Säbä - matsia katsomassa

Maanantai 18.11.2019 - Pirkko Jurvelin


Säbä- matsissa

Kirjojen tekijä eli kirjoittaja joutuu silloin tällöin tilanteeseen, jossa hänen on tarinoitava asiasta, joka on hänelle täysin tuntematonta aluetta. Google on monesti mukava apuri, mutta se ei riitä läheskään aina, kuten ei tässä minunkaan tapauksessani. Nuorisoromaanissani on henkilö, joka pelaa salibandya eli säbää. Olin aluksi ajatellut lajiksi jalkapalloa, mutta asiantuntija-arvioiden mukaan (ns. ”kokemusasiantuntijat”) se on hieman vanhanaikaista, ainakin kohderyhmän ikäluokassa. Säbä olisi hyvä. Ok, kirjoitan säbästä. Siis mitä minä kirjoitan? Öööööö…. Jo pelkkä sana aiheuttaa aivoissani tyhjiön, ja katseeni lasittuu. Kirjoittaja paneutuu faktoihin googlessa, yrittää katsoa muutaman videon, mutta asia ja maailma sen ympärillä ei oikein aukea.

Aukenemattomuus johtuu varmasti ainakin osittain siitä, ettei tämän kirjoittaja ole koskaan ollut kiinnostunut KATSOMAAN urheilua. Joskus aikoinaan pakottauduin pesäpallokentän reunalle kannustamaan, kun lapseni harrastivat lajia. Kyllähän minä itse liikun mielelläni, lenkkeilen, käyn salilla, vesijuoksemassa, mutta että istuisin katsomaan toisten liikkumista, kiitos ei. No, sen verran voisin antaa periksi, että hyvin entisenä lapsivoimistelijana voisin ehkä katsella telinevoimistelua, ehkä.

Veera, jälkeläisteni hyvä ystävä, pelasti tilanteen. Hän on pelannut aikoinaan salibandya ja ollut melkoinen tekijäkin, koskapa hänet houkuteltiin Sveitsiin pelaamaan. Veera kutsui minut katsomaan Oulun parhaimman naisjoukkueen ”Rankkojen Ankkojen”(huippunimi!) ottelua Turun joukkuetta vastaan. Olihan sinne pakko raahautua. Mitäpä kirjoittaja ei tekisi laadun eteen jne. Kello oli kolme lauantaisena iltapäivänä, kun astuin sisään Kastellin monitoimitaloon. Minua nukutti kauheasti - kaamos ja kaikki. Ostimme liput (eläkeläisalennus, jostakin syystä ei tarvinnut näyttää alennukseen oikeuttavaa korttia), käden selkämykseen lyötiin leima (maapallo pelastuu, ei turhaa paperin tuhlausta), ja haimme istumapaikat pelihallista. Katsojia oli kohtuullisen vähän, joten valinnanvaraa oli. Kaivoin esiin lehtiön ja kynän, töihinhän tänne oli tultu.

Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomioni, oli se, että pelaajat olivat yllättävän pitkiä. Jostakin syystä oli olettanut, että nämä naiset ( 19+) olisivat jotain miniatyyrimallia, mutta ei toki. Veera sanoi muistavansa yhden naispelaajan, joka oli ollut pienikokoinen. Hänen valttinsa olikin ollut huomattava ketteryys. Mitä säbän pelaaminen sitten vaatii siinä vaiheessa, kun pelataan jo tavoitteellisesti? Hyvää fysiikkaa, pelisilmää, pallonkäsittelytaitoa, paneutumista, kaiken vapaa-ajan antamista, rahallista panostamista ja jossakin vaiheessa mahdollisesti ulkomaille muuttamista. Ei kannata edes kysyä, miksi pelaat, jos se vie sinulta kaiken. Koska se myös antaa kaiken.

Kysyin Veeralta, miten pelaaja selättää ne tappiot ja epäonnistumiset, joita joka tapauksessa tulee vastaan uran aikana. Veera kertoi, että hankalien asioiden käsittelyssä ryhmällä on merkittävä rooli. Yhdessä puhuttiin ja puhuttiin, käytiin asioita läpi, lohdutettiin, tsempattiin. Tämä kertoo varmasti paljon joukkuelajin luonteesta. Mieleeni tulee huipputason telinevoimistelija, joka jalka tai käsi lipsahtaa, ote horjahtaa ratkaisevalla hetkellä. Hän on yksin vastuussa koko tilanteesta.

Tunnelma hallissa oli niin kuin isommissa koitoksissa konsanaan. Joukkueilla oli omat alkurituaalinsa, musiikki pauhasi välillä valtavalla volyymillä, mailoja hakattiin kuuluvasti kannustuksen merkiksi, eikä valaistuksessa oltu watteja säästelty. Olin ottelun alussa täysin pihalla, ja se johtui osittain joukkueiden värikikkailusta. Miten ihmeessä Turun maalivahdilla oli samanvärinen asu (musta) kuin Oulun joukkueen pelaajilla? Sai siinä meikäläinen ihmetellä tovin, että miksi nuo pöljät yrittävät koko ajan saada palloa omaan maaliin. Muutaman kysymyksen jälkeen ymmärsin, että se musta-asuinen maalivahti olikin turkulainen. Ai, jaa, nyt selkis. Monta asiaa jäi varmasti vielä selkiämättä, mutta jotakin alkoi avautuakin, ja Veera lupasi, että häneltä voi aina kysyä lisää.

Muutama mieleeni jäänyt nippelitieto:

- ”höntsääminen” = pelataan huvin vuoksi, ei tosissaan

- pelaatko rightia vai leftiä = kumpi kätesi pitelee mailan alaosaa > Tämä on yksilöllistä. Leftin pelaajia on prosentuaalisesti enemmän, mutta minä totesin olevani right.

- kapteenin nauha = Joukkueen kapteenilla on nauha käsivarressaan. Vain hänellä on oikeus puhua tuomarille.

- alle 18- vuotiailla pelaajilla on suojalasipakko

- jollakin on ”paikka”= mahdollisuus tehdä maali

- filmaaminen = myös tämän lajin pelaajat ”filmaavat” eli esittävät loukkaantuneensa, vaikka niin ei ole käynyt

Kastellin monitoimitalon ulkopuolella jatkui kaamos, kun lähdin kävelemään kotiin. Huomasin kuitenkin, että oloni oli kummallisen virkeä. Olivatko hallin kirkkaat valot, kova musiikki, pelin seuraaminen tai uuden oppiminen vaikuttaneet vireystilaani? Kai siinä sitten jotakin erityistä on, pelaamisen ja urheilemisen seuraamisessa. Eiväthän miljoonat ja taas miljoonat ihmiset voi olla väärässä - vai mitä?

Avainsanat: salibandy, säbä, taustatiedot, urheilu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini