Saatan olla väärässä

Saatan olla väärässä

Eilen sain sen vihdoin käsiini: Björn Natthiko Lindebladin kirjoittaman kirjan ”Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä”. Itse asiassa kirja ei ole Lindebladin kirjoittama, sillä omasta mielestään hänellä ei ole kirjallisia taipumuksia, eikä edes haluja sellaiseen työhön. Varsinainen kirjoittaja on Caroline Bankler ja editoija/avustaja Navid Modiri. Nämä kolme henkilöä yhdessä ovat saaneet aikaan teoksen Lindebladin haastattelujen, muistelujen ja julkisten esiintymisten pohjalta.

Ja nyt kirjasta haaveilevalle muutama sana varoitukseksi ja kannustukseksi. Ajattelet ottavasi käteen Victor Hugon ”Kurjat” tapaisen teoksen, mutta huomaatkin lukevasi Hilja Valtosen ”Nuoren opettajattaren varaventtiiliä”. Ihan oikeasti. Lindeblad ilmoittaa jo heti alkajaisiksi, ettei hänen teoksensa käsittele uskontoa, ja tämä on ihan totta. Lukija ei pääse perehtymään buddhalaisuuden saloihin ja mantroihin, vaan Lindeblad vie hänet matkalle Koillis-Thaimaahan sijaitsevaan metsäluostariin. Kirjoittaja kertoo hauskalla, itseironisella ja samalla empaattisella tyylillään luostarin elämästä, tiukasta päiväjärjestyksestä, siitä, kuinka vaikea hänen kofeiiniriippuvaisena oli pysyä hereillä meditaatioharjoitusten aikana, jotka saattoivat kestää tunteja, ja toisaalta, kuinka hankalaa oli kestää sitä pääkopassa ilmenevää älämölöä, kun hänen – buddhalaismunkin – oletettiin ajattelevan pyhiä ajatuksia mantrojen hokemisen lomassa. Kirjassa on myös valokuvia, joissa huomio kiinnittyy siihen, että useimmiten munkit hymyilevät. Lindeblad onkin sanonut, ettei ole elämässään nauranut niin paljon kuin asuessaan buddhalaisessa luostarissa.

Björn Lindeblad oli nuori ruotsalainen ekonomi, joka teki töitä pääasiassa ulkomailla. Hän ei kuitenkaan lopulta viihtynyt enää siinä elämässä, jota eli, vaan sanoi itsensä irti ja palasi tyhjän päälle takaisin Ruotsiin. Seuraavaksi hän teki pitkiä vaellusmatkoja ulkomaille, ja kaikki tämä harhailu ja pohdinta vei hänet lopulta Thaimaahan buddhalaiseen luostariin. Kertoessaan vanhemmilleen päätöksestään, hän ilmoitti elämänmuutoksen tarkoittavan sitä, että aikoo noudattaa viittä eettistä ohjetta ainakin munkkivihkimykseen saakka: Ei saa tappaa tai vahingoittaa eläviä olentoja, ei saa varastaa, valehdella, tehdä sukupuolisiveellisesti sopimattomia tekoja ja tuli pidättyä alkoholista. Kaiken muu isä oli kuulemma ymmärtänyt, mutta viimeisen kohdalla hän puuskahti: ”Eikö tuo mene jo liiallisuuksiin!”

Luostarielämää eri maissa kesti lopulta seitsemäntoista vuotta, jonka jälkeen Lindeblad oli valmis palaamaan takaisin kotimaahansa. Pitkän masennusjakson jälkeen hänestä tuli pidetty luennoitsija ja meditaatio-opettaja.

Palaan tähän kirjaan vielä uudestaan, sillä tässä blogissa jaan lukijoilleni Lindebladilta ainoastaan yhden – sitäkin tärkeämmän – elämänviisauden.

Kaikilla ihmisillä on (yksinkertaistettuna) päässään kahdenlaisia ajatuksia: omaan menneisyyteen ja omaan tulevaisuuteen liittyviä. Niitä voidaan verrata kahteen painavaan matkalaukkuun, jota ihminen raahaa mukanaan koko ajan. Ne ovat tärkeitä laukkuja, mutta ei niitä tulisi kantaa mukanaan jatkuvasti. Laske ne hetkeksi alas, sitten pidemmäksi aikaa. Kokeile, voitko kohdata asioita, elämääsi suoraan tällaisenaan, ilman näitä laukkuja. ”Otteen hellittäminen ajatuksista ja hallinnanhalusta, sisäänpäin kääntyminen ja kuunteleminen, läsnäolo, säännöllinen rauhoittuminen, luottamus” sanoittaa Lindeblad ajatuksiaan.

Voimakkaiden tunteiden ja muistamisen välillä on selvä yhteys, ja varsinkin kaikki paha, kamala säilyy muistissa hyvin. Se on luonnollista, koska ihmisen tulee oppia pelkäämään pahaa, jotta hän säilyisi hengissä. Mutta: muistamamme menneisyys ei ole koko todellisuus, ja kuitenkin heijastamme muistojamme tulevaisuuteen. Se ei ole tulevaisuus, se on pelkkä oletus, sillä kukaan ei voi tietää. Tämän vuoksi painavat matkalaukut kannattaa laskea usein alas ja kohdata elämä ilman niitä. Mitä kauemmin pystyt elämään ilman noiden laukkujen painoa, sitä parempaa elämäsi on.

Selasin juuri blogejani, ja kohdalle sattui otsikko ”Muistatko murehtia tarpeeksi?” Niinpä, niin, jospa nyt kuitenkin harjoittelemme laskemaan ne painavat laukut maahan – edes joksikin aikaa.