Maailmanloppu tulee - oletko valmis?

Torstai 4.7.2019 - Pirkko Jurvelin


Maailmanloppu tulee – oletko valmis?

Kun olin pieni, ehkä juuri ja juuri kouluikäinen, maailmanlopun ennustukset täyttivät radion ja lehdistön. Minua pelotti aivan kamalasti, kun ennustettu ajankohta lähestyi uhkaavasti. Kysyin naapurin tädiltä – hänellä oli hyvin lempeä olemus -, että uskoiko hän maailmanlopun tulevan nyt. Hän vastasi, ettei uskonut tuollaisiin päivämääriin. Minulle tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan tivasin, että uskoiko hän maailmanlopun tulevan hänen lastensa (siis myös minun) elinaikana. Tuo rouva, monen lapsen äiti, vastasi taas kieltäen. Minä olin lohdutettu, ja se hänellä varmasti oli tarkoituskin. Kuitenkin vielä pitkään jälkeenpäin mielessäni asui pelko ja kauhu siitä, että maailmanloppu voi tulla ihan milloin vain, vaikka nyt. Siihen aikaan maailmanlopulla tarkoitettiin lähinnä raamatullista tapahtumaa, kaiken lopullista tuhoutumista.

Ei ole helppoa nykyajan ihmiselläkään. Ympäristöahdistus painaa päälle, avaapa minkä lehden tai sähköisen viestimen tahansa. ”Hyvin menee” ei ole uutinen, mutta ”Katastrofi uhkaa” on sitä. Ilmastonmuutos alkaa olla ekaluokkalaisellekin yhtä tuttu asia kuin aapinen. Kierrättäminen, kulutuksen vähentäminen, päästöjen suitsinta kohtuullisemmiksi ja mitä kaikkea vielä. Muistan, kun pari vuotta sitten olimme Saksassa ja haimme retkeä varten kertakäyttöastioita. Ei löytynyt, ei, paitsi lopulta suuren kaupan äärimmäisestä kolosta, erittäin hyvin piilotettuna. Ja olivat mokomat kalliita! Saksalaiset ovat tiukkiksia, kun jotakin päättävät.

Me suomalaiset olemme kiitettävästi vähentäneet muovin kulutusta ottamalla käyttöön kankaiset ostoskassit. Muistan ajan, jolloin muovikassit tulivat kauppoihin. Olihan se mahtavaa! Sitten ruvettiin kyllä aika pian miettimään, mitä kaikkea siitä muovista saisi aikaiseksi, ja mikäli en ihan väärin muista, meilläkin oli kauppakasseista virkattu matto jossakin. Sitten muovikassit rupesivatkin maksamaan (mitä ihmettä?), ja nyt se on syntiä – ainakin Suomessa ja Saksassa -, mutta esimerkiksi suurissa Arabimaissa se ei suinkaan ole haram, vaan ihan normaali juttu.

Tiesittekö, että Marsin napajäätiköt ovat sulamassa, eli planeetan sää on lämpiämään päin? Mistä ilmiö johtunee, sillä emmehän me ihmiset ole siellä tuhojamme tekemässä? Entäpä muistatteko vielä historian oppitunneilta jääkauden? Rouva Wikipedia selventää: ”Jääkausi on kausi, jolloin maapallolla on suuria mannerjäätiköitä. Jäätiköiden laajentuminen johtuu ilmaston viilenemisestä. Nykyinen jääkausi alkoi 2,6 miljoonaa vuotta sitten, ja sen aikana on ollut useita jäätiköitymiskausia ja lauhoja välikausia. Nyt eletään lauhaa välikautta. Seuraavan jääkauden alkamiseen on arviolta ainakin 50 000 vuotta aikaa, kasvihuonepäästöjen vaikutuksen johdosta ehkä 100 000.” Eli ilmoja pitelee, ja kylmää on luvassa, teet sitten niin tai näin.

Meidän tulee suojella elinympäristöämme, tietysti. Kuitenkin minua säälittävät suuresti ne lapset ja nuoret, jotka kokevat ahdistusta joka paikasta tulevien katastrofiuutisten ja syyllistämisen äärellä (minä olen jo sen verran karski ja kokenut ja vanha, etten vähästä säikähdä). Kun lapsilta ja nuorilta otetaan tulevaisuus pois, niin voi vain kuvitella, mitä se heidän mielessään saa aikaan. Toisaalta en myöskään ymmärrä, kuka tai mikä taho hyötyy tästä jatkuvasta rummutuksesta? Mistä oikein on kysymys?

Maailmanloppu on tulossa, eivätkä nykynuoret kuitenkaan voi tehdä juuri enempää kuin minä pienenä, eli mennä naapurin tädin luo ja kysyä, että eihän se ihan minun aikanani tule. Toivottavasti heillä on naapurissa lempeä ja ymmärtäväinen ihminen, joka vakuuttaa, ettei ole huolta, ei ainakaan heidän elinaikanaan. Paras viesti nuorelle on: opiskele, tee töitä, suunnittele elämääsi, sillä sinulla on tulevaisuus.

Avainsanat: maailmanloppu, ilmastoahdistus, tulevaisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini