Hiljaa hyvä tulee?

Keskiviikko 30.10.2019 - Pirkko Jurvelin


Hiljaa hyvä tulee?

Hiljaa hyvä tulee. Ei oo hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi. Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty.

Ihanko tosi? Minä olen ”hop, hop!”- ja ”reippaasti eteenpäin”- ihminen, ja toisinaan tunnen ärtymystä, suorastaan suuttumusta, kun olen tekemisissä ”hiljaa hyvä tulee” -ihmisten kanssa. Kotioloissa on tuttua se, että istun eteisen tuolilla saappaat jalassa, toppatakki päällä, kintaat kädessä vilkuillen hermostuneesti kelloani. Olemme mieheni kanssa sopineet lähtöajan (pakko sopia, muuten istuisin iltaan asti), ja hän tiskaa keittiössä käsin astioita (tietysti meillä on astianpesukone, mutta mitä se tähän kuuluu?) yöpuku yllään, ja kun tiedostan nämä seikat, hiki tippuu otsaltani entistä karvaammin. En sano mitään, en. Rykäisen. Kolistelen tuoliani ja sieppaan käsilaukun isoäänisesti naulakosta, rukoilen Luojalta kärsivällisyyttä. Nousen tuolista, avaan oven ja kuulen mieheni sanovan:”Joko sinä olet menossa?”

Pidimme eilen pienimuotoisen suunnittelukokouksen ystävieni kanssa. Meillä on useiden kymmenien vuosien yhteinen työmenneisyys, monet yhteiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Nyt meistä oli alkanut tuntua siltä, että yhdessä voisimme saada aikaan aivan erilaisen, omannäköisen kirjan, joka (toivottavasti) herättäisi lukevan yleisön kiinnostuksen. Istuimme kaksi tuntia suunnitellen, pohdiskellen, puhuen. Huomasimme, että keskustelumme oli hedelmällistä, syntyi aivan uusia ideoita, uusia näköaloja, mahtavaa! Kunnes pääsimme aikatauluasioihin, ja silloin erilaiset kemiamme tulivat korostetusti esiin. ”Hiljaa hyvä tulee” - ihmiset olivat sitä mieltä, että juuri nyt emme ryhdy radikaalisti mihinkään. Pohdiskelemme, syventelemme, mietimme, haeskelemme ideoita, ja parhaassa tapauksessa laitamme jotain sähköpostiin. Tammikuussa voisimme palata asiaan. Kokouksemme päättyi hyvässä, positiivisessa hengessä, mutta minä tiedän, että voin kaikessa rauhassa unohtaa yhteisen kirjahankkeemme: siitä ei tule koskaan mitään.

Mika Waltari kirjoitti ”Sinuhe egyptiläisen” kolmessa kuukaudessa. Loistava kirja, kirjoitustahti on ollut maaninen, mutta kukaan ei voi sanoa, että kirja olisi ollut parempi, jos hän olisi tehnyt sitä monta vuotta. Minna Rytisalo aloitti kirjansa ”Lempi” kirjoittamisen toukokuussa ja sai sen valmiiksi kesällä. Toki hän editoi kirjansa kahteen kertaan, mutta varsinainen kirjoitustahti on ollut ropsakka. Sitten on tietysti olemassa kirjailijoita, jotka kertovat ”työstäneensä” teostaan kahdeksasta kymmeneen vuotta. - Mitä ikinä sitten ”työstäminen” tarkoittaakaan. - Minulle tulee ainakin mieleeni, että käsikirjoitus on ollut koneella ja muistitikulla kymmenen vuoden ajan, ja kirjailija on palannut sen ääreen äärimmäisen harvoin, jos silloinkaan.

Onko hitaus arvo sinällään? Tarkoittaako hitaasti tehty samaa kuin hyvin tehty? Jos joku rakentaa omakotitaloa kymmenen vuotta, tuskin kukaan tulee kehumaan, että on se kyllä hyvin tehty, kun aikaakin on käytetty niin paljon. Ei, mieleen tulee, että ei tuo kaveri ole joutanut/jaksanut/viitsinyt rakentaa, kun on humputellut ulkomailla, tehnyt muita hommia ja harrastanut mukavampia juttuja. Ovatko harkitseminen, suunnitteleminen ja työstäminen peitenimiä sille tosiasialle, ettei henkilö jaksa paneutua tosissaan asiaan? Onko hyvin suunniteltu puoliksi tehty, vai onko se vain ajan tappamista ja työn sivuun siirtämistä? Kuka nämä sananlaskut on oikein keksinyt?

”Kiirettä ei oo, vaan joutua pittää.” Ai, jai, kun tämä sananlasku miellyttää minua. Se kuvaa niin jetsulleen minun ajatusmaailmaani. - En kuitenkaan halua väittää, että minun tapani ajatella olisi jotenkin parempi kuin toisten, ei toki. Jokainen elää ja toimii omalla tavallaan.

Ja täytyypä vielä loppuhuipennukseksi laittaa tähän sanonta, jonka Seppo Soittila kertoi eräässä haastattelussa, jossa oli puhe hämäläisten ominaispiirteestä eli hitaudesta: ”Meillä oli täällä 1918 kapinan aikaan valkoisten nopeasta etenemisestä sanonta, että ”kyllä ne niin nopeesti tuli, ettei meinannu keretä mielipilettään muuttaa”. - Sisällissodan lopputuloksenhan me tunnemme, ja hitaat hämäläisetkin selvisivät hyvin, kun tarpeen vaatiessa lisäsivät kierroksia ja jättivät jahkailun. M.o.t.

Avainsanat: hitaus, harkinta, tulokset tekeminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini