Kaleva - toinen näkökulma

Maanantai 14.12.2020 - Pirkko Jurvelin

Kaleva – toinen näkökulma

Blogissani 11.10. toin esiin turhautumiseni siitä, kuinka hömpähtävän ja yksipuolisen kolmisivuisen artikkelin sanomalehti Kaleva oli julkaissut otsikolla ”Näkymättömät lapset”. Hanna Kuonanojan lehtijutussa kerrottiin laveasti Ulla Pilvijärven pro gradu-tutkielmasta, johon oli valittu kahdeksan henkilöä, joilla oli jonkinlaiset kytkökset lestadiolaisuuteen. Artikkelin ja tutkielman taso oli heikko, ja sen vuoksi otin yhteyttä Kalevan päätoimittajaan Sanna Keskiseen. Hän vastasi ystävällisesti viestiini ja toki yritti puolustella joitakin asioita. Hän vastasi myös toiseen sähköpostiini, suuri plussa hänelle siitä. Keskinen kertoi saaneensa paljon palautetta artikkelista, mielipiteitä oli kuulemma puolesta ja vastaan.

Sunnuntaina 13.12. Kaleva olikin antanut runsaasti palstatilaa lestadiolaisten omille ajatuksille ja näkemyksille. Pääkirjoituksessaan ”Vastakkainasettelu on aika nostaa esiin” Keskinen kertoo, mistä nyt on kysymys. Lainaan suoraan päätoimittajan tekstiä:” Pohjois-Pohjanmaan väestöstä 16 prosenttia on lestadiolaisia. He ovat vähemmistö, mikä helposti altistaa toiseuden kokemukselle. He ovat kuitenkin myös vähemmistö, jonka jäsenistöön kuuluvilla on paljon yhteiskunnallista, poliittista ja taloudellista valtaa. Heissä on paljon yrittäjiä, ja monen kunnan luottamuselimistä löytyy useita lestadiolaisia. He kantavat ahkerasti yhteiskuntavastuuta, ja tämä yhteiskunnallinen valta altistaa heidät samalla yhteiskuntakritiikille. Se voi tuntua joskus epäoikeudenmukaiselta, mutta siihen on myös perusteensa.” Keskinen sanoo, että Kaleva haluaa olla avaamassa keskustelua ”vastakkainasettelusta” esimerkiksi juuri 13.12 julkaistujen artikkeleiden avulla. Näiden juttujen laatija on Hanna Kuonanoja, joka kirjoitti myös ”Näkymättömät lapset” artikkelin. Siis peli (tai keskustelu) on avattu.

”Lestadiolaisia ja ei-lestadiolaisia” on nimeltään laaja artikkelisarja, jonka ensimmäisessä osassa Milla Huhtala, maisteri ja kuvataideopettaja, kertoo kokemuksiaan roolistaan uskovaisena naisena ja äitinä. Uskon, että Huhtala kertoo elämästään ja ajatuksistaan rehellisesti. Eniten minua kirpaisi hänen muistonsa siltä ajalta, jolloin hän muutti Rovaniemelle opiskelemaan kuvataiteita. Opiskeluporukoissa tiedettiin, kenellä oli minkäkinlainen uskonnollinen tausta, eikä kutsuja yhteisiin tapahtumiin sitten tullut. ”Mutta siinä se eriytyminen heti alkaa, ja se on harmillista”, hän toteaa. Näin on. Toisaalta ymmärrän myös sitä puolta, jonka vieraslistaan lestadiolainen opiskelijakaveri ei kuulu: Olisi noloa esittää kutsu, kun toinen ei kuitenkaan tulisi. Näin on helpompi.

Harri Vähäjylkkä (SRK:n viestintäpäällikkö ja Päivämiehen päätoimittaja) sekä hänen vanhin tyttärensä Olivia esiintyvät seuraavaksi tässä laajassa artikkelissa. Kun heiltä kysytään, mistä vastakkainasettelu kumpuaa, he arvelevat, että lestadiolaiset liikkuvat usein omissa porukoissaan. Toinen syy voi olla vanhoillislestadiolaisten pelastuskäsitys. Harri Vähäjylkkä vastaa, että lestadiolaisen uskonymmärryksen mukaan on olemassa yksi elävä usko. Henkilökohtainen usko riittää kuitenkin hänelle, eikä hänen tehtävänsä ole tutkia muiden sydämiä. Olivia Vähäjylkkä on käynyt armeijan, ja hän kertoo, kuinka tupakaveri sanoi kertovansa ylpeänä siitä, että hänellä on nyt lestadiolainen kaveri.

Artikkelisarja päättyy piispa Jukka Keskitalon haastatteluun. Sen verran piispaa tunnen, että tiedän hänen olevan ymmärtäväinen ja suorapuheinen. Keskitalo halusi nostaa esiin kaksi teemaa: Hän rohkaisee liikkeen johtoa ottamaan vielä esiin hoitokokouksissa vääryyttä kärsimään joutuneiden asioita. Toiseksi: nuoria ajatellen olisi hyvä keskustella siitä, miten voi ja tulee elää vanhoillislestadiolaisena nyky-yhteiskunnassa. Viisaita ajatuksia piispaltamme.

Hyvä aloitus keskustelulle, Kaleva! Ja miten sitten keskustellaan? Tuttava vinkkasi minulle Kalevan facebook-sivun, sieltä kuulemma löytyisi ajatuksia kyseisen artikkelin pohjalta. Hän varoitti kyllä, että keskustelun tunnelma oli samanlainen kuin persujen puhuessa mamuista. Aika paljon näin olikin. - Mutta jotta tämä blogi ei olisi pelkästään Kalevan artikkelin lyhennelmä, asetin itselleni kaksi hankalaa kysymystä, joihin myös vastasin.

Olenko koskaan kokenut syrjintää vakaumukseni vuoksi? Yritin kaivella kaikkea ikävää ja ankeaa menneisyyden vuosilta, mutta lopulta minun täytyi myöntää, etten muista poissulkevia, syrjiviä kokemuksia. Saattaa kyllä olla niinkin, että itse menen aika rohkeasti tulta päin, enkä närkästy kovin helposti, ja näin vanhemmiten myös ajattelen jostakin ikävästä kommentista:”Yks hailee. Evvk.”

Toinen itselleni asettama kysymys oli hankalampi, mutta vastaan siihen rehellisesti kaikesta huolimatta (vähän hävettää, mutta vain vähän): Onko sinulla ennakkoluuloja jotakin tiettyä ihmisryhmää kohtaan? Kyllä, on. Minä i….n venäläisiä! Siis mitä? Kyllä, kyllä. Uskoisin, että tämän epämieltymyksen ja epäluottamuksen aiheuttajina ovat olleet Suomen historian tapahtumat sekä myös naapurimaan nykyinen epädemokraattinen, epärehellinen yhteiskunnallinen meno. Mutta entä ihmiset, eihän sinulla ole oikeutta inhota heitä! Tunnetko yhtään venäläistä? Olen tavannut venäläisiä ollessani muutaman kerran Saksassa kursseilla yhdessä heidän kanssaan. Valitettavasti nuo kohtaamiset tukivat ikäviä ennakkoluulojani. Toisaalta olen kohdannut venäläisiä Virossa hotelleissa. Ihan säälitti katsella, kuin virolaiset työntekijät pokkuroivat noiden öykkäreiden edessä, jotka häiritsivät toisten kylpylävieraiden yörauhaa. - Ehkä joskus muutan näkemyksiäni, mutta se vaatii henkilökohtaisia kohtaamisia ja kokemuksia.

Tätä suosittelen myös kaikille heille, jotka kantavat kaunaa lestadiolaisille: henkilökohtaisia kohtaamisia ja kokemuksia.