Katso peiliin ja hymyile

Tiistai 26.4.2022 - Pirkko Jurvelin


Katso peiliin ja hymyile

Luen silloin tällöin niin sanottuja ”elämäntaito-oppaita”. Kyseisen kirjallisuusgenren kirjoittajista on minulle jäänyt parhaiten mieleeni yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888-1955) sekä suomalainen Frank Martela (1981-). Carnegien teoksista lienee kuuluisin ”Miten saan ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa”, ja vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1936, sitä painetaan, myydään ja luetaan eri kielille käännettynä yhä tänä päivänä ympäri maailman. Jotain erityistä siinä siis täytyy olla. Minuun teki vaikutuksen kirjan konstailemattomuus, arkipäiväisyys ja lukuisat tavallisesta elämästä otetut esimerkit.

Frank Martelan ”Valonöörit” ja ”Elämän tarkoitus” sisälsi mielestäni samantyyppisiä elementtejä, arkipäiväisiä, jokaiselle mahdollisia asioita, mutta Martelalla on tekstinsä tukena myös monenlaisia tutkimustuloksia ja filosofista näkemystä.

Ei siis ole kumma, että kirjastosta lähti viimeksi mukaani englantilaisen (oletan, koska opinnoiksi oli ilmoitettu King´s College, Cambridge) Therese Cheungin uutuusteos ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Kirjan takakannessa ilmoitetaan, että Cheung on menestyskirjailija ja esiintyjä, joka on perehtynyt ihmisen henkiseen kasvuun ja kehitykseen. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille, ja teksti perustuu naisen omiin kokemuksiin ja tutkimustietoon. Tämän lisäksi hän tekee takakannen mukaan yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Cheung on aikaisemmin julkaissut teoksen ”21 rituaalia, jotka voimistavat intuitiotasi” (voi hyvänen aika!).

Nykyajan ihminen karsastaa usein uskontoa, ylimaalliseen Jumalaan uskomista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei tämä sama ihminen oikein tunnu pärjäävän pelkästään omillaan, vaan hänellä on sisäinen tarve uskoa johonkin, mitä silmä ei näe, ja mitä järki ei ymmärrä. Buddhismi, hindulaisuus, taolaisuus ja ylipäätään erilaiset uskonnot voivat olla ajateltavissa oleva vaihtoehto kristinuskon sijalle. Jos uskonto ei näissäkään muodoissa miellytä, niin sitten kannattaa turvautua ”henkisen kasvun” kehittämiseen, jota nykyajan self help-kirjat anteliaasti tarjoavat. Onko siinä sitten jotain väärää? Ei varmaankaan, mutta asioita kannattaa miettiä ja tutkia aika tarkasti. Mitä on kaiken takana? Onko siellä sittenkin jonkinlainen kultti, joka haluaa sinut (ja rahasi) omakseen.

Mutta palataanpa Cheungin teokseen ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Sinun ei tarvitse lukea sitä, tein sen jo ihan sinun puolestasi ja jaan tässä keskeiset opit.

Aamun rituaalit, jotka pitää tehdä säännöllisesti. Voit vaikka kuvata listan ja muistuttaa itseäsi sen avulla tai panna muistilapun jääkaapin oveen.

Rituaali 1: Herää aikaisemmin

Rituaali 2: Älä tartu puhelimeen vaan venyttele

Rituaali 3: Esitä itsellesi yksinkertainen kysymys (tyyliin:”Jos tänään olisi elämäni viimeinen päivä, haluaisinko tehdä sitä, mitä aion tänään tehdä?”)

Rituaali 4: Hengitä

Rituaali 5: Hymyile peiliin

Rituaali 6: Kuvittele maaliviiva (tavoite, jonka tänään saavutat)

Rituaali 7: Kuuntele musiikkia

Myös päivän aikana sinun on toteutettava seitsemän eri rituaalia. Niihin kuuluvat esimerkiksi yhden asian siivoaminen, kahvin juominen kaikessa rauhassa,kuunteleminen, auttaminen jne. Iltarituaaleja ovat sitten esimerkiksi kiittäminen, asioiden muistiin kirjoittaminen ja henkisen selfien ottaminen. Tuo viimeinen tarkoittaa sitä, että kehut itseäsi kuinka komea tai kaunis olet ja monella tapaa erinomainen, ja näin kasvatat itseluottamustasi.

Kaikkiaan Cheung kannustaa tekemään 3 x 7 rituaalia 21:n päivän ajan, ja tämän jälkeen ne ovatkin sitten automatisoituneet, ja elämäsi on muuttunut niin paljon paremmaksi, että!

Kuinka ahdistavaa olisi, jos jääkaapin ovessa olisi kolme lappua, jokaisessa seitsemän tehtävää, ja kaikki ne pitäisi suorittaa kolmen viikon ajan joka päivä. Kuka semmoista jaksaa ja kestää hulluksi tulematta? Minä en ainakaan jaksaisi aloittaa päivääni tuijottamalla hymyillen peiliin. En suostu menemään peilin eteen, ennen kuin olen juonut kahvia ja mieluiten kammannut hiukseni.

Cheung ja monet muut tahkoavat rahaa kirjoillaan ja luennoillaan. Ei siinä mitään, raha tekee elämästä helpomman ja mukavamman. Kaipaan kuitenkin jonkinlaista vastuunkantamista. Onko kirjailija oikeasti sitä mieltä, että nuo pikku rituaalit muuttavat ihmisen elämän, näinhän kansi lupaa.

Mikä on muuttanut/muuttaa/parantaa sinun elämääsi?

Avainsanat: D. Carnegie, F. Martela, T.Cheung, elämänmuutos


Kommentit

26.4.2022 22.18  Hencko

Ihmisille jotka ovat tiensä alussa ja eivät tiedä minne suuntaa, niin niille luulen että tällaiset oppaat auttaa. Mutta niille jotka jo ovat löytäneet sen sisäisen rauhan ja tietää mitä haluaa niin niille tämänkaltaiset oppaat eivät toimi. Jokainen on löydettävä se oma juttu joka toimii. Minulle on Oura-sormus viime aikana ollut korvaamaton apu ja tiennäyttäjä. Terveydelliset merkitykset ovat olleet suuria ja jatkan sen käyttöä oman oppimisen kannalta ja terveydellisistä syistä. Jos sormus olisi kultti olisin koukussa, mutta pystyisin kyllä irtisanoutumaan tarvittaessa.

27.4.2022 12.27  Pirkko Jurvelin

Hei ja kiitos kommentista! Olen samaa mieltä siitä, että näistä oppaista voi olla apua (minulle pakkaa käymään niin, että alussa innostun ja sitten unohdan). Oura-sormus kolahti minuun, koska olen viime aikoina miettinyt sellaisen hankkimista. Päädyin kuitenkin käyttämään entistä rannekettani, koska en halua dataa unesta, vaan liikkumisesta. Mutta tosiaan, samaa olin ajatellut.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini