Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiin

Lauantai 1.3.2025 - Pirkko Jurvelin

Sokrateen salaisuus ja muita neuvoja ihmisten kohtaamisiin

Lupasin edellisessä blogissani jatkaa vielä Dale Carnegien kirjan teemalla ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Minulla oli kirja mukanani reissulukemisena, ja kyllä se teki jälleen vaikutuksen. Carnegie kertoo jatkuvasti esimerkkejä elävästä elämästä, eikä hänen tekstissään löydy tutkimustuloksia, kaavioita tai prosenttilukuja. Ja silti tätä vuonna 1936 kirjoitettua teosta on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Kannattaa lukea! Vaikka otsikossa mainitaan ”menestys” ja ”vaikutusvalta”, niin kyllä kyseisen kirjan opit toimivat ihan tässä tavallisessa arkielämässä.

Sokrates oli ihmiskunnan suurimpia filosofeja ja opettajia. Hänen käyttämäänsä keskustelumenetelmää kutsutaan ”Sokrateen metodiksi”, ja se perustui myönteisen vastauksen saamiseen. Hän esitti kysymyksiä, joihin toisen oli pakko vastata myönteisesti. Hän keräsi hyväksyviä vastauksia toinen toisensa jälkeen, kunnes vastapuoli huomasi yllätyksekseen tulleensa samaan johtopäätökseen, jota Sokrates ajoi, ja jota hän itse oli aluksi vastustanut. Tämä metodi vaatii hieman totuttelua, mutta kuulostaa järkevältä. Jos vastapuoli (esimerkiksi kinasteleva lapsi tai suuttunut aikuinen) joutuu kerran toisensa jälkeen vastaamaan ”kyllä”, vaikuttaa se luonnollisesti keskustelun ilmapiiriin ja tulokseen. Harjoitellaan.

Dale Carnegie korostaa jatkuvasti sitä, että meidän tulee suhtautua myötätuntoisesti ja kiinnostuneesti kanssakeskustelijamme ajatuksiin ja toivomuksiin. Tämä on hyvä lähtökohta keskustelulle! Sitä vain mietin, että miten tällainen lähestymistapa onnistuu nykyihmiseltä, joka on oppinut (ja opetettu) minä- keskeiseksi.

Kirjoittaja painottaa myöskin kiittämistä ja kehumista, sillä jo pienikin kiitos aiheuttaa tyytyväisyyttä ja saa yrittämään entistä enemmän. Tässä tulee mieleeni eräs koulussamme pidetty opettajainkokous, jonka alussa rehtori kehui meitä opettajia. Pian hän jatkoi puhettaan:”Mutta nyt meidän tulee miettiä, mitä voisimme tehdä vielä paremmin.” Ainakin minun tunnelmani lässähti. Tuli sellainen olo, että rehtori oli kehunut, koska se kuului asiaan, mutta että todellinen keskustelunaihe oli kuitenkin se, että meidän tulisi parantaa työtämme. Kiittäminen ja kehityskeskustelu kannattaa pitää erikseen.

Miten koiraa koulutetaan? Joka kerta, kun koira oppii tempun tai käyttäytyy omistajan haluamalla tavalla (istuu, noutaa, menee makaamaan, pysyy paikoillaan jne), niin omistaja kehuu ja palkitsee koiransa esimerkiksi makupalalla. Ei ihminen ole sen kummempi luontokappale. Kehuminen ja palkitseminen saa aikaan toivottua käytöstä ja uuden oppimista.

Carnegie kertoo opettajasta, joka sai ohjattavakseen uuden luokan. Hän oli kuullut, että luokalla oli Tommy-niminen poika, joka oli huonokäytöksinen ja kaikin tavoin hankala tapaus. Uusi opettaja päätti yrittää ratkaista asian heti ensimmäisenä työpäivänään. Hän kätteli jokaista oppilasta ja sanoi samalla tälle jotakin mukavaa ja myönteistä. Tommylle hän sanoi:”Tommy, sinä kuulemma olet luontainen johtajatyyppi. Minä luotan sinun apuusi ja uskon, että saamme tästä luokasta koulun parhaan tänä vuonna.” Sen päivän aikana opettaja kiitti ja kannusti Tommya, jolle kiitokset olivat harvinaista herkkua, ja siitä päivästä lähtien poika alkoi kehittyä huimasti sekä käytöksen että osaamisen alueella. Tämä 9- vuotias Tommy ymmärsi jo heti ensimmäisenä päivänä, että uuden opettajan kanssa hän haluaa tulla toimeen.

Olisiko Carnegiella jotain annettavaa myös nykypoliitikoille? Maailman johtajien käytöstä seuratessa joutuu toteamaan, että uhkailu, lahjonta ja kiristäminen ovat heidän valttikorttejaan. Jatkuvasta riitelystä voi päätellä, että nuo valttikortit eivät ole kovin pätevät. Miten olisi kuuntelu, toisen asemaan asettuminen, ymmärtäminen, yhteistyöhön pyrkiminen…? Kannattaisi kokeilla.