Pääsiäisen sanoma - tipu ja suklaamuna?

Sunnuntai 2.4.2023 - Pirkko Jurvelin

Pääsiäisen sanoma – tipu ja suklaamuna?

Tänään on palmusunnuntai. Se on kristillisen kirkkovuoden juhlapäivä, jota vietetään viikko ennen pääsiäissunnuntaita. Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä ja elämän viimeisiä vaiheita. Palmusunnuntaina muistellaan myös tapahtumaa, jolloin Jeesus ratsasti Jerusalemiin, ja ihmiset heittivät palmunoksia tielle, jota pitkin hän ratsasti.

Tähän päivään kuuluu Suomessa myös virpomisen perinne. Tiedän, että minunkin lapsenlapseni ovat vanhempiensa avustuksella tehneet pajunoksista koristelemalla virpomisvitsoja, ja vitsat mukanaan lapset kiertävät naapurustossa, lausuvat lorun ja hyvät toivotukset, antavat oksan ja saavat joko karkki- tai rahapalkan. Näin minäkin tein lapsuudessani, ja tästä perinteestä on mukavia muistoja ja valokuvia.

Kiirastorstain, pitkäperjantain ja välilauantain jälkeen seuraavat sitten kaksi pääsiäisen pyhää. No, kaikki tämä on tuttua meille vanhemmille traditioineen kaikkineen. Viime vuosina olen alkanut kovasti miettiä sitä, kuinka tänä yliherkkyysaikana, jolloin sensitiivisyys kaikkea uskonnollista kohtaan on nostettu huippuunsa täällä Suomessa, meidän jälkipolvemme pääsevät mukaan kristillisen pääsiäisen sanomaan ja traditioihin. Viime jouluna eräässä päiväkodissa järjestettiin joulupolku, ja koska vanhempien mielestä heidän lapsensa oli joutunut altistumaan kristilliselle kulttuurille, he saivat rahallisen korvauksen. Kuinka vaikeaksi tämä oikein menee? Kuka häviää, kun lapsen elämästä otetaan pois mahdollisuus tutustua länsimaisen kulttuurin peruspilariin – kristinuskoon?

Tulin juuri Espanjasta, jossa pääsiäinen on vuoden suurin juhla (joulu jää kovasti jalkoihin). Katselin kaupoissa, millaisia pääsisäiseen liittyviä tuotteita siellä olisi myynnissä, mutta eipä juuri mitään erityistä näkynyt. Suklaamunia näin jossakin, ja olikohan jollakin hyllyllä myös tipuja. Pääsiäinen on Espanjassa voimakkaasti kristillinen juhla. Siihen liittyvät upeat kulkueet, joissa miehet kantavat Jeesusta ja Neitsyt Mariaa esittäviä patsaita. Ne ovat äärettömän painavia, kantamiseen tarvitaan paljon vapaaehtoisia, joiden pitää myös harjoitella, koska liikkuminen tapahtuu ihan tietyllä tavalla. Kulkueet ovat pitkiä, patsaita on paljon, ja vaikka kaikki tämä tapahtuu myöhään illalla tai oikeastaan alkuyöstä, niin kadut ovat täynnä ihmisiä, lapsia, nuoria ja vanhempia. Olen ollut joskus katsomassa näitä pääsiäiskulkueita, ja kyllä ne ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Tunnelma kaduilla on harras, kukaan ei naura tai pilkkaa, ei tietenkään, espanjalaiset osaavat käytöstavat.

Tällä reissulla huomasin myös, kuinka vapaasti ihmiset liikkuivat kirkossa messun aikana. Kirkkoon tultiin enemmän tai vähemmän myöhässä ja poistuttiin, kun siltä tuntui. Kukaan ei katsonut paheksuvasti.

Espanjan ilmapiiri näyttää olevan huomattavasti suomalaista suvaitsevampi, sillä uskonnollisuus, sen esittäminen ja esiintuominen ei herätä kiihkeää kieltämistä ja paheksuntaa kuten meillä Suomessa nykyisin saattaa käydä. En tiedä, mistä se johtuu. Ollaanko sielläkin joskus tulossa tähän ylisensitiiviseen kieltämiskulttuuriin, joka meillä Suomessa jo näyttää olevan, sen näyttää tulevaisuus. Ehkä espanjalaiset kuitenkin ovat avarakatseisimpia tässä suhteessa kuin me yliherkät suomalaiset: monenlainen kulttuuri – myös uskonnollinen – saa olla esillä.

Ne asiat, jotka nykyisessä päiväkoti- ja koulumaailmassa hyväksytään pääsiäisen sanomasta ovat luultavasti pajunoksat, suklaamunat ja tiput. Kaikki, mikä luiskahtaa uskonnon puolelle, on hankalaa. Tässä mielessä koulujen ja päiväkotien kannattaisi kyllä tarkistaa vielä linjaansa, ettei tule lisää sakkoja. Luin nimittäin juuri äsken Rauhan Tervehdyksestä, millaisia merkityksiä pääsiäiseen liitetyillä asioilla on.

Pajunoksa = pohjoinen vastine palmunlehville, joita levitettiin Jeesuksen tielle hänen ratsastaessaan Jerusalemiin

Pääsiäismuna = munan kuori symboloi Jeesuksen hautaa, jonka läpi elämä murtautuu ulos, muna on uuden elämän symboli sekä vertauskuva ikuisesta elämästä ja ylösnousemuksesta

Tipu = liittyy uuteen elämään, kuvaa ylösnoussutta Kristusta

Rairuoho = symboloi kevättä ja uutta elämää, juontaa juurensa Jeesuksen puheeseen vehnänsiemenestä, jonka piti kuolla, jotta siitä syntyisi uusi elämästä

Tässä oli muutama esimerkki symboliikasta, jota emme tosin tule juuri lainkaan ajatelleeksi. Saapa nähdä, milloin lasten vanhemmat herkistyvät myös näille asioille.

Toivotan hyvää ja rauhallista pääsiäistä!

"Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan"

Sunnuntai 7.10.2018 - Pirkko Jurvelin

”Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan.” ”Intiaani punainen jälkiä etsii hiipien.” Nämä kaksi – ja monet muut pienet runomuotoiset lausahdukset ovat seuranneet minua vuosikymmenien ajan. Niihin liittyvät myös kuvat: Pikimusta, värikkääseen asuun pukeutunut lapsi kyykistyneenä lammen rannalle kauhoen vettä käsillään ja sulkapäinen intiaani kumartuneena tutkimaan maahan painunutta jälkeä. ”Kultaisen aapisen”( Haavio, Tynni, Hinkkanen) ensimmäinen painos on vuodelta 1956, ja kun oma kirjani on vasta vuonna 1984 painettu, niin pienen laskutoimituksen avulla voimme todeta, että kirja on ollut käytössä ainakin kolmekymmentä vuotta. Enkä ihmettele sitä, sillä teksti on kiehtovaa ja kuvat kauniita. Kirjan ensimmäisellä sivulla auto ajaa vauhdikkaasti kohti suurta A-kirjainta kyydissään iloisia lapsia. Aurinko paistaa, tunnelma on mukaansatempaavan vauhdikas: ”Auto Satumaahan ajaa. Katsos kuutta matkustajaa. Valo paistaa Satumaasta. Ajetaanpas sisään A:sta.” Koko opus julistettaisiin pannaan nykyisenä erityissensitiivisenä aikana, mutta minä ja ikätoverini olemme onneksi saaneet opiskella sen parissa.

Minä – onnekas – olen saanut periä ukkini aapiskokoelman. Olen sitä omalta osaltani kartuttanut niin, että kirjahyllyni aapis-osiossa alkaa jo olla tungos. Fritiof Hillin ”Alkukoulun Aapinen ja Lukukirja” on painettu vuonna 1925 ja siten yksi kokoelmani vanhimmista kirjoista. Ö-kirjainta opiskeltiin seuraavan tekstin avulla (fraktuura vanhaa, ei pisteitä, ei isoja alkukirjaimia, s-kirjaimiakin löytyy kahdenlaisia): ”öljy palaa lampussa – se on paloöljyä sitä saa maan sisästä poraamalla – jalostettua paloöljyä sanotaan bentsiiniksi.”

E.N. Setälän ”Aapiskirja” on vuoden 1930 tuotantoa. ”Pääskysen liverrys”-niminen teksti pysäytti minut, koska mieleeni tuli, että se sisälsi jotakin tulevaisuuteen viittaavaa. Tai sitten tulkitsen sattumanvaraisen sanavalinnan liiallisen harkituksi. ”Menin Saksaan, sain saappaat. Menin Ruotsiin, sain rukkaset. Tulin Suomeen, sain sukat. Pesin, paikkasin, panin aidanseipääseen kuivamaan. Siitä vietiin, varastettiin.” Jäin miettimään tuota ”Saksa – saappaat”- yhdistelmää. Miksi ei Saksa – sakset, Saksa – saippua, Saksa – saavi tai jotain aivan muuta? 1930-luvulla Saksa ja saappaat kuuluivat ilmeisen luontevasti yhteen.

Vuoden 1936 tuotantoa on Siviä Heinämaan ”Aapinen, Alakansakoulun lukukirja 1”. Sen tunnelma on agraarisen rauhoittava, kotoa ei poistuta kauas, koska kaikki tarvittava löytyy läheltä. Teksti ”Äiti” kuvaa hyvin tämän aapisen tunnelmaa. ”Tiedätkö, lapsi, kuka sinua enimmin maailmassa rakastaa? Tiedätkö, kuka on paras ystäväsi maan päällä? Oma äitisi se on. Hän on kallein aarteesi… Oma äitisi on sinulle, lapsi, Jumalan kallis lahja. Ilman äitiäsi olisit sinä, pieni raukka, onneton ja turvaton maailmassa.” Viereisellä sivulla on samanlainen teksti isästä. Se päättyy näin:” Niin, lapsi, kalleinta, mitä maan päällä omistat, on oma isäsi ja äitisi ja se pieni tupanen, joka on kotisi.”

Hempeily ja hyssyttely ovat kaukana saksalaisesta ”Hirts Berliner Fibel”- nimisestä aapisesta, joka on ilmestynyt  vuonna 1935. Sen kannessa lentävät pommikoneet mahtavana laivueena, ja samaan aikaan pienet lapset leikkivät hiekkalaatikolla. Ensimmäisellä sivulla on suuri valokuva siviiliasuisesta Hitleristä, jolle lapset ojentavat kukkakimpun. Kuvitus on todella kaunis, jollei välitä natsipropagandasta, joka toistuu jatkuvasti hakaristilipuissa ja käsimerkeissä, pommikoneissa, puhumattakaan univormuista ja sotilasparaateista. ”Sotilaat! Sotilaat! Rummut ja trumpetit. Sitten upseeri ja sapeli. Terve, Otto, tule nopeasti tänne, me marssimme mukana, yksi, kaksi, yksi, kaksi, ihan yhtä aikaa.” ”Oskar, on niin kylmä, tule lämmittelemään! Uuni on lämmin”, sanoo mummo. ”Voi, en minä palele, olen karaistunut harjoituksissa. Olgaa palelee.” ”Voi ei, en minäkään ole heiveröinen. Mutta lämmin uuni on kuitenkin mukava. Se tekee hyvää.”

Miten saada teksti hajuttomaksi, mauttomaksi, sopivaksi kaikille, myös herkimmälle mielensäpahoittajalle? ”Pikkumetsän aapinen” (useita tekijöitä, v.2006) on ratkaissut ongelman käyttämällä teoksen päähenkilöinä eläimiä, jolloin ei tarvitse miettiä henkilön väriä ja sukupuolta. Kaikki päähenkilöt asuvat yhteistaloudessa. Toimii näinkin, sitä paitsi eläimethän ovat niin söpöjä, suorastaan liikkiksiä.

”Taikamaan aapinen” (useampi tekijä, v. 2011) on hävittänyt mahdolliset ongelmat sijoittamalla tapahtumat maagiseen Taikamaahan. Kirjan juhlaosiossa kerrotaan pääsiäisestä seuraavaan tapaan: ”Pääsiäinen on ilon juhla. Pääsiäisen ilon voi tuntea kaikkialla, missä pääsisäistä vietetään. Monet pääsiäiskoristeet kertovat meille uuden alun ilosta.” Tästähän ei nyt voi enää kukaan pahastua, eihän?