En ole alkoholisti, koska en halua olla alkoholisti?

En ole alkoholisti, koska en halua olla alkoholisti?

Eräässä keskusteluryhmässä syntyi aikamoisen kiivas ajatusten vaihto alkoholismista ja muista ihmiselle huonoista tottumuksista ja riippuvuuksista. Keskustelun avaaja oli tuohtunut siitä, että lehdessä olleessa haastattelussa poliisi oli sitä mieltä, että alkoholismi ei ole sairaus. Kuten arvata saattaa, keskustelu laajeni ja ryöpsähteli, löytyi ajatuksia puolesta, vastaan ja siltä väliltä.

- Alkoholisoituuko ihminen sitten omasta halustaan?

-Ei se niin mustavalkoista ole.

- Minun mielestäni se on sairaus, mutta sen sairauden saamiseksi voi täysin itse vaikuttaa.

- Totta kai se vaatii, että itse ottaa pullon käteen, mutta ei varmasti kukaan halua alkoholisoitua.

- Mutta ei kukaan halua myöskään tulla vankilakundiksi, murhaajaksi ym. Omalla toiminnallaan voi hirveästi vaikuttaa kaikkeen.

- Minä en oikein ymmärrä. Tietysti riskit ovat tiedossa samalla tavoin kuin tämän koronan kanssa. Jos haluaa pysyä terveenä, niin pitäisi pysytellä sisällä, mutta menen ulos kuitenkin.

- Itse olen miettinyt näitä juttuja esim. liikalihavuuden ja masennuksen kohdalla. Monet tietää, miten niitä voi ehkäistä ja hoitaa, mutta missä vaiheessa ihmisen pitäisi itse pystyä vaikuttamaan, esim. hakea apua, ottaa vastaan hoitoa, tehdä töitä paranemisen eteen?

- Minä ajattelen niin, että elämässä on paljon risteyskohtia, jolloin pitää tehdä valintoja. Joskus tulee valinneeksi tahallaan tai vahingossa sen väärän polun, ja mitä useammin niin käy, sitä helpommin joutuu eksyksiin.

- Ei kai se silti tarkoita, että haluaa tahallaan joutua eksyksiin?

- En ole ennen ajatellut asiaa tarkemmin, mutta voi juoda alkoholia tulematta alkoholistiksi, metsässä voi samoilla joutumatta eksyksiin, herkutella voi tulematta silti sairaalloisen ylipainoiseksi ja harmittaa voi masentumatta. Tai sitten on huonompi tuuri ja alkoholisoituu, eksyy, tulee ylipainoiseksi tai masentuu.

- Alkoholistihan voi olla korkeassa asemassa oleva perheenäiti, jolla on ystäviä ja parisuhde. Muuten kaikki hyvin, mutta alkoholisoitunut.

- Niin, mutta itse on luonut sille pohjat.

- Ajattelen, että meidän kaikkien elämäntilanteet ovat sattumusten summia, mutta niihin on voinut myös itse vaikuttaa. Tai ainakin tulevaisuuteen voi.

- Minä en nyt ole ihan samaa mieltä tuon ”itse luonut pohjat” jutun kanssa, eli niin kuin tiedostaen. En myöskään tuota ”sairastunut alkoholismiin” ihan kuin mahatautiin.

- Taitaa aika usein alkoholismin taustalla ollut joku muu asia kuin se, että viina maistuu niin hyvältä. Pään sisäinen tai ulkoinen elämä ehkä ajaa pullon kaulaan, eikä siitä pääse irti vaikka haluaisi.

- Oma motivaatio on kaikkein tärkeintä, ja ilman sitä alkoholismista ei voi parantua. Mutta siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää olevansa pian riippuvainen alkoholista, hänellä on usein jo niin paljon muita ongelmia (esim. mielenterveys), että viinan juominen tuntuu pienemmältä pahalta kuin juomatta jättäminen.

- Minä ajattelen, että henkilö on ajautunut tilanteeseensa, ei valinnut. Ei kaikilla ole resursseja hakea apua.

-Mutta kuka valitsee alkoholismin/ylipainon/masennuksen? Ei kukaan, vaan ne valinnat on tehty jo kauan sitten. Eikä niihin välttämättä voi itse vaikuttaa.

- Ei kukaan niin ajattelekaan, että hups – minusta tuli alkoholisti. Kyllä se vaatii monta asiaa matkan varrelle. Mutta oma halu ei varmasti ole taustalla.

- Mutta joskushan pitää tehdä jotain tosi inhottavaa (esim. laihduttaa), jotta lopputulos on positiivinen. Eli täytyy haluta tarpeeksi jotain hyvää, jotta pääsee siitä kamalasta (läskistä) mutta helposta eroon.

- Uskoon tuleminen on auttanut joskus ns. ”toivottomia tapauksia”.

- Alkoholismista voi parantua.

- Mutta ei kai päivässä vain päättämällä?

Ja mitä asiaan sanovat ne, jotka tietävät? ”Alkoholismi (päihderiippuvuus) on luokiteltu sairaudeksi Maailman terveysjärjestön WHO:n luomassa ja Suomessakin käytössä olevassa ICD-10 tautiluokituksessa. Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys.”

Yhdysvaltalainen ”Mama June” Shannon, 41, on ollut paljon julkisuudessa tosi-tv-sarjoissa (”Toddlers and Tiaras”, ”Täältä tulee Honey Boo Boo”, ”From Not to Hot”). Harva tuntee naisen menneisyyttä, johon kuuluu epävakainen koti, jo lähes lapsena aloitetut seurustelusuhteet huomattavasti itseä vanhempien miesten kanssa ja teiniraskaus. Itse hän kertoo hakeneensa miehiltä sitä huomiota, jota ei kotona saanut. Tv-sarjat loppuivat, kun June erosi miehestään, ja uuden miesystävän mukana tulivat raha- ja huumeongelmat.

Uuden elämäntaparemontin ( ja erinäisten leikkausten) avulla June pudotti painoaan 140 kg, mutta elämään jälleen mukaan ilmestyneet huumeet veivät pohjan pois hyvin alkaneilta muutoksilta. June syyllistyi myös rikoksiin, ja suhteet sukulaisiin ja lapsiin vaikeutuivat.

Jälleen on uuden ryhtiliikkeen (ja tv-ohjelmien) aika. June on pysytellyt erillään huumeista kymmenen kuukautta ja käynyt tänä aikana läpi useita kauneusleikkauksia. Monenlaisia muutoksia ja yrityksiä on mahtunut tämän 41-vuotiaan elämään.

Mitä mieltä olette? Uskaltaisitteko lyödä vetoa sen puolesta, että tämän naisen elämä muuttuu nyt hyväksi, ja että huumeet ja muut elämää raskauttavat ongelmat jäävät? En minäkään.

”Kukaan ei ole toivoton tapaus”, sanoo valtiotieteiden tohtori, Mielenterveyden keskusliiton kokemusasiantuntija Päivi Rissanen, joka oli mielenterveysongelmien vuoksi yli neljäkymmentä kertaa sairaalahoidossa. Siis: Kukaan ei ole toivoton tapaus.