Sukulaispoika Ukrainan sotarintamalla (melkein)

Tiistai 29.3.2022 - Pirkko Jurvelin

Sukulaispoika Ukrainan sotarintamalla (melkein)

Sukulaispoika valitti, että häiriintymätön yöuni oli viime aikoina ollut katkolla, eikä tämä ollut oikein hyvä juttu miehelle, joka joutuu tekemään paljon yötöitä.

- Mistä nyt oikein on kysymys? minä tiedustelin. - Eihän sinulla yleensä ole ollut ongelmia nukkumisen kanssa.

- No, nykyisin minä sodin kaiket yöt Ukrainan armeijan mukana. Ja meno on kovaa!

- Mitä ihmettä? Minä en ainakaan näe sotaunia.

- Tänä päivänä jokainen voi katsella esimerkiksi Facebookista miltei reaaliaikaista sodankäyntiä – valisti tuo nuori mies -, ja täytyy myöntää, että koneen äärellä tulee vietettyä aikaa enemmän kuin laki sallii.

- Mitä vaimo siitä tuumaa?

- Katsoo itsekin yhtä kiinnostuneena.

Totta on, että Ukrainan sota tulee ihmisten uniin kaikkialla. Selailin mielenkiinnosta suomalaisten verkkolehtien lisäksi myös englantilaisia ja saksalaisia verkkolehtiä, ja hyvin usein sekä erilaisilla kyselypalstoilla että asia-artikkeleissa tulivat ilmi sodan aiheuttamat univaikeudet, pelot ja masennusoireet. Lääkkeeksi neuvottiin keskittymään hyviin asioihin, vähentämään somessa olemista sekä myös konkreettisella tavalla auttamaan Ukrainan kansalaisia esimerkiksi erilaisin lahjoituksin tai työskentelemällä maasta paenneiden ihmisten hyväksi.

Muistan harvoin omia uniani, mutta nyt mielessäni on sangen selvästi kahden edellisen yön unet. Toissa yönä minun piti siivota jonkin juhlan jäljet suuresta juhlahuoneistosta. Aina, kun olin saanut jotain tehtyä, huomasin, että tekemistä löytyi kaksin verroin lisää. Valmista ei siis tullut. Viime yönä minun piti syödä kunnon buffetlounas. Ruokaa oli valtavasti eri pöydille katettuna, mutta minulla oli milloin liian pieni lautanen, milloin juuri se ruoka, jota halusin, oli loppunut, lopulta ruokailuaikaa rajoitettiin, en siis onnistunut syömään lounastani ollenkaan. Lisäksi unessa juttelin kauan aikaa sitten kuolleen siskoni kanssa, josta en kyllä ole muistini mukaan aiemmin nähnyt unta. Siis molemmissa unissa oli kyse ruuasta ja siitä, etten ehtinyt tai onnistunut tekemisissäni. Unitutkijat, apua!

Takaisin sotaan. Vietin opiskeluaikanani yhden kesän Yhdysvalloissa työntekijänä lastenleirillä. Väliaikoina asuin erään perheen luona, ja retkeilimme usein lähiympäristössä. Kerran menimme retkelle eläintarhaan. Kun kiertelimme ympäri aluetta, huomioni kiinnittyi erääseen miesryhmään. Miehet lähentelivät keski-ikää, he liikkuivat tiiviisti yhdessä, mutta ulkopuolinen pystyi helposti huomaamaan, että he olivat mieleltään pahasti haavoittuneita psyykeongelmaisia henkilöitä. Kun katselin näitä retkeilijöitä, asuinperheeni äiti kuiskasi minulle:”He ovat Vietnamin sodan veteraaneja.” Ymmärsin heti, miksi nämä fyysisesti terveen näköiset miehet olivat niin syvästi vammautuneita.

”Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945” on historiantutkija Ville Kivimäen kirjoittama tietokirja, joka sai Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2013. Tässä suora lainaus kirjasta:”Talvisodassa sotilaiden unenpuute, kasvava kaatuneiden määrä, pakkanen ja ylivoiman edessä vetäytyminen aiheuttivat uupumista ja taistelustressiä. Tykistökeskitysten tai jatkuvan rumputulen alaiseksi joutuneissa sotilaissa ilmeni järkyttyneisyyttä, josta käytettiin rivimiesten keskuudessa termiä ”tärähtäneet”. ”

Kivimäki kirjoittaa, että lopulta psykiatriseen hoitoon päättyivät vain ne taistelijat, jotka olivat menettäneet toimintakykynsä kokonaan. Jatkosodassa heitä oli 15 700. Viimeisimmässä Facebook-päivityksessäni (Facebook: Kirjailija Pirkko Jurvelin) olen laittanut esille kuvan Uhtualta talvelta 1940 (?). Lumipuvuissa olevat nuoret miehet pitävät totisen näköisinä kivääreitään katsoen suoraan kameraan. Isäni Ilkka Törmälä on kuvassa kolmas vasemmalta. Isä palasi sodasta terveenä, ja vaikka hän oli viettänyt jonkin aikaa sotilassairaalassa ampumahaavan vuoksi, se ei jättänyt pysyvää vammaa. En tiedä, näkikö isäni koskaan painajaisia, tai kärsikö hän muuten sodasta aiheutuneista traumoista, sillä hän oli aina positiivinen, tyytyväinen ja ymmärtäväinen, ihana isä.

Tutkimustulosten mukaan sotatraumat periytyvät aina viidenteen sukupolveen asti. Jos näin on, niin lieneekö maailmassa montakaan sukupolvea, joka ei olisi saanut osaansa sodan traumoista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, traumatisoituminen, unet