Tynnyrissä kasvanut tyttö

Tynnyrissä kasvanut tyttö

Tapasin kuntosalilla pitkästä aikaa erään mukavan tuttavan. Hän nosteli puntteja ja pysähtyi minut huomatessaan kyselemään kuulumisiani. Minä kysyin vuorostani, oliko hän matkustellut kesän aikana.

- Hmh, tuolla jossakin Tampereen lähellä kävin siskoni kanssa, ja saattaa olla, että vielä tämän kesän aikana lähden Naantaliin, vai mikähän paikka se nyt oli. Sinä olet varmasti ollut vaikka missä?

Kerroin reissuistani ja muutamista suunnitelmista.

- Tiedätkö, minua ei ole koskaan kiinnostanut matkustaminen. Luen mielelläni matkakirjoja, mutta en kyllä ole mitenkään halukas lähtemään tuonne lentokentille. Olen minä sentään muutaman kerran ollut ulkomaillakin: pari kertaa joogamatkalla Kanarialla ja kerran Tanskassa, aina ystävien kanssa. Siinäpä ne reissut sitten ovatkin.

- Minä olen aina ollut kova menemään, sanoin puolestani. - Luultavasti isäni geenejä. Äiti ei koskaan halunnut matkustaa minnekään, oli tyytyväinen, kun ei tarvinnut lähteä.

- Meillä oli juuri päin vastoin. Äiti tykkäsi reissata, mutta isä ei kaivannut kotoa pois.

Sitten hän lisäsi: - Kuule, minä olen oikeastaan ihan sellainen tynnyrissä kasvanut tyttö. Minähän asun vieläkin aika syrjässä kotipaikallani, ja kun koulumatkat lapsuudessa tehtiin linja-autolla, niin en koskaan edes malttanut lukea mitään, vaan katselin ikkunasta ulos ja ihmettelin sitä suurta maailmaa, joka siellä näkyi.

Voikohan sitä sanoa olevansa onnellinen, vaikka elämänpiiri on niin pieni? hän mietti.

- Kuule, ei kaikkien tarvitse matkustaa. Ei se ole mikään onnellisuuden mitta. Joskus pakonomainen paikan vaihtaminen voi kertoa jotain siitäkin, että ihminen ei ole löytänyt itseään – tai miten tämän nyt hienosti sanoisi. Ihminen etsii ja etsii. Saattaa nyt olla aikamoinen yleistys. Omalla kohdallani täytyy kyllä sanoa, että olisi katastrofi, jos lentokentät laitettaisiin uudestaan kiinni. Vaikka kyllähän tuo elämä sujui korona-aikanakin, ja rahaa säästyi. Mutta se olikin pakko.

Ystäväni jatkoi treeniään, ja minä lähdin kävelylaitteelle. Siinä tuo onnellinen tynnyrissä kasvanut tyttö teki harjoituksia personal trainerin tekemän ohjelman mukaan (hänellä on ollut traineri monta vuotta, olen pikkuisen kade). Kiva keskustelu, joka antoi ajattelemisen aihetta.

Eikö joku viisas ole joskus lohkaissut: -Vähemmän on enemmän.