Kaleva - missä on kriittinen journalismi?

Sunnuntai 11.10.2020 - Pirkko Jurvelin

Kaleva – missä on kriittinen journalismi?

Sunnuntaina 8.10.2020 sanomalehti Kaleva julkaisi kolmen sivun mittaisen artikkelin, jonka otsikko oli: ”Näkymättömät lapset”. Lehtijutun oli kirjoittanut Hanna Kuonanoja, joka on Oulussa työskentelevän Lännen Median lukemistoimituksen toimittaja. Kirjoitus alkaa pitkällä kuvauksella Aino-nimisestä henkilöstä, joka on kokenut jääneensä elämässään – niin aikuisena kuin lapsena – huomiota vaille, koska on sattunut syntymään suureen vanhoillislestadiolaiseen perheeseen. Ainon tuntemukset tiivistyvät artikkelissa seuraavasti:”Aino koki, että omat tarpeet eivät olleet tärkeitä. Jonkun muun tarpeet menivät aina edelle.”

Ulla Pilvijärven tekemä pro gradu- työ Helsingin yliopistolle valmistui viime keväänä. Pilvijärvi on itsekin monilapsisen lestadiolaisperheen lapsi, joten kokemuspohjaa ja kiinnostusta aihetta kohtaan löytyy. Kaleva oli antanut tälle artikkelille tilaa kolmen sivun verran, ja tartuin mielenkiinnolla tekstiin. Teema kiinnosti monestakin syystä, mutta täytyy heti todeta, että valitettavasti lukemisen jälkeen jäi tyhjä olo. Tutkimustulokset olivat sekavia: Toisaalta lapsi on saattanut kokea jääneensä huomiota vaille ja joutuneensa lapsenhoitajan tai taloudenhoitajan asemaan, toisaalta kerrotaan, että kyselyyn osallistuneet pitivät kuitenkin lapsuuttaan turvallisena ja hyvänä.

Seuraavaksi artikkeli hyppää Turun yliopiston kasvatuspsykologian professorin Niina Junttilan haastatteluun, ja tämä ilmoittaakin ensimmäiseksi, ettei näkymättömyyden kokemus rajoitu lestadiolaisuuteen eikä monilapsisiin perheisiin. Nyt tekstin kirjoittaja (Kuonanoja) pääsee laveasti selvittelemään ostrakismin käsitettä, joka tarkoittaa sitä, että ”jätetään näkemättä, vastaamatta kysymyksiin tai antamatta puheenvuoroa tai jotenkin unohdetaan, että toinen on olemassa.” Jokainen voi ymmärtää, kuinka vahingollista tuollainen käytös on lapsen kehitykselle. - Jutussa mainitaan, että Aino on puhunut näkymättömyyden kokemuksistaan myös perheen toisten lasten kanssa. Osalla heistä on samanlaisia kokemuksia, osalla ei. Kolmannen lehtisivun alaosa olikin sitten täytetty lainauksilla haastateltavien vastauksista.

Jutun luettuani minulle tuli mielikuva siitä, että tyhjästä oli pitänyt nyhjäistä kolme sivua täyteen tekstiä. Tämän vuoksi Ainon tuntemuksia ja ajatuksia oli kuvattu ja kerrottu eestaas ja taastaas. Tieteellisestä näytöstä ei puhuttu mitään, ja missä luurasi verrokkiryhmä eli suurten ei-lestadiolaisten perheiden lapset? Millaisia kokemuksia heillä mahtaa olla? Onneksi Kaleva julkaisi seuraavana keskiviikkona uskonnon ja psykologian opettajan Sirkku Kinnusen vastineen kyseiseen artikkeliin otsikolla ”Jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi”. Lainaan suoraan Kinnusen tekstiä, jossa hän selventää mittavan artikkelin kohteena ollutta tutkimusta.

”Artikkelissa käytettiin lähteenä Ulla Pilvijärven pro gradu-tutkielmaa. Opinnäytetyössä on käytetty menetelmänä ns. fenomenologis-hermeneuttista suuntausta, jossa pyrkimyksenä on kuunnella empaattisesti tutkittavien ajatuksia ja kertoa, mitä he ovat kokeneet. Aineistona Pilvijärvellä on ollut kahdeksan (!) lestadiolaisuudesta erkaantunutta haastateltavaa. Näistä viisi on vanhoillislestadiolaisia ja kolme esikoislestadiolaisia. Haastateltavat Pilvijärvi on löytänyt sosiaalisen median suljetuista ryhmistä, jotka on suunnattu eri uskonnollisista liikkeistä lähteneille tai lähtöä harkitseville. Pilvijärven opinnäytetyö antaa äänen hänen haastateltavilleen, mutta sitä ei voi yleistää koskemaan kaikkia lestadiolaisia.”

Voi, voi, Kaleva, kuinka tarkoitushakuinen, hömppäartikkeli tärkeästä aiheesta! Älkää enää sortuko tuohon halpaan! Mieluummin vähemmän ja kriittisesti tuotettua faktatekstiä! Mutta kai se niin on, että täällä Pohjois-Suomessa uskotaan tiettyjen otsikoiden tuovan lisää lukijoita ja klikkauksia, mutta ei se ihan niin kuitenkaan mene. Kyllä me täällä pohjoisessa osaamme arvostaa ammattitaitoa, eihän me olla tyhmiä.

Ja kauniiksi lopuksi tutkimustulos, jonka mukaan 100 % tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että Pirkko Jurvelin on mukava ihminen. Koska haluan olla rehellinen, niin myönnän, että kysely tehtiin kaikille lapsilleni (9), eikä kukaan kehdannut vastata kieltävästi. Se on faktaa nyt! Taidan tarjota aiheesta 3-sivuisen artikkelin Kalevaan.