Koti - paikka, jossa nainen stressaantuu ja mies rentoutuu

Tiistai 11.8.2026 klo 20.45 - Pirkko Jurvelin

Koti - paikka, jossa nainen stressaantuu ja mies rentoutuu

Kuinkahan moni nainen kokee aloittavansa ”toisen työvuoron” palatessaan kotiin työpäivän jälkeen? Minä muistan hyvin, kuinka lasten hoito, kaupassa käynti, ruuan laitto, siivoaminen, pyykinpesu ja monet muut hommat odottivat minua kotona, kun olin palannut töistä. Onneksi opettajan työpäivä teoriassa ajatellen oli lyhyt ja kotitöitä ehti tehdä, vaikkakin illalla odottivat kokeiden korjaukset ja oppituntien suunnittelu.

Tunnettu sosiologi Arlie Russell Hochschild kuvasi tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta1980-luvulla teoksessaan ”The Second Shift” (”Toinen työvuoro”). Myöhemmät tutkimukset eri maissa ovat osoittaneet myös, että naiset ottavat suuremman vastuun kotitöistä kuin miehet. Varsinkin pienten lasten vanhempien kohdalla on havaittu, että miesten stressitaso laskee usein työpäivän päätyttyä, kun taas naisilla se kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, etteivät tehtävät jakaudu tasapuolisesti puolisoiden kesken. Toisaalta puhutaan myös ”henkisestä kuormasta” eli siitä, kuinka perheen asioiden suunnittelu, ennakointi ja muistaminen jäävät usein naisen vastuulle.

Eräs tutkimus tarkasteli työssä käyvien naisten ja miesten kortisolitasoja (ns.”stressihormoni”) sekä kotona että töissä. Yllättävää oli, että useilla henkilöillä stressi oli pienempää töissä kuin kotona. Monet kokivat olevansa onnellisempia töissä kuin perheen parissa, vaikka he itse arvioivat työn olevan vaativampaa kuin kotona olemisen. Tuloksissa näkyy myös se, että pienten lasten vanhemmilla ja omaishoitajilla tämä ”kotistressi” on korkeampi kuin muilla.

Miksi töissä on mukavampi olla kuin kotona? Työpaikalla on tietyt säännöt ja ammatilliset rajat, jotka estävät kaaoksen syntymistä. Samalla säännöt tekevät jokaiselle selkeäksi juuri ne tehtävät, jotka hänelle kuuluvat, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että mitä minun pitikään tehdä seuraavaksi ja sitten sen jälkeen. Varsin usein työmaalla saa myös arvostusta ja positiivista palautetta - toivon mukaan ainakin. Ja toisaalta, työmaalla voit keskittyä juuri siihen omaan alaasi ja alueeseesi, eikä sinun tarvitse ”multitaskata” kuten varsin usein kotona.

Kun taas ajattelemme työmäärää kotielämässä, niin on vaikea katsoa kelloa ja sanoa, että minun työaikani loppui juuri nyt. Ei todellakaan, sillä työaika kotona on vuorokauden mittainen, eikä siihen tule poikkeuksia eikä huojennuksia. Kotona myös tunteet puuttuvat peliin useammin kuin töissä, jossa olet ”vain käymässä”.

Muistelen työaikaani hyvillä mielin. Työyhteisö oli mukava (no, ainahan sitä…), useimpia työtovereita saatoin kutsua ystävikseni, ilmapiiri oli useimmiten rento ja demokraattinen, ja tietysti: mitä vanhemmaksi tulin, sitä rohkeammaksi ja itsenäisemmäksi tunsin oloni tilanteessa kuin tilanteessa.

Tässä kuussa meillä kokoontuu jälleen naisystävien kirjapiiri. On ihanaa tavata kahden kuukauden tauon jälkeen (kesäloma)! Ja ketkä ovat sitten nämä minun ystäväni, joiden kanssa olemme tavanneet säännöllisesti jo viidentoista vuoden ajan kirjojen, herkkujen ja keskustelun merkeissä? He ovat entisiä työtovereitani.

Se menee ohi

Lauantai 15.6.2024 - Pirkko Jurvelin

Se menee ohi

Olin viikon lomamatkalla Montenegrossa – jälleen kerran. Maan luonto, poikkeuksellisen upeat maisemat, lämmin ja aurinkoinen sää sekä mielenkiintoinen historia ovat tehneet minuun vaikutuksen kerta toisensa jälkeen.

Matkaoppaana näillä matkoillani on aina ollut Radovan Bigovic, joka syntyperäisenä montenegrolaisena osaa kertoa maan tavoista sujuvalla suomenkielellä.

Jo matkalla Dubrovnikista Montenegron rajalle hän kertoili maansa ja maanmiestensä luonteesta. ”Se menee ohi” oli hänen sanomansa meille. Siis mitä? Ei meidän kannata turhaan hötkyillä ja huolehtia, surra ja pelätä, sillä kaikki elämän koettelemukset – ja myös suuret ilonaiheet – menevät ohi. Ei niihin kannata takertua, vaan asennoitua kärsivällisen rauhallisesti. Hmh, kyllä tällainen perussuomalainen (tämäkin yksi Radovanin vitseistä) nyt stressaa asioita etukäteen jo ihan varmuuden vuoksi, voipahan sitten tuumata, että mitä minä sanoin, ja etten turhaan tätäkään pelännyt. Mutta helpottaako etukäteen pelkääminen? Ei, se vain kasvattaa ahdistusta, ja sitä paitsi: kaikkihan menee kuitenkin ohi.

”Se menee ohi” on lauseena yksinkertainen, mutta sisältää syvällisen merkityksen. Vaikeina aikoina se muistuttaa, etteivät tuska ja suru kestä ikuisesti. Asiat muuttuvat ajan myötä, meillä on mahdollisuus toipua ja löytää elämänilo uudestaan. Toisaalta lause kannustaa myös arvostamaan elämän hyviä hetkiä, koska nekin ovat ohikiitäviä. Niistä saa nauttia juuri nyt, olipa takana tai edessä mitä tahansa.

Tämä mietelause antaa elämään perspektiiviä, pieniä vastoinkäymisiä ei tule suurennella, nehän ovat vain väliaikaisia. Toisaalta tulee ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että muutokset ovat osa elämää, ja meidän tulee sopeutua niihin.

”Montenegrolaiset miehet ovat maailman laiskimpia” oli toinen mieleeni jäänyt Radovanin lause. Enpä tiedä, mihin tutkimuksiin moinen lause perustuu, mutta toisaalta oppaamme oli sitä mieltä, että Montenegron miehet ovat ylpeitä tästä kyseenalaisesta ykkössijastaan. Korkea työttömyysaste, taloudelliset haasteet ja toisaalta kulttuuriset erot saattavat vaikuttaa tämäntapaisen väittämän syntyyn. Yleisesti ottaen voidaan kai sanoa, että Välimeren maissa tavoitellaan rentoa, hitaammanpuoleista, nautiskelevaa elämäntyyliä, kun taas esimerkiksi meillä pohjoismaissa ilmapiiri on aika lailla suorituskeskeistä. No, joka tapauksessa Radovan katsoi velvollisuudekseen mainita tästä naispuolisille matkaajille, mikäli heillä olisi aikeena tehdä läheisempää tuttavuutta paikallisten miesten kanssa.

Stressasin erästä asiaa - ryhmänvetäjä kun olin, ja silloin muuan porukan miehistä sanoi, että ”ei tuommoisista kannata välittää.” Ajattelin, että tuo lausahdus sisälsi saman ajatuksen kuin aiemmin pohdiskelemani ”se menee ohi”. Aivan niin, ei jokaista pikkujuttua kannata stressata turhaan. Lähes sama asia eri tavoin ilmaistuna.

Lähdimme eräänä aamuna aikaisin pitkälle retkelle. Jo alkumatkasta bussi juuttui autojonoon, joka ei lopulta liikkunut ollenkaan. Minkäänlaista mahdollisuutta kääntymiseen ei myöskään ollut. Radovan sai selville, että jossain edessäpäin oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Nyt odotettiin poliisia ja rikostutkijoita paikalle, ja aikaa menisi pahimmillaan useita tunteja. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme liikkeelle jo vajaan puolen tunnin kuluttua. Ajoimme onnettomuuspaikan ohi. Henkilöauton alla makasi kuollut mies. Musta lenkkitossu lojui keskellä tietä, toinen oli yhä uhrin jalassa. Keski-ikäinen mies, keltainen t-paita, mustat shortsit, tummat hiukset. Oliko hän lähtenyt pyhäaamuna kahville tien toisella puolella olevaan kahvilaan aikomuksenaan samalla jutella tuttujen kanssa, lukaista lehtiä, palata hitaasti kotiin jatkamaan rentoa sunnuntaipäivää? Vilkkaasti liikennöidyllä, mutkaisella tiellä oli suojateitä harvassa, helpompi oli oikaista ripeästi tien yli.

”Se menee ohi.” Niin menee meidän elämämmekin.

Suomalaiset eivät osaa istua

Lauantai 3.6.2023 - Pirkko Jurvelin

Suomalaiset eivät osaa istua

Terveisiä Montenegrosta! Maa on täynnä mielenkiintoista historiaa, aurinkoa ja maailman upeinta luontoa. Olin koonnut mukavan eläkeläisryhmän – meitä oli yhteensä 24 henkilöä -, ja vaikka olin hiukan jännittänyt ryhmänjohtajana toimimista, niin täytyy sanoa, että tämä oli yksi viihtyisimmistä matkoista, joilla olen ollut mukana. Kaikille riitti juttuseuraa, oma kokemuspiiri laajeni, kun kuunteli toisten tarinoita, ja naurua riitti. Myös yöllinen sairaalareissu oli hoidettu sujuvasti google -kääntäjän avulla.

Tässä yhteydessä tahdon myös sanoa kiitokset Tilausmatkat Oy:lle (entinen Matka-Moilanen) ja mahtavalle oppaallemme Radovan Bigovicille, joka on syntynyt ja kasvanut Montenegrossa ja näin tuntee maan historian, nykyhetken ja tavat. Hvala!

Jokaiseen päiväretkeen kuului päivällinen paikallisessa ravintolassa. Ruokailu sujui rauhallisesti, keskustelu oli värikästä ja mielenkiintoista, eikä Radovanilla ollut kiire minnekään. Mielestäni hänestä huokuu tyypillinen rento eteläeurooppalaisuus. ”Suomalaiset eivät osaa istua”, hän tuumasi kerran, kun porukka oli lopettelemassa ruokailua. Minä havahduin: Tuo oli kyllä hyvä huomio. Radovan on asunut Suomessa jo yli 20 vuotta, joten maamme ja kansamme on tullut hänelle tutuksi myös oman suomalaisperheen ja suvun kautta.

”Suomalaiset eivät osaa istua.” Tunnistan itseni täydellisesti. Ruokailu on yleensä nopea suoritus, jonka aikana minä ajattelen jo seuraavaa suoritusta, tehtävää. Ja minä olen sentään eläkkeellä!

Olin sattumoisin keskustellut tästä aiheesta tyttäreni kanssa muutamia päiviä aikaisemmin. Huomasimme molemmat olevamme suorittajia kuten kaikki tunnolliset ja ”kunnolliset” suomalaiset yleensä ovat. Kerroin tytölleni, kuinka olin juuri sinä aamuna ollut hammaslääkärissä. Minulla oli mukanani repussa jumppavaatteet ja huomasin, että ennen treenin alkamista minulla oli aikaa puolitoista tuntia (nopea ja taitava hammaslääkäri). Kauheasti aikaa! Mitä ihmeen hyödyllistä tekemistä keksisin? En voinut mennä ruokaostoksille, koska en ollut menossa suoraan kotiin. Selvä, menin kirjastoon, lainasin muutaman kirjan, luin vähän aikaa lehtiä, sitten lähdin salille. Minulla olisi hyvin aikaa juosta juoksumatolla tai tehdä jotain muuta hyödyllistä ennen jumpan alkua. Siis hyödyllistä.

Tyttäreni kertoi oirehtivansa juuri samalla tavalla. Jalona päämääränämme on käyttää aikamme hyödyksi. Aika säälittävää – toisaalta.

Juttelin puhelimessa nuorimman tyttäreni kanssa heti kohta reissusta tultuani. Kerroin innoissani uusista kokemuksistani, ja suunnittelimme yhteistä kauppareissua. ”Äiti, sinä kuulostat niin seesteiseltä”, hän totesi kesken kaiken. Ihan totta, hän käytti juuri tuota sanaa. Sanoin, että totta kai oloni oli rento, sillä olin yhä lomatunnelmissa. Toisaalta en ollut pitkään aikaan kokenut juuri tuollaista lomareissua, jonka aikana sain ottaa aurinkoa ja uida mielin määrin sekä meressä että altaassa (tietysti kävelin myös 10 kilometriä joka päivä). Oloni oli siis ilmeisen seesteinen, kun toinen kuuli sen jo äänestänikin.

Hei, minähän olen eläkkeellä! Miten se pinna kiristää kuitenkin niin, että kunnon loma on tarpeen? Olenko minä ainut? No, en sentään, meitähän on niin moneksi.

Ystäväni kertoi, että hänen miehensä saattaa maata sohvalla tuntikausia kirjaa lukien. Oho, minä tuumin. Tuo mies osaa rentoutua.

Jututin erästä 75- vuotiasta miestä yhteisen matkan aikana. Hän oli jäänyt hiljattain eläkkeelle perustamastaan myyntifirmasta, mutta silti hän meni töihin joka päivä. Mies kertoi, kuinka saattoi ajaa ympäri Suomea satoja kilometrejä yhden päivän aikana yrityksen asioissa. Kun minä kysyin, että eikö hän haluaisi hiljentää tahtia, jäädä pois työpaikalta ja tehdä kaikkea kivaa, mikä muuten jää tekemättä, niin mies katsoi minua vakavasti: ”En”, kuului hänen vastauksensa. Jos tämä mies kulutti tuntitolkulla aikaa istumiseen, niin se tapahtui työn merkeissä. - Taidanpa seuraavalla Montenegron-matkallani kertoa Radovanille suomalaisesta miehestä, joka osaa istua.