Lyhytterapia

Lauantai 4.9.2021 - Pirkko Jurvelin

Lyhytterapia

Luin Kotimaa-lehden verkkosivuilta uutisen, jonka mukaan Tampereen seudun nuoret voivat saada maanantaisin kello kymmenen ja viiden välillä lyhytterapiaa Tampereen Vanhassa kirkossa. Walk in- palvelun taustalla ovat Tampereen seurakuntayhtymä, Kirkkohallitus ja ehkäisevää huumetyötä tekevä järjestö YAD (Youth Against Drugs). Palvelua tarjotaan 16-30-vuotiaille, ja avun tarvitsija voi tulla paikalle ilman ajanvarausta. Palvelu on ilmaista ja anonyymia, ja nuori voi tulla tapaamaan terapeuttia useamminkin.

Idean takana on Kirkkohallituksen kasvatuksen asiantuntija Mikko Mäkelä, joka oli ollut maaliskuussa kuuntelemassa yhdysvaltalaisen professorin Monte Bobelen luentoa. Bobele oli kertonut niistä hämmästyttävistä tuloksista, joita Kanadassa oli saatu yhden kerran ratkaisukeskeisissä terapiatapaamisissa.

Kiinnostuin Bobelen tutkimustuloksista ja yritin haeskella miehestä tietoa. ”When One Hour Is All You Have: Effective Therapy for Walk-In Clients” (”Kun sinulla on vain yksi tunti aikaa: Tehokasta terapiaa ilman ajan varausta tuleville asiakkaille”, kömpelö käännös, mutta parastani yritin). Kirja kiinnosti kovasti, mutta kun huomasin, että pehmeäkantinen painos maksoi 53 e, se laimensi intoani. Professori Bobelesta sain selville sen verran, että miehellä on monta tutkintoa ja työsarkaa, paljon saavutuksia ja intoa jatkaa ja jakaa oppimaansa vielä eläkeiässäkin.

Miksi tämä teema kiinnostaa minua? Viime viikolla istuin Oulun seudun omaishoitajien hallituksen kokouksessa sekä myöhemmin vapaaehtoistyötoimikunnan kokouksessa. Jälkimmäisessä toin esiin ajatukseni siitä, että yhdistys voisi tarjota omaishoitajille ilmaista, satunnaista terapiapalvelua. Oulun seudun omaishoitajat ry tarjoaa ilmaista lakimiespalvelua jäsenilleen kerran kuussa. Ajat ovat lyhyitä, mutta hyvin käytettynä näistä kohtaamisista on suuri apua omaishoitajalle hänen vaikeassa tilanteessaan. Kesällä käymäni tunnekurssi avasi jonkin solmun sisimmässäni, ja tajusin, että joku muu voi ymmärtää minua paremmin kuin minä itse. Pohdiskelujen tuloksena tein ehdotukseni yhdistykselle, ja vasta sen jälkeen luin tämän artikkelin, joka tuki omaa näkemystäni. Aikamoinen sattuma! Ilokseni olen saanut sellaista viestiä, että lyhytterapiapalvelu – tai kutsuttiinpa sitä millä nimellä tahansa – on otettu vakavaan harkintaan. Intoa asian toteuttamiselle on, puuttuu vain...rahoittava taho.

Elämäni paras lyhytterapiakokemus on niiltä ajoilta, jolloin olin yhdeksänvuotias. Luoja on lahjoittanut minulle aika rajoittuneen omatunnon. Istuin koulussa pulpettini ääressä, ja mieleeni tuli ajatus, että olikohan se ihan oikein, kun olin höpötellyt ja naureskellut minua vähän vanhempien poikien kanssa edellisenä päivänä (voi, hyvänen aika!). Pyörin tuolillani vaivaantuneena, kunnes viittasin ja pyysin opettajalta lupaa käydä vessassa. Luvan saatuani kipitin koulun käytävää pitkin isäni luokan ovelle ja koputin. Kurkistin sisään ja vinkkasin isälleni, joka oli pitämässä oppituntia. Isä tuli ja ihmetteli, mikä minulla oli hätänä. Asiani kuultuaan hän hymyili iloisesti ja sanoi:”Höpö, höpö, menehän nyt luokkaan.” Kyllä minulla oli kevyt olo, kun terapeuttini oli osannut sanoa juuri oikeat sanat.

Hyvä ystävä voi olla se paras terapeutti, tästä minullakin on kokemuksia. Toisaalta ystävä ei kykene kaikkeen, hänelle ei voi lastata kaikkia suruja, ongelmia ja onnettomuuksia, häneltäkään ei saa vaatia liikaa, eikä hänellä ole terapeutin koulutustakaan.

Tämä lyhytterapia-asia on minulle uusi, mutta eihän se ole oikeasti ollenkaan uusi. Monilla nettisivustoilla tarjotaan kyseistä palvelua (hinnat keskimäärin 70 e/h), joten tällainen mahdollisuus on olemassa kaikille siitä kiinnostuneille, kohtuullisen varakkaille henkilöille. Voi vain olla aika kova kynnys ruveta varaamaan itselle kallista terapia-aikaa ammattilaiselta, jonka osaamista on vaikea arvioida etukäteen.

Jospa joskus tulevaisuudessa koittaa se päivä, jolloin apteekeista löytyy walk- in- terapiapiste. Nyt tämä ajatus tuntuu kovin utopistiselta, mutta ehkä se ei kuitenkaan ole sitä. Mietin vain, että mitähän asiasta tuumaavat apteekkarit, kun kalliit lääkkeet jäävät tarpeettomina hyllyihin?