Mitä Tanska opetti minulle?

Perjantai 17.9.2021 - Pirkko Jurvelin


Mitä Tanska minulle opetti?

Palasin juuri opintomatkalta Kööpenhaminasta. Meitä oli reissussa Oulun seudun omaishoitajien yhdistyksestä viisi työntekijää ja kolme hallituksen jäsentä, ja tarkoitus oli saada vieraalta maalta uusia ideoita ja virikkeitä toimintaan. Minulle tällainen matka yhdistyksen mukana oli ensimmäinen, mutta ulkomailta on kuulemma käyty hakemassa oppia aiemminkin.

Mitä minä opin? Ensimmäinen vierailukohteemme oli Peder Lykke Centret Kööpenhaminassa. Kyseessä oli hoivakoti, joka painotti toiminnassaan monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hoivakodin asukkaat koostuvat ikäihmisistä, joilla on monipuolinen etninen ja uskonnollinen tausta (asukkaat puhuvat 28:aa eri kieltä), heillä saattaa olla myös diagnoosi muistisairaudesta tai psyykkisestä sairaudesta. Kyseinen hoivakeskus on 70-luvulta peräisin oleva suuri talokompleksi, joka ei vakuuttanut ulkonäöllään, mutta sitäkin enemmän kaikella sillä, mitä pääsimme sisällä näkemään, kuulemaan ja tuntemaan.

Keskuksen tiloissa toimii asukkaiden tarpeita varten myös kampaaja, hammaslääkäri, lääkäri, kahvila ja kauppa, ja sillä on käytössään kolme bussia, joilla hurautetaan retkille ja tapahtumiin.

Kaikkein kauneinta ja vaikuttavinta, mitä minulle jäi mieleeni johtajattaren kahden tunnin mittaisesta esityksestä, oli lause: ”Ihmiset tulevat tänne jatkamaan elämää.” Tämä filosofia näkyi voimakkaasti talon toiminnassa, sillä sen tiloissa toimi myös kunnan päiväkeskus monenlaisine ohjelmineen. Asukkaat voivat halutessaan osallistua erilaisiin jumppiin, käsityökerhoihin, maalaukseen, kuorolauluun, keittokursseille (erikoisuutena miehille suunnattu kurssi), he pääsevät kuuntelemaan erilaisia esitelmiä jne. Talossa vietetään monenlaisiin kulttuureihin kuuluvia juhlia sekä sisätiloissa että ulkona olevassa puutarhassa, ja niihin kaikki ovat tervetulleita. Ruoka valmistetaan omassa keittiössä, ja tässä pyritään myös huomioimaan erilaisten kulttuurien ruokaperinteet. Johtajatar korosti puheessaan sitä, että keskukseen muuttajat ovat sairaita mutta aikuisia ihmisiä. Heidät pyritään kohtaamaan yksilöinä, joilla on omat juuret ja kulttuuri. Tulin surulliseksi ajatellessani tuttaviani, jotka maksavat koko eläkkeensä siitä hyvästä, että heitä säilytetään yksityisessä hoivakodissa. Kun Peder Lykke Centret painottaa ajatusta, että ihmiset tulevat sinne jatkamaan elämäänsä, niin joskus minusta tuntuu, että suomalainen hoivakotikulttuuri painottaa ihmisten säilyttämistä hengissä.

Pääsimme myös asuntokerrokseen, jossa asukkaiden erikokoiset kodit sijaitsevat. Monen kodin ovet olivat auki, ja saatoimme todeta, kuinka viihtyisästi ne oli sisustettu omilla huonekaluilla. Piipahdimme myös erään rouvan asunnossa, ja kyllä, kyllä se tuntui kodilta. Hän sanoikin, että tässä on kaikki, mitä hän nyt tarvitsee.

Eräs tutustumiskohteemme oli Kööpenhaminan omaishoitajien yhdistys. Siellä meille esiteltiin omaishoitajille kohdennettu ja jo vuosia käytössä ollut terapiakurssimuoto. Kurssin vetäjät olivat itsekin omaishoitajia, jotka oli koulutettu vetämään terapiaryhmiä, ja jotka tekivät tätä vapaaehtoistyönä. Tarkoituksena oli ohjatun keskustelun kautta ja ryhmän avulla saada tukea omaan vaikeaan tilanteeseen. Koska tämä toimintamuoto on ollut käytössä jo vuosia, ja sen vaikutuksia on pystytty tutkimaan, on voitu todeta, että suurin osa ryhmiin osallistuneista on kokenut saavansa psyykkistä apua ja kuntoutusta ryhmätapaamisista.

Koin tällaisen terapiamuodon todella hyväksi ajatukseksi. Jäin vain miettimään, että meillä Suomessa ollaan varmasti hitaampia käyttämään tämäntyyppisessä toiminnassa vapaaehtoisia, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Tässä tuleekin näkyviin Tanskan ja Suomen ja tanskalaisten ja suomalaisten välinen ero: Meillä mennään tarkasti pykälien mukaan ja viilataan pilkkua, Tanskassa tekeminen ja rupeaminen ei ole niin määriteltyä, asioita kokeillaan, ja jos hyvin menee, niin mahtavaa, ja jos ei, niin annetaan homman sitten jäädä. Tulipahan kokeiltua!

Käynti Suomen suurlähetystössä oli myös mielenkiintoinen. Suurlähettiläs kävi tervehtimässä meitä, ja virkailijat kertoivat arjen asioista rennolla tyylillä. Oli kiinnostavaa kuulla, että esimerkiksi maan työkulttuuri on erilainen kuin meillä. Virkailijan mukaan joka ikinen tanskalainen työelämässä mukana oleva on saanut ainakin parit potkut elämänsä aikana, mutta se kuuluu asiaan. Työpaikkoja vaihdetaan helposti ja usein, ja työttömille voidaan osoittaa töitä ihan jonkun muun alan kuin omansa parista (maan pitkäaikaistyöttömyysprosentti on 1,2). Joustavuudesta hyvänä esimerkkinä on myös se, että koronan aiheuttamaa työttömyyttä on purettu hyvin palkkaamalla esimerkiksi ravintola-alan ihmisiä covid-testaajiksi. Palkka on kuulemma parempi kuin omalla alalla, eikä Tanska ilmeisesti näe mitään ongelmaa siinä, etteivät testaajat ole terveydenhuollon ammattilaisia.

Voisin lähteä turistimatkalle Kööpenhaminaan, sillä kaupunki on täynnä upeita nähtävyyksiä, joita en päässyt katsomaan. Keliaakikoille annan kuitenkin varoituksen: Maa ei tunne keliakiaa eikä laktoosi-intoleranssia, siellä asuu siis hyvävatsaista kansaa. Minulla oli nälkä koko ajan, mutta farkkujen vyötärö löystyi muutamassa päivässä parin sentin verran. Ei paha.

Avainsanat: Tanska, Kööpenhamina, omaishoito


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini