Vanhaan hyvään aikaan jäätiin luokalleSunnuntai 5.2.2023 - Pirkko Jurvelin Vanhaan hyvään aikaan jäätiin luokalle Tänä viikonloppuna Oulussa on pidetty Pohjois-Suomen Opettajainpäivät eli OPI-päivät. Katselin ohjelmaa ja täytyy tunnustaa, että ihan pikkuisen kävi kateeksi. Ei niin, että työviikon jälkeen olisi ollut kiva viettää vielä viikonloppu samoissa kuvioissa, mutta ohjelma oli erittäin mielenkiintoinen, ja paikalle oli saatu Suomen huippunimiä kertomaan siitä, mitä opetusmaailmaan kuuluu tänään. No, senhän tietää jokainen, joka seuraa uutisia: Oppimistulokset tulevat alaspäin ryminällä, ja tätä on jatkunut jo vuosikausia. Viime päivinä uutisissa on ollut myös yliopistonlehtori, dosentti Aino Saarinen, jonka väitöskirja julkaistiin kaksi vuotta sitten. Julkaisu herätti valtavan älämölön, koska tutkimustulosten mukaan itseohjaavuutta vaativat oppimismenetelmät ja digitaalisen oppimateriaalien käyttö olivat yhteydessä oppimistulosten laskuun. Kaikki opetusalan ruohonjuuritasolla työtä tekevät ja tehneet nyökyttelivät päätään näille faktoille, joka ei tullut heille yllätyksenä: Järki käteen, hei! Lapsi tarvitsee ohjausta ja neuvomista, hänen ei tarvitse olla itseohjautuva, koska hänellä ei ole edes fyysisiä tai psyykkisiä edellytyksiä siihen. Kasvatustieteen eliitti paheksui tietysti moisia väitteitä ja tutkimustuloksia, koska ne eivät sopineet heidän visioihinsa. - Suosittelen lukemaan kahden päivän takaisen IS:n artikkelin aiheesta. Vanhaan hyvään aikaan oppilaat saivat ehtoja ja jäivät luokalle. No, mitä ihmeen hyvää siinä sitten oli? Olipahan se hyvä, ettei lasta, joka ei osannut luokkatasonsa mukaisesti esimerkiksi matematiikkaa tai kieliä, pakotettu menemään ylemmälle luokalle, jossa osaamattomuus olisi lisääntynyt entisestään. Ei, hän sai tavallaan ”armovuoden” (parhaassa tapauksessa kaksi), jonka aikana hän saattoi kerrata koko edellisen vuoden aikana ei-oppimansa aineen, ja saman tein hän sai kerrata myös kaikki muut aineet. Hyvässä lykyssä saattoi myös opettaja vaihtua ja paremmassa lykyssä vielä mukavampaan, jolla ei ollut ennakkoluuloja tämän luokalle jääneen suhteen. Toki vaihtuivat luokkatoveritkin, mutta ei siinä lopultakaan ollut mitään ihmeellistä. Tuohon aikaan oppikouluun pyrittiin kansakoulun neljänneltä, viidenneltä tai kuudennelta luokalta. Ikäjakauma saattoi siis luokassa olla aika suuri muutenkin, ja siihen porukkaan sopi monenlaisia ihmislapsia. Muistan, kuinka minunkin luokallani oppikoulussa tapahtui muutoksia joka syksy: Joku kavereista jäi luokalle, ja puolestaan luokkaan tuli joku ylemmän vuosikurssin kertaaja. Asiasta ei nostettu mitään mekkalaa, koska se oli luonnollista. Kun ajattelen tätä nyt opettajan näkökulmasta, niin luokan uudelleen kertaaminen oli mahdollisuus. No, täytyy myöntää, että kerran minua ärsytti. Veljeni pyrki oppikouluun vasta kuudennelta luokalta, ja kun hän vielä jossain vaiheessa jäi luokalle, niin olimme lukiossa samalla luokalla (ikäeroa meillä oli kolme vuotta). Mutta enpä olisi muistanut tuotakaan juttua, ellen olisi lukenut sitä äsken vanhasta päiväkirjastani. Olin englanninopettajan sijaisena jonkin aikaa jo eläkkeellä ollessani. Kuudennen luokan ryhmässä huomioni kiinnittyi tyttöön, joka ei osannut sanaakaan englantia. Hän oli siis opiskellut kyseistä ainetta kolme vuotta. Puhuin asiasta huolissani rehtorille ja sanoin, etten millään voi antaa tytölle arvosanaksi viitosta, koska hän ei osaa yhtään mitään. Kuulin keväällä, että hän oli ”armovitosella” jatkanut eteenpäin – en tiedä minne. Kaikki eivät opi samaan tahtiin, se on fakta. Ehtojen antaminen (kesä aikaa opiskella, mikäli halusi) ja luokalle jääminen eivät ole rangaistus, vaan uusi mahdollisuus, ja sen pitäisi tulla selväksi kaikille. Oppilaat eivät ole tasapäisiä, eikä heidän tarvitse olla. Aika harvoin luokassani on ollut nero – toki heitäkin löytyy, mutta useimmat meistä ovat taviksia, joilla on erilaisia kiinnostuksenkohteita, ja joiden osaamistaso vaihtelee eri alueittain. Tämän voisivat todistaa vaikkapa minun käsityönopettajani ja toisaalta englannin- ja ruotsinopettajat. Joku heistä olisi voinut taannoin sanoa:”Siinä on sitten näppärä tyttö”, ja joku toinen puolestaan:”Eihän se osaa mitään.” Mutta ei tuolla ole väliä, sukkia ja puseroita saan kaupoista (ja lahjakkaat lapseni kutovat), kielillä pärjään ulkomailla suit sait. Samoin pärjäsi veljeni, jonka kanssa olin lukiossa samalla luokalla. |
2 kommenttia . Avainsanat: OPI-päivät, oppimistulokset, Aino Saarinen |