Alvin Straightin pitkä anteeksipyyntömatka

Perjantai 1.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Alvin Straightin pitkä anteeksipyyntömatka

Katsoin Yle Areenasta David Lynchin ohjaaman elokuvan ”The Straight Story”. Koska tiesin, että se oli tavallaan dokumentti – toki filmattu useita vuosia oikeiden tapahtumien jälkeen, se teki elokuvasta erittäin koskettavan.

Syksyllä 1994 Iowassa asuva 73-vuotias Alvin Straight sai tietää, että hänen veljensä Lyle oli saanut aivohalvauksen. Veljekset olivat olleet aina lapsuudesta saakka erittäin läheiset, kunnes kymmenen vuotta ennen Lylen sairauskohtausta heille oli tullut suuri riita, jonka jälkeen he eivät ole tavanneet lainkaan. Kuultuaan nyt veljensä terveyden romahtamisesta Alvin päätti, että oli tullut aika unohtaa riidat ja solmia uudestaan yhteys rakkaaseen veljeen.

Oli olemassa kuitenkin aika lailla käytännön esteitä, jotka itsepäisen Alvinin oli voitettava, ennen kuin hän saattoi lähteä matkaan. Miehellä ei ollut enää ajokorttia, koska se oli otettu pois hänen huonon näkönsä vuoksi, ja tämän lisäksi hänen oli myös käytettävä kahta keppiä liikkumiseen. Ulkopuolisilta mies ei halunnut ottaa apua vastaan, vaikka sitä olikin tarjolla, ja niinpä hän rupesi kehittelemään itselleen sopivaa kulkuneuvoa.

Lopulta Alvin lähti matkaan traktorityylisellä ruohonleikkurilla, jossa oli käsintehty peräkärry yöpymistä ja tavaroita varten. Ensimmäinen yritys päättyi ruohonleikkurin hajoamiseen, mutta uudella vetopelillä se sitten onnistuikin jo paremmin. Rider-ruohonleikkurin huippunopeus on viisi mailia tunnissa (n. 1,6 km), ja matkaa Wisconsista Iowaan Lyle- veljen luokse oli noin 640 kilometriä, joten kyseessä ei ollut mikään pieni roadtrip. Matka kesti kaiken kaikkiaan noin kuusi viikkoa. Kotiin Alvinia jäi odottamaan Rose-tytär, joka oli tullut isänsä luokse asumaan sen jälkeen, kun hänen lapsensa oli otettu huostaan kotona tapahtuneen tulipalon vuoksi. Rosea pidettiin ”hitaana”, mutta isän mielestä hän oli varsin terävä ja rakastettava ihminen.

Elokuva kuljettaa katsojaa täsmälleen samaa reittiä pitkin, jota Alvin aikoinaan ajoi veljensä luo. Ohjaaja haluaa näyttää katselijoille samat kaupungit ja samat vuodenajat sekä kertoa samanlaisista ihmisistä, joita Alvin tapasi matkallaan. Pääosan esittäjä Richard Farnsworth on niin vakuuttava roolissaan, että hän oli ollut Oscar-ehdokkaana kyseisen elokuvasuorituksen ansiosta. Ehkä Farnsworthin oli helppo eläytyä osaansa, sillä hän oli elokuvan tekohetkellä vakavasti sairas ja tarvitsi liikkumiseen keppejä kuten roolihahmonsakin.

Straight tapaa pitkän matkansa aikana paljon ihmisiä. Katsoja saa tietää hänen sotatraumoistaan ja oppii tuntemaan hänet miehenä, jonka on vaikea ottaa apua vastaan. Erilaisten ihmisten kohtaaminen näyttää kuitenkin olevan Alvinille luontaista, häneltä riittää empatiaa ja ymmärrystä.

Elokuvan lähetessä jo loppuaan katsoja odottaa kiihkeästi – ainakin minä odotin – veljesten kohtaamista. Lopulta Alvin saapuu pienelle, kuoppaiselle, päätiestä erkanevalle kujalle, jonka päässä tönöttää luhistumispisteessä oleva hökkeli. On aivan hiljaista, ilta on aluillaan. Alvin huutaa: ”Lyle!”Mitään ei tapahdu. Hän huutaa toistamiseen veljensä nimeä, ja lopulta mökistä kuuluu:”Alvin!”

Tässä vaiheessa katsoja ennakoi kohtausta, jossa veljekset itkien halaavat toisiaan, pyytävät anteeksi ja lupaavat, etteivät enää koskaan eroa. Mutta ei. Tämä onkin elävää elämää, kyseessä on kaksi vanhaa, itsepäistä miestä.

Alvin kompuroi keppeineen mökin kuistille, ja samaan aikaan Lyle raahautuu jonkinlaisen kävelytuen kanssa paikalle. He eivät sano mitään. Lyle on vihaisen näköinen, katsoo sitten pihalle ja näkee veljensä ruohonleikkurin peräkärryineen. Hänen suupielessään käväisee nopeasti hymyn tapainen: ”Tuollako tulit?” Alvin myöntää näin olevan. Ilta on pimentynyt. Veljekset istuvat ulkona ja tuijottavat tähtitaivasta yhdessä kuten satoja, satoja kertoja aikaisemmin.

Elokuva ei kerro enempää, mutta onneksi tietoa on löydettävissä. Sen verran sain selville, että paluumatkallaan kotiin Alvin eksyi ja ajoi nelinkertaisesti pidemmän matkan kuin tullessaan. Kun hänet lopulta löydettiin, hän kärsi nestehukasta ja auringonpistoksesta, mutta pääsi lopulta Wisconsiin. Mies ei kuitenkaan enää toipunut ennalleen, vaan kuoli muutaman vuoden kuluttua kotonaan.

”Ei sillä ole merkitystä, mitä sanottiin tai tehtiin. Tärkeintä on pyytää ja saada anteeksi.” Suurin piirtein näillä sanoilla Alvin vastasi, kun joku kyseli hänen riidastaan veljensä kanssa. Sanoissa piilee suuri viisaus.