Katso peiliin ja hymyileTiistai 26.4.2022 - Pirkko Jurvelin Katso peiliin ja hymyile Luen silloin tällöin niin sanottuja ”elämäntaito-oppaita”. Kyseisen kirjallisuusgenren kirjoittajista on minulle jäänyt parhaiten mieleeni yhdysvaltalainen Dale Carnegie (1888-1955) sekä suomalainen Frank Martela (1981-). Carnegien teoksista lienee kuuluisin ”Miten saan ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa”, ja vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1936, sitä painetaan, myydään ja luetaan eri kielille käännettynä yhä tänä päivänä ympäri maailman. Jotain erityistä siinä siis täytyy olla. Minuun teki vaikutuksen kirjan konstailemattomuus, arkipäiväisyys ja lukuisat tavallisesta elämästä otetut esimerkit. Frank Martelan ”Valonöörit” ja ”Elämän tarkoitus” sisälsi mielestäni samantyyppisiä elementtejä, arkipäiväisiä, jokaiselle mahdollisia asioita, mutta Martelalla on tekstinsä tukena myös monenlaisia tutkimustuloksia ja filosofista näkemystä. Ei siis ole kumma, että kirjastosta lähti viimeksi mukaani englantilaisen (oletan, koska opinnoiksi oli ilmoitettu King´s College, Cambridge) Therese Cheungin uutuusteos ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Kirjan takakannessa ilmoitetaan, että Cheung on menestyskirjailija ja esiintyjä, joka on perehtynyt ihmisen henkiseen kasvuun ja kehitykseen. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille, ja teksti perustuu naisen omiin kokemuksiin ja tutkimustietoon. Tämän lisäksi hän tekee takakannen mukaan yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Cheung on aikaisemmin julkaissut teoksen ”21 rituaalia, jotka voimistavat intuitiotasi” (voi hyvänen aika!). Nykyajan ihminen karsastaa usein uskontoa, ylimaalliseen Jumalaan uskomista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei tämä sama ihminen oikein tunnu pärjäävän pelkästään omillaan, vaan hänellä on sisäinen tarve uskoa johonkin, mitä silmä ei näe, ja mitä järki ei ymmärrä. Buddhismi, hindulaisuus, taolaisuus ja ylipäätään erilaiset uskonnot voivat olla ajateltavissa oleva vaihtoehto kristinuskon sijalle. Jos uskonto ei näissäkään muodoissa miellytä, niin sitten kannattaa turvautua ”henkisen kasvun” kehittämiseen, jota nykyajan self help-kirjat anteliaasti tarjoavat. Onko siinä sitten jotain väärää? Ei varmaankaan, mutta asioita kannattaa miettiä ja tutkia aika tarkasti. Mitä on kaiken takana? Onko siellä sittenkin jonkinlainen kultti, joka haluaa sinut (ja rahasi) omakseen. Mutta palataanpa Cheungin teokseen ”21 rituaalia, jotka muuttavat elämäsi”. Sinun ei tarvitse lukea sitä, tein sen jo ihan sinun puolestasi ja jaan tässä keskeiset opit. Aamun rituaalit, jotka pitää tehdä säännöllisesti. Voit vaikka kuvata listan ja muistuttaa itseäsi sen avulla tai panna muistilapun jääkaapin oveen. Rituaali 1: Herää aikaisemmin Rituaali 2: Älä tartu puhelimeen vaan venyttele Rituaali 3: Esitä itsellesi yksinkertainen kysymys (tyyliin:”Jos tänään olisi elämäni viimeinen päivä, haluaisinko tehdä sitä, mitä aion tänään tehdä?”) Rituaali 4: Hengitä Rituaali 5: Hymyile peiliin Rituaali 6: Kuvittele maaliviiva (tavoite, jonka tänään saavutat) Rituaali 7: Kuuntele musiikkia Myös päivän aikana sinun on toteutettava seitsemän eri rituaalia. Niihin kuuluvat esimerkiksi yhden asian siivoaminen, kahvin juominen kaikessa rauhassa,kuunteleminen, auttaminen jne. Iltarituaaleja ovat sitten esimerkiksi kiittäminen, asioiden muistiin kirjoittaminen ja henkisen selfien ottaminen. Tuo viimeinen tarkoittaa sitä, että kehut itseäsi kuinka komea tai kaunis olet ja monella tapaa erinomainen, ja näin kasvatat itseluottamustasi. Kaikkiaan Cheung kannustaa tekemään 3 x 7 rituaalia 21:n päivän ajan, ja tämän jälkeen ne ovatkin sitten automatisoituneet, ja elämäsi on muuttunut niin paljon paremmaksi, että! Kuinka ahdistavaa olisi, jos jääkaapin ovessa olisi kolme lappua, jokaisessa seitsemän tehtävää, ja kaikki ne pitäisi suorittaa kolmen viikon ajan joka päivä. Kuka semmoista jaksaa ja kestää hulluksi tulematta? Minä en ainakaan jaksaisi aloittaa päivääni tuijottamalla hymyillen peiliin. En suostu menemään peilin eteen, ennen kuin olen juonut kahvia ja mieluiten kammannut hiukseni. Cheung ja monet muut tahkoavat rahaa kirjoillaan ja luennoillaan. Ei siinä mitään, raha tekee elämästä helpomman ja mukavamman. Kaipaan kuitenkin jonkinlaista vastuunkantamista. Onko kirjailija oikeasti sitä mieltä, että nuo pikku rituaalit muuttavat ihmisen elämän, näinhän kansi lupaa. Mikä on muuttanut/muuttaa/parantaa sinun elämääsi? |
2 kommenttia . Avainsanat: D. Carnegie, F. Martela, T.Cheung, elämänmuutos |
Hyvät rutiinitSunnuntai 30.5.2021 - Pirkko Jurvelin Hyvät rutiinit Kirjastosta lähti mukaani James Clearin teos ”Pura rutiinit atomeiksi”. Kirjan nimi houkutteli, joten päätin astua ansaan. Takakannessa kerrottiin, kuinka kirjan avulla hyvien rutiinien noudattamisesta tulisi helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta. Esittelyteksti ilmoitti myös, että oli aivan sama, mitä ihminen halusi muuttaa, sillä kirjan esittelemällä menetelmällä lukija onnistuisi siinä. James Clearin tie kirjailijaksi alkoi baseball-kentältä, jossa hän lukioikäisenä sai päähänsä luut murskaavan iskun pelaajan kädestä irronneesta mailasta. Pojan henki säilyi, mutta edessä oli pitkä kuntoutus sekä haaveiden romuttuminen ammattilaisurasta. Kun Clear lähti yliopistoon, hän pelasi yhä baseballia, mutta menestys ei ollut kovinkaan kehuttava, kunhan sai roikkua piireissä mukana. Muutos miehen elämässä tapahtui lopulta yliopistoaikana. Lukiessani Clearin kertomusta siitä, kuinka hän päätti opintojensa alkaessa laittaa elämänsä uuteen uskoon, mieleeni tuli, että elämän uudelleen rakentaminen oli mahdollista, koska hän pääsi irti kodin holhouksesta. James aloitti siis elämässään uudet rutiinit (= tapa tai käytös, joka toistuu säännöllisesti): Hän nukkui säännöllisesti, piti huoneensa siistinä, muutti opiskelumenetelmiään, harjoitti uudenlaista liikuntaa. Muutokset olivat aluksi pieniä, joka päivä toistuvia asioita, jotka rakensivat aikaa myöten hänen arkensa uudelleen. Valmistuessaan Denisonin yliopistosta Clear valittiin yliopiston parhaaksi miespuoliseksi urheilijaksi ja nimitettiin ESPN Academic All-American Teamiin, jonka kunnian sai koko maassa ainoastaan 33 pelaajaa. Hän sai myös presidentin mitalin (suuri akateeminen kunnianosoitus) ja muita huomattavia kunnianosoituksia. Tarinalla on siis onnellinen loppu. Mitä minä sain irti tästä kirjasta? Ensiksikin: Olen hyvin hämmästynyt kirjan nimestä (”Pura rutiinit atomeiksi”), koska kirjassa nimenomaan neuvotaan rakentamaan pieniä rutiineja, jotka ajan mittaan auttavat ihmistä muuttamaan elämäänsä haluttuun suuntaan. Teoksen nimi tulisi olla ”Rutiineilla elämänmuutokseen” tai vastaavaa, mutta eihän se kuulostaisi houkuttelevalta. Ja sitten se juttu, että kirja oli liian raskassoutuinen, jos ja kun sen tarkoitus on kuitenkin tavoittaa tavallinen meikämanne. Liikaa hiirikokeita, kaavioita, tiivistelmiä, liian tekninen ote asiaan, josta olisi voinut saada aikaan todella mielenkiintoisen bestsellerin. Mutta kyllä, löysin teoksesta paljon hyviä oivalluksia, ja olisin löytänyt varmasti enemmänkin, jos olisin jaksanut perehtyä niihin kaavioihin. Kun ihminen on omaksunut tietyn identiteetin, hän elää siinä. Clear puhuu ”kognitiivisesta horroksesta”, jossa ihminen elää tajuamatta sitä, että hän voi muuttaa asioita.”Minulla on surkea suuntavaisto.” ”Olen huono matematiikassa.” ”Olen huono muistamaan ihmisten nimiä.” ”En ole aamuihminen.” ”Olen aina myöhässä.” Tässä muutamia olettamuksia, joita pidämme osana persoonaamme. Hetkinen. Nyt minä havahduin. Olen aina sanonut, että olen surkea suunnistamaan (olin koulussa se ainoa, joka meni harhaan), mutta miten ihmeessä olen kulkenut yksin ympäri suurkaupunkeja ja pienempiäkin paikkakuntia ja laskujeni mukaan eksynyt tasan yhden kerran. Hmh, olenkohan kehitellyt tuon osan identiteettiäni puolustukseksi kouluaikojeni huonolle suunnistusmenestykselle? Ilmeisesti osaan suunnistaa, mutta kartanlukutaidossani on petrattavaa. Clear korostaakin sitä, että ihmisen on jatkuvasti muokattava uskomuksiaan ja parannettava ja laajennettava identiteettiään. Mitä sinä luulet itsestäsi? Onkohan se ihan totta, vai jokin luutunut käsitys, jonka voit muuttaa? Muutama pieni käytännön vinkki lähti kirjasta mukaan. Aloita pienimuotoisesti. Jos et opi espanjaa, etkä ole kuitenkaan innostunut raatamaan, tee päätös opiskella sanastoa/kielioppia/kerrata kappaleita 15 minuuttia joka päivä. Eihän se ole paljon, kyllä sen jaksaa. Toisaalta tiedät, että sinun pitäisi liikkua enemmän, mutta kun… Aloita varttitunnin lenkillä joka päivä. Ota tietty aika päivästä, äläkä lipsu siitä. Toista niin kauan, ettet voi enää luopua tästä rutiinista, ja sitä paitsi alat huomata, että liikunta on mukavaa, se piristää, ja sinulla on aikaa mietiskellä tai vaikkapa kuunnella äänikirjoja samalla. Ja se iänikuinen laihduttaminen. Aloita pienestä rutiinista, olipa se sitten mitä tahansa. Jätä pois kaikki ravinto, johon on lisätty sokeria. Se on siinä. Tai keksi joku muu oma juttu, joka parantaa ruokailutottumuksiasi, olkoonpa se sitten kupillinen salaattia joka päivä tai muuta vastaavaa. Clear mainitsee myös, että toisinaan asioiden kirjaaminen vahvistaa uuden rutiinin sisäistämistä. Laita vaikka rasti ruutuun tai merkki kalenteriin, kun olet tehnyt päivän opiskelujakson, lenkin tai mitä tahansa asian, josta haluat osan arkipäivääsi. Kirjassa kerrotaan esimerkki puhelinmyyjästä, joka aloitti päivänsä laittamalla 150 paperiliitintä kuppiin. Jokaisen myyntipuhelun jälkeen yksi liitin pudotettiin toiseen, tyhjään kuppiin. Näin tuo mies pystyi seuraamaan työnsä etenemistä ja motivoimaan itseään. Aika mielekäs oivallus. Kuten jo alussa sanoin, Clearin kirja oli minulle hiukan liian tieteellinen, vaikka kyllä hän oli yrittänyt lisätä inspiroivia tapauksia sinne ja tänne tekstiinsä. Kirja kannattaa kuitenkin lukea, ehdottomasti. Onhan sinullekin kirjojen lukeminen (tai kuunteleminen) jokapäiväinen rutiini? Niin minullekin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: James Clear, rutiini, elämänmuutos |
"Sydän, sydän!"Torstai 16.7.2020 klo 21.51 - Pirkko Jurvelin "Sydän, sydän!" on vasta ilmestynyt nuorille kohdentamani romaani, joka käsittelee poikkeuksellista aihetta: elimensiirtoa. Romaanin päähenkilö Stella herää nukutuksesta sydämensiirtoleikkauksen jälkeen, mutta hän on kadottanut muistinsa operaation yhteydessä. Perhe ja tuttavapiiri huomaa myös, että Stellan identiteetti on kokenut suuren muutoksen. Tehdessäni taustatyötä kirjaani varten löysin aihetta koskevia, suorastaan hätkähdyttäviä tarinoita. Minun oli pakko ruveta pohtimaan, onko todennäköistä, että luovutetun sydämen mukana uuden elimen vastaanottaja saa myös uusia persoonallisuudenpiirteitä. Lukemieni kertomusten mukaan se on ainakin mahdollista. Esittelyvideossa keskustelen uudesta kirjastani muutaman lukuryhmään kuuluneen nuoren kanssa. He auttoivat minua kieleen ja nuorten kulttuuriin liittyvissä asioissa. Minulla oli apuna myös nuori nainen, joka on pelannut salibandyä myös Sveitsissä. Hän tutustutti minut "säbän" maailmaan. Lukuryhmän käyttö oli minulle uusi ja erittäin mieluisa kokemus. Kiitos teille, tytöt! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sydämensiirto, elämänmuutos, nuortenromaani |