Älä menetä toivoasi!

Lauantai 24.2.2024 - Pirkko Jurvelin

Älä menetä toivoasi!

Olin ajatellut, että tämä blogi käsittelisi syntymättömän lapsen ihmisoikeuksia. Kävin nimittäin hiljakkoin keskustelun alan ammattilaisen kanssa, joka kertoi, että siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, hän saa ihmisoikeudet. Sitä ennen hänellä ei ole oikeuksia, vain raskaana olevalla naisella on. Raskaana oleva voi esimerkiksi aika myöhäisessä vaiheessa ilmoittaa, ettei hänen mielenterveytensä kestä raskautta, ja tällöin synnytys käynnistetään (tämä tapahtuu siis synnytyssalissa). Toki lapsi lääkitään niin voimakkaasti, että harvoin nämä pienet ovat enää syntyessään elossa, joskus kyllä. Ette halua tietää enempää, enkä minä halua kirjoittaa. Ja tämä tapahtuu Suomessa, jossa vastasyntyneelle löytyisi varmasti hyvät adoptiovanhemmat.

Ajat ovat raskaat, enkä siis halunnut syventyä tarkemmin syntymättömän ihmislapsen olemattomiin ihmisoikeuksiin. Pohdiskelin, että tänä aikana tarvitaan enemmän kannustusta toivoon kuin paneutumista synkkiin aiheisiin. Siispä aloin miettiä, kuinka ihminen voisi säilyttää toivon kaiken toivottomuuden keskellä. Joku voi suuresti ahdistua tämänhetkisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta, toista kalvaa tieto sairauksista, joku kamppailee perustoimeentulon kanssa, jollakin on opiskeluhuolia, ja lopulta mielen saattaa vallata ajatus, ettei mitään kannata tehdä, ei minkään asian vuoksi nähdä vaivaa, koska millään ei ole enää mitään merkitystä. Elämä on loppu.

1950-luvulla tiedemies ja professori Kurt Richter teki kokeita rotilla laittamalla ne vesisankoon. Aluksi rotat uivat vimmatusti, mutta parin minuutin kuluttua ne väsyivät, antoivat periksi ja hukkuivat. Richter toisti kokeen uusilla rotilla. Hän laittoi rotat veteen, mutta kun ne alkoivat väsyä uimiseen, hän otti ne pois vedestä. Sitten hän heitti samat rotat uudestaan veteen, ja ne jatkoivat uimista nyt paljon kauemmin, kunnes Richter pelasti ne jälleen. Kerta toisensa jälkeen rotat alkoivat uida uudestaan. Richterin mukaan jälkimmäiset rotat selviytyivät kokeesta, koska ne eivät menettäneet toivoaan. Ne luottivat siihen, että joku tulee pelastamaan ne, ja ne jaksoivat uida aina kauemmin ja kauemmin. Tiedemiehen suorittama koesarja oli julma, mutta lopputulos on selkeä, ja sitä voi soveltaa myös ihmisiin: Kun on toivoa, niin voimiakin löytyy.

Tapasin muutama päivä sitten ystäväni, ja tässä tapaamisessa oli voimakkaasti esillä uskon ja toivon näkökulma. Ystäväni pääsi vihdoin ja viimein Israelista käymään Suomessa sisaruksia ja vanhaa isää tapaamassa. Jo neljästi lennot oli peruttu, nyt viimeinkin tärppäsi. Tapasimme hoivakodissa, jossa ystäväni isä asuu, ja jossa käyn häntä usein tervehtimässä. Keskustelimme yli kaksi tuntia, välillä nauroimme makeasti, välillä meillä oli kyyneleet silmissä. Miten säilyttää toivon näköala sotivassa maassa, jossa pommihälytys voi tulla milloin vain, jossa tuttavien ja naapureiden sodassa taistelevat miehet ja naiset ovat kuolleet, jossa hermot ovat koko ajan kireällä, ainainen pelko takaraivossa?Ystäväni jaksaa hengellisen vakaumuksensa ansiosta. Hänen kristillinen uskonsa antaa hänelle luottamusta ja voimaa kohdata tulevaisuus, vaikka se on täynnä pelkoa ja epävarmuutta.

Olin noin 10- vuotias, kun isältäni leikattiin sappikivet. Pääsin tapaamaan häntä Oulun Diakonissalaitoksen sairaalaan, mutta jouduin odottelemaan jonkin aikaa ala-aulassa. Seinällä oli taulu, jossa luki:”Tänne tulevilla toivo, täällä olevilla lohdutus, täältä lähtevillä siunaus”. Teksti jäi mieleeni, olihan se niin lyhyt ja ytimekäs. Se lohdutti minua, joka olin huolissani isästä.

Olen usein miettinyt toisen maailmansodan aikana keskitysleireissä olleita vankeja. Tilastojen mukaan leireillä nimittäin tapahtui todella vähän itsemurhia. Miten ihminen on voinut sairaana, pahoinpideltynä ja nälkiintyneenä raahautua töihin joka päivä ilman, että hänellä on ollut minkäänlaista konkreettista toivoa siitä, että kaikki pahuus loppuu pian, ja että hän selviää?

Toivo on ihmisen elämän perusvoimavara ja suojaava tekijä, joka vaikeuksien keskellä auttaa suuntaamaan katseen eteenpäin. Toivo luo uskoa siihen, että tästäkin tilanteesta selvitään, vaikka kolhuja tulisikin. Jos tuntuu siltä, että itsessä ei enää löydy toivoa, kannattaa yrittää kääntyä toisen ihmisen puoleen. Yksi mahdollisuus ovat esimerkiksi eri yhdistysten apua tarjoavat puhelin- ja chat -päivystykset. Suosittelen myös ehdottomasti lukemaan Eddie Jakun (Abraham Jakubowicz 1920-2020) muistelmat, jotka hän julkaisi 100- vuotiaana nimellä ”Maailman onnellisin mies”. Kirja antaa toivoa ja näkökulmaa siihen, miten elämän haasteista voi selvitä, vaikka ne joskus tuntuisivatkin mahdottomilta.