoona. Yhtä uljaina riensivät. Me vahdissa. Ja vankeina paljon punakaartilaisia. Niitä katsoessa sydäntä särkee. Miksi Suomen kansan piti noin käydä. Säälin minä heitä, vaikka oikeus ei sääliä tunnekaan heitä kohtaan. Joukossa naisiakin ja viattomalla naamalla. Voi, Jumala, johda Suomen kansa oikealle tielle. Te kirotut johtajat, teidän syytänne tämä kaikki on. Teidän syytänne, teille edesvastuu kuuluu, ja te palkan ansaitsette ja saatte myös...

4.7.1918 Nyt minä olen Riihimäellä. Ikävännäköistä, samanlaista kuine ennenkin. Kuihtuneita vankeja, hiukan osaansa tyytymättömiä miehiä… Jo ilta on ehtinyt taas. Niin näyttää siis, että minä jään tänne. Rykmentin päällikkö ei muka lomaa antaa voi. Tänne vankivahtiin vain täytyy jäädä ties kuinka kauaksi. Ja syvällä sielussa tällä erää katkeruus lujana kohoaa. Täällä on kaikki niin huutavan väärästi, puolueellisesti, joka ainoassa asiassa. Täällä kohotetaan niitä, jotka mongertavat ruotsia hyvin. Ne täällä arvoja niittävät, vaikka kykyä ei olisi mihinkään. Vielä lisäksi jotkut. Ne, jotka osaavat pelata korttia, kirota ja juopotella. Uskon, että yksi ainoa vänrikki, Uuno Saloranta, sen arvon saa ansiosta, mutta kaikki muut ilman. Kaikki kyökkipojat ja passarit, rintamantauslähetit, ne kaikki. Hukkinenkin! Ei mitään edes täällä vankileirillä ole järjestää osannut. Niin verisen väärää ja puolueellista täällä voi ollakin… Jääkärit tulivat! Nuo suuret! On suurta sittenkin saksalainen kuri ja järjestys…

Suvun historia ei ole pelkästään vanhojen asioiden kertaamista ja muistelemista. Se on myös itsetutkiskelua, ja ainakin minä olen oppinut monia asioita itsestäni, kun olen lukenut Viljo-ukin päiväkirjoja kymmenien vuosien ajalta. Meillä kahdella on paljon yhteistä.

Saksalainen Suomi 1918

Keskiviikko 27.2.2019 - Pirkko Jurvelin

                  Saksalainen Suomi 1918

 Olin kuuntelemassa eilen luentoa, jonka otsikkona oli ”Saksalainen Suomi 1918 – Miten Suomi pelastui Saksan avulla ja avulta?” Aihe kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että olin joutunut perehtymään Suomen sisällissodan tapahtumiin julkaistessani ukkini päiväkirjat tuolta ajalta. Teokseni nimi on ”Eestä vapauden – eestä kotimaan”. Kun palasin kotiin luennon jälkeen, minun oli heti tarkastettava muutama kohta ukin muistiinpanoista, joiden sisältö olikin aivan yhteneväinen esitelmän sisällön kanssa. Luennoitsijat Marjaliisa ja Seppo Hentilä tunsivat asiansa perusteellisesti, ja suosittelenkin heidän teostaan ”Saksalainen Suomi 1918” asiasta kiinnostuneille. Kirjasta on otettu jo neljäs painos, ja se on juuri ilmestynyt myös saksaksi.

No, pelastuiko Suomi Saksan avulla? Totuus on yksinkertaisuudessaan: kyllä. Tosin sanotaan, että valkoiset olisivat voittaneet sodan joka tapauksessa, mutta että siihen olisi mennyt paljon enemmän aikaa. Mene ja tiedä. Suomen valkoiset kutsuivat siis saksalaisia avukseen sotatoimiin, ja heitä saapuikin noin 14 000 sotilasta ja upseeria, jotka toivat mukanaan omat hevosensa, lehmiä ja jopa rehut näille. Toisin kuin olin kuvitellut, saksalaiset eivät taistelleet yhdessä valkoisten kanssa, vaan omina joukkoinaan miehittämällä ensiksi Ahvenanmaan, jatkaen sieltä Uudellemaalle, Kanta- ja Päijät-Hämeeseen jne. Ukkini päiväkirjasta luin seuraavan merkinnän vapunpäivältä 1918:” Saksalaisia enemmän jo nähdä saatiin. Uljaat pojat, kuitenkin ihmisiä hekin, vaikka kohta satumainen loiste heitä ympäröi. Uljaat pojat, Suomen vapaussodan maineikkaita auttajia. Ihmeellistä, että he suuren Saksan pojat tänne Tuuloksen salomaille ovat joutuneet.”

Mitä Saksa odotti saavansa vastalahjaksi auttaessaan Suomen valkoisia itsenäisyystaistelussa? Saksaa kiinnostivat Suomen luonnonvarat, ulkomaankauppa ja myös se, että maa saattoi Suomen kautta harjoittaa sotatoimia  Neuvosto-Venäjää ja länsiliittoutuneita vastaan. Kokeneena sotilaana ja poliitikkona Mannerheim olikin saksalaisten saapumista vastaan, mutta ei lopulta mahtanut asialle mitään. Suomi ei kuitenkaan – onneksi - saanut saksalaista kuningasta, ja näin maamme pelastui siltä asemalta, johon se olisi Saksan alusmaana joutunut Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan.

Luennon jälkeisessä keskustelussa nousi esille se huomio, että Saksan ja sen kulttuurin vaikutus suomalaisiin ja Suomeen on ollut suuri kautta aikojen. Molempien maailmansotien aikaiset yhteiset sotahankkeet ovat tuttuja meille kaikille, mutta kuka muistaa historian tunneilta Hansaliiton ja esimerkiksi sen, että täältä meiltä on lähdetty opiskelemaan Saksan yliopistoihin jo keskiajalla? Muutama vuosikymmen sitten kouluissa opiskeltiin vieraina kielinä lähinnä latinaa, ruotsia ja saksaa. Minunkin isäni opiskeli lukiossa saksaa, ja hänellä oli ystäviä ja tuttavia saksalaisen partioliikkeen parissa. 

 Luennon lopussa Seppo Hentilä joutuikin toteamaan, että nuo ajat ovat ohi (vaikka paikalla oli useampia saksalaisia Suomi-Saksa seuran jäseniä), sillä nykyisin elämme USA-johtoisessa yhteiskunnassa. Onko näin?