Miksi ammuit, Thomas Matthew Crooks?

Maanantai 17.7.2023 - Pirkko Jurvelin


Miksi ammuit, Thomas Matthew Crooks?

Viime päivien merkittävin uutinen on ollut Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivää Donald Trumpia kohtaan tehty aseellinen attentaatti. Uutiset ovat kertoneet tarkasti asioiden kulun, sen, kuinka helposti ampuja oli päässyt läheisen talon katolle, ja kuinka yksi luoti osui Trumpia korvaan (siis vaarallisen lähelle ohimoa), ja kuinka turvamiehet ja poliisit olivat nopeasti paikalla tavoittelemassa ampujaa. Välikohtauksessa sai surmansa tekijän lisäksi yksi muu henkilö ja kaksi loukkaantui.

Valokuvista olemme nähneet, kuinka haavoittunut Trump kohottaa nyrkkinsä uhmakkaasti ylös näyttääkseen, että hän selviää tästäkin, ja kuinka taustalla liehuu Yhdysvaltain lippu. Harvinaisen osuva ja tunteita ilmaiseva kuva, joka tulee varmasti esille vielä monenlaisissa yhteyksissä.

Turvallisuusmiehet surmasivat tekijän ampumapaikalle. Mutta kuka oli tuo 20-vuotias Thomas Matthew Crooks, ja miksi hän halusi tappaa presidenttiehdokas Trumpin?

Crooks oli kotoisin Pennsylvanian osavaltiosta, hän oli valmistunut lukiosta kaksi vuotta aikaisemmin kohtuullisen hyvin arvosanoin ja oli saanut myös stipendin onnistuneiden matematiikan opintojensa ansiosta. Crooks olisi voinut aloittaa opinnot tänä syksynä Pittsburghin yliopistossa, mutta hän oli ilmoittanut, ettei ottaisi vastaan opiskelupaikkaa, vaan suunnitteli aloittavansa opinnot Robert Morris yliopistossa. Tekohetkellä hänellä oli työpaikka eräässä hoivakodissa. Miehen perheestä ei ole kerrottu mitään, ja hänen asuinpaikkaansa on luonnehdittu sanoilla ”keskiluokkainen” tai ”ylempää keskiluokkaa” edustava.

Crooks oli harrastanut innokkaasti ampumista, hän oli ollut paikallisen ampumakerhon jäsen, ja surma-ase oli luvallinen, joskin hänen isänsä omistama.

Kun ampujan motiiveja on alettu selvittää, hämmennystä on herättänyt etenkin se seikka, että Crooks oli poliittiselta ajatusmaailmaltaan konservatiivi, ja tämä oli kuulemma tullut myöskin voimakkaasti esiin koulussa ja muuallakin käydyissä keskusteluissa. Muutoin koulutoverit kertovat hiljaisesta, ystävällisestä, syrjään vetäytyvästä henkilöstä, joka joskus piti yllään ampuma- harrastukseen liittyviä asuja. Joku koulutoveri on maininnut, että Crooks oli erittäin kiinnostunut historiasta, ja häntä pidettiin hyvin älykkäänä, joskin hieman outona. Joku toinen kuvaili puolestaan Crooksin olleen ”ihan normaali kaveri, ei kovin suosittu, mutta ei muutenkaan.” Muutamissa puheissa tuli kuitenkin esiin myös koulukiusaaminen. Tekijällä ei ole kuitenkaan ollut ainakaan tiedossa olevaa psyyken sairautta.

Poliisi on tutkinut tarkkaan Crooksin tietokoneen ja puhelimen löytääkseen jonkinlaisia vihjeitä siitä, miksi ja miten Crooks oli suunnitellut terrori-iskuaan. Tähän saakka koneilta ei ole löytynyt minkäänlaisia johtolankoja, teon motiivi on hukassa, ja teko on ollut täydellinen yllätys nuoren miehen tuttavapiirissä, vaikka hän oli ilmeisen huolellisesti ja ajan kanssa suunnitellut murhayrityksen aina tikkaiden ostosta (katolle pääsy) alkaen.

On hyvin mahdollista, ettei Thomas Matthew Crooksin teolle koskaan löydy ulkomaailmaa tyydyttävää selitystä. Mieleeni tuli kuitenkin, että tämä nuori mies toteutti suunnitelmallisesti oman itsemurhansa samalla kun mietti presidenttiehdokkaan murhaa. Hän tiesi aivan varmasti, ettei selviä attentaatista joutumalla samalla myös itse ampumisen kohteeksi. Ehkä saamme joskus tietää, mikä sai nuoren miehen ampumaan Trumpia, mahdollista on, että se jää ikuiseksi mysteeriksi.

Avainsanat: Thomas Crook, Trump, salamurha


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini