Erilainen äitienpäiväruno

Erilainen äitienpäiväruno

Rainer Maria Rilke (1875-1926)

Voi tuskaa, äitini repii minut hajalle.

Olin latonut kiveä toisen päälle eteeni

ja seisoin jo kuin pieni talo, jonka ympärillä päivä käy,

ja ihan yksin.

Nyt äiti tulee, tulee ja repii minut hajalle.

Hän repii minut hajalle tulemalla ja katsomalla.

Hän ei näe, että joku rakentaa.

Hän kävelee lävitseni keskeltä kiviseinää.

Voi minua, äiti repii minut rikki.

Linnut lentävät kevyemmin ympärilläni.

Vieraat koirat tietävät: tuo se on.

Ainoastaan minun äitini ei sitä tunne,

hitaasti muuttuneita kasvojani.

Hänestä minuun ei käynyt koskaan lämmin tuuli.

Hän ei elä siellä missä tuulet ovat.

Hän lepää sydämen korkeassa sykkeessä,

ja Kristus tulee ja pesee hänet joka päivä.

Tämä poikkeuksellisen vahvasti ja raskasmielisesti kirjoitettu runo kuvaa hyvin Rilken äitisuhdetta, joka oli traumaattinen varhaislapsuudesta asti. Äiti oli hyvin vaativa, ja runoilija kuvasikin tätä sanoilla ”vaikea ihminen”.

Sophie Rilke menetti esikoistyttärensä hieman ennen Rainerin syntymää. Tämän menetyksen seurauksena äiti pakotti poikansa pitkään pukeutumaan tyttöjen vaatteisiin ja käyttäytymään kuin tyttö. Tämä muokkasi luonnollisesti lapsen identiteetin kehittymistä varsinkin, kun pojan isä ei ollut paljon arjessa läsnä.

Eräässä sitaatissa Rilke ilmaisee ajatuksensa sanomalla:” Todellinen kotimaa on lapsuus.” Tämä on jokaisen helppo ymmärtää: Lapsuutemme on se paikka, jossa olemme kasvaneet, josta olemme saaneet vaikutteemme, joka on luonut pohjan elämällemme. Lapsuudesta löytyy hyviä ja huonoja asioita, mutta kyllä – se on elämämme perusta. Toisinaan lapsuudesta irti pääseminen ja päästäminen vaatii paljon voimaa, toisinaan se on juuri se kasvupohja, joka antaa meille voimaa elää tätä elämäämme.