Silitätkö kissaa vai narkkaria?

Maanantai 24.1.2022 - Pirkko Jurvelin

Silitätkö kissaa vai narkkaria?

Playa del Inglesissä on Paseo Maritimo eli rantakatu kuten suurimmassa osassa espanjalaisia rannikkokaupunkeja. Se on päällystetty rantaa pitkin kulkeva tie, jossa on mukava kävellä merta katsellen ja välillä kauppoihin poiketen. Playa del Inglesin rantatien kulkijat ovat havainneet, että kissat viihtyvät niissä maisemissa hyvin. Mikäpä on ollessa, kun aurinkoa ja ympärivuotista vehreyttä riittää, eikä silittelijöistäkään ole puute.

Paseo Maritimon kissakanta jakaa reviirinsä hyvin tarkasti. Kulkija oppii äkkiä huomaamaan, millä alueella kukin kissa on pomo. Nämä kissat ovat tottuneet turisteihin ja tulevat äkkiä naukumaan ja kiehnäämään jalkoihin, jos niiden lähelle pysähtyy. Ja vierelle pysähtyjiä riittää, sillä en kutsuisi näitä eläimiä kulkukissoiksi, vaan ulkomaalaisten ulkoistetuiksi lemmikeiksi. Kissoja kuvataan, videoidaan, syötetään, paijataan, otetaan syliin ja niille puhutaan, niitä siis rakastetaan. Huomasinpa erään kerran jonkun paikallisen istuvan rantatiellä rahankeräyslipas kädessään. Lippaassa luki, että avustukset menevät paikallisille kulkukissoille. - Hyvä yritys, mutta toivottavasti kovin moni ei mennyt lankaan ja pistänyt kolikkoaan tuohon lippaaseen.

Ollessani eräänä päivänä kävelyllä näin, että rantakadun pengermällä oli nuori mies puolittain istuvassa - puolittain makaavassa asennossa. Kun kuljin miehen ohitse, totesin, että hän oli siistin oloinen mutta täysin taju kankaalla ehkä sairaskohtauksen saaneena tai huumeissa, miten lienee. Hiljensin vauhtiani ja jäin kauemmas seisomaan ja odottamaan, että joku kutsuisi apua (minun espanjankielen taitoni ei ihan siihen riitä). Odottelin kymmenkunta minuuttia, jona aikana paljon ihmisiä kulki ohi miestä pikaisesti vilkaisten. Lopulta menin kaverin luokse ja kysyin englanniksi, oliko kaikki ok. En saanut vastausta, mutta huomasin, että mies hengitti tasaisesti, ja niin jatkoin matkaani.

Empaattisuus on luonteenpiirre, joka ihmisellä on tutkijoiden mukaan jo syntyessään. Jos miettii näkemiäni asioita ja sitä, miten eri tavoin kulkijat kohtelivat katukissaa ja tajutonta miestä, niin voi tulla siihen johtopäätökseen, että empaattisuus on myös valikoivaa. Me ihmiset voimme päättää, mitä tunnemme, aika kummallista, vai onko näin? Katukissa on pehmeä, kaunis, säälittävä, vaaraton – nämä ominaisuudet saavat ihmisen silittämään sitä ja ottamaan syliin. Kukaan ei kuitenkaan halua koskettaa mahdollista narkkaria, joka on vieras, outo, pelottava, tuntematon ja ehkä vaarallinen.

Erään tutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman epäempaattisimpiin ihmisiin. Miten ihmeessä? Kärsiikö maailman onnellisin kansa myötätunnon puutteesta? Yhtälö on niin outo ja mielenkiintoinen, että sitä kannattaisi kyllä tutkia enemmän. Tässä vaiheessa voi tietysti myös kysyä, että voiko kaikkiin tutkimustuloksiin luottaa.

Juutalainen filosofi ja professori (jonka nimen deletoin, enkä löytänyt enää mistään) oli sitä mieltä, että kasvatus hävittää synnynnäisen empaattisuuden. Kun lapsi opetetaan tottelemaan käskyjä, ja kun ympäristö ohjeistaa hänet omilla arvoillaan, se hävittää samalla vähän kerrallaan lapsen luonnolliset myötämielisyyden tunteet. Mikäli ihminen pysyisi empaattisena – tuntisi myötätuntoa toisia elollisia kohtaan -, ei maailmassa olisi sotia tai rikoksia, ei kaikkea sitä pahaa, mihin olemme jo tottuneet, koska – ihmiset nyt ovat sellaisia, pahoja.

Adolf Hitlerin isästä Alois Hitleristä on julkaistu kirja aivan äskettäin. Teos perustuu miehen kirjeisiin, jotka löydettiin hänen aikoinaan omistamansa talon ullakolta Itävallasta. Kirjeet vahvistavat sitä kuvaa, mikä perheenisästä on jo aiemmin ollut: Hän kohteli vaimoaan ja lapsiaan väkivaltaisesti ja kaikin tavoin töykeästi. Adolf-poika sai remmistä joka ikinen päivä, kunnes isä kuoli pojan ollessa 14-vuotias. Väkivaltaisen lapsuuden traumatisoimasta pojasta kasvoi hirviö, joka pystyi kylmäverisesti surmauttamaan kuusi miljoonaa ihmistä.

”Jotkut ihmiset ovat elämämme valo, kun taas toiset pimentävät polkumme ja tekevät matkaamisesta vaikeaa.” (tuntematon)

Kuulutko joukkoon?

Sunnuntai 13.9.2020 - Pirkko Jurvelin

Kuulutko joukkoon?

Kuulutko sinä johonkin joukkoon? Voiko sinun kristillisyytesi määritellä esimerkiksi sanoilla kirkkouskovainen, uusherännyt tai körtti, vai oletko ehkä helluntailainen, adventisti tai vaikkapa ateisti? Mahdollisuuksia uskonnolliseen määrittelyyn on lukemattomia. Entä poliittinen vakaumuksesi, jos sinulla sellainen on? Oletko kommunisti, vihreä, perussuomalainen tai ehkä kokoomuslainen? Kuulutko johonkin harrastus- tai urheiluryhmään? Pelaatko jalkapalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa, vai oletko mahdollisesti henkeen ja vereen asti innostunut kavereittesi kanssa lintujen bongauksesta, lukemisesta tai kirjoittamisesta, kielten opiskelusta, musiikista…? Voitko kysyttäessä vastata, että kyllä, kuulun tuohon joukkoon, jopa erittäin tiiviisti.

Ihminen on tunnetusti sosiaalinen olento. Johonkin joukkoon kuuluminen – vaikka hiukan löyhemminkin – antaa elämään paljon sosiaalisia aspekteja, jotka tuovat mukanaan turvallisuuden ja merkityksellisyyden tunteen. Kyllä, minä kuulun tuohon joukkoon, olen osa tuota laumaa.

Ahdistaako sinua kuitenkin joskus tämä tiukka, omassa asiassaan yksimielinen ja samalla tavoin ajatteleva/vaativa ryhmä? Kun pääset siitä eroon, olet ehkä onnellinen, surullinen, helpottunut ja järkyttynyt. Eikö minua kaipaa enää kukaan?

Aloin miettiä tätä joukkoon kuulumisen tarvetta hieman mutkan kautta. Luin lehdestä, että Limingan kirkkoherra ja kirjailija Pekka Tuomikoski on kirjoittanut kantaa ottavan teoksen ”Taisteluni osa 1: kriittinen editio”, jonka pohjana on Hitlerin kirjoittama ”Mein Kampf” (= ”Taisteluni”). Tuomikoski sanoo kirjoittaneensa teoksensa, koska haluaa varoittaa nykyajan ihmisiä Hitlerin ideologiasta. ”En missään tapauksessa olisi julkaissut teosta blankoversiona. Jokaisen luvun alussa käydään läpi Hitlerin vikarekisteri eli se, missä hän menee siinä luvussa metsään.” Mutta löytyykö Tuomikosken pelolle natsismin uudesta noususta ja leviämisestä mitään faktaa?

Pieni tietoisku ja kertaus tässä kuitenkin lienee paikallaan, ennen kuin jatkan aiheesta: Kansallissosialismi eli natsismi oli Hitlerin johtaman puolueen ideologia. Se luetaan yhdeksi fasismin muodoksi, johon liittyi vahvasti rotuoppi ja antisemitismi.

Tällä hetkellä Saksassa on tilastojen mukaan noin 25.000 ihmistä, jotka kutsuvat itseään äärioikeistolaisiksi, ja joiden ideologia on sama kuin natseilla. Noin 13.000 heistä on valmiita käyttämään väkivaltaa. Äärioikeiston kasvuun on vaikuttanut voimakas maahanmuutto ja pelko kansallisen identiteetin häviämisestä. Nykyajan tiedonvälitys on ollut tehokas tapa levittää oppia ja tukea kannattajia. Äärioikeistolaisuus on kuitenkin vain yksi huoli Saksassa muiden joukossa, sillä toiseksi ongelmaksi nimetään äärivasemmistolaisen ideologian kasvu. Tähän ryhmään kuuluvia henkilöitä lasketaan olevan noin 32.000, ja heistä aktiiviseen väkivaltaan on valmis 9000. Äärivasemmistolaiset haluavat korvata Saksan nykyisen demokraattisen hallintosysteemin kommunistisella tai anarkistisella systeemillä. Ja mainitaanpa lukemassani artikkelissa myös islamin aiheuttama uhkakuva: yhä useammat saksalaiset (joko syntyperäiset tai maahanmuuttajat) haluaisivat tehdä Saksasta islamilaisen valtion.

Yritin hakea vastaavanlaisia tietoja Suomesta, mutta aika heikosti niitä löysin. Suomessa toimineita äärioikeistolaisia ryhmiä ovat olleet mm. natsiskin-ryhmät, Suomen Vastarintaliike ja Suomen Sisu-järjestö. Natsiskin-ryhmien tavoitteena on ollut yhtenäinen kansallisvaltio, ja he ovat pitäneet velvollisuutenaan ”suojella kansakuntaa ulkoisilta uhkilta, kuten maahanmuuttajilta”. Näyttäisi siltä, ettei äärioikeistolainen toiminta kuitenkaan tällä hetkellä ole Suomessa kovin vahvasti esillä.

Onko Tuomikosken (ja meidän muiden) tarpeen pelätä uusnatsismin nousua? Tuohon vastaisin toki mielelläni, että kyllä, kyllä, mutta en vastaa kuitenkaan. Mielestäni meidän kaikkien tulee pelätä ääriliikkeiden nousua ja yksinvaltiaita. Silloin, kun yksi liike tai yksi ihminen (omine tukijoukkoineen) määrää kokonaisesta maasta ja kansasta, silloin, kun toisinajattelija ei saa sanoa mielipidettään ilman, että hänet myrkytettäisiin tai kidnapattaisiin,silloin tulisi pelätä.

Niin, ja vielä tuohon otsikkoon palatakseni. Ihminen haluaa kuulua joukkoon, olla osa jotakin, tuntea, että ”me olemme yhtä”, olla skini muiden skinien joukossa. Ongelma – jos tässä haluaa nähdä sitä – on se, mitä sellaista tarjottavaa yhteiskunnalla on, mikä peittoaisi ääriliikkeiden antaman voiman ja uhon ja merkityksen tunteen.