Suomalaiset eivät osaa istua

Suomalaiset eivät osaa istua

Terveisiä Montenegrosta! Maa on täynnä mielenkiintoista historiaa, aurinkoa ja maailman upeinta luontoa. Olin koonnut mukavan eläkeläisryhmän – meitä oli yhteensä 24 henkilöä -, ja vaikka olin hiukan jännittänyt ryhmänjohtajana toimimista, niin täytyy sanoa, että tämä oli yksi viihtyisimmistä matkoista, joilla olen ollut mukana. Kaikille riitti juttuseuraa, oma kokemuspiiri laajeni, kun kuunteli toisten tarinoita, ja naurua riitti. Myös yöllinen sairaalareissu oli hoidettu sujuvasti google -kääntäjän avulla.

Tässä yhteydessä tahdon myös sanoa kiitokset Tilausmatkat Oy:lle (entinen Matka-Moilanen) ja mahtavalle oppaallemme Radovan Bigovicille, joka on syntynyt ja kasvanut Montenegrossa ja näin tuntee maan historian, nykyhetken ja tavat. Hvala!

Jokaiseen päiväretkeen kuului päivällinen paikallisessa ravintolassa. Ruokailu sujui rauhallisesti, keskustelu oli värikästä ja mielenkiintoista, eikä Radovanilla ollut kiire minnekään. Mielestäni hänestä huokuu tyypillinen rento eteläeurooppalaisuus. ”Suomalaiset eivät osaa istua”, hän tuumasi kerran, kun porukka oli lopettelemassa ruokailua. Minä havahduin: Tuo oli kyllä hyvä huomio. Radovan on asunut Suomessa jo yli 20 vuotta, joten maamme ja kansamme on tullut hänelle tutuksi myös oman suomalaisperheen ja suvun kautta.

”Suomalaiset eivät osaa istua.” Tunnistan itseni täydellisesti. Ruokailu on yleensä nopea suoritus, jonka aikana minä ajattelen jo seuraavaa suoritusta, tehtävää. Ja minä olen sentään eläkkeellä!

Olin sattumoisin keskustellut tästä aiheesta tyttäreni kanssa muutamia päiviä aikaisemmin. Huomasimme molemmat olevamme suorittajia kuten kaikki tunnolliset ja ”kunnolliset” suomalaiset yleensä ovat. Kerroin tytölleni, kuinka olin juuri sinä aamuna ollut hammaslääkärissä. Minulla oli mukanani repussa jumppavaatteet ja huomasin, että ennen treenin alkamista minulla oli aikaa puolitoista tuntia (nopea ja taitava hammaslääkäri). Kauheasti aikaa! Mitä ihmeen hyödyllistä tekemistä keksisin? En voinut mennä ruokaostoksille, koska en ollut menossa suoraan kotiin. Selvä, menin kirjastoon, lainasin muutaman kirjan, luin vähän aikaa lehtiä, sitten lähdin salille. Minulla olisi hyvin aikaa juosta juoksumatolla tai tehdä jotain muuta hyödyllistä ennen jumpan alkua. Siis hyödyllistä.

Tyttäreni kertoi oirehtivansa juuri samalla tavalla. Jalona päämääränämme on käyttää aikamme hyödyksi. Aika säälittävää – toisaalta.

Juttelin puhelimessa nuorimman tyttäreni kanssa heti kohta reissusta tultuani. Kerroin innoissani uusista kokemuksistani, ja suunnittelimme yhteistä kauppareissua. ”Äiti, sinä kuulostat niin seesteiseltä”, hän totesi kesken kaiken. Ihan totta, hän käytti juuri tuota sanaa. Sanoin, että totta kai oloni oli rento, sillä olin yhä lomatunnelmissa. Toisaalta en ollut pitkään aikaan kokenut juuri tuollaista lomareissua, jonka aikana sain ottaa aurinkoa ja uida mielin määrin sekä meressä että altaassa (tietysti kävelin myös 10 kilometriä joka päivä). Oloni oli siis ilmeisen seesteinen, kun toinen kuuli sen jo äänestänikin.

Hei, minähän olen eläkkeellä! Miten se pinna kiristää kuitenkin niin, että kunnon loma on tarpeen? Olenko minä ainut? No, en sentään, meitähän on niin moneksi.

Ystäväni kertoi, että hänen miehensä saattaa maata sohvalla tuntikausia kirjaa lukien. Oho, minä tuumin. Tuo mies osaa rentoutua.

Jututin erästä 75- vuotiasta miestä yhteisen matkan aikana. Hän oli jäänyt hiljattain eläkkeelle perustamastaan myyntifirmasta, mutta silti hän meni töihin joka päivä. Mies kertoi, kuinka saattoi ajaa ympäri Suomea satoja kilometrejä yhden päivän aikana yrityksen asioissa. Kun minä kysyin, että eikö hän haluaisi hiljentää tahtia, jäädä pois työpaikalta ja tehdä kaikkea kivaa, mikä muuten jää tekemättä, niin mies katsoi minua vakavasti: ”En”, kuului hänen vastauksensa. Jos tämä mies kulutti tuntitolkulla aikaa istumiseen, niin se tapahtui työn merkeissä. - Taidanpa seuraavalla Montenegron-matkallani kertoa Radovanille suomalaisesta miehestä, joka osaa istua.