Kuulutko joukkoon?

Kuulutko joukkoon?

Kuulutko sinä johonkin joukkoon? Voiko sinun kristillisyytesi määritellä esimerkiksi sanoilla kirkkouskovainen, uusherännyt tai körtti, vai oletko ehkä helluntailainen, adventisti tai vaikkapa ateisti? Mahdollisuuksia uskonnolliseen määrittelyyn on lukemattomia. Entä poliittinen vakaumuksesi, jos sinulla sellainen on? Oletko kommunisti, vihreä, perussuomalainen tai ehkä kokoomuslainen? Kuulutko johonkin harrastus- tai urheiluryhmään? Pelaatko jalkapalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa, vai oletko mahdollisesti henkeen ja vereen asti innostunut kavereittesi kanssa lintujen bongauksesta, lukemisesta tai kirjoittamisesta, kielten opiskelusta, musiikista…? Voitko kysyttäessä vastata, että kyllä, kuulun tuohon joukkoon, jopa erittäin tiiviisti.

Ihminen on tunnetusti sosiaalinen olento. Johonkin joukkoon kuuluminen – vaikka hiukan löyhemminkin – antaa elämään paljon sosiaalisia aspekteja, jotka tuovat mukanaan turvallisuuden ja merkityksellisyyden tunteen. Kyllä, minä kuulun tuohon joukkoon, olen osa tuota laumaa.

Ahdistaako sinua kuitenkin joskus tämä tiukka, omassa asiassaan yksimielinen ja samalla tavoin ajatteleva/vaativa ryhmä? Kun pääset siitä eroon, olet ehkä onnellinen, surullinen, helpottunut ja järkyttynyt. Eikö minua kaipaa enää kukaan?

Aloin miettiä tätä joukkoon kuulumisen tarvetta hieman mutkan kautta. Luin lehdestä, että Limingan kirkkoherra ja kirjailija Pekka Tuomikoski on kirjoittanut kantaa ottavan teoksen ”Taisteluni osa 1: kriittinen editio”, jonka pohjana on Hitlerin kirjoittama ”Mein Kampf” (= ”Taisteluni”). Tuomikoski sanoo kirjoittaneensa teoksensa, koska haluaa varoittaa nykyajan ihmisiä Hitlerin ideologiasta. ”En missään tapauksessa olisi julkaissut teosta blankoversiona. Jokaisen luvun alussa käydään läpi Hitlerin vikarekisteri eli se, missä hän menee siinä luvussa metsään.” Mutta löytyykö Tuomikosken pelolle natsismin uudesta noususta ja leviämisestä mitään faktaa?

Pieni tietoisku ja kertaus tässä kuitenkin lienee paikallaan, ennen kuin jatkan aiheesta: Kansallissosialismi eli natsismi oli Hitlerin johtaman puolueen ideologia. Se luetaan yhdeksi fasismin muodoksi, johon liittyi vahvasti rotuoppi ja antisemitismi.

Tällä hetkellä Saksassa on tilastojen mukaan noin 25.000 ihmistä, jotka kutsuvat itseään äärioikeistolaisiksi, ja joiden ideologia on sama kuin natseilla. Noin 13.000 heistä on valmiita käyttämään väkivaltaa. Äärioikeiston kasvuun on vaikuttanut voimakas maahanmuutto ja pelko kansallisen identiteetin häviämisestä. Nykyajan tiedonvälitys on ollut tehokas tapa levittää oppia ja tukea kannattajia. Äärioikeistolaisuus on kuitenkin vain yksi huoli Saksassa muiden joukossa, sillä toiseksi ongelmaksi nimetään äärivasemmistolaisen ideologian kasvu. Tähän ryhmään kuuluvia henkilöitä lasketaan olevan noin 32.000, ja heistä aktiiviseen väkivaltaan on valmis 9000. Äärivasemmistolaiset haluavat korvata Saksan nykyisen demokraattisen hallintosysteemin kommunistisella tai anarkistisella systeemillä. Ja mainitaanpa lukemassani artikkelissa myös islamin aiheuttama uhkakuva: yhä useammat saksalaiset (joko syntyperäiset tai maahanmuuttajat) haluaisivat tehdä Saksasta islamilaisen valtion.

Yritin hakea vastaavanlaisia tietoja Suomesta, mutta aika heikosti niitä löysin. Suomessa toimineita äärioikeistolaisia ryhmiä ovat olleet mm. natsiskin-ryhmät, Suomen Vastarintaliike ja Suomen Sisu-järjestö. Natsiskin-ryhmien tavoitteena on ollut yhtenäinen kansallisvaltio, ja he ovat pitäneet velvollisuutenaan ”suojella kansakuntaa ulkoisilta uhkilta, kuten maahanmuuttajilta”. Näyttäisi siltä, ettei äärioikeistolainen toiminta kuitenkaan tällä hetkellä ole Suomessa kovin vahvasti esillä.

Onko Tuomikosken (ja meidän muiden) tarpeen pelätä uusnatsismin nousua? Tuohon vastaisin toki mielelläni, että kyllä, kyllä, mutta en vastaa kuitenkaan. Mielestäni meidän kaikkien tulee pelätä ääriliikkeiden nousua ja yksinvaltiaita. Silloin, kun yksi liike tai yksi ihminen (omine tukijoukkoineen) määrää kokonaisesta maasta ja kansasta, silloin, kun toisinajattelija ei saa sanoa mielipidettään ilman, että hänet myrkytettäisiin tai kidnapattaisiin,silloin tulisi pelätä.

Niin, ja vielä tuohon otsikkoon palatakseni. Ihminen haluaa kuulua joukkoon, olla osa jotakin, tuntea, että ”me olemme yhtä”, olla skini muiden skinien joukossa. Ongelma – jos tässä haluaa nähdä sitä – on se, mitä sellaista tarjottavaa yhteiskunnalla on, mikä peittoaisi ääriliikkeiden antaman voiman ja uhon ja merkityksen tunteen.