Maailmanlaajuinen uutinen

Sunnuntai 5.5.2024 - Pirkko Jurvelin

Maailmanlaajuinen uutinen

Selailin verkossa eri maiden lehtiä ja tein mielenkiintoisia havaintoja. Suomalaisten lehtien ehdoton ykkösuutinen oli Ukrainan sota, Venäjä ja Putin, ja minäkin olen teemaan niin tottunut, etten muuta odotakaan. Kun siirryin saksalaisten julkaisujen pariin, niin toki Ukrainan sota kaikkineen oli sielläkin hyvin esillä, mutta ei läheskään niin paljon kuin Suomessa. Jalkapallo-otteluiden tulokset ja Gazan sota olivat hyvin pinnalla myös. Kun ehdin englanninkielisiin lehtiin, niin Ukrainan katastrofi häipyi yhä kauemmaksi, oman maan sisäpolitiikka tunki esiin entistä enemmän sekä myös kuningasperheen kuulumiset. Lopulta Espanjan El Pais- lehteä selatessani minun oli todettava, että Suomen ykkösuutinen oli häipynyt yhä kauemmaksi, kuninkaallisen perheen asiat, urheilu ja tietysti maan oma sisäpolitiikka valtasivat sivustot.

Kun vilkaisin USA Todayn verkkosivuja, niin eurooppalainen mieleni koki pienoisen hämmennyksen: Haloo, Ukrainan sota, missä olet? Siitä ei juurikaan uutisoitu, Qazan taisteluista enemmän ja eniten luonnollisesti Trumpin edesottamuksista ja tulevista vaaleista muutenkin.

Se, mikä on tärkeää meille suomalaisille, Venäjän kyljessä asuville, ei enää olekaan uutisten ykkösasia, kun edetään yhä kauemmaksi Venäjän läheisyydestä. Tämä on vakava asia. Jos Ukrainaa ei auteta saavuttamaan voittoa sodassa, se tarkoittaa sitä, että joskus suomalaistenkin on turha hakea apua muualta.

Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, että eräs uutinen oli päässyt lehtiin ympäri maailman. Arvaatteko? Ette varmasti! Englantilaisen verkkolehden (dailymail.co.uk) otsikko kuuluu: ”Tiedemiehet näkevät ensimmäisen kerran, kun oranki hoitaa omaa haavaansa lääkekasvilla”. Pitkässä artikkelissa kerrotaan, että sumatralainen oranki nimeltään Rakus oli poiminut lääkekasvin, purrut sitä suussaan ja sivellyt tahnaa lähellä silmää olevaan haavaan. Kuukauden kuluttua haava oli parantunut jo hyvin, ja kahden kuukauden kuluttua Rakus oli täysin terve.

Asiaa tutkineet tiedemiehet olivat ymmällään ensiksikin sen vuoksi, ettei oranki yleensä koskaan laita suuhunsa kyseistä kasvia (Fibraurea tinctoria, suomenkielistä nimeä en löytänyt), ja hämmästyttävää oli luonnollisesti myös se, kuinka eläin osasi valmistaa lääkesalvaa kyseisestä kasvista. Tilanne oli poikkeuksellinen, vaikka tutkijat ovat jo aiemmin saaneet selville, että oranki saattaa syödä erikoisia kasvia lääkinnälliseen tarpeeseen, esimerkiksi inkivääriä, jos elimistössä on tulehdus.

Tiesikö Rakus, mitä se teki? Tämä kysymys pohditutti tutkijoita kovasti, ja lopulta he päätyivät siihen lopputulokseen, että oranki oli tietoinen tekemästään. Se käytti lääkekasvia pidemmän aikaa useita kertoja ja levitti sitä vain haava-alueelle ja kulutti tähän toimintaan paljon aikaa. Artikkelissa pohdittiin pitkään, oliko Rakus -orangin osaaminen jotenkin syntyperäistä, vai oliko se oppinut asioita muilta lauman jäseniltä. Siihen kysymykseen ei ole vielä löydetty varmuudella vastausta.

Mutta palatakseni blogin alkuasetelmaan. Kaiken politikoinnin, sotien, kuninkaallisten, urheilutulosten ja muiden ”tärkeiden” uutisten joukossa nousi kansainvälisesti huomioiduksi uutinen Rakus-orangista, joka paransi haavansa lääkekasvilla viidakossa. Miksi ihmeessä tämä uutinen on ylittänyt eri maiden uutiskynnyksen? En tiedä. Tarina jossakin kaukana syvällä luonnossa elävästä ihmisapinasta on sympaattinen ja kiinnostava. Se ei herätä vihaa, surua, kateutta tai pelkoa. Sen voi jokainen lukea hymy huulillaan unohtaen hetkeksi lehtien pääotsikot, ja samalla mieleen muistuu, että ai niin, tämä meidän maapallomme on valtava ja sisältää monenlaista elämää, ehkä meilläkin on vielä toivoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uutiset maailmassa, oranki parantaa itsensä