Kirjapiiri verkossa

Kirjapiiri verkossa

Kirjapiirimme on kokoontunut säännöllisesti jo kymmenen vuoden ajan. Me olemme enemmän kuin kirjasta kiinnostuneita naisihmisiä, sillä me olemme ”kirjasiskoja”. Tämä siskous on syntynyt työpaikkamme kautta, sillä olemme olleet aikoinamme työtovereita jopa vuosikymmenien ajan. Kyllä sellaisessa ajassa ja yhteisessä työpaikassa tutustuu ihmiseen, miltei yhtä hyvin kuin omaan siskoon. Kirjapiirissämme olemme ehtineet lukea ja keskustella lähes kahdeksastakymmenestä teoksesta (!). On ollut tärkeää joutua välillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle tutustumaan myös sellaiseen lukemistoon, johon ei olisi muuten tarttunut. Olemmehan me toki pitäneet kirjatapaamisista kesälomaa kaksi kuukautta vuodessa, mutta enempää oleilua emme ole itsellemme sallineet, kunnes… No, niin, kyllähän te arvaatte: Korona on estänyt tapaamisemme vuoden ajan paria ulkoilmakokoontumista lukuun ottamatta. WhatsApin avulla olemme pitäneet yhteyttä, päivittäneet olemisiamme ja antaneet kirjavinkkejä.

Kyllästyin lopulta tilanteeseen, ja koska itse olen tämän piinavuoden aikana osallistunut kokouksiin ja koulutuksiin verkossa, ajattelin, että meidänkin kirjapiirimme on aika ottaa digiloikka yhdessä. Annoin tyttäreni opettaa ja neuvoa, miten moinen yhteys luodaan ja ylläpidetään, ja niin me teimme sen: Kirjapiirimme kokoontui verkkoyhteyksien välityksellä.

Toimin tällä kertaa emäntänä, ja kokemus oli eräällä tapaa helpompi kuin aikaisemmin, sillä minun ei tarvinnut etukäteen paneutua siivoamiseen tai leipomiseen. Kokouksen kuluessa kävin toki hakemassa itselleni vesipullon. Emännän rooliin kuuluu myös luettavan teoksen ilmoittaminen ja keskustelun alustaminen. Tämäkään ei ollut hankalaa, sillä jo vuosi sitten olin ilmoittanut (peruuntuneen) kirjapiirimme aiheeksi saksalaisen Jenny Erpenbeckin romaanin ”Mennä, meni, mennyt”. Olin lukenut kirjan tasan vuosi sitten, joten kaivoin sen esiin hyllystäni ja luin uudelleen. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä hämmästyneempi olin: En ollut muistanutkaan, kuinka erinomainen tuo Erpenbeckin romaani on! Aiheena on maahanmuutto, jota tarkastellaan juuri eläköityneen berliiniläisen yliopiston professorin silmin. Hän näkee sattumalta nälkälakossa olevia afrikkalaisia maahanmuuttajia, kiinnostuu heidän taustoistaan, asemastaan ja heitä koskevasta lainsäädännöstä. Taustalla kulkee myös entisen jaetun Saksan vaikutus ihmisiin: Muurin eri puolella asuva oli kuin ulkomaalainen kummajainen, jonka ajatusmaailma saattoi täysin poiketa omastasi. Suosittelen tätä lukukokemusta! Ainakin jokaisen perussuomalaisia kannattavan pitäisi tarttua tähän kirjaan.

Minä olin siis kerrannut teoksen, mutta ymmärrettävistä syistä, kaikki kirjapiiriläiset eivät olleet ehtineet sitä tehdä. Mutta ei hätää: Tarkoitukseni olikin vain käyttää kyseistä romaania alkusysäyksenä keskusteluumme, jota varten olin kutsunut paikalle Omarin – ystäväni jo monen vuoden ajalta. Omar oli lupautunut vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mutta minä lupasin, että hän saisi myös jättää vastaamatta. Vaikka hänen paostaan Irakista on kulunut jo viisi vuotta, syyt siihen ovat yhä samat ja olemassa.

Voin vakuuttaa, että eläkkeellä olevat naisopettajat kyselevät mielellään ja tarkasti. Meille selvisi, miksi Omar oli lopulta joutunut lähtemään kotimaastaan. Muuttuvat poliittiset tilanteet ovat aiheuttaneet sen, että perheen kaikki miehet asuvat nyt turvallisuussyistä ulkomailla, kolmessa eri maassa. Omar kertoi meille pakomatkastaan, siitä, miten sattuma toi hänet Ouluun, ja miksi hän on yhä täällä.

Keskustelu tämän miehen kanssa herätti varmasti yhtä paljon kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Voiko henkilö, joka on säännöllisesti tehnyt töitä neljän vuoden ajan, eikä ole syyllistynyt uudessa maassaan mihinkään lainvastaiseen, ja joka elää normaalia, tasaista arkea, saada työperäisen oleskelululuvan? Miltä tuntuisi asua vieraassa maassa, jossa sinulla on ystäviä ja työpaikka kuitenkin tietäen, että milloin tahansa sinut voidaan lähettää pois, ellet onnistu saamaan kyseistä lupaa? Kannattaako perustaa perhe Suomeen? Ja vielä: Elät tässä vaikeassa epämääräisyyden tilassa koko ajan ikävöiden vanhempiasi ja veljiäsi ja sisariasi ja tiedät, että on vaikeaa  mennä heitä tapaamaan. Sinua vaivaa huoli iäkkäistä vanhemmistasi, sillä olet kasvanut kulttuurissa, jossa aikuisten lasten on huolehdittava äidistään ja isästään.

Omarin sarkastinen huumori oli kyllä aika piristävää, ja ehkä se on hänelle myös yksi keino selviytyä haastavasta arjesta. Vai mitä sanotte siitä, että hän on opiskellut kaikki mahdolliset rasistiset ilmaukset, joita hänen tuttavansa suinkin ovat muistaneet ja opettaneet edelleen hänelle? Nämä sanat kuuluvat siis nyt Omarin suomenkielen varastoon, ja jos joku sattuu niitä hänelle huutamaan, niin mitä siitä: Nehän ovat tuttuja sanoja!