All Lives Matter

Keskiviikko 24.6.2020 - Pirkko Jurvelin

All Lives Matter

Olin toisella tai kolmannella luokalla kansakoulussa, kun pääsin käymään kylään luokkatoverini luo. Hän oli herttainen ja kiltti tyttö, jonka koulumenestys ei ollut kovin vakuuttava. En ollut aikaisemmin käynyt niin vaatimattomassa – suorastaan köyhässä – asunnossa. Ystävälläni oli useita sisaruksia, sillä tuohon aikaan (ennen ehkäisyvälineiden kehittämistä) lapsia oli perheissä yleensä monta, eikä taustalla ollut useinkaan uskonnollinen tai elämänkatsomuksellinen vakaumus. Muistan, että istuin hämärässä huoneessa seinän vieressä penkillä. Huoneen keskellä oli pöytä, muuta en sisustuksesta muista. Oliko sitä edes? Perheessä oli pieni vauva, ja halusin ottaa hänet syliini. Kun pitelin lasta varovaisesti lähelläni, huomasin, kuinka voimakas pissan haju sitä ympäröi. Tuo vierailu jäi ainoaksi ystäväni kodissa, mutta muistan sen aina, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin tekemisiin konkreettisen köyhyyden kanssa. Luokkatoverini jäi luokalle heikon koulumenestyksen vuoksi. Nykyisin hänen oppimisvaikeuksiaan olisi osattu hoitaa ja tukea häntä ja koko perhettä monella tavoin.

Tuon ajan yhteiskunnasta voin todeta sen, että luokkaerot olivat olemassa, vaikka niistä ei puhuttu, eihän niitä edes aina tunnistettu. Totuus on kuitenkin se, että hyvin usein opettajan lapsesta tuli aikuisena opettaja ja talonmiehen pojasta talonmies. Ei siinä mitään, kavereita oltiin kuitenkin kaikkien kanssa.

Pitkän opettajanurani aikana olen saanut olla tekemisissä monenlaisten lasten ja perheiden kanssa. Muistiini on hyvin jäänyt eräskin pieni poika, jolle oli kasautunut monenlaisia ongelmia. Lapsi oli aivan ihana, ja me tulimme hienosti toimeen keskenämme, mutta hänen elämänsä oli liian monella tavalla kuormittunut. Eräänä päivänä sosiaalityöntekijä tuli luokseni ja ilmoitti, että poika ei tule enää kouluun. Hänet laitettiin sijaisperheeseen. Minulle asia oli yllätys, vaikka en sitä lopulta ihmetellytkään. Vieläkin mietin juuri tuota lasta ja toivon, että hänen elämänsä sai hyvän suunnan.

Suomessa on syrjäytyneitä nuoria (15–29-vuotiaita) noin 60 000. Syrjäytymisen syyt ovat moninaiset, sekä yhteiskunnallisista tekijöistä että perhe- ja yksilökohtaisista seikoista johtuvia. Valitettavan usein perheen sisäiset ongelmat voivat olla myös ylisukupolvisia. Pisa-tutkimus antaa voimakkaasti viitteitä siitä, että lapsen ja nuoren kotioloilla on vaikutus koulumenestykseen. Samaa näkemystä tukee tänä keväänä tehty huomio: koronaolojen vuoksi kotiopetuksessa olleista pärjäsivät ne lapset, joiden kasvuolosuhteet (koti, perhe) olivat ns. ”tavalliset”.

Kuten edellisessä blogissani kerroin, USA:ssa musta nuori putoaa helposti ulos koulutuksesta ja ajautuu valkoihoisia herkemmin rikoksiin. Suomessa ei ole vastaavaa rodusta johtuvaa asetelmaa, mutta väristä välittämättä meillä on yhteiskunnallinen ongelma: koulupudokkaat, joita tämän hetken mukaan alle 30-vuotiaista on 70 000. Se on valtava määrä nuoria! Nämä koulupudokkaat, jotka hyvin suuressa määrin ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta, voisivat asuttaa kokonaisen kaupungin (esim. Lappeenrannassa on n. 72 000 asukasta).

Black Lives Matter-liike tahtoo nostaa esille mustien kärsimät vääryydet. Toivon vilpittömästi, että tämä liike ja sen ympärillä tapahtuva liikehdintä auttavat mustia ihmisiä saavuttamaan ne mahdollisuudet ja oikeudet, joita valkoisilla on ollut aina. All Lives Matter-liike on ollut monenlaisen kritiikin kohteena, mutta sen sanoma on selvä: jokaisella elämällä on merkitys. Meidän suomalaisten on helppo pysytellä sivussa, kun puhutaan BLM-liikkeestä, koska koemme, ettei asia meitä juurikaan kosketa. Meidän ei kuitenkaan pidä naivisti sulkea silmiämme ja ajatella omahyväisesti, että on ihmisen oma syy, jos hän ei pärjää elämässään. Vaikka henkilökohtaisesti emme pystyisikään paljon asioihin vaikuttamaan, niin voimme kuitenkin välittää asenteemme ympäristöömme: All Lives Matter.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: All Lives Matter, koulupudokkaat