Zelenskyin "likainen, vihreä t-paita"

Sunnuntai 12.2.2023 - Pirkko Jurvelin


Zelenskyin ”likainen vihreä paita”

Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasi USA:n presidentin, Englannin kuninkaan ja Suomen pääministerin, ja kun hän ylipäätään milloin tahansa ilmestyy kameroiden eteen, hänellä on yllään oliivinvihreä t-paita. Venäjän entinen presidentti, nykyinen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja, Dmitri Medvedev onkin kommentoinut presidentin asua kärkevästi Telegram -kanavallaan. Hän kirjoitti lauantaina Zelenskyin kiertelevän Eurooppaa ”haisevassa vihreässä paidassa” mannekiinin lailla, ja samassa viestissä Medvedev kutsui myös Ukrainan presidentin tavanneita Euroopan maiden johtajia ”surkeiksi amatööreiksi”. Katkeraa puhetta katkeralta ja pelokkaalta mieheltä.

Medvedev ei kuitenkaan ole ainoa henkilö, joka on kiinnittänyt huomionsa Zelenskyin asuvalintaan. ZDF:n toimittaja kysyikin haastattelussa presidentiltä itseltään, kuinka monta vihreää paitaa tällä oikein oli. ”Noin 20”, presidentti vastasi ja kertoi, mistä vihreän paidan pitäminen sai alkunsa. Sodan alussa Zelenskyillä oli kuulemma ollut kyseisiä paitoja kaksi ja niiden lisäksi fleece -pusero, josta hän myöhemmin luopui. Toisen prikaatin sotilaat antoivat hänelle kiitollisuudenosoituksena uuden vihreän paidan, entiset olivat ilmeisesti jo aika kuluneita. Eräänä päivänä myös ukrainalainen valmistaja alkoi valmistaa vastaavanlaisia t-paitoja ja lahjoittaa niitä presidentille.

Vastauksensa lopussa Zelenskyi hymyili ja sanoi, ettei hänellä ole enää puutetta vihreistä paidoista, ja että hänen on täytynyt jo hieman toppuutella lahjoittajia.

Presidentin käyttämä asukokonaisuus – armeijatyyppinen t-paita ja reisitaskuhousut - ei ole kuitenkaan sattuma, vaan julkinen solidaarisuudenosoitus sotaa käyvälle kansalle: Hän pukeutuu kuin sotilas, hän on tavallinen ukrainalainen mies, joka on sitoutunut puolustamaan maataan. Tämän imagon rakentamisessa hän on onnistunut, mutta se ei suinkaan ole pelkästään vaatetuksen ansiota. Jokainen uutisia seuraava tietää, että Ukrainan presidentti ei piilottele itseään sodan kauhujen keskellä, hän ei pelkää, hän haluaa olla esillä vaikeissakin tilanteissa tukemassa kansaansa.

Julia Mendel, joka toimi kaksi vuotta presidentin lehdistösihteerinä, sanoi:”Ei ollut hetkeäkään, että hän olisi osoittanut pelkoa. Hän halusi aina näyttää Venäjälle, että hän ei pelkää. Hän meni pommitusten keskelle, meni sillalle, joka oli Ukrainalta miehitetyn alueen ja hallituksen kontrolloiman alueen välissä...Hän meni sinne näyttääkseen, ettei pelkää, ja että se on hänen maansa.”

Tämä kaikki saa Kremlin pukumiehet katkeriksi. Kun he pukeutuvat vitivalkoiseen kauluspaitaan, huolella suunniteltuun tummaan pukuun ja vastakiillotettuihin mustiin kenkiin korostaakseen arvovaltaansa, he eivät ymmärrä, että jokainen näkee, etteivät he ole osa Venäjän kansaa. Ei, he ovat osa Venäjän eliittiä, jolla on täysin eri pyrkimykset ja päämäärät kuin venäläisillä itsellään. Näkeehän sen jo päältä! Mutta he eivät uskalla muuta, tai uskaltavat: haukkua räksyttää, mikä saa aikaan vain huvittuneita tuhahduksia.

Vaikka Zelenskyillä onkin parikymmentä oliivinvihreää paitaa, niin ei ole ihme, jos hän joskus haisee hielle. Onhan luonnollista, ettei bunkkerissa ole aina deodoranttia ja pesuvettä saatavilla. Tämän ehkä ymmärtää myös Medvedev joskus sitten, kun joutuu elämään pommisuojassa.

Avainsanat: Zelenskyi, Medvedev, t-paita, imago


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini