Viikonlopun ohjelmaa: hautajaiset ja rippijuhlat

Sunnuntai 3.8.2025 - Pirkko Jurvelin

Viikonlopun ohjelmaa:hautajaiset ja rippijuhlat

Tälle viikonlopulle sattui kaksi hyvin erilaista juhlaa: hautajaiset ja rippijuhlat. Hautajaisia varten ajoin (= istuin kyydissä) Jyväskylään jo perjantai-iltana, sillä tilaisuus alkoi lauantaina klo 11. Kuinkahan monta vuosikymmentä siitä olikaan kulunut, kun olin nähnyt serkkujani edellisen kerran! Koska tilaisuudessa oli vain hiukan yli 20 henkilöä, ehdimme myös hyvin vaihtaa kuulumisia.

Seppo-setä oli isäni veli, ja kun kuuntelin läheisten puheita, minun oli jälleen kerran todettava, kuinka samanlaisia, ihania persoonia, veljekset ovat olleet. Sama sympaattisuus tuli myös esiin jutellessani mukavien serkkujeni kanssa.

Eräs asia jäi erityisesti mieleeni papin hautajaispuheesta. Hän mainitsi, että setäni oli sotaveteraani. - Myöhemmin tarkensin asiaa serkultani, joka kertoi isänsä karanneen kesken ylioppilaskirjoitusten sotilaskoulutukseen ja sieltä ilmeisesti ilmavalvontatöihin. - Pappi painotti sitä seikkaa, että koska setäni oli suomalaisen yhteiskunnan jäsen, hän koki velvollisuudekseen puolustaa sitä maata ja elinoloja, joiden parissa oli saanut elää.

Jäin pohtimaan tätä ajatusta. Meidän hyvinvointiyhteiskunnan jäsen ei ole ainoastaan saamapuolella - terveydenhoito, koulutus, turvallisuus ja paljon muuta-, vaan hän on myös velvollinen tekemään töitä, suorittamaan oman osuutensa maansa hyväksi. Mieleeni tuli myös nykyisin vallalla oleva ajattelutapa, joka korostaa ihmisyksilön oikeuksia elää juuri hänen kaltaistaan ja haluamaansa elämää. Nuori (ja vanhempikin) olettaa, että kaikki asiat pitää saada valmiiksi katettuina, ja ettei yksilöllä ole velvollisuuksia yhteiskunnan toiminnan edistämiseksi.

Rippijuhlat ovat aina mukava kokemus. Rippileirin käynyt kokee olevansa jo miltei aikuinen, ja hyvässä lykyssä hän on saanut leirillä uusia kavereita ja mahtavia elämyksiä. Tässä tapauksessa oli kuitenkin kysymys Rokualla pidetystä leiristä, joka oli täytynyt keskeyttää nuorison häiriökäyttäytymisen vuoksi. Leirin alussa sekä nuori että vanhemmat kirjoittavat turvallisuuslomakkeen, jossa myös sitoudutaan leirin sääntöihin. Mikäli joku ei pysty näitä sääntöjä noudattamaan, leiri joudutaan keskeyttämään. Vaikka leirillä ei ollut ilmennyt fyysistä väkivaltaa, niin jokunen nuori ei ollut kuitenkaan noudattanut turvallisuustarkoituksessa laadittuja uimasääntöjä, ja yöllä oli karattu ikkunasta ulos. Viimeinen niitti oli kuulemma ollut, kun ovi oli irrotettu saranoiltaan. Leiri siis keskeytettiin, ja tämä oli varmasti useimmille leiriläiselle ikävä asia. Nuorille järjestettiin tietysti asiaan kuuluva konfirmaatiotilaisuus, eli varsinainen pääasia tuli hoidettua, mutta, mutta…

Jossain eteläisemmässä Suomessa oli ollut samanlainen tapaus. Leiri oli keskeytetty häiriökäyttäytymisen vuoksi, nuoret toki konfirmoitu, mutta protestiksi leirin keskeyttämisestä erään nuoren vanhemmat olivat eronneet kirkosta! Siis sen sijaan, että nämä vanhemmat olisivat nostaneet hirveän metakan lapsen huonosta käytöksestä, pyytäneet tuhannesti anteeksi nuoren ja itsensä puolesta, he erosivat kirkosta. No, tässä tapauksessa ymmärtää, mistä nuori on mallinsa saanut.

Suomesta tuli itsenäinen, ja se on pysynyt itsenäisenä, koska sen asukkaat ovat kokeneet olevansa osa yhteiskuntaa, osa samaa kansaa ja maata. Nyt on aika hylätä liiallinen individualismi ja myöntää se tosiasia, että kun olemme tämän yhteiskunnan asukkaina sekä saamassa monenlaisia etuja, niin meidän tulee luonnollisesti olla myös antamassa oma työpanoksemme sen hyväksi. Tämä on unohtunut välillä, mutta luulen, että nykyisin yksi ja toinenkin on valmis ”ottamaan takapakkia” ja palaamaan kunnollisen tapakasvatuksen kulttuuriin.

Ahdistunut suomalainen vuonna 1924 ja 2024

Lauantai 26.10.2024 - Pirkko Jurvelin

Ahdistunut suomalainen vuonna 1924 ja 2024

Tilastojen mukaan nykyisin joka kymmenes suomalainen syö masennuslääkkeitä, ja yleinen sairauslomalle jäämisen syy työikäisten joukossa on masennus. Varsinkin nuoret masentuvat yhä enemmän, ja 60% alle 35- vuotiaiden sairauspoissaoloista johtuu mielenterveyden ongelmista.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänäsen mukaan muutokset työelämässä, yksilökeskeisyyden leviäminen ja ”elämän kaikkinainen psykologisoituminen” ovat johtaneet siihen, että mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista on tullut suuri huolenaihe.

Millainen tilanne oli Suomessa sata vuotta sitten? Maamme oli juuri itsenäistynyt, ja kohta sen jälkeen oli puhjennut sisällissota. Yhteiskunnan kahtiajako tuntui vielä pitkään sodan loputtua, elintaso oli vaatimaton, voidaan sanoa jopa, että Suomi oli taloudellisesti köyhä maa. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että sähkö, juokseva vesi ja sisävessat olivat harvinaisia etenkin syrjäisemmillä seuduilla. Monet nuoret kärsivät erilaisista sairauksista kuten tuberkuloosista. Terveydenhuollon palvelut olivat hyvin puutteellisia, mikä puolestaan lisäsi sairastumisien ja kuolleisuuden määrää. Perheissä oli paljon lapsia, ja sen ohella lapsikuolleisuus oli suuri. Vaikka kansakoulut olivat lisääntyneet, niin kouluun pääseminen oli yhä rajallista etenkin maaseudulla. Paikoittain suomalaisperheissä nähtiin nälkää.

Edellä mainitut seikat antavat ankean kuvan niistä olosuhteista, joissa suomalainen nuoriso kuten myös aikuiset elivät sata vuotta sitten. Masentavaa, eikö? Vai oliko sittenkään? Tuohon aikaan töihin oli ryhdyttävä heti, kun se suinkin oli mahdollista – näin eritoten maaseudulla. Hyvin usein lapset ja nuoret kantoivat vastuun perheen elannosta. Tämä johti luonnollisesti myös siihen, että vapaa-aikaa oli vähän, eikä henkisestä hyvinvoinnista tuohon aikaan puhuttu niin kuin nykyisin. Tiivistetysti voidaan sanoa, että nuoren oli autettava perhettään ja yritettävä samanaikaisesti selviytyä omassa elämässään yhteiskunnassa, jonka arvoja olivat koti, uskonto ja isänmaa. Harva oli siinä asemassa, että häneltä olisi kysytty: ”Mitä sinä itse haluat? Mitä mieltä olet elämästäsi? Miltä sinusta tuntuu?” Ehkä voisi sanoa, että sadan vuoden takaisessa yhteiskunnassa ihminen ei niinkään ollut yksilö vaan yhteisönsä ja perheensä jäsen.

Nykysuomalainen elää ulkonaisesti loistavissa olosuhteissa, jos niitä vertaa sadan vuoden takaisiin. On olemassa oppivelvollisuus, lähes ilmainen terveydenhuolto, on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin, keneltäkään ei puutu ruokaa, on uskonnonvapaus, mielipidevapaus, vapaus tehdä mitä huvittaa, kunhan pysyy jotakuinkin lain puitteissa, kukaan ei pakota, kukaan ei velvoita, kukaan ei… Ja se ahdistaa.

Tuntuisiko lapsesta ja nuoresta helpommalta, jos hänelle asetettaisiin selkeät rajat? ”Tämä on luvallista, noin et voi tehdä, tämä kuuluu sinun tehtäviisi, tästä olet vastuussa. ” Miltä nuoresta mahtaa tuntua, jos hänelle sanotaan, että tee mitä tahdot, meillä ei uskota sääntöihin, sinä osaat itse päättää… Kivalta? Varmasti ainakin jonkin aikaa. Kuinka vanhanaikaiselta kuulostaakaan, jos muistutan eräästä ennen muodissa olleesta sanaparista: rakkaus ja rajat. Rajojen asettaminen, niistä kiinni pitäminen, nuoren tukeminen, se kaikki on rakkautta. Ei se, että nuori jätetään tuuliajolle.

Luin artikkelin eräästä entisestä poliitikosta. Hänellä on poika, jolle oli annettu ainoastaan yksi määräys: Ei saa kuolla (eli saattaa itseään vaaralliseen tilanteeseen). Kun ei ole ruoka-aikoja, nukkuma-aikoja, koulupakkoa, mitään velvollisuuksia, niin se on jo täyttä vapautta. Rajat saattavat toisinaan ahdistaa ja tympäistä, mutta ne tuovat turvaa ja tietoisuuden siitä, että joku välittää.

Vapaan kasvatuksen aikoinaan kokenut poliitikko Mikael Jungner sanoo eräässä haastattelussa:”Minusta lapsi tarvitsee rutiineja. Ilman niitä tulee turvaton olo.”

Hyvinvointiyhteiskuntamme ansaitsee paljon kiitosta, mutta joissakin asioissa on menty väärään suuntaan. Yksilön vapaus ja lähes kaiken luvallisuus, joka hipoo välinpitämättömyyttä, ei ole kenellekään hyväksi – ei nuorelle eikä vanhemmalle.

Kultainen keskitie

Sunnuntai 11.8.2024 - Pirkko Jurvelin

Kultainen keskitie

Sain olla mukana viettämässä kesähäitä. Kuten arvata saattaa, tunnelma kirkossa oli herkkä, kun isä lähestyi alttaria käsipuolessaan aikuinen tytär, jolla oli yllään todella kaunis valkoinen hääpuku. Heidän edessään tepasteli kaksi pientä kukkaistyttöä määrätietoisina ja ylpeinä omasta tehtävästään. Isä ja sulhanen kumarsivat toisilleen, ja morsiamen loppumatka alttarille kävikin sitten sulhasen käsipuolessa.

Haukiputaan vanhan kirkon seinät ovat täynnä Mikael Toppeliuksen (1734-1821) yksityiskohtaisesti maalaamia seinämaalauksia, jotka luovat kodikkaan, vanhanaikaisen tunnelman. Vihkipapin lämmin ja rehellinen puhe sekä sulhasen äidin, morsiamen kummitädin ja ystävien puheenvuorot herkistivät juhlavieraita niin, että nenäliinoja otettiin esiin entistä tiheämmin.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus, ja mielen vapaus…” Laulajan kuulas ja herkkä ääni täytti juhlatilan. Tunsin, että tuolla hetkellä me kirkkovieraat olimme omassa, turvallisessa kuplassamme, jossa elämä oli luotettavaa, oikeaa ja huoletonta. Oli hyvä olla.

Yhtäkkiä tuossa tilanteessa mieleeni lävähti jokin verkkolehden otsikko. Kerrottiinko siinä lasten ja nuorten yleistyvästä fyysisestä ja psyykkisestä pahoinvoinnista vai seksityötä ammatikseen tekevistä vai siitä, kuinka ihmisellä tuli aina ja joka hetki olla vapaus valita, mitä ja miten elämällään tekee, eikä toisten mielipiteistä tarvitse välittää. Yksilönvapaus.

Pyyhkäisin äkilliset ajatukset mielestäni, sillä halusin palata takaisin siihen kuplaan, johon olin valittuna päässyt mukaan, se oli tuntunut vähän aikaa normaalilta.

Myöhemmin mietin sitä, kuinka nykyajan ihminen on tiedonvälityksen uhri. Tietysti on totta, että me osittain pystymme valitsemaan, mitä haluamme lukea, kuunnella tai katsella, mutta ei se niin yksioikoista ole. Totuus on pitkälti se, että ympärillämme tapahtuva tiedonvälitys manipuloi meitä ajattelemaan tiettyyn suuntaan. Ja mikä se suunta sitten on? Mieleeni tulevat esimerkiksi seuraavat asiat, jotka esitetään faktoina, vaikka ne eivät välttämättä sitä ole:

- Maailmansota puhkeaa pian.

- Maapallo ja ilmakehä saastuvat, ja ihmiskunta kuolee.

- Yksilön tulee saada elää ihan kaikessa oman tahtonsa mukaan.

- Ihmistä ei saa pakottaa mihinkään (kouluttautumaan, työntekoon, vastuunkantoon…).

- Ihminen ei ole kenellekään velvollinen omista tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.

- Ihmiselle ei saa kertoa uskonnoista (ainakaan kristinuskosta), eikä hänelle saa sanoa, että hän edustaa tiettyä sukupuolta.

- Kaikki johdonmukaisuus ja vaatimiselta tuntuva, on kiellettävä.

- Ihmisen tulee saada elää vapaudessa, vaikka se masentaisi häntä, saisi hänet tuntemaan itsensä hyödyttömäksi, yksinäiseksi ja tuuliajolla olevaksi.

No, listaa voisi jatkaa loputtomasti, mutta ymmärsitte varmaan, mihin tähtäsin. Yleensä ”turvallisesta keskitiestä” puhutaan naurahdellen, vähätellen ja jotenkin suorastaan pilkaten. Turvallinen keskitie on elämässä sitä, että kansalainen noudattaa yhteiskunnan laatimia sääntöjä ja nauttii samalla sen suomista oikeuksista. Turvallinen keskitie ei ole mikään pakko, mutta sopii monelle.

Hääjuhlassa oli paljon ohjelmaa ja luonnollisesti myös runsaasti monenlaista syötävää. Tuore aviopari oli onnellinen, ja samanlainen hyvän mielen ja onnen tunne oli varmasti meillä kaikilla juhlassa mukana ollevillaa. ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus…”

Lauluntekijät:Kalervo Halonen/Vexi Salmi

Ihmisvelvollisuuksien julistus?

Tiistai 2.10.2018 - Pirkko Jurvelin

Tapasin muutama päivä sitten Pentin (nimi muutettu) pitkästä aikaa. Olemme tutustuneet toisiimme yhteisen ystävän kautta ja tavanneet silloin tällöin, useimmiten sattumalta. Pentti on nykyisin eläkkeellä, mutta täynnä tarmoa ja uusia projekteja. Hän tekee paljon vapaaehtoistyötä ja viettää aikaa rakkaan harrastuksensa, pyöräilyn, parissa. Pentti on alkoholisti.

Miehen alkoholismi tuli esille jo ensimmäisellä tapaamiskerrallamme. Olin kiinnostunut asiasta, ja hän kertoi elämästään viinan kanssa, siitä, kuinka menetti perheensä ja lähes työpaikkansakin, kunnes teki täyskäännöksen AA:ssa. Ihmettelin, miksi hän sanoi itseään edelleen alkoholistiksi, koska hän ei sitä mielestäni ollut. "Alkoholismi ei lähde ihmisestä, vaikka hän lopettaisi viinan juonnin", Pentti vastasi.

Olin iloinen, kun sain pitkästä aikaa jutella hänen kanssaan kaikessa rauhassa. Olin kehitellyt mielessäni kysymyksiä, joihin Pentti ehkä tietäisi vastauksen. - Onko alkoholismi sairaus? Onko huumeriippuvuus sairaus? Onko ylensyönti sairaus? Kyllähän näitä kysymyksiä riittää. Minä miellän sairauden sellaiseksi tilaksi, joka yleensä osuu ihmisen kohdalle ilman hänen omaa syytään (flunssa, syöpä, Alzheimerin tauti...). Onko alkoholisimi siis sairaus? Voinko minä sairastua alkoholismiin, vaikka en koskaan juo alkoholipitoisia juomia?

Pentti mietti. Hän vastasi, että kyllä alkoholismiin voi sairastua, mutta se vaatii useimmiten kohtuu pitkän historian viinan juonnin parissa, ja geneettinen alttius saattaa olla myös vaikuttavana seikkana. Samalla tavalla riippuvaisuus voi kehittyä huumeisiin ja vaikka ruokaan. Miten näistä riippuvaisuuksista voi parantua? Pentti vastasi:"Ainoastaan oma tahto voi parantaa riippuvaisuuksista." Olin helpottunut vastauksesta: Minä en voi siis sairastua alkoholismiin, ja toisaalta minä voin vaikuttaa omiin asioihini. Oma tahto ja halu.

Ihmisoikeudet ovat päivän sana. Jokaisella on oikeus ryypätä, piikittää, tai vaikka syödä itsensä kuoliaaksi. Jokaisella on oikeus saada apua kaikkiin vaivoihinsa ja ongelmiinsa riippumatta siitä, miten on ne itselleen saanut. Meillä on oikeus saada ja ottaa ja tehdä ja ilmaista.

Tämä yhteiskunta ei toimi yhteen suuntaan, vaikka joku niin mielellään ajattelee. Ehdotan, että Suomen valtio laatii ihmisvelvollisuuksien julistuksen kansalaisilleen. Mitä minun ja sinun pitää tehdä  voidaksemme olla Suomen täysvaltaisia kansalaisia. Kuulostaako hyvältä? Ei tietenkään! Koska minä tahdon ja haluan ja vaadin, ja minulla on oikeus. Velvollisuudet kuuluvat.... no, joillekin muille.

Kysymyksiä

Sunnuntai 23.9.2018 - Pirkko Jurvelin

Olin viikon lomalla. Kun ei ole velvollisuuksia ja täytymisiä, aivoilla on enemmän kapasiteettia ajatella. Tai näin minusta ainakin tuntuu. Olen huomannut, että ajatustoimintani voi jakaa kahteen kategoriaan: 1. suunnittelemattomat välähdykset, huomiot, oivallukset ja 2. kirjoittamisen tapainen ajattelu, jossa asiat hahmottuvat sanoina ja lauseina. Ensimmäinen on oivaltavampi tapa, mutta sitä en voi itse hallita. Ajatukset tulevat ja menevät, joskus niin nopeasti, etten enää saa kiinni jostakin mielestäni poikkeuksellisen hienosta aivoituksesta. Toinen tapa auttaa minua tietenkin kirjoittamaan. Lomallani aivot siis lepäsivät, mutta valitettavasti tulokset olivat aika vaatimattomia. Tai mistäpä sitä tietää? Ehkäpä aivomyrsky on vasta tulossa. Pohdintani herättivät lähinnä kysymyksiä, joita tässä teille jaan.

Onko raskauden alkuvaiheessa olevalla sikiöllä ihmisoikeuksia? Saako kuolemansairaan ihmisen tappaa? Saako ihmistä sanoa roskaksi? Saako Raamatun oppien mukaista uskontoa harjoittaa? Saako lasta sanoa tytöksi/pojaksi?

Saako muovipusseja käyttää? Saako syödä lihaa? Saako jättä valot palamaan, kun poistuu huoneesta? Saako lentää?

Saako poliitikko ilmaista henkilökohtaisen mielipiteensä? Saako hengenvaarassa olevalta kieltää turvapaikan? Saako sanoa oman mielipiteensä?

Saako olla lihava? Sako olla huono? Saako elää, miten tahtoo? Onko pakko?

Nyt palaan takaisin luolaani ja vieritän sen suulle somen kestävän kiven.