Vanhukset - roska vai aarre?

Vanhukset – roska vai aarre?

Olin viime viikon Pärnussa Tervis- kylpylässä matkanjohtajan ominaisuudessa. Olemme käyneet siellä vuosittain yli 20:n vuoden ajan, mikä kertoo siitä, että olemme viihtyneet kyseisessä paikassa ja nauttineet ohjelmaan kuuluneista hoidoista. Suomalaisia kylpylävieraita käy Pärnussa n. 100 000 vuodessa. Viime aikoina myös ruotsalaiset ovat löytäneet Pärnun ja tämän kylpylän, ja mietinkin, että kohteen täytyy olla hyvin houkutteleva (ja edullinen), koskapa ihmiset saapuvat sinne viikoksi bussikyydillä, mikä tarkoittaa käytännössä kahta matkustuspäivää.

Kun katselen ympärilleni ruokasalissa, totean jälleen kerran, että asukkaiden keski-ikä on suunnilleen 75-80 vuotta. Meidän ryhmällämme lienee ollut nyt ikäennätys, kun mukanamme oli 93- vuotias super- lady Helli. Joskus aikoinaan kylpylöissä kävi myös venäläisiä, nyt heitä ei enää näy, myöskään virolaiset eivät tule viikoksi hemmottelemaan itseään tänne, onhan hinta aivan liian korkea paikalliseen palkkatasoon nähden. - Siis mikä on tämän katselmuksen lopputulos? Me ulkomaiden eläkeläiset, vanhukset, ylijäämäkansalaiset pidämme yllä Viron kylpyläpalveluja! Tai ainakin melkein.

Kun puhutaan suomalaisten eläkeläisten matkailusta, niin faktaahan on myös se, että Suomen seniorit kansoittavat Espanjan Aurinkorannikkoa (muiden ulkomaalaisten seniorikansalaisten joukossa) puhumattakaan monista muista matkailukohteista. Jos me eläkeläiset pysyisimme kotonamme, niin aivan varmasti se näkyisi matkustustilastoissa ja sitä kautta erilaisten matkapalveluiden tuottajien tuloissa.

Heikommassa kunnossa olevat vanhukset tarvitsevat palveluja kotiin ja lopulta myös vakituista asuinpaikkaa hoivakodissa, ja tämä tuntuu nykyisin olevan yksi Suomen suurimpia ongelmia. Kuka organisoi, huolehtii ja kustantaa kaiken tämän? No, kokemuksesta voin sanoa (tuttuja on ollut ja on edelleen hoivakodeissa), että vanhukselta viedään näissä paikoissa koko eläke ja kuukauden käyttörahaksi jää käteen noin 100 euroa, mutta tämäkään ei ilmeisesti riitä, vaikka sillä on kustannettu elämä kotona.

Kuinka usein on ajateltu asiaa siitä näkökulmasta, että vanhusten hoivaaminen luo yhteiskunnassamme valtavasti työpaikkoja? Totuus on se, että kun lasketaan mukaan lääkärit, hoitajat, kotisairaanhoito, laitoshoito jne, iäkkäistä huolehtiminen luo yhteiskuntaamme 100 000 työpaikkaa. Aika hieno juttu, eikö? Jos näitä työpaikkoja ei olisi, niin pahimmassa tapauksessa kyseiset henkilöt eläisivät valtion työttömyyskorvauksien tuella, ja se vasta kalliiksi tulisi.

En ole puuttunut tässä kirjoituksessa vielä ollenkaan siihen puoleen, kuinka tärkeitä vanhenevat ihmiset ovat läheisilleen ja ystävä- ja tuttavapiirilleen sekä myös koko yhteiskunnalle. Kun katselee ympärilleen, ei voi olla huomaamatta, että eläkkeelle päässeet ovat mukana monenlaisissa toiminnoissa kuten esimerkiksi omien läheisten hoitamisessa (kokemusta on), vapaaehtoistöissä, politiikassa, erilaisissa yhdistyksissä, harrastuksissa ja hyväntekeväisyystoiminnassa.

Oikeastaan tuntuu aika oudolta se, että vanhuksien oikeutta elämään pitää yrittää puolustaa. Tämä on asia, jota ei ollut ennen, eikä monissa kulttuureissa ole vieläkään, koska ennen vanhuksia kunnioitettiin, ei ainoastaan siedetty. Miksi ihmeessä ikäihmisten pitää pyytää anteeksi olemassaoloaan?

”Meidän kaikkien on kuoltava. Miksi siis vanhoina kököttäisimme vaatimattomasti kaukana kaikesta kauniista?” Pindaros, antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija

”Onhan hilpeää vaan, että me vanhetaan. Sepä hilpeää on, eikä suru suunnaton, iloiten laulellaan. ”

J. L. Runeberg