Kauppamatka

Sunnuntai 3.9.2023 - Pirkko Jurvelin

Kauppamatka

Olin lauantaina Pohjois-Pohjanmaan Kirjoittajien tapaamisessa, ja siellä pyydettiin kirjoituksia myöhemmin (digitaalisesti) ilmestyvään Suopursu-lehteen. Kirjoitusten aiheeksi oli valittu ”Matka”, ja aihetta sai käsitellä hyvin laveasti, eikä se ollut sidottu aikaan, paikkaan tai edes todellisuuteen. Vitsailin ystäväni kanssa, että minähän voisin kirjoittaa edellisen päivän kauppamatkastani. Aikani mietittyäni päätinkin kirjoittaa blogin tuosta lyhyeksi suunnitellusta perjantain kauppareissusta, josta sukeutuikin erään sattumuksen kautta kolmen tunnin käynti akuuttipäivystykseen.

Perjantai- aamu, jääkaappi tyhjä, se tarkoittaa kauppareissua. Ei se mitään, markettiin hurauttaa meidän pihalta kohtuu nopeasti. Perillä yritin ensiksi huolehtia apteekkiasiat, ja yllätys oli melkoinen, kun apteekin ovella oli lappu, jossa ilmoitettiin, että se oli muuttanut Ideaparkkiin. Oho, no ei se mitään, Prismaa ei ainakaan ole siirretty minnekään.

Kävelin reippaasti Prismaa kohden, porukkaa oli liikkeellä paljon, sivusilmällä näin naisen, jolla oli mukanaan kolme koiraa. Tässä kohtaa muistini sumenee hetkeksi, sillä keskikokoinen, musta koira oli hypännyt ja tarrannut kiinni käsivarrestani. Kohtaus oli nopeasti ohi, ulkoiluttaja (kuten myöhemmin kuulin) sai koiran vedettyä takaisin, minä riisuin takkini ja katsoin käsivarttani, josta valui verta. Silloin aloin itkeä, eikä siitä meinannut tulla millään loppua. Itkin ja itkin ja itkin, mukava herrasmies pysähtyi viereeni hoitamaan tilannetta, tilasi ambulanssin ja soitti poliisille. Miellyttävä nainen lohdutteli minua ja odotti kanssani marketin sisäpuolella, kunnes ambulanssi tuli.

Olin jo kohtuullisesti koonnut itseni, kun ambulanssissa oleva nuori nainen ja mies kirjoittelivat papereita, puhdistivat haavan ja ilmoittivat, että käsi pitäisi tikata. Tyttäreni vei minut akuuttivastaanottoon (en ole koskaan aikaisemmin ollut siellä), ja muutaman tunnin odottelun jälkeen nuori miespuolinen lääkäri tikkasi käteni ja vannotti, että tekisin asiasta rikosilmoituksen. Niin olin ajatellutkin, sillä koiran taluttaja sanoi, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun koira puri ihmistä. Selvisin kotiin käsi tikattuna, jäykkäkouristusrokotuksen saaneena ja antibioottikuuri laukussa.

Sivullisten ansiosta minulla oli koiran taluttajan nimi ja puhelinnumero. Kun kotiuduin, laitoin hänelle viestiä ja pyysin omistajan numeroa. Nainen vastasi tulevansa illalla töistä, ja että voisimme olla yhteydessä sitten. Harmillista vain, että hän blokkasi minun puhelinnumeroni, eikä vastannut viesteihin, kunnes ilmoitin, että laitan hänen numeronsa ja nimensä rikosilmoitukseen. Tämän jälkeen nainen lähetti koiran omistajan puhelinnumeron.

Kun soitin omistajalle, kävi ilmi, että hänellä ja minulla oli erilainen käsitys tapahtuneesta. Minä olin kuulemma mennyt ”härppimään” koiraa, joka oli siitä ärsyyntynyt. No, eihän asia todellakaan mennyt niin, mutta ilmeisesti taluttaja ei halunnut kertoa sitä, ettei ollut hallinnut koiraa. Omistaja sanoi vain etunimensä, ”et tarvitse sukunimeä”, hän tuumasi. Ei se mitään, nimi selviää puhelinnumeron perusteella.

Lopulta omistaja soitti minulle uudestaan (oli ilmeisesti laittanut ulkoiluttajan koville) ja kysyi, että voisimmeko sopia asian. Hän maksaisi sairaalakulut jne. Sanoin, etten halua riidellä, mutta olen samaa mieltä lääkärin kanssa: Vaarallisesta koirasta on tehtävä rikosilmoitus.

Siihen asia jäi, vai jäikö? Viime yönä neljältä minulle oli tullut soitto ”yksityisestä numerosta” . Onneksi minulla on puhelin yöllä äänettömällä, joten soitto ei minua häirinnyt. Aamupäivällä sain vielä kaksi soittoa tältä ”yksityiseltä” sekä yhden ”tuntemattomalta”. Vastasinkin yhden kerran, ja huonossa hapessa oleva mieshenkilö ihmetteli, kenen kanssa oikein puhui.

Käsi on ruma, mutta paranee. Maha on ihan sekaisin antibiootista, mikä tarkoittaa lyhytaikaista laihdutuskuuria. Nähtäväksi jää, miten ja milloin tämä kauppamatka lopulta päättyy.