Terveellisen elämän ohjeita kahden vuosituhannen takaaSunnuntai 8.9.2024 - Pirkko Jurvelin Terveellisen elämän ohjeet kahden tuhannen vuoden takaa Tulin pari päivää sitten Kreikasta Kosin saarelta. Lyhyen lomani aikana törmäsin jatkuvasti erääseen henkilöön – tai tarkemmin sanottuna hänen nimeensä, muistomerkkeihin, sitaatteihin ja kuviin. Kyseessä oli lääketieteen isänä ja oman aikansa merkittävänä lääkärinä ja opettajana tunnettu Hippokrates (n. 460 – 370 eaa.), joka oli syntynyt Kos - saarella. Kyllähän sanonta ”Hippokrateen vala” oli minulle tuttu jo ennestään, ja tiesin jopa sen, että nuoret lääkärit vannovat kyseisen lääkärin etiikkaa sisältävän valan, mutta muuta tähän henkilöön liittyvää en sitten tiennytkään. Paljon minulle selvisi kuitenkin tuon viikon aikana. - Tässä yhteydessä on tarkennettava, että Suomessa lääkäriksi valmistuvat vannovat valan, joka pohjautuu Hippokrateen valaan sekä Geneven julistukseen (vuodelta 1948). Vannominen on kuitenkin vapaaehtoista. Kävin ihmettelemässä ja kuvaamassa ikivanhaa plataani - puuta, jonka varjossa Hippokrateen kerrotaan mietiskelleen ja opettaneen lääkäriksi haluavia. En ihmettele ollenkaan, että mies hakeutui puun varjoon, sillä vielä syyskuun alussa sää saarella oli tukahduttavan kuuma. No, tuskinpa tuo näkemäni puu oli yli 2300 vuotta vanha, mutta saattaahan olla, että se oli Hippokrateen lempipuun jälkeläinen. Eräs retkikohteemme oli antiikin ajalta peräisin oleva Asklepieion - jumalalle pyhitetty alue, johon kuului temppeleitä, parantola ja kylpylä. Aluetta alettiin rakentaa 200-luvulla eaa., ja se oli aikoinaan yksi antiikin keskeisimmistä lääkinnällisistä pyhäköistä, jossa opetettiin lääketiedettä Hippokrateen oppien mukaisesti. Miksi Hippokrates sitten on niin tunnettu ja merkittävä henkilö lääketieteen piirissä? Antiikin aikaan uskottiin, että sairastumiset johtuivat jumalien rangaistuksista, ja kun terveysongelmien syitä on tulkittu tällä tavalla, niin ihmisen on ollut mahdotonta vaikuttaa omaan terveydentilaansa. Siksi Hippokrateen tieteellinen ajatustapa sairauksien synnystä ja hoidoista oli mullistava. On toki sanottava, että nykyaikainen lääketiede on monessa asiassa eri mieltä kuin tämä antiikinajan lääkäri, mutta ajatusmaailmoissa on myös yllättävän paljon yhtäläisyyksiä kuten seuraavat sitaatit osoittavat. Hippokrateen ohjeita: - Olkoon ruoka sinun lääkkeesi ja lääke sinun ruokaasi. - Kävely on ihmiselle paras lääke. - On parempi ehkäistä ennalta kuin parantaa. - Iloisuus keventää sydäntä. - Kaikki ylimääräinen on luonnonvastaista. - Kehoa ei pidä kohdella huonommin kuin sielua. - Liiallinen valvominen sekä liiallinen nukkuminen ovat pahasta. - Jos haluat pysyä vahvana, terveenä ja nuorena, ole maltillinen, harjoita liikuntaa, hengitä puhdasta ilmaa ja paranna sairauksiasi mieluummin paastoamalla kuin lääkkeillä. - Ihminen kehittyy virheiden ja erehdysten kautta. Mutta kärsimyksen kautta hän oppii, että kaikkien pimeydestä alkavien polkujen on johdettava valoon. - Pyri ylläpitämään terveyttä: Älä syö liikaa, älä pelkää rasitusta! |
Avainsanat: Hippokrates, lääketiede, terveys |