Hymyilevä Apollo

Hymyilevä Apollo

Olin viikonloppuna lapsenlapseni ylioppilasjuhlissa Rovaniemellä. Oli mukavat, lämminhenkiset juhlat, pöydät notkuivat herkkuja. Lauloimme muutaman yhteislaulun ja yleisön toiveesta myös virren ”Jo joutui armas aika”. Se sopi hyvin keväiseen tilaisuuteen ja nuoren ylioppilaan kouluelämän päätökseen. Jatko-opinnot seuraavat sitten armeijan jälkeen.

Koska tuo kevätjuhlien perinnevirsi on jälleen ollut liiankin paljon esillä, en kommentoi sitä enää. Sen sijaan haluan nostaa esille Eino Leinon vuonna 1898 julkaistun runon ”Hymyilevä Apollo”. Leinon teksti tuntuu nyt hämmentävän ajankohtaiselta.

Hymyilevä Apollo

Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk`ei aina esille loista.

Kas hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss`ihmiset tuntevat tuntehin,

siell`lähell`on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,

mulle armosi keltaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon,

ett`yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää.

Mut laulukin syömiä selittää

ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Oi, onnellinen, joka herättää

niitä voimia hyviä voisi!

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,

niin ette niin kovat oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ka yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.

Täällä on toki tilaa kaikillen.

On ketoja auran kääntää,

on lehtoja laulella neitojen

ja saloja sulhojen vääntää.

Kas, lempi se maailman levittää.

Oi, ihmiset toistanne lempikää

ja kohti taivasta tavoittakaa!

Niin pieni, pieni on maa.

On monta uskoa päällä maan

ja toinen toista kiittää,

mut laulajalla yksi usko on vaan

ja hälle se saapi riittää:

Min verran meissä on lempeä,

sen verran meissä on iäistä

ja sen verran meistä myös jäljelle jää,

kun päättyvi päivä tää.

Kuka tietävi, mistä me tulemme

ja missä on matkamme määrä?

Hyvä että me sitäkin tutkimme.

Ei tutkimus ole väärä.

Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:

Me olemme kerran nyt päällä maan

ja täällä meidän on eläminen,

miten taidamme parhaiten…

Ken yhtä ihmistä rakastaa,

se kaikkia rakastaapi.

Ken kerran voi itsensä unhoittaa,

se unten onnen saapi.

Ken kerran itse on onnellinen,

se tahtoisi onnehen jokaisen

se antaa ja antaa ja antaa vaan

oman onnensa aarteista.