Olinko tietämättäni rasisti?Sunnuntai 6.10.2024 - Pirkko Jurvelin Olinko tietämättäni rasisti? Jouduin pohtimaan otsikossa olevaa kysymystä, kun luin HS:n artikkelin tutkija Raita Merivirran väitöskirjasta. Hän on kahlannut läpi 1900-1960-lukujen välisenä aikana julkaistuja lasten- ja nuortenkirjoja ja esittää johtopäätöksenään, että tuona aikana suomalaiset alistivat kaukomaiden asukkaita kulttuurisesti maalaamalla heistä kuvaa alempiarvoisina eurooppalaisiin verrattuna. ”Meilläkin hyväksyttiin ajatus koloniaalisesta maailmanjärjestyksestä eli eurooppalaisista maailman herroina. Osallistuimme rotuhierarkioiden luomiseen ja ylläpitämiseen.” (lainaus: HS) Miten tavallinen suomalainen sai tietoa ja uutisia ulkomaailman asioista tutkimukseen keskittyvänä aikana? 1900-luvun alussa tärkein tiedonlähde olivat sanomalehdet kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat. Kansainvälisiä uutisia saatiin ulkomaisilta uutistoimistoilta. Radion tulo 1920-luvulla mullisti tiedonvälityksen, ja 1930-luvulla Ylen uutislähetykset välittivät suomalaisille tietoa kotimaasta ja ulkomailta. Yle aloitti televisiouutiset vuonna 1957. Eivät suomalaiset ole eläneet pimennossa ja kehitelleet omia uskomuksiaan ja mielipiteitään puhumattakaan siitä, että olisimme – Merivirran mahtipontista ilmaisua käyttäen – ”osallistuneet rotuhierarkioiden ylläpitämiseen ja luomiseen.” Tietoa ja mielipiteitä on ollut saatavilla lähes kaikkialta maailmasta, ja jotenkin minun on vaikea hyväksyä se ajatus siitä, että eurooppalaisia olisi pidetty maailman herroina (missä ovat USA, Venäjä, Kiina…?). Kaivoin hyllystäni WSOY:n julkaiseman ”Kultaisen aapisen” vuodelta 1956. Olen lukenut kyseistä kirjaa kansakoulussa, ja muistan siitä vieläkin ulkoa monenlaisia runoja ja tekstejä. Heti kirjan alkusivuilla on komea kuva ja teksti:”Intiaani punainen jälkiä etsii hiipien (I-kirjaimen opettelu).” Sivun alalaidassa seuraa kuvan kera teksti:”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan (N-kirjain).” Kirjan loppupuolella on runo ”Heikki ja neekeri”, jonka eräs säkeistö kuuluu:”Näin joka ilta mietin, ja aina harmittaa: nyt juuri neekereillä on oikein ihanaa”(koska heillä päivä on alkamassa ja Heikin pitää mennä jo nukkumaan). Ulkomaalaisia ihmisiä kuvaavissa teksteissä ei esiinny minkäänlaista alentavaa tai syrjivää sävyä. Katselin kirjan läpi ja ajattelin, että se oli huolella tehty, runot ja tekstit oivaltavia, opettavaisia, ja tietysti koko kirjan sanoma oli hyvin isänmaallinen, uskonnollinen ja perhekeskeinen. En löytänyt siitä rasismia. Jos neekeri-sanan käyttö tulisi joskus tulevaisuudessa olemaan rasismia, niitä sitähän eivät kirjan tekijät voineet tuohon aikaan tietää. Pidin tästä kirjasta lapsena todella paljon – yksi ansio on tietenkin hyvä kuvitus -, mutta en suostu kutsumaan itseäni rasistiksi, vaikka tutkija siihen viittaa. Tuli tässä mieleeni, että väitöskirjan tekijä paneutuu yleensä aiheeseen, josta hän on todella kiinnostunut. Siinä voi olla myös oma vaaransa: Kuinka yksipuolinen lopputulos on, jos esim. kirjoista haetaan vain tiettyjä asioita? Jäävätkö monet muut seikat vaille huomiota? Jos paneudutaan esimerkiksi joidenkin tiettyjen sanojen käyttämiseen, niin siinä voi tulla floppi. Kieli elää. Ja toisaalta, mielenkiintoinen ja asiaa laajentava lisä tuohon väitöskirjaan olisi ollut, jos tutkija olisi verrannut samanaikaista saksan- ja englanninkielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta suomalaiseen. Olisimmeko me erottuneet tuossa joukossa kolonialismillamme ja syrjivillä ajatuksillamme, vai olisiko tulos ollut ehkä päinvastainen? Vaikea sanoa. Tekisi mieli tutkia. Vuonna 1935 painettu saksankielinen aapinen ”Hirt`s Berliner Fibel” on sisällöltään (luonnollisesti) isänmaallinen, perhekeskeinen, uskontoa löytyy parin rukouksen verran. Ulkomaalaistaustaisia ihmisiä mainitaan vain sotakertomuksissa, ja hekin ovat ranskalaisia. Esimerkkinä tekstityylistä seuraava runo:” Sotilaat! Sotilaat! Rummut ja trumpetit, upseeri ja miekka. Siegfried, Otto, tulkaa pian mukaan marssiin, yksi, kaksi, yksi, kaksi samaan tahtiin.” (oma käännös) Löytyykö tästä kirjasta kolonialismia tai rotusortoa? Ei. Yltiöisänmaallisuutta sitäkin enemmän. Me olemme aikamme lapsia. Nykylapsi ja nuori saa tästä maailmasta niin paljon enemmän tietoa kuin me aikoinaan, että sitä on vaikea edes kuvitella. Miten he suhtautuvat kolonialismiin ja rotusortoon? Uutisia seuratessa tulee kyllä usein mieleen, että rodun perusteella tapahtuvaa syrjintää esiintyy maassamme paljon. Tekisi mieleni sanoa, että varmasti enemmän kuin vuosien 1900-1960 välisenä aikana Suomessa. Enpä taida kuitenkaan sanoa, voisi tulla sanomista. Tuotakin voisi tutkia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väitöskirja, kolonialismi, rasismi |
Olinko tietämättäni rasisti?Perjantai 6.9.2024 - Pirkko Jurvelin Olinko tietämättäni rasisti? Jouduin pohtimaan otsikossa olevaa kysymystä, kun luin HS:n artikkelin tutkija Raita Merivirran väitöskirjasta. Hän on kahlannut läpi 1900-1960-lukujen välisenä aikana julkaistuja lasten- ja nuortenkirjoja ja esittää johtopäätöksenään, että tuona aikana suomalaiset alistivat kaukomaiden asukkaita kulttuurisesti maalaamalla heistä kuvaa alempiarvoisina eurooppalaisiin verrattuna. ”Meilläkin hyväksyttiin ajatus koloniaalisesta maailmanjärjestyksestä eli eurooppalaisista maailman herroina. Osallistuimme rotuhierarkioiden luomiseen ja ylläpitämiseen.” (lainaus: HS) Miten tavallinen suomalainen sai tietoa ja uutisia ulkomaailman asioista tutkimukseen keskittyvänä aikana? 1900-luvun alussa tärkein tiedonlähde olivat sanomalehdet kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat. Kansainvälisiä uutisia saatiin ulkomaisilta uutistoimistoilta. Radion tulo 1920-luvulla mullisti tiedonvälityksen, ja 1930-luvulla Ylen uutislähetykset välittivät suomalaisille tietoa kotimaasta ja ulkomailta. Yle aloitti televisiouutiset vuonna 1957. Eivät suomalaiset ole eläneet pimennossa ja kehitelleet omia uskomuksiaan ja mielipiteitään puhumattakaan siitä, että olisimme – Merivirran mahtipontista ilmaisua käyttäen – ”osallistuneet rotuhierarkioiden ylläpitämiseen ja luomiseen.” Tietoa ja mielipiteitä on ollut saatavilla lähes kaikkialta maailmasta, ja jotenkin minun on vaikea hyväksyä se ajatus siitä, että eurooppalaisia olisi pidetty maailman herroina (missä ovat USA, Venäjä, Kiina…?). Kaivoin hyllystäni WSOY:n julkaiseman ”Kultaisen aapisen” vuodelta 1956. Olen lukenut kyseistä kirjaa kansakoulussa, ja muistan siitä vieläkin ulkoa monenlaisia runoja ja tekstejä. Heti kirjan alkusivuilla on komea kuva ja teksti:”Intiaani punainen jälkiä etsii hiipien (I-kirjaimen opettelu).” Sivun alalaidassa seuraa kuvan kera teksti:”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan (N-kirjain).” Kirjan loppupuolella on runo ”Heikki ja neekeri”, jonka eräs säkeistö kuuluu:”Näin joka ilta mietin, ja aina harmittaa: nyt juuri neekereillä on oikein ihanaa”(koska heillä päivä on alkamassa ja Heikin pitää mennä jo nukkumaan). Ulkomaalaisia ihmisiä kuvaavissa teksteissä ei esiinny minkäänlaista alentavaa tai syrjivää sävyä. Katselin kirjan läpi ja ajattelin, että se oli huolella tehty, runot ja tekstit oivaltavia, opettavaisia, ja tietysti koko kirjan sanoma oli hyvin isänmaallinen, uskonnollinen ja perhekeskeinen. En löytänyt siitä rasismia. Jos neekeri-sanan käyttö tulisi joskus tulevaisuudessa olemaan rasismia, niitä sitähän eivät kirjan tekijät voineet tuohon aikaan tietää. Pidin tästä kirjasta lapsena todella paljon – yksi ansio on tietenkin hyvä kuvitus -, mutta en suostu kutsumaan itseäni rasistiksi, vaikka tutkija siihen viittaa. Tuli tässä mieleeni, että väitöskirjan tekijä paneutuu yleensä aiheeseen, josta hän on todella kiinnostunut. Siinä voi olla myös oma vaaransa: Kuinka yksipuolinen lopputulos on, jos esim. kirjoista haetaan vain tiettyjä asioita? Jäävätkö monet muut seikat vaille huomiota? Jos paneudutaan esimerkiksi joidenkin tiettyjen sanojen käyttämiseen, niin siinä voi tulla floppi. Kieli elää. Ja toisaalta, mielenkiintoinen ja asiaa laajentava lisä tuohon väitöskirjaan olisi ollut, jos tutkija olisi verrannut samanaikaista saksan- ja englanninkielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta suomalaiseen. Olisimmeko me erottuneet tuossa joukossa kolonialismillamme ja syrjivillä ajatuksillamme, vai olisiko tulos ollut ehkä päinvastainen? Vaikea sanoa. Tekisi mieli tutkia. Vuonna 1935 painettu saksankielinen aapinen ”Hirt`s Berliner Fibel” on sisällöltään (luonnollisesti) isänmaallinen, perhekeskeinen, uskontoa löytyy parin rukouksen verran. Ulkomaalaistaustaisia ihmisiä mainitaan vain sotakertomuksissa, ja hekin ovat ranskalaisia. Esimerkkinä tekstityylistä seuraava runo:” Sotilaat! Sotilaat! Rummut ja trumpetit, upseeri ja miekka. Siegfried, Otto, tulkaa pian mukaan marssiin, yksi, kaksi, yksi, kaksi samaan tahtiin.” (oma käännös) Löytyykö tästä kirjasta kolonialismia tai rotusortoa? Ei. Yltiöisänmaallisuutta sitäkin enemmän. Me olemme aikamme lapsia. Nykylapsi ja nuori saa tästä maailmasta niin paljon enemmän tietoa kuin me aikoinaan, että sitä on vaikea edes kuvitella. Miten he suhtautuvat kolonialismiin ja rotusortoon? Uutisia seuratessa tulee kyllä usein mieleen, että rodun perusteella tapahtuvaa syrjintää esiintyy maassamme paljon. Tekisi mieleni sanoa, että varmasti enemmän kuin vuosien 1900-1960 välisenä aikana Suomessa. Enpä taida kuitenkaan sanoa, voisi tulla sanomista. Tuotakin voisi tutkia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väitöskirja, kolonialismi, rasismi |
Olinko tietämättäni rasisti?Lauantai 6.7.2024 - Pirkko Jurvelin Olinko tietämättäni rasisti? Jouduin pohtimaan otsikossa olevaa kysymystä, kun luin HS:n artikkelin tutkija Raita Merivirran väitöskirjasta. Hän on kahlannut läpi 1900-1960-lukujen välisenä aikana julkaistuja lasten- ja nuortenkirjoja ja esittää johtopäätöksenään, että tuona aikana suomalaiset alistivat kaukomaiden asukkaita kulttuurisesti maalaamalla heistä kuvaa alempiarvoisina eurooppalaisiin verrattuna. ”Meilläkin hyväksyttiin ajatus koloniaalisesta maailmanjärjestyksestä eli eurooppalaisista maailman herroina. Osallistuimme rotuhierarkioiden luomiseen ja ylläpitämiseen.” (lainaus: HS) Miten tavallinen suomalainen sai tietoa ja uutisia ulkomaailman asioista tutkimukseen keskittyvänä aikana? 1900-luvun alussa tärkein tiedonlähde olivat sanomalehdet kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat. Kansainvälisiä uutisia saatiin ulkomaisilta uutistoimistoilta. Radion tulo 1920-luvulla mullisti tiedonvälityksen, ja 1930-luvulla Ylen uutislähetykset välittivät suomalaisille tietoa kotimaasta ja ulkomailta. Yle aloitti televisiouutiset vuonna 1957. Eivät suomalaiset ole eläneet pimennossa ja kehitelleet omia uskomuksiaan ja mielipiteitään puhumattakaan siitä, että olisimme – Merivirran mahtipontista ilmaisua käyttäen – ”osallistuneet rotuhierarkioiden ylläpitämiseen ja luomiseen.” Tietoa ja mielipiteitä on ollut saatavilla lähes kaikkialta maailmasta, ja jotenkin minun on vaikea hyväksyä se ajatus siitä, että eurooppalaisia olisi pidetty maailman herroina (missä ovat USA, Venäjä, Kiina…?). Kaivoin hyllystäni WSOY:n julkaiseman ”Kultaisen aapisen” vuodelta 1956. Olen lukenut kyseistä kirjaa kansakoulussa, ja muistan siitä vieläkin ulkoa monenlaisia runoja ja tekstejä. Heti kirjan alkusivuilla on komea kuva ja teksti:”Intiaani punainen jälkiä etsii hiipien (I-kirjaimen opettelu).” Sivun alalaidassa seuraa kuvan kera teksti:”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan (N-kirjain).” Kirjan loppupuolella on runo ”Heikki ja neekeri”, jonka eräs säkeistö kuuluu:”Näin joka ilta mietin, ja aina harmittaa: nyt juuri neekereillä on oikein ihanaa”(koska heillä päivä on alkamassa ja Heikin pitää mennä jo nukkumaan). Ulkomaalaisia ihmisiä kuvaavissa teksteissä ei esiinny minkäänlaista alentavaa tai syrjivää sävyä. Katselin kirjan läpi ja ajattelin, että se oli huolella tehty, runot ja tekstit oivaltavia, opettavaisia, ja tietysti koko kirjan sanoma oli hyvin isänmaallinen, uskonnollinen ja perhekeskeinen. En löytänyt siitä rasismia. Jos neekeri-sanan käyttö tulisi joskus tulevaisuudessa olemaan rasismia, niitä sitähän eivät kirjan tekijät voineet tuohon aikaan tietää. Pidin tästä kirjasta lapsena todella paljon – yksi ansio on tietenkin hyvä kuvitus -, mutta en suostu kutsumaan itseäni rasistiksi, vaikka tutkija siihen viittaa. Tuli tässä mieleeni, että väitöskirjan tekijä paneutuu yleensä aiheeseen, josta hän on todella kiinnostunut. Siinä voi olla myös oma vaaransa: Kuinka yksipuolinen lopputulos on, jos esim. kirjoista haetaan vain tiettyjä asioita? Jäävätkö monet muut seikat vaille huomiota? Jos paneudutaan esimerkiksi joidenkin tiettyjen sanojen käyttämiseen, niin siinä voi tulla floppi. Kieli elää. Ja toisaalta, mielenkiintoinen ja asiaa laajentava lisä tuohon väitöskirjaan olisi ollut, jos tutkija olisi verrannut samanaikaista saksan- ja englanninkielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta suomalaiseen. Olisimmeko me erottuneet tuossa joukossa kolonialismillamme ja syrjivillä ajatuksillamme, vai olisiko tulos ollut ehkä päinvastainen? Vaikea sanoa. Tekisi mieli tutkia. Vuonna 1935 painettu saksankielinen aapinen ”Hirt`s Berliner Fibel” on sisällöltään (luonnollisesti) isänmaallinen, perhekeskeinen, uskontoa löytyy parin rukouksen verran. Ulkomaalaistaustaisia ihmisiä mainitaan vain sotakertomuksissa, ja hekin ovat ranskalaisia. Esimerkkinä tekstityylistä seuraava runo:” Sotilaat! Sotilaat! Rummut ja trumpetit, upseeri ja miekka. Siegfried, Otto, tulkaa pian mukaan marssiin, yksi, kaksi, yksi, kaksi samaan tahtiin.” (oma käännös) Löytyykö tästä kirjasta kolonialismia tai rotusortoa? Ei. Yltiöisänmaallisuutta sitäkin enemmän. Me olemme aikamme lapsia. Nykylapsi ja nuori saa tästä maailmasta niin paljon enemmän tietoa kuin me aikoinaan, että sitä on vaikea edes kuvitella. Miten he suhtautuvat kolonialismiin ja rotusortoon? Uutisia seuratessa tulee kyllä usein mieleen, että rodun perusteella tapahtuvaa syrjintää esiintyy maassamme paljon. Tekisi mieleni sanoa, että varmasti enemmän kuin vuosien 1900-1960 välisenä aikana Suomessa. Enpä taida kuitenkaan sanoa, voisi tulla sanomista. Tuotakin voisi tutkia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väitöskirja, kolonialismi, rasismi |
