Laiskaa uutta vuotta!

Laiskaa uutta vuotta!

Lueskelin joutessani (!) teosta ”Miksi kannattaa (välillä) olla tekemättä mitään?” (Satu Kaski – Vesa Nevalainen). Heti alkuun on tässä todettava, etten kokenut lukiessani mitään ahaa-elämystä, vaikka olin jotain sellaista odotellut. Laiska- ja laiskuus-sanoja oli kyllä kirjassa tukittu niin moneen paikkaan, että se tuntui jo haetulta. Tekijät mainitsevat esimerkiksi ”tilannekohtaisen laiskuuden”, jolla he tarkoittivat sitä, ettei ihminen uuden tilanteen yllättäessä heti ampaise tekemään jotakin. Voihan tällaisen käytöksen halutessaan tulkita laiskuudeksi, mutta mielestäni asioiden harkitseminen ja punnitseminen, oikean ratkaisutavan löytäminen ilman heti paikalla-hökäisyä on myös erittäin tarpeellista ja viisasta, eikä siis osoita välttämättä lainkaan laiskuutta. Tekijät mainitsivat myös ”feikkilaiskuuden”, jonka tunnistin heti lukioajoiltani. Ennen koetta me kaverit kehuimme toisillemme, kuinka vähän olimme lukeneet kokeeseen, vaikka itse asiassa jokainen oli paahtanut ihan hulluna. Tässä tapauksessa hyväksyin myös feikkaamisen, sillä jos koe olisi mennyt huonosti, niin olipahan selityskin – vaikkakin valehdeltu – olemassa.

Luova laiskuus oli tietysti kirjassa ihan oman otsikon alla. Ennen kuin luin kyseisen kappaleen, muistin, että joku Piilaakson työntekijöistä oli eräässä haastattelussa kertonut, kuinka paljon aikaa hän viettää sohvalla maaten. Ymmärrän tämän täysin. Kun mieli ja aivot saavat levätä, niin uutta voi alkaa syntyä. Jos olemme koko ajan paineen alla, niin ei siinä paljon jää tilaa luovuudelle. Muistan, kun parisen vuotta sitten olin mukana eräässä kokouksessa, jossa meidän piti suunnitella aika mittava, kaksi päivää kestävä tilaisuus. Nuori ohjaajamme jakoi meidät ryhmiin, antoi ajan, ja sanoi, että nyt alkakaa puskea ideoita, ihan millaisia vaan, ei tarvitse olla kovin järkeviäkään tässä vaiheessa. Tämä oli sitä ”brainstorming” juttua, johon yksi ja toinen oli mielistynyt. Minusta tilanne oli kaamea. Yritä siinä nyt väkisin tuottaa jotakin – ihan mitä vaan -, pääasia, että suu kävi. Ei, ei ja ei! Rauha, yhteinen keskustelu, tilaisuus kuulla ja tulla kuulluksi, usko, että kyllä me tässä yhdessä saamme jotain aikaan, siinä on hyviä lähtökohtia yhteiselle suunnittelulle. Hyi, sellainen pakkoluovuus tai mikä lie!

”Laiska töitään luettelee.” ”Ahkeruus kovan onnen voittaa.”Ahkeruus on ilomme.” ”Hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä.””Ensin työ, sitten huvi.”

Sananlaskujen viesti on selvä: Töihin siitä! Ja jos sattuisi aikaa jäämään, niin ehkä voit hiukan levätä. Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen kovia paiskomaan hommia. Ehkäpä siksi täällä kannattaakin julkaista kirja niinkin eksoottisesta aiheesta kuin laiskuus. Toisaalta, me olemme aikamoisia laiskimuksia verrattuina esimerkiksi japanilaisiin ja kiinalaisiin. He joutuvat tekemään pitkiä työpäiviä, eikä siinä kitinä auta!

Aloin miettiä, tunnenko laiskoja ihmisiä. Kovasti piti yrittää muistella, ennen kuin yksi tyyppi tuli mieleen. Ei hän ainakaan töissä ollessaan tehnyt muuta kuin sen, mikä oli pakko, ja yritti tietysti käyttää hyväkseen toisten ideoita ja työpanosta. Mutta siis vain yksi henkilö tuli mieleen. Ahkeria ihmisiä on ympärilläni paljon. Eräs ystäväni jäi eläkkeelle kymmenen vuotta sitten, ja uskokaa tai älkää, mutta hän tekee edelleen ansiotöitä. Toisaalta hän saattaa istua vapaa-aikanaan kaksi tuntia ristikkoa ratkoen, mikä ei taas minulta onnistuisi.

Opaskirjassa sanotaan: ”Liiallinen ahkeruus on pahasta, sillä se uuvuttaa tekijänsä ja näivettää hänen lähellänsä olevilta ihmisiltä kaikenlaisen halun yrittää.”

Milloin saa hellittää? Luulen, että suomalainen peruspuurtaja antaa itselleen luvan levätä LOMALLA. Siis vasta l-kirjaimella alkava sana on lähtölaukaus löhöilyyn. Tämä on tuttua minulle. Kun olen kotimaisemissa, minun pitää tehdä jotain HYÖDYLLISTÄ. Toki saan relata välillä, mutta vasta sitten, kun HOMMAT ON HOIDETTU. Siksi LOMA-sanasta on tullut niin tärkeä, ja minulle ja monelle muulle se tarkoittaa myös matkustamista. Kun olet poissa kotoa, et voi tehdä mitään järkevää ja hyödyllistä, siispä saat luvan kanssa maata rannalla ja lukea kirjaa.

Sainko uusia ajatuksia tästä kirjasta, jonka otsikon alla lukee”laiskottelun jalo taito”? Ainakin mieleeni jäi se, etten minä tarvitse lupaa (edes itseltäni), jos haluan maata sohvalla ja lukea kirjaa. Vaikka sisäinen minäni muistuttaa, että pyykit ovat ripustamatta, ja että ruokaakin pitäisi alkaa kasata kokoon, niin siltikin voin vielä lukea seuraavan luvun – ja ehkä sitä seuraavan.

Oli myös hyvä jälleen kerran saada vahvistusta sille, että aivot tarvitsevat lepoa, eli toisin sanoen: On hyvä viettää aikaa ilman erilaisia ärsykkeitä ja tekemistä. Vanhemmiten olen huomannut itsessäni sen, etten oikein jaksa kuunnella radiota puhumattakaan äänikirjoista, joita en yrityksistäni huolimatta ole koskaan oppinut kuuntelemaan. Aloin laittaa ruokaa eräänä päivänä ja ajattelin, että voisin aukaista radion ja kuunnella joulumusiikkia. En tehnyt kuitenkaan sitä, koska en lopultakaan kaivannut ylimäärästä ääntä, halusin olla hiljaisuudessa.

Toivotan Sinulle laiskaa uutta vuotta! Älä pelkää työtä, vaan käy sen viereen makaamaan! Kyllä se siitä.